maanantai 26. toukokuuta 2014

Välimeren fenkolipiirakka


Kun joku ruokaohje kiertää blogeissa, sen täytyy olla jotakin tosi hyvää. Sillä tavalla löytää joskus oikeita ruoka-aarteita, ja tässä saattaa olla yksi sellainen, nimeltään Välimeren fenkolipiirakka. Siinä on mahtava kombo erilaisia makuja voi-hunajaseoksessa karamellisoidusta fenkolista sitruunankuoreen ja anikseen, tomaattiin ja vuohenjuustoon rosmariinin kera. Minä löysin ohjeen Form follows function -blogista, ja sinne se oli bongattu Kirjatoukka ja herra Kameralta. Alkuperäinen ohje on ollut Glorian ruoka ja viinissä ja resepti on tässä.

Tätä ruokaa tarjoan mielelläni vieraille vastakin. Sunnuntaina meillä oli syömässä poika avovaimonsa kanssa ja heihin tämä upposi ihan kympillä. Isosta pellillisestä riitti hyvin salaatin jälkeen neljälle pääruokana. Ulkonäkö voisi olla hauskempi kahdella pellillä paistettuna, silloin jokaiselle riittää enemmän tuota ihanan rapeaa reunaakin lautaselleen.

Fenkolit kannattaa tosiaan suikaloida ohuesti pitkittäin, kuten ohjeessa lukee. Kummastakin päästä voi kuitenkin leikata vähän pois. Fenkolit kannattaa myös karamellisoida kolmessa erässä, sillä muuten niistä erittyvä neste alkaa keittää niitä. (Jollekin kävi juuri näin...) Alkuperäinen määrä vuohenjuustoa eli 50g on minusta tosi vähän, itse käytin 3/4 vuohenjuustotangosta. Kirsikkatomaatit korvasin tomaattiviipaleilla, käytin ainakin neljä kokonaista tomaattia. Ja yrtitkin silppusin joukkoon jo ennen uunia.

VÄLIMEREN FENKOLIPIIRAS
1 iso pellillinen tai 2 pienempää


Pohja
2 dl vettä
25 g hiivaa
4 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1 tl aniksensiemeniä murskattuna
2 rkl oliiviöljyä
Täyte
2 fenkolia
3 rkl voita
3 rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
1 dl ranskankermaa
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
50-150 g vuohenjuustoa
6 kirsikkatomaattia, tai enemmänkin tomaattia sopii
ripaus roseepippuria
½ sitruunan raastettu kuori
4 rkl pecorino- tai parmesaanijuustolastuja
Lisäksi
2 tl tuoretta rosmariinia
½ tl kuivattua oreganoa

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva veteen. Sekoita jauhot, suola ja anis joukkoon. Lisää öljy ja alusta taikina sileäksi. Pyöritä se sitten palloksi, peitä liinalla ja kohota lämpimässä paikassa 20 minuuttia.
2. Tee täyte taikinan kohotessa. Leikkaa fenkolit pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi paistinpannussa, sekoita hunaja voin joukkoon. Kun hunaja on sulanut, karamellisoi fenkolit pannussa muutamassa erässä, noin 10-12 minuuttia/erä.
3. Jaa taikina 2 osaan. Kauli kumpikin taikina ohueksi levyksi omalle leivinpaperilleen.
Siirrä leivinpaperit taikinoineen uunipelleille.
4. Levitä 1 rkl öljyä kummallekin piirakkapohjalle. Mausta ranskankerma suolalla ja pippurilla, ja jaa se piirakkapohjille.
5. Viipaloi vuohenjuusto ja puolita tomaatit; asettele ne piirakoille. Sovittele fenkolit muiden täytteiden lomaan. Ripota pinnalle roseepippuria, raastettua sitruunankuorta ja pecorinolastut.
6. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paista piiraita 15–20 minuuttia, kunnes ne saavat väriä.
Mausta valmis piiras yrteillä.



Tämä kuuluu samaan kastiin muitten Välimeren alueen herkkujen kanssa, kuten pissaladière ja tomaattipiirakka. Sieltä vaan tulee niin tajuttoman hyvää ruokaa.


8 kommenttia:

  1. Tämä ohje pitää ehdottomasti pistää "korvan taakse" ja kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä muistuttaa vähän Tarte flambeeta, siinäkin on ranskankermaa pohjan päällä, mutta tässä on runsaat täytteet vielä lisäksi.

      Poista
  2. Virhe, tulin iltaisen suolasen nälässä katsomaan tätä. :/ Fenkoli ja vuohenjuusto on niin mun herkkua, pakko testata tämä!

    VastaaPoista
  3. Tätä täytyy kokeilla, kun on seuraavan kerran isompi porukka kasassa... Kiitokset ohjeesta! <3

    ...ja mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ihme, että niin moni bloggaaja on tämän postannut, on niin mehukas ja sopivasti vähän erilainen iltapala:)

      Poista
  4. Blogiisi on aina kiva tulla, nytkin sain tästä hyvän tarjottavaidean tuleviin juhliin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kivan tuntuinen pohja ja maukas täyte, joten sopii hyvin varmaan juhliinkin:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...