lauantai 18. lokakuuta 2008

Tohelointia tietojenkäsittelyosastolla


Otin syyslomaviikolla 118 valokuvaa, joita olen eilisestä asti vähin erin Picasalla käsitellyt. Päästyäni äsken homman loppuun onnistuin jotenkin hävittämään ne kaikki. Siellä ei ole mitään kumoa-painiketta. Kirvelevän pettymyksen ainoana lohdutuksena alkuperäiset löytyivät edelleen omista kuvatiedostoista.

Nämä kuvat ovat viime syksyltä

No, nyt sitten yritin kolmeen kertaan tuoda niitä alkuperäisiä kuvia uudelleen käsiteltäväksi, kun yhtäkkiä ne käsitellyt latautuivat esille jostakin piilosta. Kyllä tämän tekniikan kanssa saa kokea jatkuvia yllätyksiä! Ei ihme, että päivä on mennyt tuttuun tapaan päänsäryssä.

Iloa tuo sentään pikkukoira, jonka isäntäväki lähti ristelylle. Epeli on juoksutettu ulkona jo kahteen kertaan ja puolihuomaamatta mekin miehen kanssa juoksimme ylämäetkin kuin vettä vaan. Että jotain hyötyä tästä liikunnallisesta lomasta on ollut.

Ehkä huomenna onnistun jo tuomaan tännekin muutaman kuvan.




6 kommenttia:

  1. Voi harmituksen harmistus, oikein täälläkin asti tuntui tuo pettymys.. Pääsikö ärräpäitä yhtään..Mulla ois päässyt..
    Ihania kyllä nämä viimevuotisetkin kuvat..

    VastaaPoista
  2. Usvakuvia on mukava katsella, itse en koskaan onnistu olemaan kameran kanssa usvan aikaan liikkeellä.

    Tekniikka on ihmeellistä, joskus on vastaavaa sattunut. Useimmiten ne kadonneet kuvat tai tekstit sitten löytyvät jostain. Harmitus kyllä on ikävä tunne.

    Minä käsittelen kuvat aina sitä mukaa, kuin tarvitsen johonkin. Niin ei mee aikaa.

    VastaaPoista
  3. Sooloilija, ärhentelin kyllä minäkin. Jotakin kummaa tämä kone temppuili vielä myöhemminkin niitten kuvakansioitten kanssa. Yhden sain poistettua vasta tänään.

    Eicka, aamusumua saa kuvattua oikeastaan vain lomalla, jos osuu sopivasti.
    En ole tullut edes ajatelleeksi, että kuvat voisi ottaa käsittelyyn yksi kerrallaan, sehän hyvä ajatus!

    VastaaPoista
  4. Mutta eikös se ole mukavaa, että ne jo käsitellyt kuitenkin syuostuivat tulemaan takaisin? ;) Voi että, kyllä on näiden koneiden sielunelämä aina yhtä outoa, niin tuttua touhua tuo. Minä latailen ohjelmia, enkä löydä niitä sitten mistään enää. No eihän niitä voi sitten käyttääkään, aarrgghh! :D

    VastaaPoista
  5. Krisu, temppuileeko tekniikka sunkin käsissä? En pidä itseäni erityisen tumpelona ja silloin tuntuu käsittämättömältä, kun joku toiminto suostuu tapahtumaan vasta kolmannella kerralla tai tapahtuu jotakin, mitä ei pitäisi. Herrantähden, SEHÄN ON KONE, sen pitää tehdä, mitä käsken, ajattelen.

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä minäkin olen, että kone tämä on, mutta kun sillä on koneen sielu ja se yrittää olla käyttäjäänsä fiksumpi.

    Picasassa on muuten sellainen ominaisuus, että jos poistaa kuvan Picasasta, niin se haluaa poistaa kuvan myös koneella olevista omista tiedostoista. Sen pystyy kyllä kiertämäänkin, mutta tietenkään en muista niksiä juuri nyt.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...