sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Huomioita


Olen huomannut, että tarvitsen koko ajan jonkinlaisia virikkeitä ja aistiärsykkeitä. Bussissa istuessa huomaan kuljettavani kättä pitkin nahkalaukun reunaa, se tuntuu mukavalta kämmenen sisäpuolella. Usein sivelen toisella kädellä toista, ikään kuin rauhoittelisin itseäni, mutta myös sen aistituntemuksen takia. Kun hiukset olivat joskus pitemmät, hivelin niitä, koska pidin sileästä tunnusta käden alla. Mietiskellessäni töissä jotakin, leikin kynällä ja kuljetan sitä pitkin poskea, tunnen kynän viileyden iholla.

Näitä liikkeitä on paljon enemmänkin ja ne osa on varmasti tiedostamattomia. Joskus vain muut huomaavat ne, varsinkin jos ne kiinnittävät kielteistä huomiota. Voi kyllä olla eri asiaakin, mutta tiedättehän näitä ärsyttäviä maneereja: yksi tuttuni mm. saattaa hangata puhuessaan kämmenellä reittään edestakaisin. Siitä tulee jotenkin painostava olo kuulijalle. Sitten on näitä kauhean inhimillisiä ja oikeasti apinamaisia eleitä, joita meillä on kaikilla. Jos ei oikein tiedä jotakin, saattaa puhuessaan haroa tukkaa päälaelta. Valehdellessaan voi sipaista nenää. Sitä en tiedä, mitä rintakarvojen harominen puhuessa on, mutta ei se ainakaan näytä kovin vakuuttavalta. Arvaatte-kenen tapa, hän haroo joskus rintaansa paidan päältäkin puhuessaan.


Töissä tarvitsen aivoille virkistystä tekemällä välillä jotakin muuta, katselemalla ikkunasta puunlehtien liikettä tuulessa tai vilkaisemalla blogia tai puhelimelta instagram-kuvia. Visuaaliset ärsykkeet ilahduttavat ja virkistävät ja jaksan taas keskittyä työhön. Ennen käytin näytönsäästäjänä kuvia Bora-Boralta ja pääsin välittömästi hiekkarannalle. (Viis siitä, etten välitä aurinkolomista.) Kuvia piti myös vaihdella jatkuvasti, ne eivät saaneet olla aina samoja. Tietysti nousen töissä myös joka tunti liikkeelle, avaan ikkunan, hengitän  ja juon vettä. Joittenkin keskittymistä tällainen häiritsee, minua muun tekeminen välillä auttaa ja palaan virkistyneenä kulloisenkin työn ääreen.


Työpaikan kahvipöydässä olen kiinnittyänyt huomiota keskustelun kulkuun. Erään toisen naisen kanssa saatamme heittää joskus ajatuksia ilmaan, poukkoilla välillä muissa aiheissa ja silti saada vietyä keskustelua eteenpäin, usein jopa uusia ideoita kehitellen. Toisentyyppinen ihminen taas pysyy aloitetussa aiheessa ja vie sitä eteenpäin hitaasti ja varmasti. Muut saattavat olla puhua jo ihan muusta, kun hidas saa seuraavan ajatuksensa valmiiksi. Sekä suoraan menemällä että hyppelehtimällä voi päästä perille. Oma väitteeni on, että poukkoilemalla ja ajatuksia ilmaan heittelemällä voi päästä asioissa nopeammin eteenpäin ja parempaan lopputulokseen, koska hommaan osallistuu useampi ihminen. Yksi heittää idean, toinen tarttuu  siihen ja palauttaa sen kehiteltynä takaisin. Ja taas siitä eteenpäin.

Tämä on osa visuaalista tapaa hahmottaa asioita. Oma tapani hahmottaa on visuaalinen ja vähän auditiivinen. Tuntoaistimuksiin uppoutuminen taas on kinesteettistä hahmottamista. Töissä visuaaliset ovat karkeasti otettuna nopeita ajatuksissaan, hahmottavat helposti kokonaisuuden, mutta eivät jaksa kuunnella pitkiä selostuksia. Auditiiviset etenevät hitaasti ja varmasti kuin juna eivätkä pidä keskeytyksistä. He saattavat kertoa pitkään ja laveasti asioista. Kinesteettinen luo hyvää yhteistä fiilistä, liikehtii levottomasti kuunnellessaan ja haluaa päästä hommiin käsiksi, kokeilemaan heti.


En ole tällä alalla mikään asiantuntija, tämä ihmisten erilainen tapa käyttää aistejaan ja hahmottaa asioita vaan on kiinnostanut minua aina. Nämä liittyvät myös erilaisiin oppimistyyleihin. Muistan jo opiskeluajoilta, miten minulle sopi luentotyylinen oppiminen. Jos asia oli käsitelty johdonmukaisesti, sain hyvät muistiinpanot ja mieleen jäi opettajan tyyli puhua ja etenkin havainnollistaa asiaa. Tenttiin lukeminen oli helppoa (itsensä lukemaan pakottaminen taas ei). mieleen saattoi jäädä kuvana oma muistiinpanoni tai joku kohta kirjasta.

Sen sijaan inhosin kaikenmaailman ryhmätöitä ja varsinkin itsenäistä opiskelua, jos siis annettiin joku aihe opiskeltavaksi yksin tai ryhmässä. Siitä ei kertakaikkiaan jäänyt mitään mieleeni enkä oppinut niistä. Onneksi tajusin työelämässä olevani yksinpuurtaja ja pääsin itselleni sopivaan työhön. Nyt toki ymmärrän, että ne saattoivat olla jollekin toisenlaiselle oppijalle kullanarvoista vaihtelua iänikuisille luennoille.

Tässä on tietoa erilaisista aistijärjestelmistä ja mielenkiintoinen aistijärjestelmätesti.
Eri aistikanaville luonteenomaisista piirteistä tässä.


14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa, nyökyttelin tätä lukiessani. Kahvipöytäkeskusteluista voi saada paljon, oppia ja ideoitakin. Jollakin keskustelijoilla on oiva ominaisuus kohottaa ihanasti keskustelun tasoa, kuten myös toisilla saada kielteisyydellään negatiivista tunnelmaa. Sen olen huomannut, että omalla avoimuudellaan ja myönteisyydellään saa myös muut kanssakeskustelijat paremmin mukaan. Sellaisessa luottavaisessa ilmapiirissä rohjetaan kerrotoa puolin ja toisin huumorin merkeissä noloista ja kipeistäkin kokemuksista. Parhaimmillaan voi olla aika terapeuttinen hetki, näin olen ainakin itse saanut kokea.

    Vaikka tykkään ihmisten kanssa yhdessätyöskentelystä, tuntuu kuvailemasi ryhmätyö itsellenikin vastenmieliseltä. Ei osaa oikein keskittyä ja jättäytyy vain ulkopuoliseksi. Itseoppinenkin onnistuu, jos joku asia osoittautuu niin mielenkiintoiseksi, niin sitähän vain alkaa ottamaan asiasta selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekseen asioihin perehtyminen on ihanaa, kun on kova motivaatio ja oppimisen halu. Kun aloitin nykyisen työni, luin ensimmäiset viisi vuotta ammattikirjallisuutta, vasta sitten alkoi tuntua, että oli kunnolla teoriapohjaa. Olisipa ollut samanlainen motivaatio koulun historianopetukseenkin;)

      Poista
  2. Kokouksessa, seminaarissa tms. huomatessaan puhujan käyttävän koko ajan samoja täytesanoja (tota noin, niinku) alkaa kiinnittää siihen huomiota asian sijasta. Tai jos puhuja rappaa koko ajan kynää, paperia tai tukkaansa. Tekisi mieli sanoa, että lopeta jo. Jos asia on kiinnostava, on vaan kiinnitettävä katse muualle kuin puhujaan voidakseen keskittyä.

    Minäkään en ole ryhmätyöihminen. Ryhmässä on vähintään kolme henkilöä ja tämä on jo liikaa. Yksi tekee työt, toinen avittaa ja kolmas on jo perässätulija tai laiskottelija, joka ei tee mitään - paitsi valittaa työn laadusta. Kun tekee yksin, saa mitä tilaa.

    Mukavaa alkanutta kesäkuuta! Tästä se kesä alkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo kuvaus ryhmätöistä osuu niin nappiin! Jo ryhmäkeskustelussa aikuisten ihmistenkin kanssa se, joka valikoituu kirjaamaan asiat ylös, saa käytännössä tehdä kaiken.

      Poista
  3. Kiintoisaa munki mielestä! Kiitos linkeistä, teinkin testin, ja tulos oli auditiivinen, joka ei yllättänyt. Oppimistyylitestejä teinkin vastikään, mutten tällaista. Auditiivisuus on kamalaa opiskelijalle, kun pitää keskittyä paljon, mutta kokoajan on ärsykkeitä -mutta silti tietty ääniärsyke on hyvästä. Luennoilla neulominen (joillakin vihkoon piirtely) on mainiota keskittymisen parantamiseksi, vaikka puhuja saattaa toisin luullakin.

    On ärsyttävää varmaan kaikkien mielestä, jos puhuja esim. napsuttelee kynää kokoajan. Meille vinkattiin puhetaidon kurssilla, että se hiplattava rauhoittajaesine pitäisi olla jokin pieni, vaikka klemmari, joka muille ei näy eikä kuulu, mutta antaa itselle turvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen juttu tuo neulominen, se toimii samalla tavalla kuin jollekin taustamusiikki. Mulle ei sovi kumpikaan, tenttiin lukeminen onnistui parhaiten yöllä täydessä hiljaisuudessa ja virikkeettömyydessä.

      Poista
  4. Olin nuorempana varmasti hyvinkin paljon auditiivinen (koulut läpi pelkällä kuuntelulla tunneilla) ja osaksi visuaalinen, mutta sairastumisen myötä keskittymisenä kuunteluun valahti ihan alas ja lisäksi tuli muistivaikeudet. Nykyisin olen kyllä täysin kinesteettinen ja visuaalinen tyyppi.

    Ryhmätyöt on aina olleet ihan tuskaa, en myöskään tykkää työskennellä ryhmässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraassa paikassa visualinen lukee karttaa, auditiivinen kysyy tietä ja kinesteettinen lähtee vaan etsimään kohdetta. Minusta tämä on kuvaava esimerkki. Sairastuminen on niin iso elämänmuutos, että se saattaa vaikuttaa tapaan hahmottaa asioita. Ja ihminen muuttuu muutenkin kypsyessään.

      Muistin huonontuminen on ärsyttävää, mutta itse olen ottanut siihenkin Matti Nykäsen kannan: So not!

      Poista
  5. Tiedän olevan visuaalinen ihan syntyjäni, toisaalta myös kinesteettinen. Hahmotan ongelmat piirtämällä ne paperille, vetelemällä nuolia osioiden välille tai nelikenttänä analysoimalla. Toisaalta kuljen edestakaisin esim. puhelimeen puhuessani ja kävellessä alkaa ajatus laukata. Olen tehnyt urallani paljon työtä toisten kanssa, mutten mitään nykyisen tyyppistä ryhmätyötä. Tällä hetkellä teen työtä pääasiassa yksin ja välillä on ihan pakko pohtia asioita toisten kanssa, jotta saa inspiraatiota omaan tekemiseen muiden näkökulmien kautta. Vähiten olen auditiivinen, mutta ihmisten puheäänet kiinnostavat ja jäävät mieleen. Voin keskittyä melussa enkä häiriinny yleensä äänistä. Kun minulla käy asiakkaita, pitäisi osata tulkita heitä niin, että osaisin suunnata viestin oikein heille. Se on vaativaa, kun asiat ovat kuitenkin lähinnä juridisia eivätkä aina asiakkaan mielen mukaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt joskus työssä sellaista ryhmätyötä, jossa kokonaisuus ei ollut kenelläkään tiedossa, jokainen teki vain oman osuutensa ja oli pakko luottaa siihen, että homma toimii. En kestänyt sitä pitemmän päälle, halusin työn, jossa vastaan itse kokonaisuudesta.

      Työryhmä on silti ihana asia. Ryhmässä voi jakaa asioita ja sieltä saa palautetta ja ideoita ja kaikupohjaa. Ryhmä on myös verraton tuki. Vaikka hoitaakin sen oman homman itse.

      Poista
  6. Aihepiiri on kiinnostava ja tein testin tietty. Se paljasti sen, mitä osin odotinkin, visuaalisuus voitti. Jännittävää, miten vastauksissa jokin tapa hahmottaa ja oppia painottui ja johonkin ei tullut yhtäkään vastausta.

    Iän myötä kokemus on toki osoittanut jo aiemmin, millainen oppija on. Siitä huolimatta testi oli mukava tehdä, kiitos linkistä...=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen tapa jakaa ihmisen tapaa hahmottaa maailmaa auttaa aika paljon ymmärtämään itseä ja varsinkin toisia. Sitä miksi olemme niin erilaisia ja ymmärrämme joitakin hyvin ja toisia niin huonosti;)

      Poista
  7. Olipa kiinnostava postaus! Tein tuon testin minäkin ja tulos kertoi sen minkä tiesinkin jo: teen ja opin asiat parhaiten visuaalisesti ja visualisoinnin kautta. Toisaalta olen myös kinesteettinen: jos jokin puuha ei suju, lähden liikkeelle ja uusia ajatuksia ja ratkaisuja tulee milteipä heti mieleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee mieleen, että elämänkokemus saattaa opettaa, että kannattaa mennä eteenpäin ja antaa homman hautua;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...