tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tukka hyvin taas


Ei ihan vielä ruoho viheriöi eikä jäät lähde näillä yöpakkasilla, mutta kauaa siihen ei enää mene. Aurinko lämmittää kylmän aamun jälkeen kuitenkin ulkona kävelijää ja huivia saa löysätä ja hanskoja riisua. Kuva on  otettu eilen Jyväsjärveltä kohti Ainolan kesäteatterin ja vanhan tanssilavan laituria. Jää vetelee kyllä tummana ihan viimeisiään.

Loppuviikko on lomaa, ja sen kunniaksi kävin leikkauttamassa tukan. Tuttuun tapaan päässä on takonut migreeni, lievänä onneksi. Jos sunnuntaina päätä särki räntäsade, niin tänään se saattoi johtua kirkkaasta auringosta. Tai jostakin muusta, syitä aina riittää. Tukka on kuitenkin taas hyvin.

Kävin ihan uudella kampaajalla. Valitsin paikan katsomalla netin keskustelupalstoilta, ketä siellä kehuttiin. Soitin sitten ajan yhteen paikkaan, jossa kaikki ovat  kampaajamestareita, ja täytyy sanoa, että leikkaus tehtiin keskittyneesti ja taidolla.

Ihailen muutenkin  kampaajien taitoa loihtia jollekin hyvä tukka taitavalla leikkauksella. Yksi ystäväni  kävi alkuvuodesta Melbournessa jossakin salongissa, jossa oli erikseen pesijä, värjääjä, leikkaaja ja föönaaja, ja tuli kotiin todella hyvän tukan kanssa. Ihailin monta kertaa leikkausta, joka todella oli tehty imartelemaan hänen piirteitään.

 Toivottavasti tämä minun polkkani on edes puoleksi yhtä hyvä. Loppupäivä onkin mennyt nukkuessa ja päänsärkyä parannellessa.

12 kommenttia:

  1. Kaikki ulkonäköön liittyvät jutut piristävät tosiaan kummasti. Oikean kampaajan löytäminen ei ole helppoa. Siinä asiassa minä suosin vakikampaajaa vaikka monissa muissa vaihtoa on tapahtunut melkoisesti. Tosin 20 v kampaajanani ollut meni vaihtoon pari vuotta sitten. Välissä oli pieni etsikkoaika, mutta nyt olen tyytyväinen taas!

    Siellä ei näy enää lunta olevan nimeksikään, meillä lunta on paikoin vielä reippaasti! Ei tule terassikelejä vapuksi tänne!

    VastaaPoista
  2. Ihmeellinen tulppaani, niinkuin kissankello.

    Voi sinua, kun migreeni kiusaa. Toivottavasti se lakkaa kun loma alkaa ja paineet hellittävät. Pääset rauhoittumaan tyytyväiseen lomaeloon.

    VastaaPoista
  3. Kaunis tulppaanikuva, valo tulee hienosti!
    Minäkin kävin viime viikolla tukanleikkuussa ja nuori tyttö nipsutteli ja föönaili oikein ihanan kampauksen meikäläisen hasahtaneeseen tukkaan. Nyt kun oon pessyt hiuksia niin en millään saa itseäni enää yhtä kauniiksi ^^. Säikähdin kun se tuoli jossa istutaan kun pestään hiuksia, olikin hierova tuoli! Ihan ok, mutta heti ajattelin että olis tuonkin sähkön voinut jättää käyttämättä, ei kovin ekologinen suuntaus. Tai ehkä siinä oli aurinkokenno ^^.

    VastaaPoista
  4. Joskus on hyvä vaihtaa kampaajaa. Olen käynyt viitisen vuotta samalla kampaajalla ja viimeksi tein "syrjähypyn" uudelle kampaajalle. Jokaisella on oma leikkausjälkensä ja tykkäsin, että tämä uusi neuvoi hiustenlaittoa paremmin.

    Kevätauringon paistaessa (kuten nyt ke-aamuna klo 7) on aivan ehdoton vaatimus, että muistaa ottaa aurinkolasit mukaan. Eilen ei ollut ja sain heti migreenin. Minäkin olen siis migreenin sairastaja ja vietän hyvin kurinalaista elämää välttääkseni kohtaukset: ei valvomista, ei myöhään nukkumista, säännöllistä syömistä (verensokeri ei saa laskea), ei discovaloja eikä välkkyviä tv-kuvia, ei auringonpaistetta, ei kahta lasillista enempää viiniä... tätä listaa voi jatkaa loputtomiin. Elämän ei silti tarvitse olla tylsää.

    terveisin Aikku (Mäyräkoira Ollin päälenkittäjä) - välillä tällä toisella tunnuksella!

    VastaaPoista
  5. Paljon on jäätä siellä, meillä vielä enemmän ;) Nyt yöpakkaset hidastaneet sulamista. Mutta tulee se kevät! Toivottavasti pääsit migreenistä eroon ♥ Mulla on ollu parikymmentä vuotta vakikampaaja, ja olin hänen äitiyslomiensa aikana ihan hukassa ;( Itse kutsun näitä kampaajalla ja kosmetologilla käyntejä ihan terapeuttisiksi käynneiksi. Samalla saa pää sisäistä ja ulkoista hoitoa ;)

    VastaaPoista
  6. Maaretta, hyvän kampaajan menetys harmittaa. Omani lähti ensin äitiyslomalle, sitten hänen hyvä sijaisensa vaihtoi alaa ja nyt palattuaan kampaajani itsekin jäi pian kotiin hoitamaan lapsia. Eli uuden luottokampaajan etsintä on käynnissä.

    Meri, tämä oli onneksi sitä viattomampaa ja tavallisempaa migreeniä, joka talttui lääkkeillä. Muutama päivä lomaa tuli hyvään tarpeeseen.

    Tuuluska, olisi kiva kokeilla tuollaista hierovaa tuolia. Niitähän voisi olla vaikka hammaslääkärissä:)
    Hyvän leikkauksen minusta tunnistaa siitä, että että tukka asettuu pesun jälkeenkin kauniisti ja pysyy yhdellä laittamisella pesuvälin.

    Aikku, tuttuja on nuo migreeninvälttämisjutut mullekin ja suunnilleen samoja noudatan. Eilen käytin Vilmaa aamupäivällä ulkona aurinkolaseilla, mutta ilman lippaa, varjostin vain kädellä vastavalossa. Siitä se lähti. Lomalle jääminen on myös yksi tyypillinen syy. Ja tuo mainitsemasi liikaa nukkuminen on huvittavaa, mutta totta:)

    Elisa, hirveän hyvää tekee heittäytyä välillä muiden hoidettavaksi. Se tekee hyvää sielullekin, varsinkin jos on mukava keskustelukumppani. Tämänkertainen kampaaja oli ihan hiljaa työskennellessään, ehkä siksi, että puhui äidinkielenään venäjää. Mutta se sopi minulle hyvin, en lukenut lehtiä, vaan olin myös omissa ajatuksissani.

    VastaaPoista
  7. Ihana tulppanikuva!

    Minä olen vuosia kärsinyt kamalasta, usein toistuvasta migreenistä. Useat lauantaiaamut olivat surkeita ja särky kesti monta päivää. Elämä alkoi olla melko rajoitteista. Runsas vuosi sitten kokeilin migreeninestolääkitystä - minulla alkoi uusi elämä :)

    VastaaPoista
  8. Aurinko lämmittää jo mukavasti, mutta pikkasen sitä pitää varoa, juurikin sen keväisen migreenin vuoksi.

    Minusta sulla on aina ollut hyvin leikatut hiukset ja sulle sopivat. Nykyinen on sitten varmaan ihan perfetto S:-)

    eikka

    VastaaPoista
  9. Omenaminttu, olisipa minullekin tullut mieleen jo 90-luvulla, että kärsin migreenistä. Vaan ei tullut, oli vain kolmen päivän päänsärkysessioita ja myös usein vapaalla.

    Eikka, olen vasta vanhoilla päivillä alkanut ylipäätään pitää kesästä ja auringosta, mutta silläkin on varjopuolensa -ja sulla vielä aurinkoihottumakin.
    Ei tää tukka ihan perfetto taida olla, mutta menettelee.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut uudesta tukasta!
    Onni on omata hyvä kampaaja.
    Vuosia sitten lomamatkalla Teneriffalla varasin summamutikassa lähellä olevaan kampaamoon pesun ja föönauksen. Kampaaja , vanha mies, vaikutti asiansa osaavalta, aika lujakätisesti käsitteli hiuksiani, sellaisesti ei koskaan kukaan. Mutta voi minkä näyttävyyden hän hiuksistani loihtikaan! Tunsin itseni kyllä niin NAISEKSI. Aivan filmitähdeksi. Sen seurauksena sain jopa parilta parturissa olevalta miesasiakkaalta imartelevia kehuja. ;)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Rita, että sattuikin: minäkin olen kerran käynyt Teneriffalla pesussa ja föönauksessa ja sain myös elämäni kampauksen. Tunsin olevani Hieno Nainen:D

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...