sunnuntai 18. elokuuta 2013

Harmaata, mutta mukavaa


Koska viime aikoina on ollut aika sateista, sopii kai liittää tähän muutama viimeinen asuntomessuilta otettu kuva, jotka sattuvat kaikki olevan kovin harmaita. Suhtaudun sateisiin ajatellen, että ne lupaavat hyvää syksyn sienille, mutta liika on silti liikaa. Onhan joillakin sentään elokuussa kesäloma ja toivon heille aurinkoisia päiviä.


Harmaa, musta ja valkoinen, yleisimmät värit. Ennen harmaa oli köyhyyden ja ankeuden merkki ja siitä tuli mieleen lähinnä vankila tai Jane Eyre ja orpokoti Kotiopettajattaren romaanissa. Nyt harmaa on ollut pitkään tyylikkyyden perikuva ja omissakin silmissäni kaunis väri. Mutta alkaisiko liika olla kuitenkin liikaa...


Seinämaalaus on ihana, ja on kuulemma talon emännän tekemä. Sisustus on harvinaisen ilmava ja pöytä ihan syötävän ihana, ottaisin samanlaisen kotiin heti! Ikkunat ja talon ulkonäkö myös ulkopuolelta olivat tässä huusollissa messujen onnistuneimpia. Tässä talossa oli myös hauskoja valaisimia.





Nämä kuvat eivät ole samasta talosta, vaan satunnaisia otoksia sieltä täältä. Mikä milloinkin on silmää miellyttänyt.


Ja ketäpä ei miellyttäisi valtavat terassit ja ulkokeittiöt, isot porealtaat ja riippukeinut. Maisemat metsän laidassa. 


Nyt syksyn kolkutellessa alkaa kaivata kuitenkin väriä kehiin, ja luonto sitä ensimmäisenä tarjoilee. Pihlajat ovat jo aloittaneen punertumisen latvoista.


4 kommenttia:

  1. Jos olisin kateellinen ihminen, olisin nyt varmaan kateellinen : D. Totta puhut, että harmauskin voi mennä liialliseksi. Pari selkeää väripoikkeamaa pitää kyllä olla. Ihmisaivot tarvitsevat monivärisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenaikakin vaikuttaa värien kaipuusees: joulun alla kaipaa punaista, tammikuussa valkoista ja kevään edetesssä keltaista ja vihreää. Ja nyt syksyn tullen syviä ja komeita värejä. Onneksi on tämä vaihtelu, ja onneksi sitä voi tuoda kotiin halvallakin;)

      Poista
  2. Kylläpä onkin tyylikästä! Harmaa on sävy, joka vaatii silmää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteissa varsinkin harmaa vaatii silmää ja laatua materiaaleilta, että näyttäisi tyylikkäältä eikä tylsältä;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...