tiistai 17. joulukuuta 2013

Hössötyksen välttelyä


Kyllähän sen kelpaa, ajattelette, kun on vapaa viikko sopivasti ennen joulua. Toiset saavat valmistella jouluaan työpäivien ohessa. No niin kelpaakin! Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Olenhan kertonut, etten ole enää vuosiin ollut entiseen tapaan tehokas ja aikaansaava, vaan kotioloissa teen kaiken varsin väljällä aikataululla. Alkuviikon päivät menevät nukkuen ja hissutellen ja vielä työviikosta toipuessa.  Siis ei viikonlopusta, kuten joskus nuorena.


Nyt on kuitenkin paperilla suunnitelma, mitä aion mitäkin päivänä tehdä. Näin olen ennenkin saanut hommat hoidettua. Tänään teen piparkakku- ja torttutaikinan aamulla, tai jos nyt edes ennen puoltapäivää, ja käyn sitten hierojalla ja kampaajalla. Ja sitten illemmalla tartun kaulimeen ja paistan monta pellillistä jouluntuoksua kotiin. Tarkoitus on tehdä vielä luumu-konjakkikakkukin. Ne riittävätkin hyvin joulunajan leivonnaisiksi, ja toivon todella, etten syö niitä yksin.


Vesikeli verottaa tunnelmaa ulkona aika tehokkaasti. Kävellessä pitää varoa jäätä vesikerroksen alla eikä tee yhtään mieli polttaa ulkotulia. En ole löytänyt ulkolyhtyäkään mistään entisestä piilosta. Kuvani ovat viime joululta ja niin on tuo makuuhuoneen ikkunassa oleva tähtikin. Nyt onnistuin repäisemään sen rikki ripustaessani toiseen ikkunaan. Lamppu ja johti jäi, joten voisin etsiä jostakin pelkän tähden siihen.


Jännityksellä odotan, paitsi uusien hyasinttien ja eilen nuppuisena hankitun amarylliksen kukkimista, myös kahdesta nettikaupasta tilaamani kosmetiikan ehtimistä jouluksi kotiin. Innostuin taas lukemaan enemmän kosmetiikkablogeja ja siitähän aiheeseen totaalisesti jo lapsena höpsähtänyt innostuu hankkimaan itsellekin muutaman kehutun tuotteen. Tulossa on siis Urban Decayta ja Benefitiä ja vähän muutakin uutta.





Kotona on rauhallista ja hiljaista. Koiran vieno kuorsaus kuuluu jostakin. 

Hyvää viikkoa! Nyt vaan joululaulut soimaan ja pari oikein syvää hengitystä. Kyllä se joulu siitä.


11 kommenttia:

  1. Luumu-konjakkikakku kuullostaa taivaalliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se hyvää onkin. Pakastan neljässä osassa, niin riittää monelle päivälle.

      Poista
  2. Joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä...
    ja mitä rennommin ottaa sen kivompaa on Joulua laitella.

    Ihanan tunnelmallisia ja hyväntuoksuisia ;) kuvia sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat viime vuodelta, mutta saman näköistä on tänäkin jouluna. Oma äitini oli virkanainen ja muistelen aina, miten hän leipoi torttuja iltayöstä laitettuaan meidät muut nukkumaan. Kinkku meni uuniin yöksi. Jouluaattonakin kaikilla oli vielä puoli päivää töitä. Mahtoi olla aattona joku jo väsyksissä!

      Poista
  3. Onpa ihana kynttilänjalka! Hieromista ja piparkakkuja - kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta kynttilänjalasta, ostin sen tekijältä itseltään. Kaikkea sitä luova ihminen keksii!

      Poista
  4. Sama täällä, leppoisasti hössöttämättä joulua kohti edetään.Töissä olen, mutta torstaina onneksi vapaata rästissä.
    Tarkoitus on viikonloppuna siivota ja kantaa kuusi maanantai-iltana sisään.
    Lahjojakin maltilla. Yhdessäolo ja hyvät ruuat ja joulukoristelut, niin tunnelma on taas taattu.

    Meillä eläkeläinen halusi tänä vuonna tortut leipoa, saas nähdä mitä herkkuja taikookaan :)

    VastaaPoista
  5. Unohtu sanoa tuosta ihanasta kynttiläkuvasta, on harras ja rauhoittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei ole tänä vuonna tulossa vieraita jouluksi, nuorempi poika tulee koiransa kanssa, kun avovaimo menee omaan kotiinsa. Ehkä keksimme jotain kivaa pyhille. Rauhallista siitä ainakin tulee.

      Haluaisinpa nähdä, kun minun mieheni pääsee eläkkeelle ja alkaa leipoa!

      Poista
  6. Just noin voisin ajatellakin, että hyvähän sinun on rauhassa joulua laitella... en kuitenkaan ajattele, koska itseni olen nykyään hidas ja tehoton. Mielellään valmistelen asiat etukäteen, ettei tarvitse viime tipassa laitella sen kummempia. Kun arjessa tapahtuu jotain poikkeuksellista, toipuminen vie monta päivää. Kuten tällä viikolla: maanantaiaamuna oli työmatka Rovaniemelle ja lähtö työpaikalta kuuden maissa. Takaisin illalla ja sitten puolenyön jälkeen hain tyttären lentokentältä. Olin hereillä yhteensä 22 tuntia ja se on kostautunut yleisenä väsymyksenä, tehottomuutena ja huonoina yöunina.

    Rauhallista joulunvalmisteluaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisesta ylirasituksesta saa maksaa jo muutaman päivän. Ihan sama, vaikka se tulee positiivisista asioista, kuten tyttären tulosta jouluksi kotiin. Minä sain eilisestä hieronnasta tai leivontarehlimisestä päänsäryn, jonka hidastamana rämmin tämän päivän läpi. Mutta on sentään kirkas taivas!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...