Kun puoli viideltä arkipäivänä tulemme kotiin, kieppuu pikkukoira vinhasti jaloissa. Nopeasti se kiepsahtaa selälleen häntä lattiaa hakaten vuorotellen kummankin eteen. Rapsuttajan pitäisi ymmärtää heti kumartua eikä laittaa tyhmää takkiaan naulakkoon ja muuta koiran mielestä turhanpäiväistä hommaa.
Ulkoilussa ei sen jälkeen nokka kauaa tuhise, kun jotakin parempaa on kohta tiedossa. Kestää yhden sekunnin, kun Vilma ryntää ovesta takaisin keittiöön ruokakupille ja toisen sekunnin, kun se imuroi sisällön napaansa. Sitten vasta voidaan huokaista ja ottaa rauhallisesti!
Vierashuoneen sänky on oiva paikka mennä odottamaan isäntää, joka tulee viettämään laatuaikaa ja leikkimään koiran kanssa. Sillä välin minä ehdin valmistaa päivällisen, vaikka suppilovahveromunakkaan ja haudutettuja kasviksia. Ruoan jälkeen mies ja Vilma menevät nokosille. Joka ikinen päivä.
Yläkuvassa Vilma on bongannut koiranpennun, korkeintaan kolme-neljäkuisen. Liekö musta väri vai pentumainen käytös ollut syynä siihen, ettei se uskaltanut lähestyä juuri tuon enempää.
Vielä perjantaina paistoi aurinko. Nyt on aito lokakuinen sadepäivä.
Kuullostaapa tutulta!
VastaaPoistaTöiden jälkeen iloinen mäyräkoira odottaa ruoka-annostaan ja sen jälkeen pikkulenkkiä, kunnes tulee puolikuuden kirous ja pakko päästä vähän pidemmälle iltalenkille. Lenkkien välillä otetaan pikkunokoset miehen kainalossa. Tänään kuopus sanoi minulle, että kuunteles nyt tuota poikien jutustelua. Mies puhuu, Olli kuuntelee. Kohta kuului kuorsaus...
Tänään ei ole tarvinnut ulkoilla kovin pitkään. Vettä sataa, taas.
t. Aikku & Olli
Aikku, ihan samaa: kuuden tienoilla Vilma vie meilläkin miehen ulos joka ilta.
VastaaPoistaOi voi, olisi se koira ihana...mutta mepä hankittiin jotain muuta nyt.Ne kävelee ja me ihastellaan :)
VastaaPoistaVilma vaikuttaa symppikseltä koiralta.
VastaaPoistaTotta muuten, mistä kirjoitit tuossa edellisessä postauksessa. Vaikea poimia 'totuutta' kaikesta ruuan ympärillä vellovasta keskustelusta. Yritän kuulostella kehoani, vaikka se ei aina osaakaan viestittää esim. kylläisyydestä ajoissa.
Pikkujutut, nyt uteliaisuuteni heräsi, pitää odottaa päivitystä;)
VastaaPoistaPäivi, ruoasta nauttiminenkin on tärkeää, ja se, että on sinut itsensä kanssa. Silloin ei vouhota turhista:)
Vilma vaikuttaa hurmaavalta persoonalta, ja minulle tuli taas kerran koirakateus. Meillä ei ole allergioitten takia ollut eläimiä, ja nytkin ihastelemme koiria vain sopivan matkan päästä.
VastaaPoistaHän on niin söötti.
VastaaPoistaMonesti on käynyt mielessä, että mitä lemmikkieläinten mielessä liikku, kuinka kokevat toiset vieraat eläimet? Tuntevatko eläimet sosiaalisiapaineita, potevatko (oman rotunsa)yksinäisyyttä ja seuranpuutetta, ikävystyvätkö?
Pirkko, kauan meilläkin vältettiin koiran ottamista, kun kaikki olemme allergisia, mies varsinkin nuorena oli herkistynyt koirille ja kissoille. Ja nyt ei sitten ole mitään oireita, vaikka mullakin on astma.
VastaaPoistaRita, ei sitä tosiaankaan tiedä,mitä koirat ajattelevat. Ajateltiinhan joskus aikoinaan esim. että lapset eivät tunne kipua. Yksinollessaan arvelen koiran silti vain nukkuvan.
Ihanaista lokakuuta Vilmalle ja kumppaneille! :)
VastaaPoista