perjantai 19. heinäkuuta 2013

Apua, lammas!


Yhtenä iltana ennen kuin naistenviikko alkoi, lähdimme Jyväsjärven toiselle puolelle kävelemään Viherlandian alueelle. Sieltähän löytyi yhdestä aitauksesta kaksi lammasta.


Mitä ihmettä nuo on?! Vilman koko olemus on ihmeissään.  

 Varovainen nuuskinta pitää aloittaa turvallisen kaukaa.


Lampaat olivat paljon rohkeampia, molemmat lähestyivät heti ihmisiä ja toinen tuli innokkaana nuuhkimaan koiraa.

Lopulta Vilmakin uskaltaa nuuhkaista ja lipaista uutta kaveria. 

Mikä katse!

Ja sen jälkeenhän onkin vaan satanut.

6 kommenttia:

  1. Lampaat ovat kivoja, meillä oikein pari päivää niiden perään haikailtiin kun nähtiin yhden tien laidassa aitauksessa. Aika jännä, etteivät pelänneet koiraa!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä sympaattisia ja sieviä elämiä. Onneksi kaupunkeihin tuodaan joskus lampaita lapsia varten ja puistoja hoitamaan.

      Poista
  2. Minäkin pääsin lampaille puhelemaan Keski-Suomi -matkallani.
    Pitivät melkoista älämölöä pihalla, kun isäntäväki ei ollut kotona.
    Sinikielisiä harmaksia olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taisi olla kiva kierros täälläpäin, ainakin postauksista päätellen:)

      Poista
  3. Hyvä kohtaaminen!
    Nämä määkijät ovat varmaan jo niin tottuneita kaikenlaisiin kulkijoihin ja heitä katsomaan pysähtyneihin nuuskijiin ;) Tuo lampaan mainio katse kyllä kertoo tilanteen hallinnasta, luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä varmaan käy paljon lapsia heinätukkoa tuputtamassa:D

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...