keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Talven taikaa


Kovin hitaasti etenee joulun suunnittelu lomalaisella, siis ei etene. Kaiken ehtii  tietysti tehdä vielä ensi viikollakin, joten ei ole kiirettä.

Olen ennen ollut hyvä suunnittelemaan ja aikatauluttamaan etukäteen tekemisiäni, mutta enää se ei tahdo onnistua. Teen mitä tahansa sijaistoimintoja ennemmin kuin sitä, mitä pitäisi. Tänään kun piti lähteä kuntosalille, rupesin jopa ennemmin tekemään osa-aikahakemusta. Olen vetkuttanut sitä monta viikkoa suurta vastenmielisyyttä tuntien. Sekin on uutta.


Sain hakemuksen tekemiseen tervetullutta apua ja niin lähti sekin homma etenemään, huomenna postiin asti.

Sallin siis itselleni uudenlaisia vapauksia. Toivottavasti osaan ajoissa lopettaa, ettei tarvitse jälkikasvun hävetä.


 Tänään aurinko vain käväisi näkyvissä hetken pilvien takaa. On tiputellut pientä lunta ja ollut mahdottoman nättiä. Viisitoista astetta ei tunnu enää missään.

Talvi.

12 kommenttia:

  1. Kuvat ovat ihania! Helsingissä oli taas niin kaunis päivä, että meinasi melkein itku tulla kun ei päässyt ulos.

    Älä stressaa joulusta, äläkä muustakaan. Meille ainakin tärkeintä joulussa on rento fiilis, ei se kuinka hyvin laitettua kaikki on. Ja aina ollaan tykätty ja nautittu kaikesta.

    VastaaPoista
  2. Kauniita, talvisia kuvia. Joten kaunis päiväkin on ollut. Joskus se vaan kehtuuttaa.. mutta on hyvä olla joskus niinkin, niinkuin säästöliekillä ;)

    VastaaPoista
  3. Ensimmàinen vierailuni blogissasi. Ensin jàin kiinni kuviisi ja sitten sain pàivàn parhaan naurun 07.12. (joulusiivous). KIITOS!

    VastaaPoista
  4. Tällaisista kuvauskohteista olen vain haaveillut työpaikan ikkunasta ulos kurkkiessani. Aamulla pimeää ja illalla pimeää, valoisa aika töissä. Hienot kuvauskelit olisi nyt. Mutta hyvä kun sinä olet päässyt näitä sihtaamaan. Kaunista jälkeä.

    VastaaPoista
  5. Tässä sulle haaste ensi sunnuntaille. Odotukset on korkealla:

    Alkuruoka: Suat valita iha itte.
    Pääruoka:

    http://www.hellapoliisi.fi/reseptit/reseptit/broileri-ja-kanaruoat/kalkkuna-pekonipata.php

    Jälkiruoka:

    http://www.hellapoliisi.fi/reseptit/reseptit/hyydytetyt-kakut/suklainen-rommi-rusinakakku.php

    VastaaPoista
  6. Kuvistasi sen näkee - talvi - se on kaunista.

    VastaaPoista
  7. Saa sitä välillä vaan olla! En ymmärrä ihmisiä, jotka näännyttävät itsensä ja stressaavat itsensä kipeiksi ja kärttyisiksi sadoilla ja tuhansilla "pakko","pitää" mantroilla. Eikä ole pakko eikä pidä! Missä niin sanotaan, että pitää?
    Tarkoitan nyt tätä jouluhässäkkää! Minkä helkutin takia pitää tehdä itse kaikki joulukortit, hienot lahjapaketit, pakettikortit, sitä ja tätä ja tuota. Höh! Kyllä minäkin olisin aivan vatsahaavassa jos kaikkea pitäisi. Minä teen mitä huvittaa, käytän puolivalmisteita, valmiita jne. Tärkeintä kait se on se nauttiminen siitä yhdessäolosta eikä viulunkireänä marttyyrinä vain odottaa kiitoksia. Minusta ruuan laittaminen ja jouluruokien tekeminen on kivaa, mutta ei varmaan olisi, jos pitäisi ja olisi pakko kaikkea.

    Huh!Tää oli vähän purkausta kun luin joitain vali-vali blogeja, missä joulusta stressataan niin kauheasti.

    Muuten, ei kannattais jättää väliin niitä kuntosalijuttuja. Oikeasti! Itsekin joskus olen niin väsynyt ennen jumppaa, mut jokainen kerta sinne raahautuminen on tullut satakertaisesti takaisin hyvänä olona, jaksamisena ja ihanana väsymisenä ja hyvinä yöunina. Eli vaikka muista laistaa, siitä ei kannata.

    Toivottavasti osa-aikaeläkepäätös (tarkoititko sitä?) napsahtaa!

    Oikein ihanaa joulua ja jaa sitten herkkureseptejäsi tännekin, niin saadaan kuolata! Se on sitten Vilman eka joulu : ) Mitähän hän sanoo kuusesta.....?
    Minna

    VastaaPoista
  8. Missy E, rentoa fiilistä riittää kyllä joulunakin, ja aikaa siihen on onneksi vielä riittävästi. Jos ei muuta, niin panen teidän talkoisiin:)

    Elisa, säästöliekillä nyt menee, kaikkien kiireisten vuosienkin edestä.

    Lissu, hauska tutustua! Minäkin nauroin ihan hirveästi sitä vitsiä, kun luin sen eka kerran, pääsi yllättämään.

    Irma, olisi kiva päästä sihtaamaan tuota pakkassumua jalustan kanssa. Nythän mulla on vain ollut mukana pokkari, mutta onneksi niilläkin saa nykyään ihan kelvollista jälkeä.

    Milljoona, tuo kalkkuna-pekonipata voisi sunnuntaina onnistuakin. Kakkukaan ei yllättäen näytä ihan mahdottoman rasvaiselta, eikä valtavan isoltakaan. Voip olla, että teen, jos viitsin.

    Arleena, aivan yllätti nämä kovemmat pakkaset, ja myönteisesti. Ihanaa vaihteeksi.

    Minna, olet oikeassa, liikunta on lääkettä, ja vaikutus näkyy välittömästi. Huomenna on sentään kuntosalitreffit sovittu, joten sitä on vaikeampi laistaa.
    Joulustressistä olen myös samaa mieltä, itsehän me se tehdään itsellemme. Naistenlehdet kasaavat myös naisille ihan hirveät paineet täydellisen joulun järjestämisessä, vähän niin kuin unelmahäitten, joissa kaiken pitää olla pööfikt!

    VastaaPoista
  9. Niin ja jatkan Minna, haen osa-aikaista kuntoutustukea vuodeksi näin aluksi. Se mahdollistaisi puolipäivätyön.

    VastaaPoista
  10. Voi miten järjettömän hienosti olet saanut tämän päivän valon ja kylmän kauneuden ikuistettua. On kyllä kamera löytänyt oikean käyttäjän.
    Meri

    VastaaPoista
  11. Tajusin vasta myöhemmin, että sähän olet aivan liian nuorikin minnekään osa-aikaeläkkeelle, soriiii! Tuli vaan tuo eläke automaattisesti mieleen kun muutama työkaveri on sille siirtynyt (ja ovat niiiiin tyytyväisiä elämäänsä tällä hetkellä)

    Toivottavasti saat tuen!

    Minna vielä

    VastaaPoista
  12. Meri, kiitos kehuista! Salaisuus piilee vastavalossa ja sivuvalossa, myötävalo latistaa helposti tunnelmaa. Tämän olen oppinut vasta kurssilla;)

    Minna, en tosiaan ole vielä aikoihin oikeutettu siihen omavalintaiseen osa-aikaeläkkeeseen, ja nyt sen ikäraja nousee jopa 60:een.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...