tiistai 25. maaliskuuta 2014

Ajatonta


Olen aina tykännyt tästä Arabian teekannusta. Muistelen että meillä kotona olisi ollut sellainen, kun olin pieni. Nopea goolaus paljasti, että kannu on Ulla Procopén suunnittelema ja on ollut tuotannossa vuodesta 1958 jonnekin kuusikymmentäluvulle. On sitä varmasti valmistettu myöhemminkin, sillä ostin omani joskus 80- tai 90-luvulla Jyväskylän Asko- tai Alfa-tavaratalon loppuunmyynnistä. Pidän kovasti kannun viiskytluvun tyylistä.


Kannu jäi seisomaan keittiön tyhjälle hyllylle, kun en keksinyt sille mitään paikkaa piiloon remonttipölyiltä. Malli on niin ajattoman kaunis, että päätin jättää sen sinne, jotta voin ihailla aina ohi kulkiessani. Muina aikoina se jää kaiken muun tavaran jalkoihin eikä siihen kiinnitä huomiota. Tässäkin huomaa sen, miten esineen kauneus tulee esille vasta, kun sen ympärillä on tyhjää tilaa.


Muualla onkin tämän näköistä. Tässä pikakeittiöni olohuoneen pöydällä.



10 kommenttia:

  1. Tuo kannu on todella huimaavan kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertaista ja onnistunutta muotoilua, totta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pitäisikin keksiä kannulle paikka, josta se näkyisi:)

      Poista
  3. Olet niin oikeassa, kannu on kaunis. Se on varmasti hyvä käyttöesine, mutta sitä on levollista myös katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kannu näyttää kauniilta myös silloin, kun siitä kaartuu ulospäin viisi tulppaania:)

      Poista
  4. Kaunis kannu. Totta, moni esine tarvitsisi tilan ympärilleen, jotta niiden muodot pääsisivät oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja monesti tilan ättäminen on hommassa vaikeinta:)

      Poista
  5. Mulla on ruskea samanlainen kannu lapsuuden kodista. Kansi on jääänyt jonnekin matkalle ja käytän kannua kukkien kasteluun. Olen säilyttänyt sen juuri kauniin muodon vuoksi, vaikka sitä ei kannettomana voi enää teekannuna käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin minäkään koskaan olen teetä tuosta kaatanut, tulppaaneja siinä on sen sijaan useinkin ollut. Jotenkin ne selkeinä ovat ainoat kukat, joita tähän kannuun osaan kuvitella.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...