sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kivaa uutta



Yhtäkkiä kaikki lähipiirissäni tuntuvat intoutuneen matkustelemaan. Mies lähti neljän päivän reissulle Heidelbergiin. Toinen nuoripari tuli eilen takaisin viikon lomalta Berliinistä. Siskolle soitin tänään syntymäpäiväonnittelut Lontooseen, ja toinen miniä on näillä hetkillä lähdössä Intiaan! Poikani ovat parin viikon päästä suuntaamassa kaveriporukalla Malagaan.



Minä olen ollut vaan täällä kotona, viettänyt vapaaviikkoa kahden mäyräkoiran palvelijana. Sain onneksi viikonloppuvieraaksi toisen pojan, joka toi berliininkävijät Helsingistä kotiin. Heiltä sain tuliaisiksi kuvien ihanan pikku vaasin. Ja tietysti reilusti suklaata, josta on kohta vain paperit jäljellä.


Tykkään ihan hirveästi tästä astiasta ja sen muodosta! Se on kuin tehty yhdelle kukalle, vaikka ranunculukselle, kunhan pääsen tästä kukkakauppaan. Ja se on kuin tehty asetelmiin, jos tästä huusollista löytyy sellaiselle tyhjää tilaa jostakin. 

Tyhjä tila tuppaa täällä kummasti täyttymään! Sohvapöytä on aina täynnä lehtiä ja kirjoja. Olohuoneen iso tammipöytä täyttyy viikon mittaan tietokoneestani, kamerasta ja sen tarvikkeista, kalentereista ja kaikenlaisesta keskeneräisestä. Viikonloppuna se on aina lopulta pakko siivota.


Nyt siinä odotetaan ensi viikon  sotkuja.



13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pienessä suuaukossa on minusta jotain vastustamatonta:)

      Poista
  2. Kaunis maljakko.
    Tyhjä tila -tavoite meillä mutta kun yhden paikan saa tyhjäksi, toinen täyttyy.Tässä kuussa tapahtuu ihmeitä.Projeksti alkoi tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on reilunkokoinen tammilipasto makuuhuoneessa, sopivasti oven takana piilossa ja niin ollen täynnä tavaraa. Hävettää ihan, muuten siisti ihminen:/ Siihen vaan kertyy, ei toivoakaan mistään asetelmasta.

      Siivousprojekti? Pakkaamistprojekti?

      Poista
    2. Siivous sellainen mutta vähän myös pakkausta seassa.Ennakoivaa sellaista kesälomaa varten. Sitä lopullista vielä odotellessa...

      Poista
  3. Kaunis maljakko sekä kukan kanssa että ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se on lasitettu sisältä, että voin kokeilla kukan kanssa:)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen pinta tuossa majakossa. Maljakkoja ei voi olla liikaa, aina niitä tarvitaan kun eri kukat luontuvat niin erilaisiin asetelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapussa sanottiin, että se on käsintehty. Ihmettelen muuten, missä maljakoita ja tarjottimia on keittiöissä tarkoitus säilyttää. Monessakaan ei ole liiemmälti tilaa niille.

      Poista
  5. Kaunis maljakko. Tutulta tuntuu tuo paikan löytäminen kauniille esineille. Meilläkin kaikki kaapin päälliset ja pöydät ovat täynnä. Tosin ruokailutilan pöytäpysyy tyhjänä syystä että se on samalla myös keittiön pöytä ja että meiltä löytyy työhuone, joka pursuilee kaikesta tuosta tavarsta joka sinulle komeilee isolla ruokapöydälläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän ajatella, että on elämän merkki, kun tavaraa on levällään. Sellainenkin talo ahdistaa, jossa kaikki on vain tyhjää, ei mitään elonmerkkejä;)

      Poista
  6. Ihana! Maljan pinta on niin upeasti kuvattu, että sitä voi melkein koskettaa...

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana kuvio maljakossa! Matkusteleminen on tosi innostavaa. Poika tapaa laittaa aina vaimonsa kanssa mielenkiintoisia raportteja ja kuvia matkoiltaan. Jo toisten matkoilta voi saada paljon itsekin.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...