Selailen usein kaupungilla uusia keittokirjoja, ja vaikka ne näyttävät houkuttelevilta, lankean aika harvoin ostamaan mitään. Tilaan houkuttelevia uutuuksia sitten kirjastosta katsottavaksi. Pipsa Hurmerinnan kirja Pipsan keittiössä näytti kuitenkin perjantaina niin kiinnostavalta, että päätin hankkia sen heti itselleni. Siinä oli monta sellaista ohjetta, joita halusin kokeilla. Yksi niistä oli kardemummalohi.
Kaupasta ostettiin kuusi palaa lohta, kun ei ollut varmaa tietoa syöjien lukumäärästä. (Kolme meitä loppujen lopuksi oli, mutta vain yksi pala jäi huomiseksi.)
Valmistus alkaa kastikkeen sekoittamisella kulhoon. Siihen tarvitaan:
Valmistus alkaa kastikkeen sekoittamisella kulhoon. Siihen tarvitaan:
1 tl savustettua paprikajauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
1 tl suolaa
1 tl cayennepippuria
1 dl vaahterasiirappia
Koska annos oli ajateltu neljälle, otin kukkuraisia mittalusikallisia mausteita. Cayennepippuria ei ollut, joten käytin chilijauhetta sen tilalla. Vaahterasiirappia sattui olemaan juuri reilu desi jäljellä. Sehän on hyvin juoksevaa ainetta, joten ihan yksyhteen sitä ei voi korvata tavallisella siirapilla. Siirappi tuo kastikkeeseen ihanaa makeutta.
Kastike sivellään sitten lohipalojen päälle. Silikoninen pullasuti on tässä erinomainen väline, vaikka ei sattunutkaan tulemaan kuvaan mukaan. Kirjassa Pipsa suosittelee valmistamaan kalan uunipellillä leivinpaperin päällä. Voisi olla hyvä ajatus, nämä palat tulivat vähän turhan tiukkaan. Olisi mukava sivellä kastiketta kalan reunoillekin.
Savupaprika on aivan erinomainen mauste, mutta sitä ei vielä ole näkynyt lähimarketeissa. Olen ostanut sitä aina, kun olen jossakin nähnyt, nyt viimeksi Tukholmasta kesällä. Sieltä toin kuivattua korianteria ja sellerisuolaakin, niitäkään ei usein näe täkäläisissä kaupoissa. Molempia tykkään käyttää ihan arkiruoanlaitossa.
Muuten toinen kivasti savunmakuinen on Santa Marian American BBQ kentucky whiskey -kastike.
Kala meni sitten uuniin 200 asteeseen kymmeneksi minuutiksi. Minä annoin tämän isomman annoksen olla muutaman minuutin pitempään, ja sillä tavalla kalasta tuli pehmeää ja mehukasta. Minuuttikin lisää olisi ollut liikaa.
Valmiin kalan päälle puristettiin reilusti sitruunamehua.
Lasissa sunnuntailounalla oli vain sitruunavettä.
Me tykättiin kovasti! Voimakkaat mausteet sulivat sopuisaksi liitoksi vaahterasiirappiin, joten sen enempää paprika, savu, karkemumma kuin chilikään ei hyökännyt lohessa esiin, ei edes makeus häirinnyt.
Tämä muistutti aika paljon suosikkiamme teriyakilohta, jota meillä on kokattu useammankin kerran.
Jälkiruoaksi raikastettiin suuta tuoremarjakiisselillä ja turkkilaisella jogurtilla.
Jälkiruoaksi raikastettiin suuta tuoremarjakiisselillä ja turkkilaisella jogurtilla.
Kuulostaa hyvältä. En ole valmistanut näillä mausteilla lohta, mutta aion nyt kokeilla seuraavan lohiostoksen tullessa kohdalle.
VastaaPoistaEi tulisi itselle mieleenkään sekoitella tämmöistä cocktailia lohelle, siksi niitä keittokirjoja tarvitaan:)
PoistaSavupaprikaa mulla ei ole koskaan ollut, mutta kuulostaa hyvältä. Grillatut paprikat ainakin ovat herkkuani. Katselin tuota samaa keittokirjaa ja olin vähällä ostaa sen. Kesällä ostin Hellapoliisin keittokirjan, mutta loppujen lopuksi se ei oikein inspiroinutkaan.
VastaaPoistaMulla on kaksi Jamie Oliverin kirjaa ja tykkään vieläkin selailla niitä. Olen kokannut niistä kuitenkin vain pari ruokaa. Otetaan puoli kiloa voita -blogissa tehtiin aikoinaan paljonkin ruokaa Jamien kirjoista ja minä kopsasin ja kokkasin ne sieltä. Ihminen on joskus outo.
PoistaNäyttää ja kuulostaa herkulliselta!! Kiitos tästä, on pakko päästä kokeilemaan. En ole kalan kanssa kovin kekseliäs, meillä kotona kalansyönti kun lapsuudessa melkeinpä rajoittui kalapuikkoihin... :-) mutta onneksi on internet!
VastaaPoistaTämä on helppo, kuten moni muukin lohiohje, kunhan on tullut hankkineeksi mausteet. Kannattaa kokeilla joskus tuota teriyakilohtakin riisin tai mieluummin risoton kanssa:)
PoistaTuota savupaprikamaustetta saa myös laivalta (Tallink), ostin tyttärelle tuliaiseksi viime reissulta. Kuullosti tuo vaahterasiirapin määrä aika paljolta, mutta uskon kyllä, että hyvää tuli. Jos olisit laittanut 1 tl cayennepippuria, niin varmaan olisi tullut tulista! :)
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Jotenkin vaahterasiirappi ei ole yhtä ötläkkää kuin tavallinen tumma siirappi. Tähän asti olen hankkinut sitä vain tehdessäni Sara la Fountainin lempparikakkua, ja nyt sitten tätä.
PoistaMukavaa viikkoa sinullekin!
Kuulostaa sen verran erikoiselta cocktaililta tosiaan, että ihan pakko kokeilla! Kiitos ohjeesta :)
VastaaPoista-anne-
Söin tuota lohta kevyesti lämmitettynä tänään vielä lounaaksi ja nyt korostui kardemumma hieman enemmän, mielenkiintoisesti. Maukas ja mainio lohiruoka tämä on!
PoistaKokeiltu on :) Mies ei ihan heti lämmennyt maulle, mutta itse tykkäsin! varsinkin tuoreen ruisleivän päällä oli herkkua ja seuraavana päivänä kun sekoittelin pastaan niin maku oli tosiaan muuttunut. Kenties vielä parempi oli seuraavana päivänä!
PoistaTuota täytyykin kokeilla, viikonloppuna tein teriyakilohta, mutta tässä olisi vähän uudnelainen maustekombo!
VastaaPoistaTuossa Pipsan kirjassa on monta muutakin modernia ja kivaa ruokaa, seuraavaksi aion kokeilla mausteista bataattikeittoa.
PoistaHyvää ja terveellistä!
VastaaPoistaSellerisuolaa, sitä kun vielä jostain löytäisi. Seikutluvulla, kun miehen kanssa seurustelun aloitin, opin sellerisuolaa käyttämään ja siitä pitämään. Sitten se mauste vain kaupasta hävisi enkä ole mistään löytänyt. Pitääpä taas muistaa etsiä.
Samoin minä jäin sitä kaipaamaan. Nyt löysin Tukholmasta sitä. Olen kyllä löytänyt taas sellerinvarretkin, ne säilyvät hyvin jääkaapissa pussissaan, vaikka käyttää vain yhden varren kerrallaan.
PoistaKiitos tästä! Kerrotko, missä noita mausteita Tukholmassa myydään?
VastaaPoistaKiertelin vain NK:n ruokaosastolla pohjakerroksessa, siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista.
PoistaHerkullinen resepti! Savustettua paprikajauhetta saa muuten Oulusta Kuudes maku-kaupasta. Montaa muutakin mielenkiintoista makua..
VastaaPoistaEikka
Kuudes maku, täytyypä käydä, vai käydäänkö yhdessä ensi viikolla? Olemme siellä alkuviikosta, onko kiireitä?
PoistaTimanttisessa koekeittiössäsi on tapahtunut jälleen mielenkiintoisia :) Savupaprikasta en ollut aiemmin edes kuullut, mutta voisi hyvinkin olla minun makuuni. Kardemummasta tykkään kovasti, mutta kalan seurana se kuulostaa sangen epäilyttävältä. Suosituksesi on kuitenkin niin uskottava ja kuvat mainioita, että ihan tässä vesi herahtaa kielelle.
VastaaPoistaKatselin joskus aiemmin Liv-kanavalta Rachel Rayn 30 minute meals -ohjelmaa ja hän käytti usein smoked paprikaa. Ihmettelin kovasti, ja sitten kerran löysin jostakin etnokaupasta pussillisen. Ihana savustetun tuoksu siinä on.
PoistaMinäkään en edes tiennyt savupaprikasta, kunnes viimeksi paprikajauhe loppui ja ostinkin savuista sen sijaan. Se löytyi ihan perus marketista, Santa Maria Paprika Smoked!
VastaaPoistaHyvä, pitääkin katsella, jos tulisi meidänkin Prismaan.
PoistaTätä on pakko kyllä kokeilla.. Kuvat vei kielen ja mielen mennessään :)
VastaaPoistaHyvä, toivottavasti et tule pettymään!
PoistaIso nam! :P Mulla taitaa olla kaikki ainekset jopa kotosalla, joten tätä kokkaillaan varmaan aika pian.
VastaaPoistaMua jännittää eniten maistuuko lohi joululta siinä olevan kardemumman takia. Maistamalla selviää sitten sekin. :)
Ainakaan mulle ei tullut joulu mieleen tästä, mutta käytän kyllä kardemummaa muutenkin leivonnassa aika paljon. Toivottavasti tykkäät!
PoistaMäkin tykkään savupaprikajauheesta <3 Lohi kuulostaa hauskalta, pitäisi vaan käydä jostain kalastamassa tuota ensinmainittua - loppunut on.
VastaaPoistaToisaalta lohi on hyvää sellaisenaan, ja toisaalta on kiva kokeilla uusia tapoja maustaa sitä. Vielä odottaa se Sipe Santapukin pähkinävoikastike;)
PoistaIhanaa että resepti on toiminut noin hienosti! Lämmittää kirjailijan sydäntä ;)
VastaaPoistaSavupaprikaa löytyy ainakin Helsingissä keskustan Stokkalta ja Hakaniemen hallin DeliDelistä!
Kiitos kommentista! Olet tehnyt ihanan kirjan, ehyen kokonaisuuden, jonka tunnelmassa lukija viihtyy. Aion kokeilla sieltä vielä monta muutakin ruokaa.
PoistaMinulla on kaikki tarvittavat aineet, juuri äsken kävin ostamassa vaahterasiirappia, joten kohta lohi saa erikoisen hunnun ylleen. Makoisia ruokahetiä toivottaa Katri
VastaaPoistaToivottavasti tykkäsit! Vaahterasiirappi on ainoa, joka tässäs toimii.
Poista