torstai 31. toukokuuta 2012

Hurry up, Rose!


Tavallisen rauhallisesta tahdistani täysin poikkeava viikko on ollut, kun en ole ennättänyt kotona juuri tietokoneella istua saati blogia päivittää. Töitten jälkeen on ollut kaikenlaista ylimääräistä. Maanantainahan olin ihan puolikuollut täyden päivän jälkeen.

Tiistaina jouduin menemään kesken työpäivän hammaslääkäriin päivystysajalle. Yksi takahammas oli parissa päivässä kipeytynyt tosi juilivaksi. Olin tiennyt jo pari vuotta sen olevan halki ja odotellut oireilua. Sain ajan nuorelle hammaslääketieteen kandille, joka osoittautui tosi kivaksi ja taitavaksi.

Perusteellisen tutkimisen jälkeen selvisi, että hammas oli alas asti halki pystysuunnassa ja sen voi vain poistaa. Mikä siinä sitten, mutta ei vain lähtenyt. Puudutus toimi hyvin, hammas sahattiin osiin, mutta se ei lähtenyt nousemaan.


Haettiin toinen lääkäri paikalle, ja ennen pitkää haettiin kolmaskin. Kolme dentistiä hääri ympärillä ja tämä kaikkein kokenein sitten vähitellen sai vedettyä kahdessa osassa hampaan pois. Juuret olivat tosiaan niin pitkät, että kasvoivat varmaan kantapäissä asti.

Kaksi tuntia siinä meni. Saa nähdä, tuleeko nyt lasku yhden vain kolmen hammaslääkärin ajasta! Työpaikalle palattua purin vielä tuppoa ja leuka oli puuduksissa, joten en voinut kunnolla puhua. Hampaat olivat veressä kuin itse teosta yllätetyllä vampyyrilla, joten peruin tekstiviesteillä iltapäivän loput asiakkaat.

Illan olin sitten ohjeitten mukaan tosi hissukseen, ettei verenvuoto pääse yltymään, siihen kun on taipumusta. Haudoin leukaa kylmäpussilla. Toistaiseksi kaikki on onneksi mennyt hyvin, mustelmaa ei ole leukaperissä eikä kipuakaan ole paljon, paitsi päänsärkyä. Niska siinä sai aika höykytystä.

En jaksa vielä ruveta suremaan jatkoa, mutta sen verran sain selville, että nastahammas maksaa kesäauton verran. Yksi tuttu sanoikin, että on hänelläkin Lada suussa. 


Yksi ilta istuttiin keittiösuunnittelijan kanssa kolme tuntia keittiössä  kahvikupin ääressä puhumassa loppuja valintoja läpi -ja niitä riitti! Haluan valoiksi led-valonauhan kaappien alle. Tiskialtaasta tulee lähes musta. Sähköpistokkeet ja niiden sijoittelu jäi vielä sähkömiehen kanssa  erikseen sovittavaksi. Tarkistusmittaukset tehtiin ja muutettiin vielä monta pientä yksityiskohtaa.

Eilen mentiin töistä suoraan tilaamaan kodinkoneita. Paikallisella Expertillä on niin hyvä palvelu ja hyvät tarjoukset, että ne päihittävät monet muut.  Olemmekin ostaneet jo vuosia sieltä kaikki elektroniikat. Sain AEG:n aika edistyneen uunin ja fasettihiotun induktiotason  liukunäppäimillä sekä mieleiseni Savo-liesikuvun hintaan 1600e.

Kotimatkalla käytiin hakemassa postista miehen tilaama iPhone, ja loppuilta menikin sitä säätäessä. 


Tänään olen rientänyt kaupungilla kahden erikoislääkärin vastaanotolla. Mukava päivähän se minulle oli, kun en paljon töissä ehtinyt käydä muuta kuin kolme kertaa kääntymässä. Lääkärinlausunnot tarvitaan kuitenkin uuteen osa-aikahakemukseen, ja se on siis jo toinen tälle vuodelle. Ihan turhaa rahan ja paperin pyöritystä teettävät, sanon, koska ei työkyky, terveys ja jaksaminen sillä yhtään lisäänny. 

Olisi oikeastaan kiva, jos nimi olisi Rose. Se on ihanan vanhanaikainen ja jotenkin  rauhallisen tasapainoinen nimi. Se ei riennä tukka putkella.

Rose.

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sain pojilta äitienpäiväksi komeita ruusuja. Ehtivät vain jo hiukan lakastua, ennen kuin tulin kuvanneeksi niitä.

      Poista
  2. Oijoi, täältä tulee myötätuntoa hampaan poiston johdosta! Olen kokenut vähän samaa kun yhdestä takahampaasta yritettiin sahaamalla poistaa osaa juuresta. Tuntikauden ähellyksen jälkeen homma onnistui, ja vuoden päästä koko hammas piti kuitenkin poistaa. Siinä on nyt implantti ja vieressä toinenkin. Ne ovat kyllä hyvät eikä niiden laittaminen mitenkään kamalaa ollut. Aikaa siihen tosin menee ja lasku tietysti kirpaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on kokemusta hampaan poistosta ja implanteista. Alan miettiä implanttiasiaa vasta kesäloman ja keittiöremontin jälkeen, nyt en jaksa. Kai se on kuitenkin hankittava.

      Poista
  3. Onpa kauniit värit ruusussa. Toivottavasti selviät ilman särkyjä tuosta hampaan poistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaudenhampaan leikkauksen jälkeen oli tulehdus ja kovat kivut pari viikkoa, joten tämä tuntuu menevän siihen verrattuna helpolla, ainakin toistaiseksi.

      Poista
  4. Minua liikutti tuo hammasjuttu. Koin saman kolme viikkoa sitten.
    Olin aika järkyttynytkin siitä, että päättivät vetää haljenneen hampaani irti.
    Nyt alan olla tottunut ajatukseen ja tiedän, kiitos nyt myös Sinun, etten ole ainut kyseisen asian kokenut.. Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitin kyllä luojaani, että oli takahammas;) Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kärsin hammassärystä. Viisaudenhammas tulehtui monta kertaa puhkeamattomana ikenessä ennen kuin leikattiin pois, mutta se oli tylppää jomotusta, ei tällaista kovaa juilimista kuin nyt oli.

      Poista
  5. Oh Rose, on sinulla nyt kaikenlaista. Olisin ihan uuvuksissa tuosta kaikesta.

    Tarviiko takana nastahammasta? Mietin itse yhden hampaan poistoa, mutta ei alkanut hammaslääkäri sitä poistamaan.

    Hyvää viikonloppua ja mukavaa seurustelua kummallekin iPhonejen kanssa.. Näin meillä nykyään, nokka kiinni puhelimessa illat tyttöjen kans.

    Eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaapa miksi en ole yhtään uuvuksissa? Koska olen tehnyt asiakastyötä täysipainoisesti vain kaksi kokonaista päivää ja kaksi puolikasta koko viikolla. Ja on tapahtunut kaikenlaista mielenkiintoista, se on ollut vain virkistävää. Meille tuli vielä P ja E kylään viikonlopuksi.

      Onhan se tietysti vähän säälittävää, että jonkun elämä on niin yksitoikkoista, että hammassärky ja hampaan poisvetäminenkin käy seikkailusta:/

      Poista
    2. Kyllä mää ajattelin, että joku hammas sinne tarvitaan. Eihän mulla ole kuin kaksi puruhammasta kummallakin puolella, ja nyt toiselta puolelta puuttuu toiseksi viimeinen. Eihän se näy, mutta tuntuu.

      Poista
  6. Pitkäjuurelle osaaottavia terveisiä koukkujuurelta! Uskon osaavani hyvin kuvitella koettelemuksiasi, kun itsellä on takana samantapainen kokemus. Minulla oli juuret koukussa leukaluun alla, ja pitkäaikaisen ähellyksen ansiosta pilkottiin hieman leukaluutakin. Jotain positiivistakin tuossa, sillä hammaslääkäripelkoni katosi, kun tavis toimenpiteet ovat olleet hyttysenpisto tuon rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä siinä saa käyttää kaikki oppimansa rentoutus-, meditaatio-, mindfulness- ja mitä kaikkia niitä taitoja nyt onkaan, kun juuria pilkotaan ja kaivetaan, porataan ja sahataan -omassa suussa. Onneksi puudutukset on keksitty ja ne toimivat. Mahtoi sullakin olla aikamoiset jälkisäryt luunkäsittelyn jälkeen.

      Poista
  7. Tapahtumarikas viikko. Ihania ruusukuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen aina aivan hengästyneenä ja lopen uupuneena toisten selostuksia vauhdikkaista viikoistaan, mutta nyt huomasin, että se toi virkistävää vauhtia itseenikin.

      Poista
  8. Huh.. olipas kokemus! Itse muistan, kun viisaudenhammastani revittiin sananmukaisesti 'jalat tanassa'.. Hammaslääkäri teki töitä koko rahan edestä, että sai hampaan pitkine juurineen irti..

    Toivottavasti osa-aikahakemus tuottaa tulosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläviisuri lähti ihan helposti joitakin vuosia sitten, joten nämä alahampaat taitavat olla kietoutuneita ties minne kiinni. Toivottavasti muita ei tarvitse enää poistaa:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...