perjantai 30. maaliskuuta 2012

Italialainen pinaattikana ja peperonata


Tässä yhtenä pyhänä teki mieli pitkästä aikaa pinaattitäytteisiä broilerinrintoja, jotka joskus julkaistiin Gloriassa Outi Pakkasen parhaitten ruokien joukossa. Pakkanen on antanut muitakin ruokasuosikkejaan julkisuuteen kirjassaan Porosta parmesaaniin, ja tietysti sekin keittokirjahyllystäni löytyy.


Seuraksi sopi paremmin kuin hyvin paprikoista, sipulista ja tomaatista haudutettu höystö. Sen nappasin Saku Tuomisen et al. Basta! -kirjasta. Pidin kirjasta niin paljon, että hankin sen vielä joskus itsellekin. Nyt jouduin jo palauttamaan sen jo kirjastoon.


Touhu alkaa tietysti heti aamulla marinoimalla kanapalat. Tähän tarvitaan oikeita paksuja rintapaloja, ei mitään ohutfileitä, koska tarkoitus on viiltää sivuun tasku, johon pinaattitäyte tulee. Sitten siis marinointipussiin öljyä, sitruunaa, balsamicoa ja mausteita oman maun mukaan. Pari tuntia jääkaapissa riittää maustamaan rintapaloja sopivasti, mutta yön ylikin käy.

ITALIALAINEN PINAATTIKANA

4 broilerin rintafilettä (niitä paksuja, joihin voi tehdä taskun)
1 pussi pakastepinaattia
basilikaa, tuoretta mielellään
muskottia                -tätä en taida kyllä seuraavalla kerralla käyttää
sitruunapippuria     -itse en pidä siitä, joten mustapippuria ja sitruunasuolaa
1,5 dl raastettua parmesaania
1,5 dl korpppujauhoja -vähemmänkin riittää
voisulaa

Sulata pinaatti siivilässä tai mikrossa. Mausta se basilikalla, pippurilla ja muskotilla.
Viillä broilerinfileisiin mahdollisimman syvät taskut ja asettele ne vieri viereen uunivuokaan. Lusikoi pinaattiseosta taskuihin, ei haittaa, vaikka pursuaa ylikin.
Peitä fileet parmesaani-korppujauhoseoksella ja lusikoi lopuksi päälle vähän voisulaa.
Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia.
Tarjotaan tumman riisin ja salaatin kanssa, suosittelee Outi Pakkanen kirjassaan.


Kanojen paistuessa ehtii hyvin valmistaa peperonatan eli paprikahöystön. Se muistuttaa vähän ihanaa ranskalaista ratatouillea, mutta ilman munakoisoa ja kesäkurpitsaa. Talvella paprikaa saa edullisesti ja ne ovat ihanan makeita, mutta juuri nyt hinta oli ehtinyt jo nousta vähän.

PEPERONATA ELI PAPRIKAHÖYSTÖ 

2-3 punaista paprikaa
2-3 keltaista paprikaa
5 makeaa tomaattia tai 1 tlk kokonaisia (luumu)tomaatteja
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 3-4 dl vettä, parikin desiä voi riittää
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria



Poista paprikoista sisukset ja leikkaa noin sentin levyisiksi suikaleiksi. Pilko tomaatit, sipuli ja valkosipuli.
Freesaa sipulieta isossa pannussa tai padassa, lisää paprikat ja freesaa niitäkin. Lisää tomaatit ja hetken kuluttua vesi, 1 dl kerrallaan.
Anna hautua noin  puoli tuntia, kunnes paprikat ovat aivan kypsiä ja pehmeitä. Lopussa kaiken veden pitää olla haihtunut.
Mausta suolalla ja pippurilla, (minä lisäsin hiukan sokeriakin), lisää basilikaa ja hieman oliiviöljyä.


Siinä se on. Näppärältä tämä valmistuu tunnissa, ja on taatusti maukasta kotiruokaa!




6 kommenttia:

  1. Herkullista pinaattikanaa. Ostin tänään suippopaprikoita, en tiedä vielä miten ja mitä niistä teen. Jotakin, tuo ohjeesi oli kiva, voin tehdä vaikka sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suippopaprikat ovat ihanan makuisia! Harmi kun hinta on usein kova, mutta joskus saa tarjouksestakin. Kanaa teen pari-kolme kertaa viikossa, kun taitoni muun lihan valmistuksessa ovat jääneet vaatimattomiksi. Ihmettelenkin Master Chef -kilpailussa, miten parikymppisillä voi olla niin monenlaisia taitoja jo niin nuorena.

      Poista
  2. Kiitos näistä! Minullakin on Outi Pakkasen keittokirja, mutta niinpä vaan on päässyt tämäkin ohje unohtumaan. Kummallista muuten, että en opi pitämään yllä systeemiä, jonka avulla hyvät ohjeet pysyisivät kierrossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tahtoo käydä, ja varsinkaan keittokirjoja ei viitsi usein selata. Itse löydän uusia ruokia koko ajan blogeista ja hyvät vanhat tuppaavat unohtumaan. Poika aina joskus "tilaa" jotain vanhaa klassikkoa, kana-pinaattilasagne on hänen suosikkinsa. Ja siitä tuli nyt mieleen pinaatilla täytetyt lohitaskut, niihin voisi käyttää tuorepinaattiakin.

      Poista
  3. Vou, onpa herkullisen näköistä! nam,nam!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...