tiistai 24. maaliskuuta 2009

Kahjo!


En voinut välttää kiusausta ujuttaa turkoosi kollaasi vielä tännekin.

Olin tänään menossa työnantajan järjestämään koulutukseen, josta olin kiinnostunut jo tammikuussa kutsun tultua sähköpostiin. Olin merkannut sen heti kalenteriin ja kysynyt luvan osallistua, vaikka olen sairauslomalla. Olin ostanut jopa uuden puseron sitä varten.

Eilen illalla nukkumaan mennessä satuin katsomaan koulutuskutsua allakan välistä vielä kerran. Ja nyt silmiini osui päivämäärä, tiistai kahdeskymmeneskolmas NELJÄTTÄ eikä kahdeskymmenesneljäs kolmatta, kuten minä olin sen ylös merkannut.


Tätä on tapahtunut viime syksystä asti. Joudun käyttämään paljon energiaa siihen, että olen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Etten lue kelloa väärin ja päivämääriä väärin paperista. Olin siis tuonkin koulutuksen lukenut ensimmäisellä kerralla väärin ja sen jälkeen nähnyt sen aina yhtä väärin.

Kun tähän lisää sen, että lähteminen sinänsä on vaikeutunut ja itseään on vaikea saada ylipäätään pakotettua liikkeelle muuten kuin sovittuihin menoihin, huomaa, ettei kaikki ole vielä kohdallaan.


12 kommenttia:

  1. Ensinnäkin; kuvat ovat todella kauniit ja ihanan sävyiset. Turkoosista kollaasista löytyi yksi tuttu maisema: Nallikarin uimarannan uimakopit.

    Ja sitten: mistä tämä muuten johtuu tämä hajamielisyys ym. mistä kirjoitit? Itselläni kun on juuri samoja ilmennyt viime aikoina. On hyvin harva asia, jossa olen tarkka. Kaikki muut asiat ihan kuin tapahtuvat ympärilläni.. No, sinullekin tuli kuukausi lisäaikaa tuohon koulutukseen osallistumiseen..

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia, erityisesti alimmainen!
    Tuttu tunne tuo lähtemisen vaikeus. Nyt kun selkäleikkauksen takia olen viettänyt koko talven melkein kokonaan kotosalla, on minusta vastenmielistä lähteä oikeastaan mihinkään muualle paitsi kävelylle puistoon ja meren rantaan.
    Viime viikolla menin ensimmäistä kertaa leikauksen jälkeen yksin bussilla Helsingin keskustaan kun osallistuin yhteen yliopistolla järjestettyyn tilaisuuteen. Järkyttävä huomata miten kovaa ihmiset kävelivät; kaikki porhalsivat ohitseni. Vilske Kampissa, metroasemalla ja Opintoputkessa tuntui aivan pyörryttävältä. Halusin vain äkkiä kotiin. Eihän tämä ennen tällaista ollut. Täytyy näköjään totutella alusta lähtien tähän hektiseen, anonyymiin meininkiin.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä itsekukin joutuu tarkistelemaan joskus kauan sitten sovittuja aikatauluja. Moneenkin kertaan.
    Inhimmillistä se on. Tai perusteellista tarkuuden tarkistamista. Näin minulla ainakin.

    Turkoosi kollaasi on edelleenkin kaunis.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hallatar, ja aurinkoista päivää sinulle!

    Sooloilija, nuo Nallikarin kopit ovat ihmeen kauniita, ja eikö Tuiran rannallakin ole samanlaiset?

    Minä lasken hajamielisyyden pään ylikuormituksen syyksi, se ei enää vain ottanut vastaan mitään. Siksi tuli niin totaalinen stoppi kaikelle, myös lukemiselle. Vain taidenäyttelyistä ja harvakseltaan elokuvista olen voinut nauttia. Mutta ei vieläkään toimi kunnolla.

    Ina, tuollaisen leikkauksen ja sairastelun jälkeen sitä tuntee itsensä yllättävän hauraaksi ja araksi vähän aikaa. Ei voi enää luottaa täysin ruumiiseensa. Minä en uskalla lähteä metsälenkeille yksin, kun ajattelen, että kuka minut sieltä löytäisi, jos taitan jalkani.

    Lähtisin kyllä muuten vaikka minne, jos on kaveri. Yksin en saa vedettyä itseäni edes kävelylle.

    VastaaPoista
  5. Arleena, kiva kuulla, että en kuulosta ihan kahjolta. Hirvittää silti ajatus paluusta työpaikan minuuttiaikatauluun.

    VastaaPoista
  6. Kollaasiin olet löytänyt hyviä sävyjä. Kaunis!
    Tuosta muistijutusta ei pidä huolestua...se on ihan luonnollista että joskus ei muista. Itseltäni tuli asiat kuin "apteekin hyllyltä"- siis ennen!
    Nyt huomaan että eipä aina muistakkaan ja olen siitä vain hyvilläni :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anna! Sinulla onkin hyvin asiat, kun olet jo muistaakseni eläkkeellä. Minun pitäisi palata vielä yli kymmeneksi vuodeksi töihin tällä hataralla päällä.

    VastaaPoista
  8. No, onneksi et aloittanut kolmatta maailmansotaa, ajanut kännissä naapurin lasten päälle tai leikannut jalkaasi irti moottorisahalla. Jos se nyt yhtään lohduttaa..

    VastaaPoista
  9. Noeijoo, olisi ollut noloa mennä paikalle rähisemään, missä kaikki ovat:D Sitä on aina yhtä hämmästynyt, että eihän mulle _voi_ näin käydä.

    VastaaPoista
  10. Upeita turkoosia juttuja olet löytänyt kollaasiisi, kaunis kokonaisuus.Kuvasi ovat muutenkin uuden kamerasi myötä todella upeita!

    Ehkä hajamielisyytesi tarkoittaa,ettet kuitenkaan vielä ole valmis, että tarvitset vielä omaa lepoa.Kai se halu lähteä jonnekin tulee sitten kun tulee...

    VastaaPoista
  11. Kiitos Yelian! Otan aika paljon kuvia myös sillä taskukameralla, ihan hyvä sekin.

    Sitä virkistymistä ja halua tehdä jotakin olen odottanut jo kauan. Yleensä kesälomalla on tullut jo parin viikon lepäilyn jälkeen tarve panna tuulemaan, lähteä johonkin, maalata seinät tai jotakin. Nyt ei mitään. Haluaisin maalata yhden ainoan seinän makuuhuoneessa toisen väriseksi ja toivon, että saan edes sen tehtyä tämän kahdeksan kuukauden aikana.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...