keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Siitä sun tästä

Viimeinen lomaviikko kääntyy jo kohti loppua ja tiistaina alkaa työt. Onneksi huomiselle luvataan taas aurinkoa. Ennätimme kyllä Vilman kanssa käydä aurinkoisella kävelyllä Laajavuoren rinteillä ennen sateen alkamista, mutta viileää oli. Koira sai kuitenkin kuljeksia vapaana ja onnellisena.

Nämä kuvien maisemat ovat Comosta, jossa nousimme funicolare-junalla Brunaten kylään. Näkymät olivat komeat lumihuippuisine vuorineen ja idyllisine taloineen ja puutarhoineen.


Mitähän mahtaa olla tämäkin sinisenä riippuva kukka? Liekö puu, köynnös vai pensas?

Että jaksaa sataa! Huomiseksi se kuulemma lakkaa jatkuakseen siitä taas. Mitähän kivaa siis tekisi huomenna? Yksi entisiä ilojani on ollut pyöräajelu kameralaukku korissa. Vilman saapumisen jälkeen ei ole viitsinyt jättää sitä yksin, vaan ulkoilut on hoidettu yhdessä, ilman pyörää siis. Ilman autoa taas en pääse käymään kasviostoksilla enkä siskoltakaan hakemassa kuunliljoja. Nurmikonleikkaaminen ei kiinnosta yhtään, vaikka tarpeen onkin. Tarvitseeko kertoakaan, etten ole ajanut nurmikkoa vielä ikinä!

Näin herkullisen värisiä vaatteita oli näytillä erään comolaisen putiikin ikkunassa. Olisi ollut niin kiva mennä vähän hypistelemään ja kokeilemaan, mutta alkoi olla päivän päätteeksi jo kiire junalle.

6 kommenttia:

  1. Komea maisema, mutta Italiassa on tällaista kaunista.
    Värikkäitä vaatteita. Minä ostin tänään taas mustaa juhlaan, no ei auta, se kun on mieliväri. Pitää koruilla virkistää.

    VastaaPoista
  2. Voi noita lumihuippuja, niitä jaksaa katella.

    Sateista ja kylmää on, onneksi ei tartte lähteä mihinkään. Tekee tosi hyvää pysähtyä.

    eikka

    VastaaPoista
  3. Minua houkuttavat nuo katot terasseineen (ja joskus varastoineen?). Tuo lila puukasvi on valloittava vaan eipä tule nimi mieleen. Värikäs juhlavaatekin olisi tervetullut. Runsaan viikon päästä on tiedossa juhlia. Toivotaan parempia säitä lomasi loppuun!

    VastaaPoista
  4. Nyt kun olet innostunut puutarhan hoidosta niin tuosta yläkuvastahan voisi napata idean. Teillähän on tasakatto, eikö vain? Sinne vain komeat istutukset, riippukeinut ja aurinkovarjot. Kattoluukku ja portaat yläkertaan, jossa voi viettää dolce vitaa.
    Meri

    VastaaPoista
  5. Tuo riippuva kukka on visteria.

    VastaaPoista
  6. Arleena, joskus tekisi mieli yllättää itsensä pukeutumalla vaikka punaiseen. Nyt olen ostanut monta tummansinistä vaatetta, se näyttää myös hyvältä kesällä.

    Eikka, aina sykähdyttää samalla tavalla nähdä lumihuippuisia vuoria, vaikka lentokoneesta. Ja Norjaan tahtoisin myös päästä taas. Näkyyköhän sieltä Norjan tunturit, mihin ollaan kesällä menossa?

    Rva Pioni, jossakin osataan tehdä houkuttelevia kattoterasseja. Näin niitä tuolla reissulla paljonkin.

    Meri, dolece vita omalla katolla olisi ihanaa! Useammin kuin kerran olen huvitellut ajatuksella:)

    Niina, kiitos tunnistuksesta! Visteria Lane todellakin. Ihanan näköisiä kukkia ovat.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...