sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Me kaksi


Näin me kaksi toimitaan kuin kauko-ohjauksella, käännetään päätä aina samaan suuntaan.

Me muut taas söimme lounaaksi blinejä, joita paistoin ihka ensimmäistä kertaa. Taikinan ohjeen otin paikallislehdestä. Lisäkkeet maistuivat hyvältä, varsinkin savustettu mäti, mutta itse lätyistä en kyllä pitänyt. Olin valmistanut jopa kirkastettua voita niitten paistamiseen. 

Paremmalta olisivat maistuneet ihan tavalliset lätyt tai syrnikit ilman sokeria. Olisiko maun outous johtunut tattarijauhoista vai hiivasta? Molemmat olivat minusta kummallisia tässä yhteydessä. Tai sitten en ole vaan tottunut niihin -vielä.


Sen sijaan  tuorekiisseli paseeratuista tyrnimarjoista oli HYVÄÄ!


 Ja se laskiaispulla!


10 kommenttia:

  1. Näyttää, että Lunalla (?) on selvästi jotain asiaa, ktselee silmät kovin kysyvinä.
    Blinitaikinan minä teen aina ns oikaisten, en käytä hiivaa enkä joka kerta tattarijauhojakaan.
    Parhaita ovat paksut lätyt ja se päällinen kaikkein parasta on mäti, sipuli ja smetana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla kokeilen minäkin jotakin muuta, ja sen hiivan jätän kyllä myös pois. Ja päälliset ovat parasta!

      Poista
  2. Hurmaavat ystävykset. Niin samanlaiset ja silti niin erilaiset. Luna ehkä suloisempi, mutta Vilma sielukkaampi - jotenkin vitsikkäämpikin.

    Blinit ovat vähän ylimainostettuja. Hyviä kyllä, mutta mädin, smetanan ja hakatun sipulin kanssa rapea paahtoleipä on minusta sittenkin parempaa, kevyempääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luna on tosiaan kaunis ja verkkainen koira, Vilma on vilkkaampi ja nopeampi.
      Paahtoleivän kanssa mädistä tulee mieleen vappu, uusivuosi tai rapujuhlat. Hyvää siis kuitenkin, ja parempaa kuin minun blinini;)

      Poista
  3. Blinejä en ole tehnyt, meillä ei oikein olla niitä ihmisiä. Lättyjä sen sijaan tehdään aina silloin, kun nuorisoa on paikalla. Tosin viimeksi saimme kutsun lättykahveille pojan ja miniän luo. Näin ne roolit vaihtavat paikkaa! Poika sanoikin, että tämäkin päivä pitää nähdä, kun äiti käy meillä syömässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vähän outoa olla kylässä omien lastensa luona!
      Kummankin pojan luona olen ollut iloinen heidän hyvistä isännäntaidoistaan, ovat hauskoja ja huomaavaisia ja yllättävän hyviä kokkeja:)

      Poista
  4. Voi heitä söpöliinejä :)

    VastaaPoista
  5. Mä teen blinitaikinan vehnäjauhoista ja hiivaakin käytän, lisään vähän maidon lisäksi luonnonjukurttia. Työkaveri on Pietarista kotoisin ja neuvoi noin, ohjeitahan kyllä on joka lähtöön...Eräänä päivänä tässä tein tattarijauhoista ja en pitänyt mausta, se oli jotenki hankalempiki paistaa.
    Kaunis blogi sulla :) kiitos kun jaat kuviasi muittenkin katsottavaksi.
    Aurinkoista kevään odotusta!
    -anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, jos joskus uskaltaudun kokeilemaan uudestaan, jätän ne tattarijauhot suosiolla pois. Syrnikit meillä on vakioherkkua jälkiruokana tai sunnuntaiaamun herkkuna yövieraille, ja niissähän on samantapainen taikina.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...