Mac-paletti ja uurteinen todellisuus

Tiedätte että rakastan violettia silmissä. Jos näen luomiväripaletissa vaaleanpunaista ja violettia, minun on hyvin vaikea ohittaa sitä välinpitämättömästi. Ei yhtään auta kertoa, kuinka monessa muussa paletissa niitä jo on. Eniten pidän sinivioletista, muuta myös luumu kaikissa sävyissään on ihan ohittamaton. Ennen joulua katselin näennäisen välinpitämättömästi Stockmannin verkkokaupan sivujen MACin valikoimaa, kun kuulin että niitä saa nyt sieltäkin.

Keepsakes-sarjan Plum Eyes -paletti alkoi melko pian näyttää aivan minun näköiseltäni. Päätin siis korjata sen pois kuljeksimasta. Kahdenkymmenen prosentin alennuskupongin kanssa hintaa jäi vain 36 e ja paletti tuli postilaatikkoon parissa päivässä. Se oli sellainen joulunaluslahja itselleni.

Kaunista on ja huokaus! Tätähän nyt voi ihan vaan katsellakin, mutta olen toki kokeillut silmiin jo useamman kerran. Yllättäen olen suosinut eniten alemman rivin toista vasemmalta eli Subtly elegant -ruskeaa, tai harmaanbeigeä, jossa on yllättävän paljon pigmenttiä. Se sopii mattaisena luomivaon varjostukseen erinomaisen hyvin vaaleitten ja tummien seuraksi, eikä ole liian punertavaa. Paletista katsomalla ei uskoisi toisaalta, kuinka tummaa se on, eikä kuitenkaan liian tummaa arkipäivään.

Värit näyttävät tältä käsivarrella, sormenpäällä levitettynä. 

Ja sitten vielä käytäntöön silmillä: pohjalla vaalea Sensibility, liikkuvalla luomella Plum Grand, Nocturnelle ja Shadowy Lady. Luomivaossa ja sen yläpuolella mattainen Subtly Elegant ja häivytysvärinä Tarten poskipunaa. Nestemäinen rajaus Sensain.

Tervetuloa vanhenevan, turhamaisen leidin uurteiseen todellisuuteen. Joka puolelta laskeutuu, rutistuu, vetäytyy tai pullottaa, varsinkin kun valo tulee vain yhdestä suunnasta, mutta pieni tasoittelu siellä ja väripläjäys täällä parantaa silti kummasti mielialaa.

Olen vaalentanut kuvaa, koska valoa tuli ikkunasta keskipäivälläkin liian vähän. Siitä johtunee, että luomivaon varjostus näyttää aika vaalealta. Oikeasti se oli kyllä tummempi eikä yläpuolella peilissä näkynyt tuollaista tummaa rengasta. Outoa!

Meikillä ei saa vanhenemista piiloon millään, ja naururypyt pysyvät paikoillaan jo ilman hymyäkin, mutta ihon väriä voi aina tasoitella seerumeilla ja naamioilla, ja tässä kuvassa vielä Lumenen BB-voiteella. Tähän  kun vielä heittää iloisen violetit rillit päälle, niin lähtee heti viisi vuotta silmäpusseista!

Huulille vetäisin kuvaan Lumenen kynää viime kesältä. En käytä talvella näin sinertävää pinkkiä, koska se näyttää vähän höhlältä tammikuun kylmässä valossa. Arkikäytössä on hillitty nudempi väri, kuten Aerinin Liebling, jota varsin ahkerasti olen levitellyt; nyt vaan vetäisin pinkin puseron seuraksi kesäisen punan.

Mutta ei siis ollut turha ostos tämäkään. Kaikki värit ovat käyttökelposia, jotkut enemmän kuin toiset. Laatu ei petä, jos nyt ei herätä erikoisempaa ihastustaankaan. Pysyvää jälkeä näillä saa, se on sanottava, mutta niin saa kaikilla käytössäni olevilla luomiväriellä. Ihan ilman pohjustajaakin useimmat pysyvät kuosissa iltaan asti. Kermamaisempia ja paremmin levittyviäkin olen käyttänyt (Guerlain, YSL, Urban Decay), ja isompi nappi olisi tietenkin helpompi siveltimelle. Mutta minä halusin nämä värit.

Sanoisin että on aika monikäyttöinen paletti tällaiselle vanhemmallekin naiselle. Sali Hughes muuten sanoo kirjassaan Pretty Honest, että "Lilac should be banned on everyone over nine!" 

Sali on ihan kiva ja suorasanainen nainen ja kirja on mukavaa luettavaa, mutta tässä hän nyt vaan on väärässsä!

Toivottavasti ette ole kyllästyneet kosmetiikkapostauksiini. En ole pitkään aikaan ollut innostunut kuvaamaan ruoanlaittoa tai sisustamaan. En ole nyt millään valokuvauskurssillakaan. En halua kirjoittaa kirjoista, koska se tuntuisi työltä. vaikka ei leipätyötäni olekaan. Kulttuurin harrastaminen taas on jäänyt muutenkin vähäiseksi tänä talvena.

Talvipuita ja kirpakkaa pakkasta

Kunnon pakkanen on huurruttanut puut satumaisiksi. Tähän kuuluu tietenkin talviauringon valo kirkkaalta taivaaalta ja talven ihmemaa on täällä! Mittari näyttää lähes miinus kahtakymmentä vielä keskipäivän tuntumassakin. Koira osoittaa kaikilla osaamillaan tavoilla olevansa valmis lenkille, joten alan miettiä, mitä olen tavannut pukea päälle pakkasella. Päätän, että ei mitään kovin erikoista, puuvillalegginssit ja tuulihousut saavat riittää, kaksi ohutta puseroa, reisiä suojaava toppatakki, villahuivi ja lämpimät kintaat. Ja riittääkin, mikä on hyvä, sillä toppahousuni ovat kymmenen kilon takaiset.

Vielä pikkukamera kaulaan ja menoksi. Olisin voinut kyllä ottaa isonkin kameran, mikä nyt vähän kaduttaa. 

Auringonpaisteesta tulee hyvälle tuulelle. Toivoisin, että jokaisen olisi mahdollista työpäivinäkin käväistä ulkona happihypyllä ja lataamassa vähän valoenergiaa. Itselläni on ainakin suu messingillä vielä nytkin, kun katselen näitä kuvia. Ulkona oli niin ihanaa!

Pieni lenkki pakkasessa, vähän mäennnousua, että hengästyttiin kunnolla, ainakin minä, ja hyvä olo on taattu koko päiväksi.

Vilma antoi tällä kertaa hyvin pysähtyä kuvaamaan puita. Ihme oikeastaan, ettei sitä alkanut palella, ei edes tassuja nostellut. Viikset on kyllä jäässä -meillä molemmilla. Mutta kun pidän kameraa kädessä, on turha toivoa, että neitiä saisi katsomaan linssiin päin. Ei edes, vaikka on namupala toisessa kädessä. Että pitääkin olla tiukkana!

Talvipäivä on my own

Vietän taas päiviä ihan hissukseen. Olihan viime viikollakin toki kolme vapaapäivää töistä, mutta kun yhtenä aamuna menin sydänfilmiin ja toisena päivänä oli vuosittainen tarkastus omalääkärillä, en laskenut niitä täysin vapaiksi päiviksi. Yksi meno päivässä tekee siitä jo toimeliaan päivän. Ihan totta. Muistan jo niin kaukaa kuin äitiyslomilta alle kolmikymppisenä, että kotonaolijan päivään mahtui vain yksi meno, oli se sitten kaupunkireissu, neuvolakäynti tai joku muu meno. Muuten tuli kiireen tuntu.

Olen joulukuusta asti tuntenut painon tunnetta rinnalla. Tunne on melko samanlainen, kun verenpainetaso on korkea, keuhkoputket ovat astman takia ahtautuneet tai ahdistaa ihan muuten vaan. En ole koskaan erottanut näitä toisistaan, mutta onneksi kahteen ensimmäiseen on olemassa mittarit.

En vaan nyt ole tullut käyttäneeksi niitä. Töissä on ollut liian tiivistä, ja kotona taas kaikkea kivaa tekemistä, kuten joulu. Kivat ja myönteisetkin asiat nostavat stressitasoa, mutta työstressiä kestän erityisen huonosti: kiirettä ja tunnetta siitä, että en saa kaikkea millään mahtumaan aikatauluun enkä ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä pitäisi.

Nyt sitten ennen lääkärikäyntiä havahduin katsomaan verenpainekorttiani, ja huomasin, että viime vuonna olin mitannut paineet tasan yhtenä päivänä kesällä. Silloin paineet olivat matalat ja tunsin sen nahoissanikin. Olin niin tyytyväinen, että ensimmäistä kertaa 23 verenpainetautivuoden aikana unohdin koko asian pitkäksi aikaa. Lääkäri oli kyllä suositellut mittaamista kerran viikossa.

Niin sitten sain korkeita tuloksia. Mittasin ainakin viisi kertaa ja rentouduin aina välillä, kunnes sain edes jotakuinkin siedettävän lukeman. Minulla on aina ollut mittauspainetta, vaikka olen yksin kotona. Otin sitten lukemat aamulla, päivällä ja illalla. Kaikki samanlaisia.

Vielä oli vara lisätä lääkkeitä: nyt otan kahta aamulla ja kolmea iltapäivällä.

Olen muuten käynyt tällä viikolla sauvakävelyllä ja kuntosalilla. Tästä se tapojen parantaminen taas alkaa joulutauon jälkeen. Ainakin on yritystä.

Hanki! Kinos!

Talvista ja hiljaista tietä loivassa rinteessä. Ei ketään missään. Suomalaisen unelma.

Hiustaikoja ja kulmakarvojen palautus

Olen saanut taas verenpainetasoni nousemaan, mutta onpahan ainakin tukka hyvin. Oloa ei ainakaan paranna, jos näkee peilistä, että tukka on kuin nuoltu pitkin päätä ja kulmakarvat hävinneet matkan varrelle. Näissä kuvissa hiukset on eilen pesty ja laitettu, yön yli nukuttu ja aamupäivällä olen vain kertaalleen harjannut läpi, ei mitään muuta. Leikkaus on noin kolmen viikon takainen, raidat viime viikolta. Tukka on pysynyt hyvin mallissa, koholla ja irtonaisena. Se kiiltääkin vielä, vaikka kiiilto ei nyt kuvissa taida näkyäkään.

Löysin nimittäin uuden käsittelyaineen, joka todella toimii ohuissa, mutta jäykissä ja lasimaisissa hiuksissani. Tammikuun Liv-boxista tuli Cutrinin Chooz-sarjan tuuheuttaja eli Multivolumizer-voide. Sarja on tuttu ja olen käyttänyt monia suikutettavia tuotteita siitä, lämpösuojaa ja jotain muuta. Ihmeempää tuuheutta niistä tosin ei ole tullut, siksi suhtauduin tähänkin varsin epäluuloisesti.

Pari pumppausta käsiin, sekoitus, hierominen hiuksiin ja sama vielä muutamaan kertaan toistettuna. Kuivaus, kevyt taivutus suoristusraudoilla ja kas: hyvä kampaus on valmis. Vähän kuivashampoota suortuvien alle, taas sekoitus, harjaus ja kevyesti lakkaa päälle. Mutta se juju onkin siinä, että tämä taivutus ja käsittely myös pysyy. Ei lätisty eikä latistu eikä mene päätä pitkin. Aamullakin on tukka hyvin.

Sitten jotain hirveän kamalan näköistä: tällaisena ei kukaan halua tulla nähdyksi, mutta miksi ei näyttää reilusti yli viisikymppisen ankeaa ja raadollista todellisuutta! Tämä huolto on silkkaa rahansäästöä. Hiusten raidoitus ja kulmakarvojen värjääminen on lähes kuukausittaista. Teettäisin ne mielelläni ammattilaisella, jos vain raaskisin maksaa. Samasta syystä hoidan jalkanikin itse, vaikka kävisin mieluusti paikassa, jossa tukka, kulmat, kädet ja jalat pistettäisiin kerralla kuntoon. Niin ja naama, ja samppanjan kera tietysti, kuten nykyään kuuluu! Tehdään siis naamiotkin kotona, kosmetologilla käyn vain kolmisen kertaa vuodessa.

Kulmille käytän tavallisia Refectocils-pakkauksia. Vaaleanruskea on ollut käytössä kauan, ja yksi kampaaja vinkkasi, että osan väristä voi korvata mustalla, niin saa harmaamman tuloksen. Se oli hyvä neuvo: nyt sekoitan kolmas- tai neljäsosan mustaa tuohon vaaleanruskeaan ja toimin muuten ohjeen mukaan. Levitän värin varsin ronskisti isolle alueelle, se ei tartu ihoon, vaikka en sitä rasvalla suojaakaan. Kymmenen minuutin vaikutusajan jälkeen pyyhin värin pois lämpimään veteen kastetuilla pumpulilapuilla. Väri lähtee hyvin pois iholta, ja jos jotain meinaa jäädä, niin hankaan vähän saippualla.

Lopputulos ei ole ollenkaan hurja, ja karvat näkyvät taas.

Tärkein syy raidoitukseen on se, että vaalennus turvottaa ja kuivattaa hiusta ja auttaa asettumaan ja pysymään irti päänähasta. Oma värini on pikkuhiljaa tummunut, kuten niskasta näkee, ja tykkäisin siitä kyllä. Kokovaalennus ei sovi väreihini ollenkaan, olen kerran kokeillut senkin kolmekymppisenä. Tarvitsen tuota kaksivärisyyden ja tumman juurikasvun kontrastia. Olen aloittanut kotona raidoittamisen 90-luvun alussa, kun yksi kollega neuvoi sen valittaessani lama-aikaista käyttörahan puutettani. Käytän Schwartzkopfin Blonde M2 Medium -raita-ainetta tai joskus sitä vaaleampaakin.

Pakkauksessa on mukana huppu, josta (ennen pesua) vetelen pikkuruisella virkkauskoukulla isompia tai pienempiä osioita, miten milloinkin. Harjaan ja kampaan ne läpi, sekoitan aineet ja levitän seoksen hiuksille. Annan vaikuttaa 45 minuuttia ja pesen suihkussa pois. Nykyään pakkauksen mukana tulee kolmeen pesukertaan riittävä violetti hoitoaine, joka neutraloi siis keltaisuutta. Joskus käytän muutenkin silver-sampoota tai hoitoainetta, mutta jaksan harvoin odottaa niitten vaikutusaikaa.

Minulla on tällainen maantienvärinen tappisuora tukka, seuraavalla siskolla on tumma ja tuuhea tukka ja nuorimmalla vaalea ja kauniisti kihartuva hiuslaatu. Minä olen muuten myös lyhin 166 cm, jokainen nuorempi on viisi senttiä edellistä pitempi.

Alkuvuoden arkea ja juhlaa

 

Tervehdys taas! Vietän pitkästä aikaa vapaapäivää kotona, sellaista siis, jolloin ei ole mitään sovittua tekemistä ja saan olla yksin ajatusteni seurassa. Saan olla vaan, käydä Vilman kanssa ulkona ja olla taas. Joulun jälkeen olen ollut melkein kaikki arkipäivät töissä ja siellä sitä on tohinaa riittänyt. Pyhinä on ollut sitten kaikenlaista kivaa tekemistä. Tietokoneen avaaminen ei ole tullut mieleenkään, sen lataaminen kun kestää yli minuutin ja eihän sellaista jaksa odottaa. Siis illat on maattu sohvalla padin ja telkkarin seurassa.

Vime viikonloppuna olimme yökylässä ystävien luona. Ilta aloitettiin juhlavasti Bollingerin samppanjalla. En ollut ennen maistanut sitä, ja se oli muuten hämmentävän hyvää! Luin myöhemmin, että se on paitsi James Bondin mieleen, myös hovin virallinen samppanja Briteissä. Tätähän voisi ostaa joskus itsekin johonkin spesiaalitilanteeseen. Tähän asti en ole uskaltanut ostaa kallista juomaa, kun ei ole koskaan varmaa, pidänkö siitä vai meneekö rahat hukkaan. Viineissä varsinkin huomaa, että hinta ja laatu tai oma mieltymys eivät todellakaan kulje käsi kädessä. Vain maistamalla voi tietää, mistä pitää.

Oli pakko kaivaa kamera esille siinä vaiheessa, kun ruokaa alettiin tuomaan pöytään, niin herkullisen näköisiä annoksia emäntä oli loihtinut. Maku vastasi täysin ulkonäön luomia odotuksia. Paella oli varsinkin niin rakkaudella tehtyä, että jokainen osanen oli viedä kielen mennessään. Se on työläs ruoka valmistaa, ja olen itse tehnyt jonkun karvalakkiversion kerran ja syönytkin aidossa ympäristössä Teneriffalla vain kerran (Espanjaan asti en vielä päässyt). Tämä nämä oli  värkätty vielä työpäivän jälkeen perjantaina. Meillä vierailla oli sentään tilaisuus ottaa päikkärit ennen juhlia.

Ilta oli niin hauska, että päädyin laulamaan karaokea talon emännän kanssa yhdessä. Ensimmäistä kertaa elämässäni muuten ja siis siellä kotona, ei sentään baarissa. Ihastuin siihen kovasti, laulaminen oli yksinkertaisesti ihanaa. Tuolla myös aina tanssitaan, jopa meidän mies. Hänet vetää varmimmin tanssimaan Black Sabbath, minut Haloo Helsingin keikkavideo. Trivial Pursuit oli pakko jättää kesken tasapelitilanteessa. Miehet ovat omasta mielestään ylivertaisia siinä, mutta viimeksi me naiset kyllä voitimme.

Seuraavana päivänä meno jatkui, kun runsaan brunssin jälkeen katsoimme  yhdessä Sami Hedbergin uusinta videota. Tykkäsimme siitä niin paljon, että vuokrattin se sunnuntaina Elisa Viihteeltä ja katsottiin uudestaan nuorison kanssa lounaan jälkeen. Upposi sinnekin. Yhdessä nauraminen tekee hyvää!

Kotiin tullessa muuten huomasin, että joku oli jättänyt silitysraudan päälle. Onneksi siinä on termostaatti, ja saisi näköjään olla jo itsestään sammuva mallikin. Minä se syyllinen tietenkin olin, ja kun hitaasti kelasin mieltäni, muistin aikoneeni lähtöhötäkässä silittää eri housut jalkaan. Käsi oli nopea, mutta ajatus vielä nopeampi, ja päätin tyytyä jalassa oleviin. Kerran on jäänyt kahvinkeitin päälle, mutta silitysrautaa olen pelännyt aina enemmän. Nyt alan neuroottisesti tarkistamaan laitteet ennen lähtöä.

Kotona on työpäivien ja viikonloppumenojen jälkeen kaikki vähän sekaisin. Tavaraa on kasattu makuuhuoneeseen, joulukoristeita on kodinhoitohuoneessa ja lasiastioita on keittiön kaikilla tasoilla. Tiskivastaavana mies ei löydä niille joulun jälkeen oikeaa paikkaa. Niinpä niin, ehkä on vaan helpompi jättää ne pöydälle. Sallittakoon hänelle se, jätän itse vastaavasti käytetyt astiat pöydälle, josta hän korjaa ne tiskikoneeseen.

Hyvä meikki, parempi mieli!

Kirkkaan loppiaistiistain ja kipakan pakkasen innostamana en suinkaan lähtenyt ulos, vaan miehen alkaessa purkaa kuusta päätin kokeilla Estée Lauderin joululahjapaletin luomivärejä jollakin uudella yhdistelmällä. Tähän asti olen käyttänyt eniten paletin kaunista riikinkukon sinistä vaaleanruskean kanssa.

Levitin ensin iholle Diorin Star-meikkivoidetta. En olekaan käyttänyt sitä syksyn jälkeen, koska väri on tuntunut tummahkolta. Taputtelin sitten peitevoiteen silmän alle, Lumenen ja Clarinsin sekoitusta. Kulmakarvoja parantelin Anastasian ihanalla Brow Wiz -kynällä ja Benefitin geelillä, joka sivumennen sanoen on pettymys eikä pidä kulmiani ojennuksessa kuin hetken. 

Varjostin luomivaon kahdella ruskealla, joita en yleensä ole pahemmin käyttänyt. En pitänyt lopputuloksesta nytkään, mutta häivytin ne ilmeisesti niin tehokkaasti, että ne näyttävät valokuvassa hävinneen kokonaan. Yläluomen rajasin mustalla kynällä ja pehmensin sen kapealla siveltimellä ja violetilla Amethyst Sparkilla. Siitä tuli hyvä rajaus. Alaluomen rajasin kokeeksi mattaruskealla. Se menetteli, koska oli riittävän viileä väri, muuten olisi näyttänyt itkettyneeltä. Vielä alaluomelle sipaus Isadoran vaaleaa kajalia.

Ripsille taivutus ja Hypnôsea päälle.

En tavallisesti tyydy pelkkään huulikiiltoon, ja siksi päätin kokeilla nyt sitäkin. Levitin sormella paletista hiukan noita kaikkia kiiltoja, kunnes sain toivomani lopputuloksen.

Poskipunaksi valitsin vasemmanpuoleisen Exotic Pinkin. Alakuvassa olen levittänyt värit sormella käsivarrelle ja kuvasta huomaa, miten voimakas pigmentti poskipunissa on. Vaikka otin poskipunasiveltimellä väriä ja tupsautin enimmät kämmenelle, sain silti poskillekin reilusti väriä. Huiskaisin vielä poskipäille valoa antamaan vähän The Balmin Mary-Lou Manizeria, josta muuten tykkään kovasti.

Luonnollisen raikkaaseen lopputulokseen tarvitaan aika paljon aineita, kuten on ennenkin huomattu. Vielä Caudalien kosteussuihketta kasvoille, kun on niin kuiva ilma. Ja sitten selfietä ottamaan! Toisen päivän tukalla, kuten varmaan kaikissa edellisissäkin.

Lavish Mink on hyvin tumma ruskea, enkä tiedä, miksi se tässä meni violetiksi.

Kuvasta näkyy se, minkä olen ennenkin todennut: on aivan sama, vaikka levittäisin luomilleni kaikki paletin värit yhtä aikaa, linssien läpi ei näy kuin se että on silmät ja vähän ripsiäkin. Tumma rajaus pitää olla, jos tahtoo, että reilusti pienentävien linssien takaa silmät edes näkyvät. 

Ja silti pitää ostaa koko ajan uusia luomivärejä. 

Se on se ilo värien katselemisesta ja käyttämisestä. 

Sitä ei varmaan voi ymmärtää kuin toinen samanlainen.

Hyvä meikki, parempi mieli!

Unelias sunnuntaipäivä

Kävin pienellä matkalla Oulussa pitkästä aikaa. Sisko houkutteli mukaansa ja niin matkasimme Onnibussilla torstaina ja tulimme vasta nyt sunnuntaina takaisin. Nukuimme vanhempien luona patjoilla lattialla, mutta hyvin. Olinkin taas melko rasittunut alkuviikon töistä, niitä kun oli jälleen enemmän kuin ehdin tehdä. Pimeään vuodenaikaan unta tuntui kaikilla riittävän niin, että heräilimme kahvinkeittoon joka aamu vasta lähempänä kymmentä.

Oulussa oli mukava luuhata siskojen kanssa kaupungilla ja viettää muutenkin aikaa läheisten kanssa. Naureskeltiin sitä, että vanhempien seurassa olemme aina nuoria tyttöjä, vaikka oikeasti me kaksi vanhinta olemme kuuttakymmentä lähestyviä  mummoja. Vaan eipä ole kahdeksankymppisetkään sitä mitä joskus ennenvanhaan.

Ei ryystetty nyt kahvia tassilta sokeripala hampaitten välissä, vaan syötiin keskimmäisen siskon tekemää Pekingin ankkaa.

Bussi lähti kotiinpäin tänä aamuna jo yhdeksältä ja niinpä nukuimme kumpikin suurimman osan myös matkasta. Kauniin valkoiset lumimaisemat vain vilahtelivat ohi, sen mitä punaisen Onnibussin tummennetuista ikkunoista nyt välillä näki. 

Jossakin välissä lukaisin loppuun Paula Havasteen Tuulen vihat -kirjan, jonka sain äidiltä. Pidin siitä, se muistutti paljon 2000-luvun alussa kirjoitettuja Kymmenen onnen Anna ja Kotasavun Marja -kirjoja. Tuulen vihat kertoo Kertte-nimisen tytön varttumisesta aikuiseksi 1100-luvulla Köyliönjärvellä.

Kuinka ollakaan kotona piti tietysti mennä kevyen aterian jälkeen iltapäivällä heti pitkäkseen ja muut ottivat kunnon päiväunet.  Pimeä vuodenaika jatkuu vielä. Onneksi on vapaapäiviä.

Lauder-laukku ja joulu

Minulla se on sitten hyvä anoppi! Se osaa valita joka joulu lahjaksi jotakin käytännöllistä ja tarpeellista. Tai jos tarkkoja ollaan, niin se on hänellä kyllä johtavana ajatuksena, mutta hän antaa jokaisen kuitenkin itse hankkia lahjansa. Käytännöllisen ja ehdottoman tarpeellisen.

Minä HALUSIN tuon laukun. Se että se sattui olemaan täynnä Estée Lauderin kosmetiikkaa, oli ihan sattumaa, minä halusin vain laukun. Beautyboxin, sellaista minulla ei ole ollut aikoihin. Hirveän kiva pakata mukaan automatkoille. Käytännöllinen siis.

Veivasin ja katselin kuvia siitä ja selitin itselleni tuhat ja sata kertaa, miksi se on täysin tarpeeton ja kalliskin. Olen ihan yli-ikäinen tällaisille hömpötyksille. En tarvitse lisää meikkejä, eikä se edes mahdu mihinkään.

Niin siinä sitten kävi, että osuin juuri ennen joulua yhtenä iltana Stockmannin verkkokaupan sivuille ja huomasin tuon laukun siellä kanta-asiakastarjouksena. Se oli menoa se. Tilaus lähti nanosekunnissa ja poika sai viestin käydä hakemassa paketti lähimmästä Stokkan pisteestä ja tuoda mukanaan joulunviettoon.

Pakkauksesta paljastui aikamoinen määrä tavaraa. Iso paletti pitää sisällään kaksitoista kiinnostavaa luomiväriä ja kaksi poskipunaa. Siinä on mm. todella kaunis sininen väri Peacock Blue. Minulla on käytössä kolmetoista luomiväripalettia, mutta tämän lisäksi vain Sleekin iDivine-paletissa on yksi sininen. Tälle on siis ollut selvä tilaus: ehdottoman tarpeellinen lahja siis kuitenkin! 

Kolmen huulikiillon paletti on väreiltään aivan käyttökelpoinen, kiillot levittyvät hyvin sormenpäällä tai siveltimellä. Huulipunista Rose Tea on tuo ruskehtava, kaunis väri huulilla. Keväinen Candy on pystyssä. Vanilla Truffle vaaleimpana on ainoa, jota en itse taida käyttää. Ripsiväri on luotettava Sumptuous Extreme, musta kajal, silmämeikin poistoaine, yöseerumi ja ravitseva voide tuttuja ja hyväksi havaittuja. 

Ihania tuotteita, taattua laatua. Iloa pitkäksi aikaa, testattu on. Ja laukku: se on juuri sitä, mitä sen pitäänkin olla.

***

Sain kaikenkaikkiaan ihania joululahjoja, ja enemmän kuin olin odottanut. Olin ihan suu messingillä aattoillan, kiitos kaikille! Koko jouluviikko meni seitsemän hengen voimin mukavasti. Tuttuun tapaan lilluimme aattona jo ennen puoltapäivää läheisessä kylpylässä ainoina asiakkaina. Ajatella: koko valtava systeemi vain meille, pari ihmistä tuli myöhemmin. Vähän kuntouintia, vesikävelyä, erilaisia porealtaita, välillä höyrysaunan kokeilua, veden kohinan kuuntelua altaan reunaan nojaten ja ulos pakkasen huurruttamaan metsään katsellen. Lopuksi venyttelyä lämpimässä vedessä.

Kotona odotti aamulla valmiiksi keitetty riisipuuro ja luumukiisseli. Kun iltapäivällä menin ulos sytyttämään lyhtyjä ja ulkotulia, näin ensimmäisenä tiellä joulupukin ja tontun. Siitä alkoi joulu.