keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Aurinko, tuuli ja meri

Jossakin päin on tällainen satumaa; tiedän sen, koska olin siellä viime pyhänä. Jo mennessä tuntui, että mieli irtosi arkitodellisuudesta vähän samaan tapaan kuin ruotsinlaivaan astuessa. Tiedätte sen tunteen, kun on yhtäkkiä vapaa kuin taivaan lintu, vailla huolen häivää ja valmiina tilaamaan aurinkokannella ensimmäisen jääkylmän siiderin.


Reipas tuuli hyväili kasvoja rantapolulla. Aurinko paistoi. Lokit kirkuivat. Meri kimmelsi. Suu vetäytyi tyytyväiseen hymyyn: tämä on onnea.


Sen täytyi olla Kontu. Ihan varmasti. Miten muuten siellä olisi voinut olla niin hauskan näköistä!

Sormusten herrat tulee sopivasti kohta taas televisiosta. Aion taas katsoa sen, vaikka meillä on koko trilogia tietysti itselläkin. Kirjat ostin jo nuorena, ja luin uudelleen aina joka kesä.

Sitä ennen täällä kiihtyy työssäkäynti, kotihommat, valmistautuminen ja pakkaaminen matkaa varten. Aika ei taaskaan riitä mihinkään, nipistetään siis nukkumisesta.

9 kommenttia:

  1. Makeaa!

    Älä nipistä yöunista, please! Nimimerkki: Se kostautuu! Minä olen päättänyt jättää yökukkumiset ensi talvena kokonaa pois ja hidastaa vauhtia, joten hirvittää lukea tuota.

    VastaaPoista
  2. Noissa ruohokattoisissa majoissa haluaisin käydä. Mutta pitääkö olla Harry Potterin kaveri, että sinne pääsee. En piittaa Potterista, joten mites minun käy.

    VastaaPoista
  3. No Kontuhan tuo on ilmiselvästi! Frodo ja Pippin ihan just tulee lauleskellen kulman takaa onget olkapäällä. Osasit siis Keskimaahan - ai niin olethan Keskimaan jäsen.
    Bonukset Katriinalle!

    Meri

    VastaaPoista
  4. Just` "mieli irtoaa arkitodellisuudesta"! Se jos mikä antaa voimia. Ja noita pieniä ja vähän suurempia irtoamisia arkitodellisuudesta pitäisi järjestää itselleen aina sopivan väliajoin.

    VastaaPoista
  5. Onpa upean näköinen paikka tuo Kontu! Meri, tuuli ja aurinko:loistava kombinaatio!

    VastaaPoista
  6. Ihana irtautuminen, siihen voikin palata aina uudestaan ajatuksissaan.

    Relax, papy! Reissuun ei tarvi silittää, ainakaan. Kun mieli on rento ja levännyt, loppu sujuu itsestään. Sanoo täältä tämmöinen joka istuu vaan koneella illat pitkät eikä pakkaa, kun joutaa sen huomennakin.

    Nipistä työstä mieluummin.. tai kotihommista.

    laiska-eikka

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kommenteista! Relasin niin hyvin viimeisenä iltana, että heräsin vasta kahdeksalta keräilemään tavaroita. Nyt menee kyllä yöhön.

    VastaaPoista
  8. Hyppysellinen, Suomenlinnassa tulee välillä epätodellinen olo, kuin olisi aivan ulkomailla.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...