maanantai 24. elokuuta 2009

Kuvakavalkaadi Vilma & Luna

Koirien viikko yhdessä sujui tosi hyvin. Alkuhäslingin jälkeen ne kulkivat kaikkialla yhdessä ja viettivät kaksi päivää yksin kotona ilmeisesti enimmäkseen nukkuen, kun olimme töissä.

Lunan vastahankaisuus väheni ja oikeastaan loppui viikon loppua kohti. Alkuviikon ahkeralla toivotun käytöksen palkitsemisella oli ehkä vaikutusta.

Vilma on kasvanut nyt viisikuisena yllättäen hiukan pitkäjalkaisemmaksi kuin Luna. En tiedä, kuuluuko tämä rotuominaisuuksiin vai onko vain yksilöllistä kasvua. Pitkäkarvaisilla mäykyillä näyttää olevan ainakin suuremmat silmät ja lyhyempi kuono kuin lyhytkarvaisilla. Tosin tietämykseni rajoittuu vain muutamiin yksilöihin molemmista lajeista.




Omasta pesästä viis, sehän on jo melkein syöty. Tässä sisustassa riittää sentään vielä jauhamista.

Oli tosi makeaa valloittaa Lunan peti, luikahtaa sinne vaikka juuri sillä sekunnilla, kun serkkutyttö yrittu mennä nukkumaan. Se kääntyi sitten tyynesti kannoillaan ja marssi vaatekaappiin.


Luna oli ikionnellinen tänä aamuna viideltä, kun isäntänsä lopulta palasi matkoiltaan kotiin, tai siis meille. (Äiti olikin valvonut melkein koko yön odotellen.) Samoin ilo oli valtava, kun heidät vietiin iltapäivällä kotiin.


5 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kuvia koirista.Tosiaankin on Vilma nopeasti kasvanut;kasvaakohan se enään tuosta?

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Olemme koonneet Huiskulan sivuille listan suomalaisista puutarhablogeista ja sivusi on mukana tässä joukossa. Etsimme samalla myös vuoden 2009 parasta puutarhabloggaajaa.

    Voit käydä tutustumassa kerämäämme blogilistaan ja äänestää omaa suosikkiasi. Halutessasi voit myös kertoa kilpailusta blogissasi ja imuroida bannerin houkutellaksesi lukijoitasi äänestämään juuri sinua.

    Vuoden paras blogi palkitaan tammikussa huippuluokan Canon digipokkarilla ja äänestäjät voivat myös osallistua kukkapalkintojen arvontaan.

    Löydät blogikisan sivun ja bannerit osoitteesta www.huiskula.fi/blogit

    Aurinkoista syksyä hienon harrastuksesi parissa.

    Terveisin
    Huiskulan väki

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia Lunasta ja Vilmasta. Yhteiselo alkaa siis tasaantua. Ihanan kiiltäväturkkisia molemmat, ja Vilma on tosi ilmeikäs!
    Meri

    VastaaPoista
  4. Hui, onpas Vilma kasvanut! Miten topakka se onkaan. Luna näyttää jo "vanhemmalta ja viisaammalta" mutta onkohan se niin siellä paikan päällä?

    On teillä riittänyt menoa.

    Ihastuin Lunan isännän matkakuviin niin, että ajattelin joskus suuntaavani sinne. Matkoja tosin tehdään vain kesäsesonkina matkatoimiston mukaan.

    VastaaPoista
  5. Yelian, luulen, että Vilma kasvaa vielä vähän. Sen emäkin oli aika ison näköinen. Saamme olla tarkkana, ettemme ala syöttää sille liikaa herkkupaloja.

    Huiskulan väki, blogini nimi on kyllä harhaanjohtava:) minusta kun ei löydy puutarhuria. Mutta käyn katselemassa sivujanne.

    Meri, ovat niin hauskoja otuksia. En olisi tosiaan uskonut aikaisemmin hurahtavani eläimiin.

    Eikka, Luna on tosiaan hitaampi ja rauhallisempi luonteeltaan. Mutta takaa-ajossa Vilma jää perään räksyttämään.
    Kroatia on varmasti ihanaa seutua Roomanvallan aikaisine rakennuksineen ja puhtaine vesineen. Olisiko ensi kesän kohde?

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...