Iloinen päivä

Siinä missä työpäivinä puristaudun kuosiin ja hankkiudun töihin kahdeksaksi, alan vapaapäivinä heräillä vasta puoli kymmenen maissa. Lehdenluvun ja aamukahvin kanssa vierähtää tunti, minkä jälkeen täytyykin jo lampsia sohvalle tutkailemaan puhelimella sukulaisten kuulumisia naamakirjalta. Meillä onkin siellä nykyisin vilkasta.

Vilman kanssa lähdetään ulos puoliltapäivin, minkä jälkeen katselen taas jääkaappia sillä silmällä, että jotain ruokaa saisi olla. Jos siis aion mennä kaupungille, en ehdi millään ennen iltapäivää. Maanantaina teki tiukkaa, että ehdin puoli seitsemäksi kamerakurssille. Siis illalla.

Olen oppinut löysäilemään kotioloissa, ja ehkä on mennyt överiksikin. Meno on kuin satavuotiaalla, vaikka eläkeikään on vielä kahdeksan vuotta. Oikeat eläkeläisethän ovat kiireisiä, ainakin sanovat olevansa. Minulle kiireeksi riittää yksi meno päivässä.

Tänään kuitenkin laitoin iltapäivällä täyden tällingin päälle ja väänsin raudoilla tukan kiharoille. Läksin kävelemään bussipysäkille. Nappasin postilaatikosta kirjeet mukaani ja availin niitä kävellessä. Sain lopultakin tiedon, että voin jatkaa osa-aikatyössä pysyvästi. Tätä olin jännittänyt ja odottanut pitkään. Tuntui kuin aurinko olisi tullut pilvestä samantien, ja ehkä tulikin.

Juhlistin iloista uutista ostamalla kosmetiikkaa ja uudet kengät, kuinkas muuten. Sokoksen kauneusviikolle olin menossa muutenkin katsastamaan uutuuksia. Päädyin kuitenkin hyviksi havaittuihin Clarinsin Skin Illusion -meikkivoiteeseen ja Jolie Rouge -huulipunaan. Pari Lumenen valokynää lähti myös mukaan, kaikki sopuhintaan.

Mikään ei varsinaisesti muutu, työt jatkuvat samalla tahdilla kuin jo pari vuotta, mutta nyt ei tarvitse jatkuvasti väsätä hakemuksia ja jännittää jatkoa. Olen siis jäänyt osa-aikaeläkkeelle kymmenen vuotta ennen virallista eläkeikääni.