sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Aamupohdintaa lumisateessa

(Onneksi Silkkiturkki ei lue tätä blogia, se saa nimittäin lahjaksi norsun, joka nyt odottaa paketoituna)

Minulta ei tahdo irrota joulukoristelu nyt mitenkään. Tavallisesti se on parasta aikaa vuodesta, eikä tässä ajassa tietysti mitään vikaa nytkään ole. Ei vaan ole samanlaista intoa kuin tavallisesti. Ruoanlaitto ja leivonta sujuvat, koska saan niistä suurta mielihyvää. Sisustuspuoli ei etene.

Vaihdoin tummanpunaiset jouluverhot keittiöön, ne jotka ovat yleensä tuoneet tunnelmaa verhottomaan olohuoneeseen. Olohuone on nyt kovin valkoinen. Jollakin tavalla sinne pitäisi saada loihdittua juhlatunnelma.

Jutun ydin voi olla siinä, että olen tyytyväinen olohuoneen uuteen vaaleaan ilmeeseen ja valaistukseen. Yleensä tähän aikaan vuodesta sieluni suorastaan huutaa punaisen perään, mutta nyt se vain ärsyttää. Tahdon valkoista. Ja kuitenkaan valkoisella ei saa loihdittua joulutunnelmaa, valkoinen ja hopea on minulle uudenvuoden väritystä.

Kahteen sohvatyynyyn vaihdoin vanhat joulunpunaiset päälliset kahden luumunpunaisen tyynyn seuraksi. Nyt tarvitaan pari punaista joulukukkaa ja yksi hyasintti. Ostan ne jostakin halvalla, koska hyasintin voi joutua viemään ulos aika pian tällaisten niiskuttajien joukossa ja joulukukista haluan eroon aina heti pyhien jälkeen. Valkoinen amaryllis sen sijaan saa loistaa nyt niin kauan kuin jaksaa!




15 kommenttia:

  1. Silkkiturkki riemastuu varmasti norsu-joululahjasta :)
    Ajattelin huomenna kaupunkireissulla Plantagenissa käydä. Jonkun joulukukan ja joulukukka-asetelman haluaisin vielä löytää, kun niille olisi sopivat paikat täällä kotona.
    Kaunis on amarylliksesi.

    VastaaPoista
  2. Susanne, koira rakastaa näitä pehmoeläimiä, mutta onnistuu repimään ne ja kaivamaan täytteet ulos. Se on kai sen elämän tarkoitus.
    Mukavaa joulunvalmistelua sinulle, toivottavasti kätesi kestää hyvin!

    VastaaPoista
  3. Entäpä jos yhdistäisit valkoista ja kultaa. Tuoko sekin uudenvuoden mieleesi?

    Meillä on olohuoneen joulun värit yleensä kulta ja vihreä enkä ole vielä kyllästynyt väriyhdistelmään. Ehkä sekin aika tulee vielä joskus.

    VastaaPoista
  4. Celia, kulta kuuluu minustakin kyllä jouluun ja valkoisen kanssa on kaunis yhdistelmä. Tuo vihreä kuulostaa tosi hyvältä. Miksi ei koskaan ole tullut mieleeni ostaa vihreää joululiinaa?

    VastaaPoista
  5. Minäkin odotan niitä vihreitä tyynyjä olohuoneeseen, jouluksi on luvattu. Olen väkerrellyt jo joulupöydän tuoleille jotakin ja kukkien kanssa on ollut hauskaa.

    Punaista meille halutaan myös.

    VastaaPoista
  6. Ihana norsu! Kissat ovat siitä vähän tylsiä, että niitä ei pehmolelut kiinnosta. Joten meidän kissa saa hieman aktiivisemman lelun..

    Meillä on sekalaisesti punaista, valkoista ja kultaa.. Tänä vuonna en ole oikein panostanut joulusisustamiseen. Ainoa hieno iso pöytäliinakin on jossain hukassa, muuton jäljiltä varmaan varaston kätköissä, jossain säkin pohjalla, joten olkoon siellä, tulee se joulu ilman pöytäliinaakin. Kaitaliina ajakoot asian.

    VastaaPoista
  7. Arleena, oma jouluni on ollut punavalkoinen niin kauan, että tuo vihreä ei ole tullut mieleenkään.
    Kukka-asetelmasi ovat kyllä upeita! Kävin ostamassa valkoisen hyasintin ja kaksi isoa joulukukkaa. Nyt tarvitaan vielä huomenna punaisia tai valkoisia tulppaaneja.

    Sooloilija, minusta tuo norsu on niin kiva, että haluaisin leikkiä sillä itse. Tuollaisen pehmon kanssa olisi kiva nukkuakin, mutta nyt pitää tyytyä meidän mieheen :)

    VastaaPoista
  8. No huh, nyt tuli paineita. Pitääkö jouluksi sisustaa huusholli uusiks? Ei ole tullut mieleenkään ja eilen vasta hoksasin sun postauksesta, että teilä on punaiset verhot keittiössä, että missähän meidän jouluverhot on.

    Eipä oo paljoa ehtinyt tällaisia ajatella.

    Tulee kai se joulu kuitenkin.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, kun ylipäätänsä jaksat miettiä nota sisustusjuttuja. Mulla on kaksi rehevää joulutähteä ja ainoa joululiinani on vielä löytymättä. Sen ruudullinen puna-vihreä ja välissä kultalankoja. Kun vain löytyisi jostain.
    Suloista Joulua , Katriina!

    VastaaPoista
  10. No vähemmästäkin kärsä menee kurtulle, jaksamista kuitenkin, ja muista rauhoittua pyhiksi!

    VastaaPoista
  11. Eicka, meidän keittiö on niin viileä väritykseltään, että jouluksi olen aina vaihtanut värikkäät verhot. Silti heti joulun jälkeen ne on otettava poiskin. Ihmettelen kauheasti, miten työssäkäyvät selviävät jouluvalmisteluista, kun tässä tuntuu olevan ihan täysi työ kotonaollessakin. Meillä on vielä mieskin jäänyt jo lomalle ja molemmille riittä hommaa. Rauhallista mieltä toivotan silti sulle, toivottavasti jaksat ottaa lunkisti.

    Vicki, liina on varmasti jo löytynyt. Sillä saakin loihdittua oikeaa tunnelmaa jouluun, samoin kukilla. Mulla on liinat vielä kaapissa, muta ehkä iltaan mennessä saan pöytään. Ihanaa joulua sullekin, Vicki Li!

    Ari, touhotuksen puolelle menee, mutta pyhinäpä on aikaa lojua telkkarin ääressä joulutarjontaa katsellen. Toivottavasti saadaan hyviä ulkoilukelejä, nyt voi sinne suuntaankin tulla lunta. Lämmintä joulumieltä sinulle, Ari!

    VastaaPoista
  12. Mä vaihdoin joskus jouluksi verhot ainakin keittiöön, mutta nyt se tuli mieleen vasta kun luin juttuasi. Samat verhot saavat siis olla edelleen. Jouluväritystä lisäsin pöytäliinoilla, jotka sain juuri kovalla vaivalla silitettyä. Onneksi mun olohuoneeni on jo valmiiksi joulun värinen (punaiset matot, vihreä sohva), joten se ei paljoa lisää tarvitse. Sä olet sentään jaksanut leipoa, toisin kuin minä. Mutta tänä vuonna näin, teen mitä jaksan ja huvittaa.

    VastaaPoista
  13. Iinuska, sinulle voin tunnustaa, että juuri nyt olen ihan finito. Istun tässä tuolissa, koska en jaksa nousta tekemään kanakeittoa, jonka pitäisi kohta olla valmista. Mies on huhkinut hullun lailla sänkyjärjestelyjä eri huoneissa ja minä olen tehnyt paljon jotakin, mitä en edes muista. Jos en kohta mene lepäämään, tulen hulluksi.

    Mutta kohta se helpottaa. Toivotan sulle hyvää joulumieltä, omassa kodissa omalla tavalla vietettyä joulua!

    VastaaPoista
  14. Muistahan levätä. :)

    Meidän olohuoneen jouluväritys on oikeasti miltei jokapäiväinen: vihreä perintosohvakalustoja peritty ruskea-vihreä-kelta-valkokuvioinen matto. Siihen tarvitsee vain tuoda joulun kynttilät ja kukat sekä kuusi - niin joulutunnelma on valmis.

    Ei ole verhoja, joita vaihtaa. Ruokahuoneen pöydälle laitan Marimekon valko-kultaisen liinan, niin on sopivan jouluista.

    VastaaPoista
  15. Celia, etsiskelin Marimekosta jotakin valko-harmaakuvioista liinaa jouluksi olohuoneen ruokapöydälle, vaan ei vielä osunut silmään. Minusta se olisi jouluinen, mutta epäilen, ettei kotiväki olisi samaa mieltä ;-)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...