tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vilman futoni


Vanha sänky, ties kuinka mones ja tässä vaiheessa jo roskiin viety, veteli viimeisiään. Pohja oli syöty puhki aikaa sitten ja reunoistakin pikkuhammas oli nakertanut jo hyvänlaisesti. Mamma katseli mustia koiranpetejä eläinkaupassa kauhistellen: hinnat liikkuivat kuudesta-seitsemästäkympistä ylöspäin. Miss Wilma on pikkukoiraksi niin iso, ettei mahdu kaupan pienimpään sänkyyn.


Zooplussalta löysin sitten juuri oikeankokoisen 60x55 cm pedin hintaan 29,90! Lähetyskulujen ja liittymisalennuksen kanssa hinnaksi tuli kolmekymppiä ja kuljetus tuli siis kotiovelle asti.  Reunat ovat tuollaista kiiltävää kangasta, sisus ja pohjatyyny pehmää plyysiä.


Ensin uudelle tavaralle on annettava kuitenkin kunnon kyytiä, tapettava se. Sama koskee niin luita kuin sänkyäkin. Ja sänky meillä saakin kestää kovimmat höykytykset ympäri huushollia.



Välillä pitää lepuuttaa hermojaan kaluamalla vähän luuta.


Isosta luusta Vilma on vajaassa viikossa saanut nakerrettua vasta puolet. Tavallinen solmuton pikkuluuhan menee parissa tunnissa. Kiitämme Ollia vinkistä!


Nyt mää oon väsynyt. Ötyjä.



13 kommenttia:

  1. Futoni taitaa olla mieleinen. Viimeisessä kuvassa Vilmalla ainakin niin ihanan raukea ilme, että itsellänikin tekee mieili mennä nukkumaan. Hyvää yötä ja kauniita unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sait yhtä makeat unet omalla futonillasi kuin Vilmuska omallaan:)

      Poista
  2. Ihana Vilma : ) Kyllä vaan neitokaisella turkki kiiltää - olisi kiinnostavaa tietää millainen on Vilman ruokavalio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luulen että sileäkarvaisilla kaikilla on kiiltävä turkki. Annamme kuitenkin kalaöljyä päivittäin ruoan joukossa, paitsi silloin kun syötetään nappuloita. Teen Yrjolän puuroa noin joka toiseksi viikoksi, ja muulloin on aamulla nappulaa ja illalla valmista liharuokaa.

      Poista
  3. Tuollaisella futonilla kelpaa kyllä kelliä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin mustan ja edullisen ja tässä se on:)

      Poista
  4. Toivottavasti tällä kertaa sänky säilyy ehjänä!
    Tyylikäs ja arvon leidille oikein sopiva nukkumapaikka.

    Olli lähettää terveiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei ainakaan ole reikiä. Muuta ei voi luvata. Syökö Olli muuten sänkyään?

      Poista
    2. Ei syö.

      Ollilla on rottinkikori, jossa on lampaankarva pohjalla ja sen päällä feikkikarvasta tehty peitto, jonka alle koira piiloutuu yöunille.

      Poista
  5. Ihana Vilma! :) Onni on oma peti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkee kyllä, miten tärkeä paikka oma peti on, vaikka Vilma nukkuukin miehen peiton alla. Oma rauhoittumispaikka.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...