torstai 22. toukokuuta 2014

Arkikuvia torstailta



Viimeinen vapaapäiväni tällä viikolla ja ohjelma on sama kuin melkein aina: viimeistään puoliltapäivin on lähdettävä ulkoilemaan, koira pitää siitä huolen. Jostakin syystä Vilma ei ole kahtena edellisenä päivänä suostunut kävelemään pitemmälle ennen kuin illalla, mutta nyt suostuu, vaikka oli selvästi lämpimämpää.  Mukava tuulenvire auttaa asiaa, kun asteet ylittävät hellerajan. Lopuksi se kuitenkin hyytyy viileälle nurmikolle makoilemaan. 

Eilisen päivän olin itse liikenteessä. Kävin leikkauttamassa tukan, hammaslääkärissä ja kaupungilla vaatteita katselemassa. Tukasta tuli hyvä. Oikaistava poskihammas todettiin valmiiksi, nätisti rivissä ja mukana purennassa. Vetokuminauhaa tarvitsee pitää enää vain yöllä, ettei hammas lähde vetäytymään takaisin. 


Puhelinkuvilla mennään, ja se puhelin muuten roikkuu avaimen kanssa kaulapussukassa ulkoillessa.  Ohuissa farkkucapreissani ei ole taskuja, mikä on minusta ihan älytöntä. Mutta kun ei niin ei. Eikä ole muissakaan capreissani, nyt kun ajattelen asiaa. Ei naisten kesävaatteissa ole taskuja muutenkaan, joten se kaulapussi on lenkillä tarpeen. Joo, ei sentään vyötärölaukkua, siihen tarvittaisiin ensin se esittelykelpoinen vyötärö.

No, joka tapauksessa on kiva nähdä, että lähimaastossa kielot ovat nupulla, tuomet kukkivat ja ennen kaikkea koivunlehdet kahisevat tuulessa! Siinä on ääni, josta pidän aina yhtä paljon. Pääskyset lentelevät ja ääntelevät taivaalla. Pysähdyn taas kerran katselemaan niitten lentoa ja annan tuulen hivellä ihoa samalla tavalla kuin aurinkoa ottaessa. Tulee mieleen ajat, jolloin vielä otettiin aurinkoa, maattiin mökillä tai rannalla silmät kiinni ja kuunneltiin vain kesän ääniä. Ajattelen, miten ihanaa on olla vapaalla ja ulkona tällaisena päivänä.

Huomiseksi on luvattu vielä paljon lämpimämpää ja silloin istun seitsemän tuntia työkokouksissa.


Lounaaksi keitän itselleni sosekeiton nipusta vihreää parsaa. Katan kauniisti ja syön ilolla. On kesä.




4 kommenttia:

  1. Tänään juuri ajattelin, että voisinpa pitää huomenna vapaapäivän, kun saldotuntejakin on yli äyräiden. Se olisi ihan mahdottoman ihanaa päästä nauttimaan tästä alkukesän ihanuudesta kaikin aistein. Mutta ja mutta, kevät on töissä sesonkiaikaa. Siispä vaan haaveilen vapaapäivästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki myötätunto sinne, kyllä edes vapaa iltapäivä olisi suotavaa saada koko viikon raatamisen jälkeen;)
      Olin tänään kokouksessa, jossa puhuttiin työaikapankista. Viikkotyöaika pitenisi 21/2tuntia ja siitä hyvöstä saisin käyttää työaikapankkia. Minä saan aina otettua vähäiset ylityöni pois muutaman viikon sisällä, joten menettäisin siinä kaupassa kovasti. Epäilen sitä paitsi, että säästäminen työaikapankkiin sujuisi yhtä nihkeästi kuin rahalaitokseenkin. Surkea kertymä.

      Poista
  2. Lapsuuden kesät tulee mieleen tästä, pieninä häivähdyksinä. Kiitos kun kirjoitat ja kuvaat näin herkkiä ja kivoja juttuja. Usein käyn katsomassa. Koira on aina yhtä herkkis. Mukavaa viikonloppua. T. Seija, siskojen äiti

    ps. olen monesti aikonut kommentoida, mutta nyt mimmun kannustamana saatiin pieni viesti aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Seija, kiva kun nyt sait pään avattua! Vuorovaikutus lukijan kanssa on blogin elinehto. Jos ei ole kommenttilatikossa yhtään elonmerkkiä, lasken olevani ihan epäonnistunut. Tosin itsekin kuljen vähän niin kuin vapaamatkustajana monissa blogeissa, siis vain luen ja katselen kuvat. Kommentoin vain niitä tutuimpia, jos on jotain sanottavaa.

      Kiva että nyt onnistuit ja ilmoitit itsestäsi!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...