maanantai 15. huhtikuuta 2013

Yllätysloma


Huomasin yllättäen eilen illalla, että maanantaina onkin lomapäivä.  Oli muuten mukava yllätys. Alunperin lomaa piti olla useampikin päivä, mutta työkalenteria katsellessa päätin siirtää loput toukokuulle, että selviän tämän kuun töistä vähän paremmin. Unohdin sitten samantien koko asian.

Kiva päivä sujui yhtä nopeasti kuin muutkin vapaapäivät: omalla painollaan. Onneksi ehdimme Vilman kanssa ulos ennen sateen alkamista. Näimme ensimmäiset leskenlehdetkin keltaisine nuppuineen puskemassa esiin juuri sulaneelta tienpientareelta. 





Ja nyt on sitten siirryttävä taas yöeläjästä työeläjäksi. Ei elokuvien katselua  yksin tallennuksesta eikä myöhäisillan ylimääräisiä välipaloja. Ei koukuttavan vaikeita  sudokuja iPadilla; nekin ratkeavat paljon helpommin yöllä kuin päivällä. Olen aina ollut armoton illantorkku, mutta nyt nautin alkuyön valvomisesta. Tämä olkkari on oma tilani, oma huoneeni. Mies hallitsee työhuonetta ja makuuhuonetta, myös siten, että hän sanelee, milloin lukulamput sammutetaan. Täällä kukaan ei narise.

Ohjaan nyt itseni kuitenkin suihkuun ja nukkumaan lähes ajoissa. Hyv' yötä!


6 kommenttia:

  1. Elämän varrella tapahtuu sellaisiakin muutoksia mitä ei uskoisi. Kuten illanvirkusta tulee illantorkku tai toisinpäin. Minusta tuntuu että minusta on tullut illantorkku ja aamutorkkukin, uni maistaa. Mutta onneksi sentään vain yöaikaan!

    Meillä mies on sopeutunut minun sänkylukemiseeni sillä minulle on melkein elintärkeää saada lukea hetki ennen simahtamista. Asiaa auttoi kun ostin Ikeareissulta sellaisen sängyn päätyyn laitettavan pienen mutta tehokkaan käärmelampun. Sisko sitä suositteli! Ei mikään visuaalinen ihanuus mutta tosi tehokas lukulamppu ja parasta siinä on kun valo kohdistuu suoraan luettavaan eikä vaikkapa sänkykumpaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kokeiltu monenlaisia yölamppuja, vaikka ei kyllä ihan tuollaisia. Kaikki häiritsevät miehen iltaunia. Kuorsattuaan autuaasti tunnin verran minun vielä lukiessa, hän valittaa, ettei saa unta. Olen ehdottanut, että siirryn kokonaan vierashuoneeseen nukkumaan, se voisi muutenkin olla kiva ratkaisu: kummallakin oma huone. Vielä on toteutusta vailla, mutta muhimassa:)

      Poista
  2. Ihania kukkakuvia!
    Tuollaiset yllätyslomat ovat ilahduttavia asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan lyhyempi viikko on tosi kiva, ja onhan niitä tänä keväänä muutenkin riittänyt. Nyt kun en ole uupunut, yksikin ylimääräinen päivä tuntuu kivalta.

      Poista
  3. Minustakin on tullut iän myötä (meinasin ensin kirjoittaa vanhemmiten...) yökukkuja. Paras hetki arkipäivässä on melkeinpä 20-24. Huuhailen kaikenlaista, televisio, radio tai joku soittopeli on auki. Hiljaisuudessa tulee onho olo. Kun kuulee puhetta, tuntee itsensä sosiaaliseksi vaikka oikeasti on iltaerakko ja nauttiikin vielä siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielellään minäkin pidän illalla televisiota auki hiljaisella, vaikken katsoisikaan. Ennen pidin sitä idioottimaisena, mutta nyt se tuo mukavaa taustaelämää.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...