tiistai 2. helmikuuta 2010

Väriä kehiin

 

Vaatevarastoni näyttää ihmeen niukalta, juuri niin niukalta kuin onkin. Tähän sesonkiin sopivia vaatteita on tosi vähän ja tuntuu, että on aina samat päällä.

Käytän töissä työvaatteita. Vaihdan mielelläni farkut ja villatakin  mustiin housuihin, mustaan toppiin ja värikkääseen paitapuseroon tai jakkuun. Omalla ajallani päällä joko ne farkut tai suorat mustat housut ja harmaa villatakki. 

Niitä harmaita onkin sitten kolme eri mallista ja pituista. Koko garderobini tuntuu kulkevan akselilla valkoinen-harmaa-musta. Kotiin tultuani vaihdan harmaan T-paidan ja mustat trikoohousut. Että niin värikäs ihminen olen.

 

Tästä voi rivien välistä lukea sen, että en ole moneen vuoteen harrastanut paljon ihmisten ilmoilla kulkemista. Siksi ei ole tarvinnut hankkia vaatteitakaan. Kuljen kyllä vaatekaupoissa säännöllisesti, mutta harvoin löydän mieleistä vaatetta ja vielä harvemmin sopivassa koossa.

Nyt kevättalven koittaessa tekee mieli vähitellen kuoriutua harmaasta ja kokeilla muitakin värejä. Ensi viikolla siihen voisi olla aikaa.


  


17 kommenttia:

  1. Samat aatokset täälläkin: koko talven olen pitänyt ruskeaa trikoopaitaa ja mustaa ohutta villaneuletta. Siinä mun vaihtoehdot.

    Nyt jotain väriä ja kivaa mallia pitäisi saada vaatteisiin!!!

    VastaaPoista
  2. Tykkään näistä sinun sivujen väreistä. Mikään väri ei ole liian tumma eikä liian kirkas.

    Minulla on kanssa paljon harmaita vaatteita, tykkään kun harmaassa on monia sävyjä. Jossakin lehdessä mainittiin hiljakkoin lehmuksenvihreä, ja ajattelin että senvärinen paita olisi nyt mukava. Löytyisiköhän kaupoista, en ole kevään väritrendeihin juuri perehtynyt...

    VastaaPoista
  3. Hieman samat fiilikset tälle vuoden ajalle. Tuntuu, että samoissa vetimissä päivät pitkät mennään. Väriä kyllä löytyy ;)

    VastaaPoista
  4. Minä en halua väriä vaan valkoista...Musta on mustaa..

    VastaaPoista
  5. tosi kaunis, ehyt tämä tunnelmasi täällä väreinenn..
    vaikuttava tuo liljanen...

    minulle tuli halu saada haaleita, vaaleita, murrettuja, herkkiä värejä tummien talvisten sijaan..

    valkoinen, pellavan värinen, vanha roosa jne kutsuvat nyt...
    Paitsi aina melkein olen verkkareissa..työnikin puolesta..=)

    VastaaPoista
  6. Kevät tuo värit tullessaan ja ihmiset kuoriutuvat harmaistaan, ihanaa! Ja onnelliset ilmeet kasvoilla lisääntyvät katukuvassa.
    Hyviä löytöjä!

    VastaaPoista
  7. Musta-harmaa-valkoinen ja farkku kuuluvat myös oman garderobin kulmakiviin. Välillä kyllästyttää, mutta toivon olevani niin valovoimainen ja värikäs persoona etten tarvitse värejä. Hah!! Ei viitsi ostaa värejä paljon, kun jää helposti käyttämättä, mutta pieniä piristysruiskeita kaapissa on hyvä olla. Muistan nähneeni päälläsi muutama vuosi sitten aika paljon pinkihtäviä värejä (en tiedä tarkkaan miksi niitä sävyjä kutsuisi). Ne sopi sinulle todella hyvin.

    VastaaPoista
  8. Itselläni oli sama linja töissä, mustat housut ja jakku, välillä räiskyvän keltainen paita alla ja tietysti sitten keltaiset ballerinat. Täällä oli sellaisia toimistoballerinoja eri väreissä myytävänä 3 eurolla pari ja niitä riittää.
    Nyt kuljen aina trikoissa /verkkareissa paitsi kauppaan mennessäni (niin irlantilainen minusta ei vielä ole tullut).

    VastaaPoista
  9. Jaa-a, olen aina nähnyt sinut mielessäni kauniissa fuksianpunaisessa tai vaaleanpinkissä, violetissa tai ruskeassa, valkoisessakin ennemmin kuin harmaissa vaatteissa. Mutta eipä me kovin usein nähdäkään.

    Uusia vaatteita kevääksi- kannatan, aioin tehdä saman kunhan ehtisin. On niin kiire aina kotiin töistä ja viikonloppuna ei jaksa shoppaileen lähteä.

    eikka

    VastaaPoista
  10. Ihana mäykky sulla, voinko linkittää sinut omille sivuilleni?

    VastaaPoista
  11. Olet kyllä niin värikäs sisältä ettet paljon väriä vaatteisiin tarvitsekaan.
    Vaan kyllä se piristää kun pistää pinkkiä päälle: kokeilin viime viikolla ja sain heti palautetta iloisesta väristä. Itsekin olin iloisempi pinkissä mokkajakussa.
    Meri

    VastaaPoista
  12. Sooloilija, tummissa vaatteissa tuntee olevansa koko talven jotenkin suojassa. Kevätvalon voimistuessa vaaleampi yläosa varmasti piristäisi ja keventäisi itseäkin. Siis silmät auki!

    Tuuluska, olen kahdehtinut keksimääsi nimeä Harmaa lumous. Sen voisin napata itsellekin, kun harmaa niin viehättää. -Ja trendeistä viis, kyllä silmä sanoo, mitä se tahtoo!

    Lepis, joskus olisi ihan kiva, että olisi työunivormu ja vapaa-ajalla samanlainen setti. Aina ei jaksa ajatella vaatteita. No, aika pitkälle näin se meneekin talvella.

    Pikkujutut, onko sulle valkoinen se "musta". Yksinkertainen ja kaunis väri, joka on aina tyylikäs valoisassa ilmanalassa.

    Hanne, ihania värejä kuvailet. Juuri niitä, joita sielu alkaa halajamaan näihin aikoihin vuodesta. Onhan niitä verkkareissakin;)

    Taru, kyllä pätee tuo huomiosi iloisemmista ilmeistäkin katukuvassa kevään tullen. Talvella haudataan pää hartioitten väliin, kun viima vie muuten!

    Inkivääri, tulppaanista riittää iloa raatonakin;)

    Missy E, mulla olikin ennen värejä, nyt ei. Ehkä se on tämä moponrengas vyötäröllä, joka hävettää niin, että haluan hautautua säkkiin ja ripotella tuhkaa päähän?

    Heljä, vai toimistoballerinoja! Hauska idea, että saa asuun sopivat kengät halvalla. Olisipa täälläkin; työkengistä saa maksaa itsensä kipeäksi.

    Eikka, ehkä me nähdään kesällä ja juhlissa, kai mulla silloin on ollut jotain väriä. Talvi menee mustassa ja harmaassa tiukasti.

    Reiska ja kaverit, tottakai voi linkittää. Tervetuloa!

    Meri, sait heti hyvää palautetta väristä. Harvoin kukaan mullekaan sanoo, että näytät niin freesiltä tuossa mustassa kaavussa.

    VastaaPoista
  13. vau miten dramaattiset kuvat! tykkään hurjasti myös kuvien väreistä. paljon mielenkiinotisempia kuin ihan hehkeistä kukista otetut!

    VastaaPoista
  14. Musta musta on tosi hyvä väri. Uskon, että väreillä on omat hyvät vaikutuksensa, joten niitä varmaan kannattaisi käyttää hyväksi. Ja joskus ehkä kannattaisi olla niin rohkea, että pistäisi päälle jotain, mitä olisi aivan jotain erilaista. Minä en kyllä uskalla hevin tuollaista :)
    Mutta värikästä kevättä sinulle. Valokuvauksen harrastajalle värikirjo kyllä avautuukin.

    VastaaPoista
  15. Väriä kehiin...näyttää hyvältä!

    Tottumusta se tieten on, kun tulee pidettyä samoja vaatteita. Sitten ostankin melkein samanlaisia. Hametta olen nyt pariin otteeseen piiiiitkästä aikaa pitänyt, kun uudet saappaat hommasin. Ai, että oikein mukavalta näyttää ja tuntuu. Pienellä muutoksella voi vaihdella.

    VastaaPoista
  16. Merituuli, olen samaa mieltä, että kuihtuvissa tulppaaneissa on paljon enemmän luonnetta kuin tuoreissa. Milloinkahan viihdemaailma huomaa saman ilmiön naisissa?

    Ruska, fiiliksen mukaanhan värit valitaan. Nyt on ollut niukka fiilis vissiin;) Tänäänkin tunsin olevani raikas kuin tuuli, kun oli vitivalkoinen pusero ja keskiharmaa villatakki. Elävöitin sitä sentään pitkällä harmaa-vaaleanpunaisella lasihelminauhalla.
    Minusta värin ja vaatteen pitää olla sopusoinnussa sisäisen olemuksen kanssa, siksi olisi vaikea hyväksyä mitä tahansa. Mutta, joku muu voisi osata ehdottaa jotain, mitä ei ikinä itse keksisi!

    Rita, hame ja saappaat ovat varmaan ihanan naisellisen tuntuiset päällä. Saavat suupielet nousemaan hymyyn herkemmin ja lantion keinahtamaan toisin kuin matalat eccot.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...