torstai 3. tammikuuta 2013

Valkoista ja vihreää iloa


No lopultakin! Tämä peevelin krysanteemi öö...hyasintti ei meinannut herätä eloon ollenkaan. Ostin sen varmaan jo viikkoa ennen joulua ja siinä se nökötti nupussaan koko ajan samannäköisenä joulun yli. Epäilin vääränlaista käsittelyä, kun pesin mullat pois ja asettelin sipulit vain kevytsoran sekaan koriin. Kastelin hiukan kun muistin. Mutta nyt se kumminkin kukkii.


Uudenvuoden päivänä huomasin nuppujen kasvaneen ja yhtäkkiä eilen avautuivat ensimmäiset kukat. Varret ovat pysyneet ihanan matalina toistaiseksi.



Tänään oli jo kaksi kukkavanaa auki aamulla, siis kymmenen jälkeen kun heräsin, ja nyt iltaa kohti alkaa olla kolmaskin. Nämä kuvat otin puolenpäivän aikaan, joten nopeaa toimintaa kyllä, kunhan alkuun päästiin. 


Olemme miehen kanssa molemmat lomalla tämän viikon, ja kotona huomaa sään muuttumisen vaikutuksen: boring. On ihan hämmästyttävää, miten paljon kirkas taivas ja pieni pakkanen voi vaikuttaa ihmismieleen; ja sen puuttuminen. Puutkin näyttävät ankeilta joulukuisen lumikuorrutuksen pudottua päältä. 

Kotona ollessa kukista on oikeasti iloa, kuten jokainen lukija tietää. Pidän hyasinttikoria ja valkoista amaryllistä vierekkäin olohuoneen ikkunalaudalla juuri silmieni edessä. Käyn välillä nuuhkimassa koria, sen miedon hyasintintuoksun tuntee vain ihan läheltä. 

Nyt se ei tuoksukaan joululta, vaan hyvältä ja iloiselta -puhtaalta ilolta.


12 kommenttia:

  1. Minä pidän myös hyasinteista, valkoisista ja sinisistä eniten. Tytär on allerginen niiden tuoksulle, joten joudun "ajoittamaan" omat kukkanautintoni.
    Tänään täällä etelässä ei ole ollut päivää ollenkaan. Vain harmaata ja vielä harmaampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen hyasintti oli minulle ennen jouluntuoja. Tuoksu oli ihaninta. Sitten alkoi oireilla yksi ja toinen ja kukat piti siirtää ulos. Nyt olen kahtena vuonna ostanut näitä pieniä eivätkä ne tuoksu juuri lainkaan. Oli pari sinistäkin, mutta ne kuivuivat jo ennen joulua.

      Poista
  2. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :) Meillä on vielä punainen amaryllis ihan nupussa. Samaan aikaan ostettu valkoinen amaryllis veteli aattona jo ihan viimeisiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amaryllis on siitä kiva, että se tekee monet kukat ja kestää useamman viikon. Sittenhän siihen jo kyllästyykin:)

      Poista
  3. Minä en ole voinut laittaa hyasintteja moneen vuoteen perheenjäsenten allergioiden vuoksi. Valkoisena hyasintti on ehdottomasti kaunein! Minulla on ollut ihmeruusukimppu. Tytärpuoli osti sen ennen joulua ja vieläkin ruusut ovat kohtalaisessa kunnossa, en raskinut siivotessani vielä laittaa pois! Huomenna kyllä meillä alkaa tulppaanikausi, en ole vielä niitä tälle talvelle ostanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut osaavat joskus yllättää kestämällä yli kaikkien odotusten. Minäkin olen antanut jouluruusujeni kuivua kuparikattilaansa, näyttävät kivan mustalta ja nätiltä niinkin.

      Poista
  4. Hyasintit antavat joskus odottaa, mutta lopputulos korvaa odotuksen. Kauniita ovat ja tuoksukin tarpeeksi vieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaista jalostustyötä on varmasti tehty, kun sen enempää ruusut kuinhyasintitkaan eivät enää tuoksu yhtä voimakkaasti kuin ennen. Ruusuntuoksua kyllä kaipaan.

      Poista
  5. Meilläkin hyasintti kuuluu joulun tuojiin, sen tuoksu on ihana. Onneksi kukaan perheen allergisista ei reagoi siihen. Tai sitten lääkkeet auttavat, kun niitä joka tapauksessa syödään.
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyry ei kestänyt hyasinttia, joten luovuin siitä moneksi vuodeksi, ja otti se mullakin nenään. Nämä on vaan nyt erilaisia. Ennen joulua oli kaksi sinistä, jotka eivät touksuneet ollenkaan, kuovuivat nopeasti kasaan.

      Poista
  6. Voi että, hyasinttien tuoksu on ihan lempparini tervan ja piparmintun ohella. Olen miettinyt, josko noita jossain vaiheessa uskaltaisi istuttaa pihalle, jotta keväällä kukkisivat ja tuoksuisivat siellä. Vai tuoksuvatko ne pihalle istutettavatkin? Ihan varmaan totta on se, että allergisoivia ova, koska niin voimakkaasti tuoksuvat, mutta onneksi on niitä vähemmän tuoksuviakin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sanotaan, että kaikki sipulikasvit voi istuttaa ulos. Miltähän hyasintti mahtaisin näyttää kesäkukkana..? Ainakin joulutähdet Kanarialla näyttivät kummallisilta:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...