Tuhtia väkeä

Olen herännyt lomalla joka aamu siinä seitsemän maissa hyvien yöunien jälkeen. Aamukahvin   ja lehden nautittuani ja miehen töihin lähetettyäni olen mennyt Vilman kanssa vielä sohvalle nukkumaan. Tänään heräsin siitä vasta puoliltapäivin. Mistä ihmeestä tätä unta taas riittää?

Koira huolehtii kyllä lopusta ohjelmasta. Ensin ulos ja tunnin lenkin jälkeen jotain pientä puuhailua kotona. Vilma on keskittynyt tyhjentämään täytteitä uudesta sängystään, heittelemään luuta korkealle ilmaan sekä syömään vanhaa lenkkikenkää. Puolet pohjasta on mennyt jo parempiin suihin. Keittiön pöydän alla on myös oivallista tutkia lehtikorin sisältöä vähän tarkemmin, etenkin mainoksia.

Neiti täyttää ihan kohta vuoden, joten kävimme näyttäytymässä eläinlääkärillä. Rokotus oli tärkein, mutta halusimme kysyä myös tästä melko tuhdista olemuksesta. Ylemmässä kuvassa Vilma on marraskuussa vielä melko hoikan näköinen. Talvi on tuonut kuitenkin rasvakerrosta  ympärille ja neiti painaa nyt 12.2 kg. On kyllä muutenkin isokokoinen mäyräkoiraksi. Meidän huushollin naisväellä on yhteinen ongelma!

Eläinlääkärin mielestä painosta voisi pudottaa puolesta kilosta kiloon. Olen jo muutama viikko sitten pienentänyt ruoka-annoksia neljänneksellä. Nappula-annoksen olen katsonut aina 8-kiloisen koiran mukaan, mutta jättänyt huomioimatta ylimääräisten herkkujen osuuden. Nyt täytynee laskea nekin jotenkin mukaan. Mikähän sen kengänpohjan energiapitoisuus on?

Voisi vaikka antaa osan aamuraksuista Kongin sisällä vasta kotoa lähtiessä sen sijaa, että antaa silloin ylimääräisen lusikallisen. Koulutusnamit ulkoillessa ovat myös rasvaisia, ne voisi ehkä vaihtaa kanakuutioihin.

Kahdeksankiloinen Luna taas on pieni ja siro ja kaunis. Tämä primadonna syö valikoiden ja harvakseen. Joillakin se säätely toimii, ihan niin kuin ihmisilläkin.

Lomapäivien ratoksi

Lomapäivät sujuvat ihanasti, hyvissä merkeissä toinen toisensa perään. Joka aamu Vilma vie minut lenkille ja vähitellen kunto tai ainakin reippaustaso on noussut. Jaksan taas nousta mäkeä ylös vauhdilla ja hengästymättä.

On kuitenkin ollut asiaa kaupungillekin joka päivä.  Kävin muun muassa lounaalla sisareni kanssa, ylellisyys, jonka moni ymmärtää. Siihen pystyy, kun kumpikin tekee työtä osa-aikaisesti ja perhe tulee toimeen itsekseenkin.

Lounaalta suuntasin katsomaan Stockmann B:n tarjouksia, kun kosteusvoide oli lopussa. Lankesin taas kerran. Ostin Cliniquen päivävoiteen ja värivoiteen, kuvassa vasemmalla, ja loput  purtilot tulivat kylkiäisinä, mm. valokynä. Nämä kaikenlaiset näytteet ovat yllättävän riittoisia ja saa kokeilla sellaisia tuotteita, joihin ei raski muuten panostaa itse, kuten seerumeita ja tasoittajia.

Kehaisen samalla uutta käsivoidelöytöäni. Tämä pakkastalvi on ollut koetteleva käsille.  Kynnet ovat lohkeilleen ja katkeilleet, sormenpäät kuivuneet, samoin kämmenet jopa sisäpuolelta. Apteekista löytyi Acon Canola oil & Q10 -käsivoide ja se on aivan nappituote! Levittyy helposti ja imeytyy heti, eikä jätä tahmatassuksi, kuten moni muuten hyvä voide. Tästä jää hyvä fiilis käsiin pitkäksi aikaa. Vettä sekään ei kyllä kestä, vaan sitten pitää voidella uudestaan.

Syy tähän kuvausinnostukseen oli kylpyhuoneen viikkosiivous, joka on  pikku-hiljaa siirtynyt lauantailta eteenpäin, nyt jo keskiviikoksi. Pyyhin siis pölyjä tältä hajuvesihyllyltä.

Edessä keskellä on nykyinen suosikkini, Burberryn The Beat, jossa on juuri sopivasti syvyyttä ja särmää. Vasemmalla viime kesän löytö, Versacen Versone, ihanan raikas ja kevyt ja vihreä.  Oikealla pitkäaikainen rakkauteni Chanelin Coco Mademoiselle, melko voimakas ja  naisellinen, ylellinen nykynaisen tuoksu.

Täällä turhuuden turuilla on ihan kivaa, kiitos vaan. Juuri nyt en kaipaa mitään syvällistä enkä kehittävää. Naistenlehdet ja televisio riittävät hyvin viihdykkeeksi. C'est la vie.

Jäätelö reseptillä apteekkiin, kiitos!

 

Räyh! Tahtoo vyötärön takaisin. Kuka on  istuttanut tämän uimarenkaan tähän? 

Sovitin lyhyttä takkia, jonka ostin vasta viime keväänä. Syksyllä oli jo merkkejä ahtaudesta, mutta nyt se suorastaan soi, kun napit on kiinni. Vieläkö voi paeta totuutta?

  

Jotenkin olen täällä kotona ollut vaan ja toipunut monen viikon rasituksista. Harmittaa kirjoittaa aina samasta aiheesta, mutta tästä nyt on tullut tällainen monivuotisesta uupumuskierteestä irtipyristelevän toipumiskertomus. 

Olen ymmärtänyt, että kysymys on muuttumisesta ja sehän on kaikkea muuta kuin helppoa. Se on helkutin hidasta. Kaikkein hitainta on varmasti pystyä muuttamaan asenteitaan ja näkemään asioita eri valossa.

  

Tänään me Vilman kanssa päätimme lähteä ulos heti aamupäiväunien jälkeen. Siis koira inisi ja oli lähdettävä! Aurinkoisessa pikkupakkasessa vierähti helposti toista tuntia. Sen jälkeen saattoikin valmistaa nopean lounaan ja mennä päiväunille. 

Pieni huonekuuseni olohuoneen ikkunalla ei ole ollut viime aikoina kovin elinvoimaisen näköinen, joten kävin iltapäivällä hakemassa Plantagenista uuden ja komeamman. Samalla ostin piristykseksi oranssin tulilatvan keittiöön.

Olen vähitellen vähentänyt viherkasveja, varsinkin isoja. En jaksa hoitaa niitä. Isoa peikonlehteä jaksoin hoivata kolmekymmentä vuotta ja palmuja kasvatin kattoon asti monia. Se riitti. Nyt on saattohoidossa vielä iso palmuvehka.

Ennen piti hoitaa lapset ja koti ja työ ja pitää vielä itsensäkin kuosissa. Nyt ei ole enää niin montaa pakkoa jäljellä. Mitä nyt  töissä käydään, mutta sielläkin löysemmällä otteella kuin ennen. Intohimo ja innostus työhön on mennyttä.

Jää jäljelle vielä tämä itsensä hoitaminen, jossa tärkeänä osana kohdallani olisi liikunta. Juuri se, josta olen eniten laistanut viime vuosina. Ystävä soitti tänä aamuna kuntosalille, mutta en ehtinyt ihan siihen kyytiin mukaan.

Turhamaisuudesta ei kuitenkaan tingitä. Tein uudet vaalennusraidat päähän ja värjäsin kulmakarvat. Silläkin pötkitään jo pitkälle!

Kirkasta iltaa!

Olen nyt kahtena iltana ottanut mallia koirastani ja mennyt aikaisin nukkumaan. Unta ei ole tarvinnut odotella, koska yhdeksän aikoihin nukuttaa joka tapauksessa armottomasti. En vain ole koskaan tullut kuunnelleeksi kutsua.

Nyt lauantaina illansuussa olen nukkunut jo yhdet päiväunet kaupunkireissun jälkeen ja migreeninpoikanen alkaa olla selätetty. Stingin talvilevy on juuri sopivaa kuunneltavaa tähän hetkeen, kun kirkas päivä alkaa kohta painua mailleen, mutta valoja ei vielä tarvita.

Uusi kimppu raikkaanvärisiä tulppaaneja loistaa pöydällä, joka on  taas lastattu tietokoneella, kameralla, tilikirjalla, allakalla ja kaikenlaisella keskeneräisellä. Tämä on minun työpöytäni,  aina sekaisin, tässä olohuoneessa kaiken keskellä. Mies on ominut työhuoneen.

Oloni on niin pysähtynyt kuin voi olla. Niin pitäkin. Tästä nollauksesta voi taas päästä uuteen nousuun, kun on ensi viikko lomaa. Otin sen ensi kesän lomista, enkä olisi millään jaksanut olla toista viikkoa heti edellisen perään töissä. Olen kuitenkin ulkoiluttanut Vilmaa, tehnyt kaikenlaista pientä ja suunnitellut ensi viikoksi taas kuntosalin aloittamista tämän mahan kurittamiseksi.

Kävin päivällä tutustumassa Sokoksen uuteen ruokaosastoon. Ostin sieltä pieniä maistelueriä herkkujuustoja, joita voisikin nyt maistella illalla valkoviinin kera. Loman alkajaisiksi.

Hihnan toisessa päässä

Nyt haistoin kevään ensimmäistä kertaa minäkin! Vilma-rontti pakotti lähtemään ulos melkein kesken iltapäiväunien. Olin kotona jo neljältä ja nukahdin lähes saman tien. Tunnin unien jälkeen koira heräsi ja alkoi ynistä  niin äänekkäästi, ettei sitä kuunnellut kukaan. 

Kyllä sitten kelpasi hyppelehtiä iloisena hangessa muitten terveisiä haistelemassa, ainakin koiran, minä etenin huomattavasti hillitymmin. Nautin valoisasta illasta ja hyvästä tuoksusta, jotka veivät ajatukset nuoruusvuosiin, jolloin kevään haistelu sai heräämään eloon. Huomasin kuitenkin, että olisi ehkä aiheellista vaihtaa takkia kevyempään.

Jokohan löytäisi päälleen muutakin kuin mustaa ja harmaata?

Lomaltapaluumietteitä

 

Tämä meidän äidin perhosorkidea kukkii Oulussa jo kolmantena hiihtolomana peräkkäin keittiön ikkunalla. Tänä vuonna vaan ei näkynyt aurinkoa kuvaamista varten, kun tuli lisää lunta  joka päivä. Ulkoilukin jäi tällä kertaa pienten koiralenkkien varaan. Sen sijaan ehdin seurustella vanhempien kanssa enemmän kuin tavallisesti. Kivaa oli ja tuntui ihan mahdottomalta ajatus, että kohta heitä ei enää ole. Kymmenen vuoden sisällä se on väistämättä odotettavissa. 

Keskiviikkona vaihdettiin vuoroa siskon kanssa.

  

Monestakin syystä palasin töihin väsyneenä. Olin hankkinut kyllä melatoniinia nukahtamislääkkeeksi, mutta en muistanut kertaakaan ottaa sitä! Valvoin siis joka ilta  lomalla myöhään ja aina joku herätti liian  aikaisin. Usein koira, tänä aamuna herätyskello.

Onneksi edessä oli rauhallinen päivä ja ehdin rauhassa lukea viikon aikana kertynyttä sähköpostiakin. Tunsin silti itseni umpiväsyneeksi, haukottelin ja räpsyttelin silmiä, että näkisin ruudulle paremmin. Laitoin välillä kostutustippoja enkä sitten nähnyt vähään aikaan senkään vertaa. Hoitelin muutaman asiakkaan, join vettä ja haukottelin lisää. 

 

Ruokatauolla kun vilkuilin ammattilehteä, tunsin inhotuksen aallon kulkevan läpi. Se vähän pysäytti. Toipuminen on vielä pahasti kesken. Kerran tai pari olen puolen vuoden sisällä ollut hetkellisesti innostunut työstäni, mutta se tunne on mennyt nopeasti ohi. 

Sain tänään pyynnön kertoa ulkomaalaisille opiskelijoille työstäni, kuten olen usein takavuosina tehnyt, ja totesin sen heti mahdottomaksi tehtäväksi. En ole enää innostunut enkä nuori, vaan kyyninen ja kulunut, enkä jaksa edes ajatella asiaa.

En muuten tänäänkään muistanut ottaa sitä melatoniinia enkä mennä nukkumaan ajoissa. Toivottavasti teillä muilla onnistuu paremmin. Sänkyyn mars!

Kokemus tämäkin

 

Koko loman ainoan aurinkoisen päivän vietimme miehen kanssa sairaalan päivystyksessä.  Miehen kuume ja mahakivut olivat alkaneet jo perjantaina ja nyt hän oli omasta tahdostaan menossa lääkäriin. Sen täytyi siis olla vakavaa.

Paitsi ettei ollut, onneksi. Kolmen tunnin odottelun jälkeen hän pääsi lääkärin tutkittavaksi ja sitten kotiin kolmen päivän sairauslomalle. Saa nähdä, paraneeko vai paheneeko. Umpparia epäiltiin.

  

Oli muuten hieno paikka, tämä uusi nopean vasteen yksikkö eli NOVA. Sitä vaan ihmettelen, että ovessa luki TRIAGE, samoin jonotuslapussa. Kuinka joku härmäläinen  voi tietää, mitä Triage tarkoittaa? Mieheni ei tiennyt, vaikka on englanninopettaja. Minä tiesin tietysti kuten kaikki muutkin Teho-osaston monivuotiset katsojat. 

Triage tarkoittaa potilaiden lajittelua tulovaiheessa hoidettavaksi kiireellisyysjärjestyksessä. 

Ihanaa turhuutta

Meitä pöljiä on moneksi ja yksi omista heikkouksistani on kosmetiikka. Sitähän ei osteta pelkästään tarpeeseen, vaan tuomaan ylellisyyttä ja iloa naisen elämään.

 

Oulussa en ehtinyt juuri kaupungilla käymään, joten piti ottaa vahinko takaisin heti kotiin tultua. Sen sijaan, että olisin kunnon lomalaisen tapaan käyttänyt aamuni tehokkaaseen lenkkeilyyn tai hiihtoon luonnon helmassa, suuntasin kampaajalle, kasvohoitoon ja meikkiostoksille. Milloin sitten, jos ei lomalla?

 Huomasin yhden vanhan kempparin lopettavan, paikan jossa kävin jo 70-luvulla. Chanelin huulikiilto sopi täsmälleen ja siihen löytyi sopiva kynä huulille ja silmille. Puoleen hintaan olisi kannattanut katsella vielä muutakin, mutta oli kiire jo kampaajalle.

Nämä Diorin viiden värin paletit ovat herkullisen värisiä. Jotenkin vaan lankesin taas ostamaan uuden, vaikka kaikki entisetkin luomivärini ovat voimissaan. Itse asiassa mikään luomiväri ei ole minulla varmaan vielä ehtinyt kulua loppuun, nehän kestävät ikuisesti. Diorin häivytyssivellin taas oli jotakin, mitä minulta puuttui, joten raskin panostaa siihenkin, olihan mukana Sokoksen 20 prosentin alennuskupongit.

Nämä värit muuttuivat omituisesti kuvissa: tässä vielä Diorin oma kuva. Jostakin syystä noista kaikista kolmesta väristä tulee samanlainen hyvin tumma jälki, lähes musta!

Esittelijä kehotti rajaamaan alaluometkin voimakkaasti, paljon enemmän kuin olen tottunut, kun on paljon miinusta linsseissä.
Ja ne rillit, en ole vieläkään varma, pitäisikö sittenkin vielä hankkia toiset, pienemmät, kevyemmät ja vaaleammat, oli varaa tai ei...

My House

Tämä ei ehkä ole mikään kaunis koti, mutta ainakin mun mielestä se on ihan kiva.

Pölyimurilaatikosta sain vähäksi aikaa koekäyttöön  koirankopin.  Sinne voin painua tarkkailemaan maailmaa ja  mitä ympärillä tapahtuu. Siis ei kyllä paljon mitään.

Siksi pitääkin aina välillä aloittaa kunnon  mellastusremontti ja yrittää tuhota huvikseen koppi sisältäpäin. Oviaukkoa olen jo suurentanut ja kaivautuminen pohjan läpi johonkin jännittävään paikkaan on vain ajan kysymys.

Meikä on muuten kuin syntynyt matkailemaan. Oulun reissullakin  päätin nukkua automatkat, kun oli niiin tylsää eikä kukaan tullut leikkimään mun kanssa taakse. Omassa pehmokopassa takapenkillä vetelin sitten hirsiä turvavöihin kytkettynä.