sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Unelias sunnuntaipäivä


Kävin pienellä matkalla Oulussa pitkästä aikaa. Sisko houkutteli mukaansa ja niin matkasimme Onnibussilla torstaina ja tulimme vasta nyt sunnuntaina takaisin. Nukuimme vanhempien luona patjoilla lattialla, mutta hyvin. Olinkin taas melko rasittunut alkuviikon töistä, niitä kun oli jälleen enemmän kuin ehdin tehdä. Pimeään vuodenaikaan unta tuntui kaikilla riittävän niin, että heräilimme kahvinkeittoon joka aamu vasta lähempänä kymmentä.

Oulussa oli mukava luuhata siskojen kanssa kaupungilla ja viettää muutenkin aikaa läheisten kanssa. Naureskeltiin sitä, että vanhempien seurassa olemme aina nuoria tyttöjä, vaikka oikeasti me kaksi vanhinta olemme kuuttakymmentä lähestyviä  mummoja. Vaan eipä ole kahdeksankymppisetkään sitä mitä joskus ennenvanhaan.

Ei ryystetty nyt kahvia tassilta sokeripala hampaitten välissä, vaan syötiin keskimmäisen siskon tekemää Pekingin ankkaa.

Bussi lähti kotiinpäin tänä aamuna jo yhdeksältä ja niinpä nukuimme kumpikin suurimman osan myös matkasta. Kauniin valkoiset lumimaisemat vain vilahtelivat ohi, sen mitä punaisen Onnibussin tummennetuista ikkunoista nyt välillä näki. 

Jossakin välissä lukaisin loppuun Paula Havasteen Tuulen vihat -kirjan, jonka sain äidiltä. Pidin siitä, se muistutti paljon 2000-luvun alussa kirjoitettuja Kymmenen onnen Anna ja Kotasavun Marja -kirjoja. Tuulen vihat kertoo Kertte-nimisen tytön varttumisesta aikuiseksi 1100-luvulla Köyliönjärvellä.


Kuinka ollakaan kotona piti tietysti mennä kevyen aterian jälkeen iltapäivällä heti pitkäkseen ja muut ottivat kunnon päiväunet.  Pimeä vuodenaika jatkuu vielä. Onneksi on vapaapäiviä.


6 kommenttia:

  1. Hauskasti sitä tuntuu aina itseään vanhempien seurassa itsensä nuoreksi, pysäyttävää on aina mennä Riihimäen asemalle perjantaina ja nähdä läjä inttipoikia, niiden lapsenkasvoista sitä aina tajuaa, että tälläkin tädillä alkaa olemaan ikää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on jännittävää jutella joskus töissä jonkun nuoren aikuisen kanssa, jonka tunnistan sukulaissieluksi, ja sitten huomaan, että voisin olla hänen isoäitinsä. Työ on työtä, mutta kiva on huomata, että kohtaaminen ei katso ikää.

      On silti kiva tuntea itsensä edelleen jossakin seurassa tyttöseksikin;)

      Poista
  2. Oih, nuo päiväunet näyttävät mukavan lokoisilta <3. Ja Onnibussit kuulema hyvä & edullinen systeemi. Ps tuttu tunne tuo sukulaissieluisuus ja ikäero. Jännä tilanne. Ei kai sitä kunnolla ymmärrä omaa ikäänsä vieläkään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin eka kertaa Onnibussin kyydissä. Edullinen hinta, täsmällinen aikataulu, helposti hankittava verkkolippu, uusi ja kiva kaksikerroksinen bussi, niin eipä ollut valittamista!

      Poista
  3. Hyvä huomio, lapset säilyy lapsina vaikka voisivat olla jo isovanhempia. Minä ainakin vaivuin joskus henkiseksi lapseksi vanhempieni seurassa ja kiukuttelinkin joskus, kuin mikäkin kakara vaikka olin jo aikuinen. Mää en kyllä oikein osaa nukkua päikkäreitä, mutta iPadin kanssa pitkällään aika vierähtää kyllä aika nopsaan.... Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä olen päässyt yli äidille kiukuttelusta vasta yli viisikymppisenä. Hävettää vieläkin, mutta ihmisen kehitys voi olla joissakin asioissa valitettavan hidasta. Onneksi on nyt tasapaino löytynyt puolin ja toisin. Minä se vanhimpana väänsin muutenkin eniten äidin kanssa joka asiasta ja äiti puolestaan oli ennen aika ristiriitainen itsekin. -Kiva muuten kuulla, että sitä on ollut muillakin, en ole ainoa!

      Tipatonta tammikuuta en tarvitse, mutta se verkkovapaa vai oliko se iPad-vapaa kuukausi voisi ottaa koville. Ja tehdä niin hyvää.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...