perjantai 1. lokakuuta 2010

Lisää paheita, kiitos



Istuttiin tässä kerran elokuussa muutamien naapureitten kanssa illalla  grillin äärellä. Naapurin rouva, joka ei polta, oli saanut jostakin rasian  englantilaisia, houkuttelevan naminvärisiä savukkeita. Ja minä ja pari muuta, jotka emme myöskään polta, lankesimme heti tähän nuoruudensyntiin.

Valitsin tuon tummemman pinkin. Ja täytyy sanoa, että makkaran ja oluen kanssa maistui hyvältä tupakkakin! Enää ei puuttunut kuin pitkätukkaiset miehet, niin olisi ihan tullut nuoruus mieleen.

Seurueen miehillä ei ollut enää tukkaa ollenkaan: kaikki olivat ajaneet päänsä kaljuiksi. Ja tunnelmaa sopien sanon, että se on minusta kauhean seksikästä! Eikä sitä yhtään vähentänyt jokaisen suussa käryävä pinkki tai lila cigarette.


Joskus tarvitaan näitä pieniä paheita; oikeastaan tarvitsisin niitä enemmänkin. Kunhan niissä ei vain ole kaloreita.

11 kommenttia:

  1. Onpa houkuttelevan näköisiä pössäköitä, tekisi mieli maistaa.

    VastaaPoista
  2. Hyvän tuulen postaus! Kyllä paheille :D

    eikka

    VastaaPoista
  3. Hui kuinka paheellista! ;D Eli hauskaa !
    Näillä sitä taas jaksaa jatkaa eteenpäin, muistellen.
    Mutta ne pitkätukkaiset miehet - onko niitä enää oikein missään?

    Ei ole näkynyt.

    sanoo täältä 'vanha hippi, jonka ensirakkaus oli pitkätukkainen'

    VastaaPoista
  4. Hui, miten houkuttelevia,
    onneks meillä ei täällä Suomessa,
    nuoriso lankeaisi varmasti ja senioritkin..
    Joskus on ihanaa olla niin synnillinen!

    VastaaPoista
  5. Onpas kauniin värisiä tupakoita.Mutta vaikka kauniita ovatkin,en usko tuollaiseen lankeavani 4 vuoden tupakkalakon jälkeen...

    VastaaPoista
  6. Et kyllä rupee polttamaan!

    VastaaPoista
  7. Milljoonan sanoihin yhtyen ehkei kannata alkaa kuitenkaan polttamaan, mutta onhan nuo houkuttelevan näköisiä. Nyt kun olen pyörinyt koko viikon duunareiden kanssa tehtaalla ja kun ulkonakin on vielä mitä mainioin tupakointisää (kirpeässä syyssäässä tupakka haisee ja maistuukin ihanalta), olen itsekin melkein välillä himonnut röökiä. =)

    VastaaPoista
  8. Manteli, miksei niissä voisi olla väriä täälläkin? Naiset ainakin voisivat tykätä.

    Eikka, sitä on tultu niin kilteiksi perheenäideiksi, että on varaa ihan peräänkuuluttaa lisää paheita, ainakin tällaisia näkyviä:)

    Sooloilija, onhan niitä pitkätukkaisia miehiä vieläkin, mutta ne on niitä pelottavan näköisiä mustia hevilettejä. Silti poninhäntä tai pieni nutturasykerö miehen päässä on minusta edelleenkin aivan sydämeenkäyvän ihana.

    Hanne, tällä vyötäröllä kun ei voi edes pukeutua kovin synnillisesti;) En ole ikänään kokeillut edes verkkosukkia.

    Yelian, ei lakon jälkeen kannatakaan enää langeta. Minä kuulun niihin, joille tupakka ei tullut koskaan tavaksi, eli olen voinut vieläkin polttaa muutaman vuodessa.

    Milljoona, calm down, ei ole vaaraa enemmän kuin sullakaan.

    Missy E, ei siitä himosta varmaan koskaan pääse irti. Vaan hattua nostan sulle, että pystyit aikanaan lopettamaan:D

    VastaaPoista
  9. Ihanan kauniita savukkeita!
    Lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta muistan ameriikanpaketit ja niissä lähetetyt savukkeet, jotka olivat sellaisia pitkiä ja ohuita - elegantteja. Isosiskoni niitä hienosti poltteli.

    Totta kai nuorena tuli tupakoitua, mutta sitten jäi. Muutamia vuosia sitten minulle puhkesi voimakas emansipaatio, joka ilmeni (sala) tupakoinnilla ;) Oli aivan pakko päästä kessuttelemaan Ai, että oli jännää ja tuntui aika kiihottavalta. Haaveilen vetäväni vielä joskus savukkeen jossain omassa yksinäisyydessä kaikessa rauhassa.

    VastaaPoista
  10. Humoristisen houkuttelevaa, vaikken uskokaan tupakointiin pystyväni. Paheet ne kutkuttavat kuitenkin mukavasti mieltä.

    VastaaPoista
  11. Rita, pitkät ja kapeat savukkeet näyttävät tosiaan eleganteilta. Ennen sai ruotsinlaivalta joitain, joitten nimi ei nyt tule mieleen, punaisessa litteässä paketissa. Joskus nuorena tuntui, että tupakkapiireissä on hauskempaa, ja saattoi ollakin, itse en vaan kuulunut niihin. Olin aina satunnainen pössyttelijä, paitsi humalassa;)

    Mrs Pioni, viiniä ei kai paheeksi voi enää laskeakaan, mutta oluen ja grillimakkaran voi. Naiset nimittäin. Jäätelö kuuluu myös paheisiin.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...