tiistai 18. marraskuuta 2008

Suklaata ja sillisalaattia


Lumisadetta lupaavaan aamuun sopii loistavasti tukan raidoitus ja Paul Simonin Graceland-albumin kuuntelu. Se on ilmestynyt jo 1986 ja muistan, kun eräs ystäväni soitti sitä ihastuneena. Kopioin sen silloin tietysti häneltä C-kasetille, joka on soinut meillä melko ahkerasti parikymmentä vuotta. Ensitöikseni aamulla poltin sen cd:lle. Siinä on lumoavat afrikkalaiset rytmit!

Muistin Gracelandin taas, kun satuin eilen illalla kääntämään ärsytyskynnyksen ylityttyä Täydellisistä naisista Teeman puolelle ja siellä oli menossa ohjelma Albumin teosta Etelä-Afrikassa sikäläisten muusikoiden kanssa. Tästä levystä alkoi aikoinaan mieltymykseni afrikkalaisiin rytmeihin ja heimolaulun kaikuun. Jos näistä ei jalka vippase, on kuollut!

Kuuntelepa vaikka Call Me Al tai I Know What I Know.


Nyt on kutreissa sopivan tuhkanvaaleat kirkastukset ja pää pysyy taas paremmin kuosissa seuraavaan leikkaukseen asti.

Olen tehnyt pari enneagrammitestiä. Toisen ja minulle luotettavamman tuloksen antavan löysin Marika Borgin namaste.fi -sivuilta. En laita linkkiä, koska jostakin syystä silloin ei voi julkaista tekstiä, ainakin olen yrittänyt jo pari tuntia ja toistakymmentä kertaa.

Klo 16.00: Kirjoittelin taas tähän paljon, mutta tämä ei nyt suostu julkaistavaksi, joten olkoon!



9 kommenttia:

  1. Jäin miettimään, että miksi ei voi laittaa linkkiä..

    Mutta Paul Simonin Graceland on mullekin tuttu. Ajaton levy, keinuvat saundit. Siitä levystä huomaa kuinka upea ja monipuolinen muusikko ja säveltäjä Simon on.

    Olen myös viehtynyt afrikkalaisrytmeihin. Oletko nähnyt Broken flowers-elokuvaa ja kuunnellut siinä olevaa etiopialaista jazzia?

    VastaaPoista
  2. Jalka vippasee täälläkin Paul Simonin tahtiin. :)

    Lueskelin tässä useamman postauksesi kerrallaan Minustakin tuntuu siltä, että olet kömpinyt siltojen alta. Ihana lääkäri, ei ruvennut retuuttamaan sinua väkisin töihin vaan osasi sanoa heti oikeat sanat.

    Ennegrammi-tietouteni on kovin pinnallista, joten uteliaisuuttani etsin sivut, joihin annoit vinkin. Tarkoitukseni on tutustua niihin lähiaikoina.

    VastaaPoista
  3. Olipa herkulliset suklaat kuvassa. Alkoi heti mieli tekemään suklaata.

    Kyllä jalka alkoi vippasemaan ja tuli kiva hytkyttävä olo kun kuuntelin nuo kappaleet mitkä olit linkittänyt

    VastaaPoista
  4. Silliä ja suklaata? No, kaikkeahan voi kokeilla ainakin kerran. Mikään epäinhimillinen ei ole minulle vierasta.

    Kuuntelin nuo Paul Simonit ja se kuulosti ihanan pehmeältä. Vähemmän sanoja olisi riittänyt. Molemmat linkit muuten menivät samaan biisiin mutta sieltähän ne sitten löytyy.

    Minäpä käyn myös katsomassa enneagrammit.
    Usko tai älä, mutta haluaisin käydä selvänäkijällä.
    Meri

    VastaaPoista
  5. Tunnen tuon suklaan maun suussani etenkin nyt kun pitää herkkuja säädellä (lue unohtaa kokonaan)!

    Ennegrammeja täytyy käydä kurkkaamssa jahka ehdin.
    Mukavaa muuten että alat jo olla kiinnostunut erilaisista asioista, muistakin kun telkkarin päiväohjelmista sohvan nurkassa (niissäkään ei mitään vikaa, kunhan ei ainoa elämän sisältö ole vai mitä?)

    VastaaPoista
  6. Tuo Call Me Al on sellainen letkeä kappale, joka vaikuttaa siltä, että se vain tulee jostakin itsestään kuin rallatus, eikä sitä olisi sen enempää jouduttu tekemään. Hyväntuulinen.

    Piti mennä heti tarkistamaan, että mikä Enneagrammi-sivusto minulla on suosikeissani ja sama näytti olevan. Suhtaudun toisaalta todella kriittisesti tuohon, sillä meillä esimies haluaa testata meidät kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta, ei siinä mitään, kun toivoisi sitten, että jotkut asiat myös muuttuisivat. Se ei riitä, että minut on todettu tietynlaiseksi ihmiseksi, jos minun työnkuvaani ja rooliani ei muuteta vastaavasti (oikeastaan tämä tuli toisen analyysin jälkeen, mutta siinä tulos oli aika lailla samankaltainen kuin tässä). Kun nämä testit tulevat esimiesten taholta ja mikään ei muutu, niin silloinhan tarkoitus kai lienee, että meidän pitäisi antaa sen vanhan 110 prosentin panoksen sijasta 120 prosentin panos itsestämme, kun olemme kehittäneet itseämme.

    Nämä kaikenlaiset testit ovat myös vaarallisia, jos niitä tulkitaan vapaasti, mutta vakavasti.

    VastaaPoista
  7. Sooloilija, meillä jopa oli Broken Flowera, mutta annoin sen pois, kun en suuremmin tykännyt. Sinänsä Jim Jarmuschin elokuvat ovat yleensä mieluisia. Musiikkia en muista enää ollenkaan, harmi!

    Celia, on hyvin lohdullista tavata lääkäri, joka ymmärtää. Ei tarvitse ponnistella niin paljon silloin kun ei jaksa.

    Susanne, onneksi nuo suklaat ovat viime vuodelta, muuten ne olisi jo syöty.

    Meri, kiitos, tiedosta, korjasin nuo linkit. Eilen ei meinannut postaus onnistua mitenkään, oli eka kerta kun Blogger temppuili minulle. Selvänäkijällä...uutta!

    Maaretta, on sisälle sohvan nurkkaan käpertymisessäkin omat hyvät puolensa tällaiselle elämysten ahmijalle. Kun malja on liian täysi, tekee hyvää antaa pään tyhjentyä välillä kunnolla. Tuossa enneagrammityypityksessä minä olin voimakkaimmin innostuva suunnittelija, joka saattaa kuluttaa itsensä helposti loppuun.

    Moninainen, tuon levyn kaikissa kappaleissa on aivan herkulliset taustat: taitavaa kitarointia, vaihtelevia rytmejä ja ihanaa hyminää taustalla.

    Kuulostaa kauhealta tuo enneagrammin käyttö työssä tuolla tavalla. Eikö sen avulla ole enemmänkin tarkoitus ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän tapaansa motivoitua asioista? Samoin tarkoitus ymmärtää ihmisten erilaista suhtautumista ristiriitatilanteissa. Mitään ei saisi yksinkertaistaa liikaa, ihmiset kun tosiaankaan eivät ole yksinkertaisia.

    VastaaPoista
  8. Hiukseni tarvitsivat myös piristystä, mutta ehkäpä otankin seuraavaksi kiharoita. Suklaakin on piristävää, löytyisköhän kaapista... Rentoa menoa edelleen sinne nietosten keskelle afrikkalaisrytmien tahdissa!

    VastaaPoista
  9. Iines, kiharat ovat kivoja niillä, joille sopii. Yksi tuttuni laittaa joka aamu spiraalirullat ja näyttää hauskalta koko päivän. Mulle ei kyllä sovi.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...