torstai 27. maaliskuuta 2014

Kirkasta ja iloa


Tämä bloggaaja on keräillyt tänään tähtihetkiä ja irtopisteitä huhkimalla (rauhallliseen tahtiin) puolitoista tuntia kuntosalilla, jo toista kertaa tällä viikolla. Kyllä siitä tulee hyvä olo! Lähdimme ystäväni ja entisen naapurini R:n kanssa liikkeelle jo kymmeneltä aamulla ja saimme koko kuntosalin omaan käyttöömme, sillä ketään muita ei ollut vielä niin aikaisin. Kahdentoista aikaan istuimme jo onnellisina ruususaunan lauteilla ja katselimme ikkunasta altaalle ja ulos. Ajatella, sanoimme toisillemme, tällainenkin aika tuli, jolloin voimme istua työstä vapaana kaikessa rauhassa keskellä arkipäivää kylpylässä! Olemme samoihin aikoihin saaneet lapsemme, kasvattaneet ne aikuisiksi ja lähettäneet maailmalle. Lapsiperheen elämä on kummaltakin ollut ohi jo pitkän aikaa. Kirkkaassa auringossa kävelimme sitten kumpikin kotiimme.


Kuntoilusta tuli niin hyvä olo. Kyllä te kaikki sen tiedätte, minä vaan en ole kuntoillut kunnolla nyt moneen vuoteen. Ryhmäliikunnassa en ole käynyt enää viiteen vuoteen, sitä ennen oli aina kerran viikossa joku syhmä ja vaihtelin niitä mielelläni. Asia on vaivannut minua paljon, mutta nyt pitkän kypsyttelyn jälkeen olen näköjään valmis taas tekemään jotakin. Tosin en ehkä työpäivän jälkeen edelleenkään jaksa lähteä mihinkään, mutta vapaaviikolla on toinen juttu.


Putkiremonttimme etenee tavalliseen tapaan. Kaikki on odottamassa jotakin tulevaa, eteisen katto on revitty alas, muutama reikä porattu seiniin ja nyt kahteen päivään ei ole tapahtunut mitään. Hyvä jos kesään mennessä...

Huomenna meille tulee kaikesta huolimatta viikonloppuvieraat ja otan sen kerrankin iisisti: menemme ulos syömään ja baarikierrokselle.

Antoisaa viikonloppua myös teille!





8 kommenttia:

  1. Kuntosalilla kunto kohenee kohisten, ainakin minulle on kuntokortin mukaan käynyt niin.
    Tykkään kovasti tästä kuntoilusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle on käynyt samoin:) Tuntuu hyvältä treenata vähän lihaksiaan, kun ne ovat muuten aika vähäisessä käytössä.

      Poista
  2. Ai kun tulen kateelliseksi.. Nuorena sitä tuli siellä rehkittyä ja muistissa on se jälkitila. Aah. Mutta toista se on nyt kun ikä, no se ei olisi este, mutta kulkuvälineitten monet leikkaukset... Eipä enää taivutella eikä venytellä :-( Mutta aika aikaa kutakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä yritänkin itselleni muistutella, että nyt kannattaa vahvistaa lihaskuntoa, kun olen perinyt ihan varmat polvi- ja lonkkanivelten vaihdot joskus tulevaisuudessa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, se olikin ihana, toivottavasti oli omasikin:)

      Poista
  4. No onpa hyvä kun relaat vähäsen vieraitten kestityksen kanssa, olet varmasti sen ansainnut kuntosalirehkimisen vuoksi! Kaunis taustavalo ja sävyt tuossa ylimmässä kuvassa. samoin, hyvää vkl:a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otimme todella rennosti tällä kertaa ja hauskaa oli. Remontin keskellä ei ole paineita:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...