tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kadriogiin



Olen jo muutaman vuoden odottanut tilaisuutta tutustua Kadriorgin puistoon ja linnaan ja nyt siihen tuli tilaisuus toukokuun lopulla. Sopivan lämmin ja aurinkoinen päivä, turistin unelma.

Tällä naisella oli kurvit kohdallaan, ei liian laiha, vaan kauniisti sopiva hänkin.



Luonto oli toukokuun lopulla todella puhjennut kukkaan.


Puistossa kiertelyn jälkeen avautui näkymä Kadriorgin linnaan, jonka esitteitten mukaan Pietari Suuri rakennutti vaimolleen Katariina I:lle vuonna 1718. Alue nimettiin siis Katariinanlaaksoksi eli Kadriorgiksi. 


Täällä keisarillinen perhe saattoi hoveineen viettää kesää ja käyskennellä barokkipuutarhassaan tai laajassa puistossa lampineen ja joutsenineen.


Nykyisin linnassa majailee Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma. Ja on sisätila muutenkin mielenkiintoinen!


Linnan korkea pääsali on huikea näky runsaine stukkokoristeluineen. Tänne ei ole yhtään vaikea kuvitella naisia 1700-luvun rokokoo-asuissaan ja miehiä sukissa ja korkokengissä.



Pääsalista ovet avautuvat toiseen suureen tilaan. Kuvittelisin tänne tanssia.


Naisia juhlan kynnyksellä.

Hurmaavia valaisimia yläkerrassa.


 Harvoin näkee, että vanhoissa rakennuksissa olisi säilytetty uuneja, ja se on tässä palatsissa 
erityisen hienoa. Ainakaan tällaisia en ole ennen juuri missään nähnyt.


Kauniisti työstettyä puuta. 
Ja mikä silmiähivelevä yhdistelmä tammea ja seinän taivaansineä!




Puiston reunalla oli idyllisen näköinen kahvila-ravintola ja sinnepä nälkäiset leidit suuntasivat pää täynnä taidetta ja elämyksiä. Yläkerran tyylikkäässä ravintolassa nautimme kohtuuhintaisen lounaan.  Omalla lautasellani oli ankkaa, ja kerrankin suussasulavan sopivaa. Tilasin sen ihan kokeillakseni, koska en ole ennen ollut mikään ankan ystävä. Nyt voisin jo ollakin. Pidin lisukkeena olevista sitruksista, pinaatista ja fenkolista, kivan kevyttä ja naisellista.


Seuraavassa postauksessa lataankin muutamia kuvia tauluista, siis monta. Ehkä viikonlopuksi. 

Kun en nyt loman alkajaisiksi päässyt ulkomaille, olen rynnännyt ahmimaan taidetta. Tänään kävin Äänekoskella H:n kanssa katsomassa Tommi Aaltosen The Art of Food -näyttelyn, joka muuten oli matkan arvoinen, ja huomenna suuntaan Ateneumiin.

Lämmintä loppuviikkoa!

12 kommenttia:

  1. Upea paikka. Ankka on tosi hyvää, mutta se pitää olla juuri oikein tehty tai sitten se ei ole mitenkään erikoista. Pari kertaa saanut täydellisesti tehtyä ja silloin on ankka kyllä vienyt kielen melkein mennessään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäisi vielä kokeilla valmistaa ankkaa itsekin, mutta sitä saa kai vaan säilykkeenä. Toisaalta: ravintolassa on aina kiva syödä sellaista, mitä ei kotona saa.

      Poista
  2. Olen eka kertaa sun blogissa.
    Oli kyllä tosi kiva postaus ja upeat kuvat.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piia! Sulla on kiva sisustusblogi ja hienoja tuunauksia:)

      Poista
  3. Kaunista. Upeita rakennuksia tai palatseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista keisarillista loistoa ei taida meidän maasta löytyä;)

      Poista
  4. Olen käynyt puitossa pari kesää sitte. Oli heinäkuu ja ruusut kukivat komrina. Palatsi oli tuolloin remontissa enkä päässyt tutustumaan siihen, joten enköhän mene uudestaan joku kerta. Takana olevassa metsässä on hienoja vanhoja puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli toukokuun lopussa puistossa vielä puutarhat osittain tyhjiäkin, työt olivat vielä kesken. Mutta komeita penkkejä silti löytyi, eniten ihailin kivoja ryhmittelyjä tulppaaneilla.

      Poista
  5. Eikö ollut upea paikka! Minäkin tykkäsin kamalasti. Kaunis koruhan tuo palatsi ulkonakin puutarhoineen suorastaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista geometrista puistoa ei pääse kovin usein näkemään;)

      Poista
  6. Taidelomaa parhaimmillaan :) Hieno paikka vaan kuvissakin jotenkin kaunis valo, hyvä sääkin näytti sattuneen.

    Ankka-annos näyttää hyvältä, nam.

    Taulukuvia odotellessa, hyvää kesän alkua! Nähdään ensi viikolla, Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut tuuria, kun aina on paistanut Tallinnassa aurinko. Niin kyllä kaikilla muillakin matkoillani, melkein koko ajan. Nyt tosin eilen tuli vettä ihan kaatamalla, kun oltiin Etelä-Suomessa.

      Kiva että joku ainakin haluaa nähdä tauluja, niitä on nimittäin kohta tulossa. Noniin, ja juhannuksena taas sinä grillaat ja minä paistan lätyt!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...