tiistai 20. lokakuuta 2009

Mää ku muutki

Joko sulla on oma baktus? Mulla on, innostuin nimittäin hirveästi, kun näin sellaisen Violetilla ja jollakin muullakin.


Omani tein kahdesta täydestä ja parista pikkukerästä Puron Tundraa ja pienestä määrästä Iltanuotiota. Malli oli niin yksinkertainen, että kudoin sen omasta päästä. Täältä löytyy kuitenkin hyvä ohje halukkaille.

 
Huivi valmistui muutamassa illassa television äärellä. Ja kutominen oli taas ihanaa!

Eilisen iltapäivän vietin sairaalan kliinisessä laboratoriossa, jossa  piti asentaa verenpaineen vuorokausimittauslaitetta. Siis sinänsä yksinkertaista mansettia ja kannettavaa pikkulaitetta, joka mittaa paineen käsivarresta puolen tunnin välein. Tämä on minulle tuttua ennestään, pari kertaa on jo mitattu vuorokausilukemat aiemminkin.

Loppujen lopuksi ympärilläni touhusi kolme hoitajaa ja yksi ylilääkäri eikä hommaa saatu toimimaan sittenkään. Olin varannut tähän koko iltapäivän, koska muistin, että edelliselläkin kerralla mikrofonin asettelu oli vaikeaa ja kesti kauan. Nyt yritettiin kaksi tuntia eikä pikkukone saanut sittenkään mitään lukemia.  Puristi vaan tuhatta ja sataa, kun yritti niin kovasti. Syytä ei keksitty.

Arvatkaa kenen olkavarret ovat kuin raipparangaistuksen jäljiltä?



11 kommenttia:

  1. No mitä, nyt mun kommentit ei tartu tännekään.
    Kirjoitin että hieno huivi ja taas ihan omat värisi olet siihen saanut osumaan. Ja että ottaiskohna Eikka lahjaksi jos tekein tuollaisen Puron iltanuotiosta, itse kun en voi ihoa vasten villaa käyttää.
    Minulla nyt näyttää vastustavan nämä blogihommat joka puolella, vuodatus ei toimi kunnolla enkä löydä asiaan korjausta vaikka yritän.

    VastaaPoista
  2. Meillä hurisee aamuin illoin verenpainemittari ja siinä siivellä olen mitannut omanikin. Tosin minun ei tarvitse pitää päiväkirjaa.
    Ihana neulehuivi.

    VastaaPoista
  3. Tartteiskin mitata verenpaine, milloinkahan viimeksi sen olen tehnyt...

    Mut nyt maaki, tarttee vain tilata langat Suomesta.Iski kuume.

    VastaaPoista
  4. Ihana! Just sun värit. Vaikka "baktus" kuulostaakin hiukan loivennetulta kaktukselta.. miltä kyllä villa tuntuukin mun iholla, eli Merin ehdotus taitaa olla mahdoton. Jotkut langat ei kutita, niinkuin ne äitin villasukat.

    Kaikkea sitä joutuu terveytensä vuoksi kärsimään, hyi kauhia, se sattuu lujasti ku mansetti kiristyy.

    -tupanen

    VastaaPoista
  5. Hieno hieno hieno!
    Eikö olekin kiva käsityö?
    teen taas uutta, nyt tosi paksusta kympin puikoilla.

    VastaaPoista
  6. Ei kuulosta mukavalta toimenpiteeltä, vaikka ei sinänsä mitään "kauheaa" tehdäkään.

    Hieno huivi. Värit ovat nätin syksyiset ja sopivat sinulle erinomaisesti. Voi kun saisi itsekin puikoilla aikaan jotain muuta kuin puikon läpi kädestä.

    VastaaPoista
  7. Meri, jos sormia syyhyttää, voi tuollaista huivia pitää myös takin päälle kaulaan kiedottuna tuomassa väriä asuun.
    Toivottavasti se Inkiväärin neuvoma konsti auttaa Vuodatuksen puolella.

    Arleena, sinulla pysyy toivon mukaan paineet rauhallisina, vaikka kotona touhua onkin. Miten olisi kutominen hermolepona;-)

    Pikkujutut, eikö sieltä saa lankoja? Ei taida olla villalle tarvettakaan, kuumuutta eristämään? Isoisäni piti kesälläkin pitkiä alusvaatteita, eristi kuulemma hyvin lämpöä.

    Tupanen, se mansetti sattui todella, kun kone etsi raja-arvoja. Jos olisin ollut nuorempi ja herkempi, olisin viheltänyt pelin poikki paljon aikaisemmin.
    Onneksi voit käyttää villasukkia, ne tuntuu niin kotoisilta ja mukavilta jalassa.

    Violet, se sinun huivisi oli tyylikäs kaksivärisenä ja reilunkokoisena. Kiitos inspiraatioista, saan sitä monesta muustakin jutustasi!
    Kympin puikot...niillähän tulee vaikka mitä jännittävää. Jäämme odottamaan.

    VastaaPoista
  8. Missy E, oltiin samaan aikaan langoilla -ja töissä kumpikin.
    No, ehtii täälläkin joskus harrastaa omiaan hetken. Virkistää sitä paitsi kummasti.

    Tätä huivia kudotaan aina oikein, joten voisi onnistua ihan helposti. Jos haluat, voin myös kutoa sulle valitsemasi värisen.

    VastaaPoista
  9. Baktus? Luulin ensin että se on joku tauti ;) Mutta sehän onkin huivi! Juuri opittiin Pashmina.

    Varmaan oli hankala pitää verenpainemittarin mansettia jatkuvasti käsivarressa.

    Blogissani on sinulle tunnustus ja haaste!

    VastaaPoista
  10. Mä tilaan sellasen jossa on kermanvalkoista, violettia tai kirkkaan punasta ja sitten jotain muuta joka sopii siihen, tummanruskee ehkä.. kyä sää tiiät!

    VastaaPoista
  11. Ina, outo nimi tuo Baktus onkin. Se on norjalainen hammaspeikko, toinen on Karius. Jälkimmäinen on huivina sileää neulosta, sanotaan netissä:)

    Milljoona, katsellaanpa lankoja, jos vaikka löytyisi sulle mieleiset värit. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...