lauantai 22. marraskuuta 2014

Tuliaisia toiselta mantereelta



Olen viimeisen vuoden aikana lukenut paljon ulkomaisia kosmetiikkablogeja ja katsellut videoita, ja on korvaani tarttunut maininta amerikkalaisen tarten meikeistä (itse kirjoittavat sen pienellä, vaikka se näyttää niin hölmöltä tässä). Varsinkin Amazonian clay on viime aikoina mainittu monesti, joten kiinnostuin merkistä niin paljon, että pyysin poikaani tuomaan Kalifornian matkaltaan tuliaisiksi pienen valikoiman. Laitoin viestiin tietysti tarkat väritoiveet, koska hän ilmoitti olevansa melko huono ostamaan meikkejä. Tosin seurueessa oli kolme tyttöäkin mukana;) No, hän oli saanut ajella enemmänkin viimeisessä etapissa San Diegossa, ennen kuin löysi Sephoran ja sai ostettua äidille sadan dollarin tuliaiset. Vastaanottaja oli onneksi luvannut maksaa osan.

Tarte näyttäisi olevan kalliimmanpuoleinen luonnonkosmetiikkasarjaksi, high performance naturals. Tuotteet on valmistettu muodikkaasti ilman kaikkea ikävää, mm. gluteenia, mikä saa suupielen kyllä nykimään täällä päässä. Mutta luettuani kotisivulta tarten perustajan, Maureen Kellyn ajatuksia, rupesin arvostamaan tuotteita enemmän. Näin ne pikkuhiljaa asenteet muuttuvat tässäkin päässä, vaikka en muuten luonnonkosmetiikkaa harrastakaan. Kaipaan enemmänkin pienimuotoista ylellisyyttä kosmetiikan muodossa. Ei kaiken tarvitse silti kullanhohtoista olla. Eikä eläinkokeita mistään hinnasta.


Kaikille tuotteille luvataan vähintään 12 tuntia kestoa. Puikkomainen poskipuna värissä fearless on kaunis, hiukan persikkaan taittava sävy. Siinä on hiukan kaunista kiiltoa ja se myös levittyy kauniisti. Alemmassa kuvassa se on vasemmalla puolella kättä. Oikealla on puuterimainen Amazonian clay 12 hour blush sävyssä exposed. Se on lähes täysin mattainen, levittyy melko hyvin ja antaa todellakin pysyvän punan poskille. Väri on mielenkiintoinen: pannussa enemmän ruskea, mutta poskilla kauniin vanhan roosan värinen. Väristä tuleekin heti mieleen Stilan lillium, joka on ollut lempparini siitä asti, kun sen tilasin. Kuvassa exposed on kädelläni oikealla, ja olen levittänyt värit vain sormella.


Huomasin näin jälkeenpäin, että kädelläni on myös mustelma, jonka keltaisuus ja sinisyys näkyy vähän etulalalla. Tökkäsen usein kädenselän milloin mihinkin nurkkaan ja ai että se sattuu!


Ripsiväri Gifted on Amazonian clay smart mascara, mitä se oikeastaan sitten tarkoittaakaan. Siis savea? Olkoon mitä vaan, tätä on joka tapauksessa kehuttu bambusta tehtyä pakkausta myöten. Saa kuulemma näyttävät ripset. En tosin voi vielä kokeilla sitä, kun on pari muuta käytössä, mutta niiden loputtua sitten.

Anastasia Beverly Hills on nimi, jolta ei ole voinut välttyä alaa seuraava. Kulmakarvojen kasvattaminen ja korostaminen on ollut pitkään trendinä ja Brow Wiz -kynää moni pitää parhaana. Sen pää on kova ja ohuenohut, ja kynän toisessa päässä on kätevä pieni kierreharja. Sain värin taupe, joka tuntuu varsin sopivalta. Mitään vikaa en tosin ole huomannut Lumenen harmaanruskeassa kulmakynässäkään, jota olen käyttänyt aina ennen. Tämä Anastasian velhokynä saa toisaalta pisteet siitä, että on tarpeeksi kova. Kulmien kanssa saa muutenkin olla tarkkana, muuten alkaa äkkiä näyttää pelottavalta.

Mutta siis tämmösiä tuliaisia, ja kamalan tyytyväinen olen!



10 kommenttia:

  1. Tuliaiset on kivoja �� Meikki-aiheeseen en osaa sanoa mitään, mutta aika hieno reissu tuollainen Kalifornian kierros tähän aikaan vuodesta.

    -eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin tänään kuvia matkalta ja alettiin H:n kanssa pohtia, jaksettaisiinko me vielä niin pitkää matkantekoa. Teleportaatiota odotellessa;)

      Poista
  2. Oho, hymiö korvautui kysymysmerkeillä, piti olla :)
    -eikka

    VastaaPoista
  3. Ihana poika ja ihanat tuliaiset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti olin kerännyt listaa pitkin syksyä ja karsin siitä yksi kerrallaan ihanuuden toisensa jälkeen. Anastasian tuotteita nykyään myös saa Kicksistä, mutta kynästä ei saanut sopivaa sävyä kuiin varauslistan kautta.

      Poista
  4. Erittäin mielenkiintoiset tuliaiset. Ja taitava poika. Meillä mies onnistuu kerta toisensa jälkeen epäonnistumaan, vaikka lista on mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin herra oli kuulemma lyönyt listan myyjän käteen ja sanonut, että nämä tarvitaan:)

      Poista
  5. Hieno poika sulla! :)

    Upea tuo pakkaus, onko se (ei voi olla!??) puuta??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pakkaus on bambua ja niin ollen kevyt. Kiva idea joka tapauksessa, ja kuulemma ripsivärikin on oikeasti hyvä.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...