tiistai 25. elokuuta 2009

Kursseja



Aivan uuvuksissa ja hikinen taas koirakoulusta tullessa! Toinen harjoituskerta sujui edellistä paremmin, suorastaan hyvin kaikilta. Mutta töitä siinä kumpikin joutuu tekemään, sekä koira että emäntä, ja lihapulla haisee sen jälkeen kilometrin päähän.

Muuta ei sitten kuulukaan. Ei ehdi. En ehdi edes valokuvaamaan upeasti kukkivia krassejani, joihin tänäänkin aurinko illansuussa paistoi houkuttelevasti viimeisillä voimillaan. Onneksi mies oli sentään kerännyt itsensä ja leikannut nurmikon lopultakin sillä välin, kun me Vilman kanssa harjoittelimme toisella puolella kaupunkia sivullemenoa ja luoksetuloa.

Minä sain ilmoitettua itseni syksyn luontokuvauskurssille kansalaisopistoon. Aikaisempina vuosina en ole kehdannut, kun ei ole ollut järjestelmäkameraa. Nyt olin sormi liipaisimella kello yhdeksän, kun ilmoittautuminen alkoi ja onnistuin pääsemään mukaan.

(Kuvat ovat kesän aikana kävelyllä napsittuja.)

8 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Löytyisiköhän täältä vastaavaa kurssia.... Täytyykin tutkia kurssitarjonta läpi.

    VastaaPoista
  2. Voi, nekö menivät jo, ne ilmoittautumiset tämän vuotisille kursseille.. Kiva olisi joskus jollekin kurssille osallistua, mutta nyt en ehkä olisi lähtenytkään.. Ehkä ensi syksynä.

    VastaaPoista
  3. Lepis, tuo kurssi on neljä tuntia joka toinen perjantai ja muutamia viikonloppujakin. Houkuttelevaa!

    Sooloilija, nythän ilmoittautuminen vasta on alkanut. Ehtii vielä. Minulla on aina ollut jotain sieltä, äänenkäyttöä, NLP:tä, rentoutumista tai ainakin jumppaa.

    VastaaPoista
  4. Itse ilmoittauduin yhdelle kielikurssille ja elän toivossa, että luen läksyt ahkerammin kuin viime vuonna... Olisi kiva oppia vaikka mitä uutta, mutta on pakko rajoittaa. Niinpä sitten ilmoittauduin kahdelle pienelle lyhytkurssille vielä kahteen muuhun paikkaan. Ne ovat käsityökursseja ja siitä kivoja, että saa kohtuullisessa ajassa jotain valmiiksi ja toisaalta ei mene jokaista arki-iltaa jollain kurssilla istumiseen, kun osa on näitä lyhyempiä periodikursseja.

    VastaaPoista
  5. Tuo valokuvajuttu on varmasti motivoiva ja mielenkiintoinen. Saisinpa itekkin aikaseksi joskus.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, saamme varmasti upeita kuvia nähtäväksi, joskaan ei nykyisissäkään ole valittamista.

    Koirakoulua ja luontokuvausta, inspiroivaa, mutta vaatii oikiaa oppimista ja tekemistä. Oletko muuten kokeillut kuvaanista koira narussa.. ei onnistu meillä ainakaan. Kerran kuvatessani R(i)emu rupes laukkaan mua ympäri niin nopeasti, että naru kiertyi moneen kertaan jalkojeni ympäri ennen kuinm tajusin mitä on tekeillä ja olin kaatua mutaojaan, mutta sain hypittyä naurusta irti. Kamera koholla, muusta viis.

    VastaaPoista
  7. No sulla mielekästä tekemistä riittää. Tuo koirakouluhan käy ihan jumpasta!
    Meri

    VastaaPoista
  8. Ofelia, intoa olisi aina syksyllä enempäänkin, mutta onneksi jossakin vaiheessa tulee järki mukaan. Kaksi vuotta olen nyt melkein turhaan maksanut joogasta ja jumpasta, joten tänä vuonna uskoin, etten enää jaksa sinne vääntäytyä. Mutta kyllä jotakin uutta pitää saada joka vuosi.

    Vicki, valokuvauskurssiin piti tavallaan kerätä rohkeutta sen kameran lisäksi. Sinänsä luontokuvaus ei ennen innostanut, mutta kun blogiin ei voi ihmisiäkään laittaa!

    Noeijoo, nykyään en viitsi ottaa edes pikkukameraa juurikaan mukaan ulos, kun on aina koira mukana. Se kyllä tempoo ja heiluu juuri silloin kun yrittää jotakin.

    Meri, koirakoulu kestää jonnekin lokakuulle ja valokuvaus koko syksyn. Nämä tulevat tarpeeseen.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...