lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kesäruokaa

Ensimmäinen kesäateria syötiin tänään, kun kaupasta sai kotimaisia uusia perunoita. Kuvia ottaessani odottelin vielä perunoitten kypsymistä. Eiväthän ne kovin ihmeellisiltä vielä  maistuneet edes tillin kanssa. Vasta myöhemmin torilta ostetut timot ja siiklit maistuvat sitten  oikeilta.

Uusien  pottujen seurana minulle pitää olla sipulisilliä, kermaviili-tillikastiketta, löysäksi keitetty kananmuna, tomaatteja ja ruisleipää.


Salaattiin oli vielä jäljellä melko makeita saksalaisia mansikoita ja pirskotin päälle sitä ihanaa mansikkabalsamicoa, joka tuo kesän maun mihin tahansa. Melkein mehua se on, mutta hyvää.

Kaupassa käydessä sorruin ostamaan pitkästä aikaa mässyä. Sen mukana irtosi puolet yhden takahampaan paikasta. Eikö se ole selvä rangaistus lankeamisesta? Vai kertooko vain degeneraatiosta. Tiedän että sitä tapahtuu muillekin, mutta potuttaa silti. Toivottavasti saan edes valkoisen paikan tilalle.

Kerään vielä hetken voimia imurointiin. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt niin kauan, etten edes muista. Olikohan se se ker ta, kun venäytin selkäni pahemman kerran...Ainakin meillä on ihan liikaa huoneita. Yhtäkkiä kolmio keskustassa alkaa viehättää kummasti.

16 kommenttia:

  1. Voi härregud miten herkullisen näköinen annos! Omat annokset kalpenee tälle pahasti. Tsemppiä imurointiin! Se on tylsää puuhaa. Poikkeuksellisesti sain itse miehen tekemään sen tänään.

    VastaaPoista
  2. Heh, sen on tuo hehkeä mansikanpunainen:D
    Imuriin en ole vieläkään tarttunut, ulkona sataa kaatamalla, mikä riittänee tekosyyksi.

    VastaaPoista
  3. Hehkeät on värit, saako heti maistaa?`Ostin myös uusia ruottalaisa pottuja, mutta silliä en lopulta ostanut, kun en sitä saa syödä. Ihan tylsää, ei uuvet potut ole uusia pottuja ilman silliä. Kanaa meillä kaverina :(

    Imurointi on kyllä maailman ikävimpiä hommia, ja aina edessä taas uudestaan. Plääh!

    eikka

    VastaaPoista
  4. Näyttää tosi herkulliselta, ja varmasti sitä onkin ; P Uusia perunoita ei voita mikään.. Mansikoita olisi ollut kaupassa, mutta jätin vielä sinne.

    VastaaPoista
  5. Ihan tuli nälkä kuvia katsellessa : )

    VastaaPoista
  6. Eikka, voihan sitä kehittää jonkun uuden kylkiäisen uusille potuille, kuten vaikka tuon löysän munan, paistettua halloumia tai joku lempeä kana.

    Elisa, vasta kotimaiset mansikat on niitä oikeita, ja niistäkin kypsät!

    Erjuska, värillä on väliä, varsinkin ruokahalun kanssa;)

    VastaaPoista
  7. Ihania...:) Mulla on täällä myös uusia perunoita. Mutta olin ovea, ja orjuutin miehet pesemään uudet perunat ;)

    VastaaPoista
  8. Ai että on hyvän näköistä, noissa kananmunissa on niin keltaiset keskustat ja ne mansikat, melkein kuola valuu suupielestä. Terveellisen näköinen ateria, kyllä mulle maistuis, mutta kun tuo ukkelini tykkää porsaakyljyksistä ym rasvaisesta.

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköistä! :) Kyllä allekirjoittaneen jugurttikippo kalpenee tämän rinnalla! :D
    Toivottavasti imurointifiilis löytyi. Meillä se on siirretty suosiolla isännän kotityöksi. Imuroiminen on inhottavinta kaikista. :D

    VastaaPoista
  10. herkullisia kuvia!
    Noista ne koostuvat, uusista perunoista, sillistä,kermaviili-tillikastikkeesta jne..

    VastaaPoista
  11. Ai että ihanaa, ne nuo värit tekevät, valkoinen raejuustokin sopii täydellisesti salaatille kaveriksi. Kiitti vinkistä, taidanpa tehdä töihin tällaista evästä.

    VastaaPoista
  12. hyvännäköistä sallaadia!

    VastaaPoista
  13. Taas tulee nälkä sinun kuviasi katsoessa. ;)

    Raaskin juuri yhtenä iltana ensimmäistä kertaa ostaa suomalaisia mansikoita pienen rasian. piti laittaa ne tortun päälle seuraavana päivänä mutta kuinkas kävi: maistoin yhden ja sitten söinkin koko rasiallisen samana tien. :P

    VastaaPoista
  14. Nelle, pikkupottujen putsaamiseen meni ikuisuus. Olit ovela!

    Manteli, kyllä minunkin mieheni söisi lihaa ja makkaraa paljon enemmän, mutta kun minä en niin välitä kummastakaan, niin en tee usein.

    Nelli, imurointi on meilläkin ollut isännän hommaa aina, siksi se nyt tuntuukin niin kamalalta: joudun tekemään kaikki:ysteiden kera ovat kesän aatelia.

    Sooloilija, hyvät eväät pelastavat monta pitkää päivää töissä;)

    Milljoona, salaatti olikin aika hyvää; toivottavasti sullakin on ollut jotain vastaavaa:)

    Uuvana, mansikoitten hinta on hirveä, kuten pensasmustikoittenkin, mutta joskus niitä on vaan pakko saada. Ja tuhlataanhan sitä moneen turhempaankin.

    VastaaPoista
  15. Nyt olen sitten sanan edessä jota en tajua: mitä on mässy????

    VastaaPoista
  16. Violet, karkkia mässytetään ja se on lyhennetty siitä:) Aika kuvaavaa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...