sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kirjeitä


Tervehdys hyvin lomailleelta ihmiseltä! Omien laskujeni mukaan olen ollut maaliskuussa töissä vain viikon ja yhden päivän. Lomassa parasta onkin se, että silloin ehtii tekemään kaikenlaista, mitä ei tavallisen työarjen lomassa jaksa. Ei mitään ihmeellistä kuitenkaan, tarkoitan vain sitä Oulussa kulkemista, kuntosalia ja ihmisten tapaamista. Ja onhan tämä meidän putkiremonttikin töitä teettänyt.

Viikonlopuksi saimme pitkästä aikaa kylään vanhat ystävät pohjoisesta ja hauskaa oli. Perjantai-iltana kävimme kierroksen kaupungilla ja sen päätteeksi päädyimme paikalliseen viinibistroon. Miehet tyytyivät olutharrastajina Mellangårdiin, mutta me naiset tilasimme tapas-lautaset ja lasilliset Tignanelloa. Se on niin kallista viiniä, ettei meistä kumpikaan ole hennonnut koskaan hankkia kokonaista pulloa, mutta kun kerrankin sai ostaa tätä kulttikamaa laseittain, oli pakko maistaa. Kyllä kannatti! Ensimmäiseksi nenään osui tammi, ja viinin maku oli täyteläistä ja pehmeää, marjaista, rusinaista ja hillomaista, ja siinä oli pitkä jälkimaku.


Tuijan kanssa olemme olleet samalla luokalla jo kansakoulun ensimmäisellä. Oppikoulussa olimme myös samalla luokalla ja vasta lukioon mennessä tiet erosivat, kun minä muutin perheen mukana Jyväskylään. Me olimme kuitenkin jo silloin parhaita ystäviä ja ainoat tytöt luokaltamme, joilla oli samanlainen musiikkimaku. Se oli silloin hyvin tärkeää, koska harrastus vaati paljon enemmän paneutumista kuin nykysin: radiosta tuli rock-musiikkia tasan tunti viikossa, uutuuksia kuuli vain (merirosvo-)Radio Luxemburgista yöllä, lehdet piti tilata erikseen R-kioskille ja levyt musiikkokaupan kautta ulkomailta. Jos onnisti.

Lukion ajan tapasimme aika usein ja kirjoittelimme kirjeitä. Koska kumpikaan meistä ei halunnut ylioppilaskirjoitusten jälkeen heti opiskelemaan, päätimme suunnata ulkomaille töihin. Kirjoitimme ulkoministeriön jollekin osastolle, missä käsiteltiin ulkomaisia työpaikkoja, ja pääsimme sitä kautta sveitsiläiseen vanhustensairaalaan hoitoapulaisiksi. Lähdimme kesän lopussa ansaittuamme ensin matkarahaa kesätöillä. Minä myin kenkiä Sokoksella ja T. teki jotakin palolaitoksella Oulussa. Päästyämme vapauteen kotoa ja koulusta kiersimme ensin interreilillä Eurooppaa muutaman viikon ajan. Siinä iässä ei tuhlattu rahaa ruokaan, muut asiat olivat paljon tärkeämpiä. Kuten pitkätukkaiset ranskalaiset pojat ja vanhat kaupungit vaikka.


Koluttuamme tarpeeksi Etelä-Ranskaa pääsimme perille Baseliin. Saimme lyhyen perehdytyksen ylihoitajalta ja työskentelimme sen jälkeen osastolla. Näppärinä tyttöinä opimme hommat nopeasti ja vähitellen kielikin alkoi luistaa. Olihan koulun lyhyestä saksasta saatu hyvä pohja, vaikka suusta ei vielä alussa sanoja juuri tipahdellut. Työpäivä oli pitkä klo 7-19. Keskipäivällä oli tauko 12.15-15. Se tarkoitti, että keskellä päivää saattoi lähteä kaupungille selaamaan levykauppojen valikoimaa tai haistelemaan suosimiani Chanelin hajuvesiä (aikamoinen ristiriita muuten senaikaiseen hippilookiini verrattuna). Joka ilta taas ehti hyvin töitten jälkeen kävellä keskiaikaisen vanhankaupungin läpi keskustaan tapaamaan ystäviä baarissa (siellä juotiin paikalliseen tapaan teetä!) tai konserttiin johonkin lähikaupunkiin.  Minä olen aina ollut kotikissasorttia, mutta tämä ystäväni T. oli jo nuorena puhelias vauhtinainen, joten perässä oli mentävä. Hänen ansiostaan tutustuimme moniin ihmisiin ja saimme paikallisia ystäviä. Heidän kanssaan näimme mm. Jethro Tullin, Genesiksen, Freen, Frank Zappan, Gentle Giantin, Rory Gallagherin ja muutaman muun suomalaisille saavuttamattoman bändin.

19v
Muut sairaalassa työskentelevät suomalaistytöt seurustelivat enimmäkseen toisten vierastyöläisten kanssa ja olivat muutenkin aika erisorttisia. Kirjoitin kaikista kokemuksistani siskolle kotiin. Hän pääsi saman elämän makuun viettäessään kanssamme joululomaa Baselissa. Juuri silloin oli määrä Pink Floydin tulla konsertoimaan Baseliin, ja sitä odotettiin kuin joulua ainakin, mutta suureksi pettymykseksi se peruttiin viime tipassa. Pink Floyd on ehkä kaikkein rakkainta musiikkia nuoruudestani. (Ainakin kymmenen muun ohella, ja niistä Peter Hammill ja van der Graaf Generator ovat toisena.)

Kevään tullen alkoi tuntua, että elämässä voisi sittenkin tehdä jotakin muutakin. Lukeminen ja opiskelu alkoi kummasti kiehtoa. Päätimme lähteä kotiin huhtikuun lopussa, että aikaa jäisi lukea pääsykokeisiin. Niin tehtiin, ja magnoliapuiden kukkiessa palasimme kumpikin asumaan takaisin kotiin. Hain opiskelemaan englantia, suomea ja saksaa ja pääsin kaikkiin. Ihan kivutonta kotiin palaaminen ei ollut, kun oli jo itsenäisyyteen tottunut, ja ensimmäisen vuoden jälkeen muutimme Tuijan kanssa tahoillamme pois kotoa.


Syy miksi kirjoitan tästä, on se, että sisko toi minulle Sveitsin-aikoina kirjoittamani kirjeet takaisin. Hän luki ne tietysti ensin. Minä luin myös ja muistot noustivat elävästi pintaan. Kaivoin komeron ylähyllyltä pahvilaatikon, johon olin säilönyt omat kirjeeni menneiltä ajoilta, niiltä siis, jolloin vielä kirjoitettiin kirjeitä. Kokosin siskon kirjoittamat yhteen isoon kuoreen, Tuijan kirjoittamat toiseen ja jätin muut laatikkoon.

Nauroin ja nautin, kun luin Tuijan kirjoittamia kirjeitä lukiovuosilta ja ajalta matkamme jälkeen. Kirjeet loppuivat vähitellen, kun kumpikin aloimme opiskelujen alettua seurustella. Reilun kolmen vuoden päästä kotiinpaluusta olimme molemmat jo naimisissa. Kumpikin oli löytänyt yliopistosta pitkätukkaisen maalaispojan, joka tykkäsi samalaisesta musiikista.  Samojen maalaispoikien käsipuolessa muuten keikutaan edelleen! Onneksi he ovat alusta asti viihtyneet mainiosti keskenään.


Tuijan kanssa meillä on molemmilla ihan vakavat ammatit, joten ykkösjuttumme yhdessä on jotain muuta kuin vakavaa: kosmetiikka ja hajuvedet. Kakkosena tulevat kirjat, elokuvat, ruoka ja viinit ja -no, meikit ja hajuvedet. Yhdessä emme yritäkään olla syvällisiä tai älyllisiä kuten nuorena, vaan annetaan palaa.


P.S. Kuvat eivät ole meiltä vaan taas kerran Toivolan vanhalta pihalta, jossa käväsimme viikonloppuna.

9 kommenttia:

  1. Ihana tulppaanikranssi!
    Ja onpa sinulla ollut ihanan tapahtumarikas nuoruus, kun olet rohkeasti hakeutunut uusiin ja erilaisiin ympyröihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin tuntui, että oli pakko päästä näkemään maailmaa. Olin ollut sitä ennen vain kerran kahden viikon Keski-Euroopassa bussimatkalla; ei siihen aikaan niin vaan matkusteltu. Oli myös tosi kiva päästä itsenäisen elämän alkuun, sitähän jokainen nuori odottaa:)

      Poista
  2. Oi nuoruus! Yhdessä saavutatte varmaan yhä saman fiiliksen kuin silloin nuorena?

    Noista bändeistä olen kyllä kateellinen, työkaverini jaksaa muistuttaa (no, leikillään), että on nähnyt Pink Floydin :)

    Olet saanut lomailla ruhtinaallisesti! Mutta olithan myös kovaa hommaa tekemässä muutossa, joten hyvä että on ollut vapaata vielä.

    -eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä siitä sai ensimmäiset kymmenen vuotta muut kuulla kyllästymiseen asti. Aina kun tavattiin, ei muusta paljon puhuttukaan kuin muisteltiin menneitä.

      Mulla on tallessa muuten sunkin kirjeitä;)

      Poista
  3. Oi, kun oli äly kiva kuulla tarinaasi! Vähänkö oon kade. Vaikka nuori oon vielä ja vielä ehtis samaan, mutta ihan ei onnistu: mahtavimmat bändit ovat jo vanhoja tai kuolleet! Pikkusen ku oisin aiemmin tajunnu syntyä nii oisin ollu sun paitajapeppuserkku, halusit tai et!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä musiikki elää ikuisesti, noita seitkyluvun suuruuksia kyllä kuuntelee sujuvasti nuoremmatkin. Kaijun ja Samulin kanssa me näitä levyjä harrastettiin ja tietoja vaihdettiin:)

      Poista
  4. ...niin ja olishan me tietenkin völjyyn otettu, jos olisit sattunu syntymään jo silloin!

    VastaaPoista
  5. Tässä tuli ihan oma nuoruus ja reilailut mieleen. Ikävä kyllä minulla ei ole säilynyt noin vanhoihin ystäviin kosketusta. Luokkakuviin ei ole tullut kirjoitettua nimiä, joten en muista edes kaikkien nimiä. Ihmiset kyllä muistan. Siskolla on myös tallella vanhoja kirjeitä, niistä voi lähes lukea nuoren kehityskaarta. Hienoa tuollainen pitkä ystävyys, olette onnekkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin hirveästi keskikoulun luokastani, mutta vain tämän yhden kanssa on yhteys säilynyt. Olen paljon ajatellut kaikkia muitakin. Yhden lapsuudenystävän löysi tässä taannoin äitini ja toisen löysin vasta Facebookista, jossa on kiva vanhan Oulun muisteluryhmä Puu-Tuira Appreciation Society. Näköjään sitä viisikymppisenä kääntyy mielellään muistelemaan vanhoja, ja mm. kirjeet avaavat mukavia ikkunoita nuoruuteen.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...