tiistai 17. toukokuuta 2011

Pöytään ja vuoteeseen, suoraan töistä





Kukkakavalkaadi sen kun jatkuu. Samoin työviikon tuttu iltarutiini. Kotiin tultua maistuu voileipä, mutta ei kaalin raastaminen  ja oikean ruoan valmistaminen. Jos kotona on mitään makeaa, se uppoaa myös hyvin. Kuten viimeiset palat sunnuntaina valmistettuja kaura-karpalopaloja. Niistä onkin saanut nipistettyä pientä, terveellistä hyvää jo monta kertaa.

Viiden aikaan sohvalta kuului tasainen kuorsaus, tällä kertaa miehen suusta. Kyllästyneen näköinen koira lojui vieressä puoliunisena. Minä istuin nojatuolissa tietokone sylissä ja pilkin silmät kiinni. Siirryin suosiolla sängylle jatkamaan harjoituksia. Mies herätteli sitten seitsemältä, muuten olisin jatkanut vielä ties kuinka kauan.



Aikun blogista kopioin kerran tämän yksinkertaisen ja hyvän ohjeen, jossa on vähän rasvaa ja paljon kaurahiutaleita.

    50 g margariinia
    1 dl sokeria
    2 dl kaurahiutaleita
    1 rkl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta
    1 kananmuna
    1 dl rusinoita

Lisää sulatetun rasvan joukkoon muut aineet. Nosta pellille nokareita.
Paista 200 asteessa noin 5 - 6 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin irrotat keksit leivinpaperilta.


Rusinoitten sijaan ostin pussillisen kuivattuja karpaloita, jotka ovat yllättävän hyviä. Heitin koko pussillisen taikinan joukkoon, mutta siinä taisi olla puolet liikaa, sillä keksit eivät tahtoneet pysyä kasassa. Tällä kertaa kokeilin yhtenäistä pellillistä, joka leikataan neliöiksi.  Seuraavalla kerralla teen kyllä suosiolla nokareita. Niin, ja tässä on tietysti kaksinkertainen annos.

Mutta se maku, se oli hyvä! Nyt niistä vaan ei ole enää yhtään palaa jäljellä.


Että tällaista kaurapuuroa.


4 kommenttia:

  1. Tuttua on tuo väsymys ja päiväunet.
    Vasta illalla raahauduin pihalle hetkeksi, kunnes sade ajoi sisälle. "Kylmempi" oli muuten nojatuolissa neuloessa, kun tuulessa kuopiessa. On se vaan niin kumma miksei työpäivän jälkeen meinaa saada nenäänsä pihalle. Virkistyisi ja syöminen olisi vähäisempää, huomenna taas uusi yritys.

    VastaaPoista
  2. Tuohan on n iin hyvältä kuulostavaa paistettua kaurapuuroa, että on aivan pakko kokeilla.

    Kauniita kulleroita.

    VastaaPoista
  3. Nyt kun tulisi uni yöksi kun on torkkuillut koko illan sohvalla.. Eli samat tunnelmat kuin sielläkin.

    VastaaPoista
  4. Rva Pioni, ei auta yhtään, vaikka tietäisi kokemuksesta, miten ulkoilu parantaa kaikenlaista oloa. Sateessa kävelykin on ihanaa, mutta sohvan vetovoima on mahtava. Väkisin saisi minut repiä illalla johonkin.

    Arleena, noitten kaurapalojen maku oli mainio. Muistin vielä juuri, että vaihdoin puolet sokerista fariiniksi.

    Sooloilija, yöunia saa kyllä vähän odotella iltatorkkujen jälkeen. On kuitenkin ilo saada mennä nukkumaan, kun väsyttää.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...