tiistai 29. joulukuuta 2009

Joulu loppuu








Vielä muutama jouluinen kuva, ja sitten punainen väri saa lähteä. Jouluvaloista on kyllä iloa vielä vähän aikaa, mutta tammikuussa alkaa niidenkin tenho hallistua.

Emme oikeasti kiusanneet  pikku mäykkäreitämme jouluvaatteilla, mutta tätä alimman kuvan tonttulakia oli ihan pakko kokeilla Vilmallekin, kun Luna sai sen lahjaksi joltakin.

Ehkä, ehkä siitä piikkimatosta on sittenkin hyötyä. Kun iltaisin olen uskaltautunut laskeutua sille ilman paitaa -ja repinyt puolen tunnin päästä sen irti ihostani, noin kuvainnollisesti, mutta siltä se tuntuu- on yöuni ollut sikeää. Se ei tietenkään auta siihen, että seitsemällä tunnilla ei tule toimeen pitemmän päälle.

Tämä ilta onkin siis mennyt nukkuessa. Heräsin sopivasti katsomaan Emmaa ja sen ihania englantilaisia näyttelijöitä.

Ja työssä...on työtä.


11 kommenttia:

  1. Samoissa tunnelmissa. Joulu joutaa jo väistyä.
    Onko sinulla 2 koiraa?

    VastaaPoista
  2. Minustakin kodin voisi jo siivota joulusta..muu perhe ei vaan vielä ole suostuvainen. Joten vielä pari päivää!

    VastaaPoista
  3. Hurja mimmi! Näkeekö siinä unia lentävistä matoista ja etäisistä kohteista? Olisi hauska kokeilla, jos uskaltaisi ;)

    VastaaPoista
  4. Tuuluska, tuo pitkäkarvainen on poikani kaksivuotias Luna. Se oli meillä koko joulun ajan ja muutenkin usein viikonloppuisin. Ensirakkauteni koiramaailmassa:)

    Elisa, meillä on onneksi mies vielä lomalla ja ehtii tehdä jotakin kotona. Kuten siivota ja laitella joulutavaroita pois. Minusta ei iltaisin ole mihinkään.

    Lepis, lentävän maton ansioista varmaankin uneksin viime yönä matkoista Irlantiin, Skotlantiin, Yorkshireen ja Cornwalliin. Teeveestä tuttuja, kuinkas muuten.

    Katriina

    VastaaPoista
  5. Meillä vielä joulua loppiaiseen asti...
    Ihanaa vuodenvaihdetta toivotellen
    Irlannin myrskystä
    Heljä

    VastaaPoista
  6. Joulu on ihana, mutta onneksi vain kerran vuodessa.
    Nyt saa tosiaan tontut jo väistyä.
    Tervetuloa uusi vuosi!
    :)

    VastaaPoista
  7. Minä olen jo ihan kevättunnelmissa. Mutta ei varmaan mikään yllätys olekaan, etten joulutunnelmissa enää ole.
    Kotia tekisi myös mieli saada vaaleammaksi. Miksi piti juuri mennä vaihtamaan keittiön verhot tummemmaksi..

    VastaaPoista
  8. Täälläkin on aloitettu laskeutuminen joulusta uuteen vuoteen. Kukkia on stailattu maljakoihin siis vanhoja kukkia.
    Onneksi on tullut lunta ja ulkona on hohtavan valkoista.

    VastaaPoista
  9. Työn jatkuminen lopetti kertaheitolla joulun tunnelmoinnin.

    Teillä on kyllä ollut kaunista jouluna!

    Kohtapa vaihtuukin vuosi, pääsee taas juhlimaan. Nakkeja ja perunasalaattia..

    eikka

    VastaaPoista
  10. Kuusi katosi eilen, kera parin joulukoristeen. Muuta jouluista meilla ei ollutkaan. Lapsilla alkaa koulu maanantaina, joten meilla aletaan odottelemaan jo kesalomaa :).

    Oikein hyvaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Heljä, vai myrskyää Irlannissa? Oikein mukavaa uudenvuoden vastaanottoa säistä huolimatta sinnekin!

    Missy E, kevään valon lisääntyessä tekee aina mieli vaihtaa vähän vaihdettavissa olevaa väritystä kotona. Miksei siis verhojakin. Tai omenanvihreät tabletit pöytään?

    Arleena, tammikuun alkaminen tuo taas uuden vuodenajan, keskitalven ja talven värit. Erilaiset valkoiset.

    Eikka, töissä ei tunnelmoida. Paitsi että toin yhden suoran valokynttelikön työpöydän eteen ikkunalaudalle ihan omaksi ilokseni, vielä vähäksi aikaa.

    Pikkujutut, riemukasta uudenvuodenviettoa teillekin. Meillä on täällä yhteensä kolme mäyräkoiraa mukana juhlimassa ja epäilen, että meno on sen mukaista:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...