sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Viisi yötä


Tämä päällekkäisvalotus kuvatkoon tunnelmiani joulun valmisteluissa: tehdään ainakin  jotain sinnepäin. En jaksa stressata enkä pingottaa. Tilanteeni on nyt tosin parempi kuin monella muulla työssäkäyvällä, kun olemme miehen kanssa molemmat jääneet jo lomalle. Kaikki sympatiani niille, jotka valmistautuvat jouluun viimeiseen asti työssä käyden!

Yksi tapaamani kollega kertoi tehneensä laatikot pakastimeen jo marraskuussa. Ennen olin minäkin ohjelmoinut kalenteriin hommat viikoksi jokaiselle joulua edeltävälle illalle. Enää  en yksinkertaisesti kykene sellaiseen hyvinorganisoituun tehokkuuteen kuin ennen. Näin aikoinaan paljon vaivaa sen eteen niin töissä kuin kotona. Ylikuormitettu kunnallinen virka on erinomainen paikka tehokkuuden maksimoimiseen. Nyt kokeilen ennemminkin, kuinka pienellä panostuksella voin  vielä säilyttää itsekunnioitukseni töissä ja kotona. Tulokset ovat lupaavia!


Joulu tulee, vaikken tekisi mitään. Kaivamme silti viime vuonna hankitun tekokuusen  pian laatikosta ja kokoamme sen vauhdittamaan tunnelman rakentumista. Porukanpettäjän leima näkyy melkein otsassa, ehkä siihen tottuu. Onpa kuusi ainakin tuuhea!

Odotan kukka-alennusmyyntien alkamista ja rohmuan sitten mieleisiäni, jos vielä on. Nyt tekee mieli mm. isoa kimppua valkoisia tulpaaneja. Haluaisin niin myös hyasintin tuoksua, ja juuri sitä en kestä.


On sitä lunta ennenkin ollut. Tämä pieni kollaasi on parin-kolmen vuoden takaa, kun jouluaattona ennen ruokien valmistelua kävin yksin kävelyllä. Taivas oli pilvessä, pakkasta vähäsen ja lunta paljon. Hiljentyminen teki hyvää.


Vilma-koira yllätti meidät eilen iltapäivällä, kun tulimme kaupungilta. Olohuoneen lattialla oli riekaleet Fazerin mustikka-maitosuklaarasiasta ja käärepapereista, mutta ei jälkeäkään suklaista. Koira oli ottanut oikeudet omiin käsiinsä ja viihdyttänyt vähän itseään!

Siitä äkkiä googlaamaan, mitä tehdä. Kävi ilmi, että kymmenkiloinen koira kestää puolisen kiloa maitosuklaata kuolematta. Nyt määrä jäi alle kahdensadan gramman, koska olin minäkin syönyt joitakin ja koira on edelleen elossa. Torvi!

12 kommenttia:

  1. Vilma todellakin taisi yllättää ja pelästyttää, mutta onni onnettomuudessa. Onneksi ei ollut tummaa suklaata, joka on kaikkein pahinta koiralle. Ennen tykkäsin jouluisin laittaa kaikenlaisia herkkuja pöydälle, nyt Ollin takia kaikki on korkealla lipaston päällä tai kaapissa. Se siitä herkuilla sisustamisesta...

    VastaaPoista
  2. Kaverihan kehveliksi heittäytyi!

    Pohdiskelin tänään hieman siivoillessani, että miten sitä joskus oli energiaa pöllyyttää aina kämppä ylösalaisin viikottain. Mietin myös, että palaako tuo energia koskaan. Tuskin. Ja ei kai tarvitsekaan! Ollaan näin ja näin on hyvä.

    VastaaPoista
  3. Ai niin paljon koira kestää suklaata? En ole tiennyt, tuo on lohduttava tieto.

    Minä olen huono stressaamaan, ja elämän myötä olen oppinut, että sehän on ihan mahtava juttu. Pääsee paljon helpommalla, kun ei pingota. Nyt olemme joulun pois kotoa, joten ei tarvitse tehdä juuri mitään, hyvä niin.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva, kaunis tämä ensimmäinen.. Todistetusti tuo suklaa on sitten hyvää kun parempiin suihin katosi.

    Plantagen- siellä oli valkoisia mutta jätä minulle yksi kimppu :).

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja herkkä kukkakuva.

    Hihii, koiruli näyttää vähän syylliseltä johonkin kepposeen: minäkö muka, joulutonttu ne suklaat vei:)
    Meidän fretit mielisivät myös suklaata, mutta kiellettyä niiltäkin (saisivat kieltää meikäläiseltäkin).

    Niinhän se on, että vuosi vuodelta vähemmän joulusiivoja ym. Tänä vuonna jätin piparit leipomatta, ostan ne paikallisesta leipomomosta. Samoin makaroonilaatikkoa en tehnyt, koska vihdoin kaikki lapsetkin syövät jouluruokaa. Siivouksissakin vähän lintsaan ja teetän osan tyttärelläni pientä korvausta vastaan.

    Rauhallista joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Aikku, nyt munkin täytyy laittaa jouluherkut korkeammalle. Oikeasti ne täytyisi piilottaa myös minulta:)

    Lepis, olen muistellut myös sitä nuoruuden intoa ja jaksamista, miten paljon enemmän viitsikin ennen. Sen sijaan en viitsi yhtään ajatella tulevaisuutta, mihin tämä kaikki johtaa;)

    Kirjailijatar, jos tietoihin voi luottaa, koira kestä n. 55g maitosuklaata painokiloa kohti. Tummassa suklaassa pari palaa voi kuulemma olla jo kohtalokasta.
    Sinä olet onnekas, kun et osaa stressata! Se on kullanarvoinen ominaisuus.

    Pikkujutut, Iltasanomien uutuussuklaatestissä tuo mustikkasuklaa voitti, siksi Vilmakin tykkäsi niin kovasti. Ihmettelin vain, miten koira sai kuorittua jokaisesta paperin pois ja syötyä vain sisällön.

    Manteli, on ihanaa, kun lapset alkavat kantaa oman kortensa kekoon joulun valmisteluissa. Minä panen nuorison aattona tekemään muutaman ruokalajin, myös siksi, että perinne siirtyisi.

    VastaaPoista
  7. Kaunis päällekkäisvalotuksen lopputulos.
    Minä en aio stressata ollenkaan. Tänään tuli taatelikakkutilaus joululahjaksi, maistoi kakkuani ja halusi sitä suklaan asemasta pukinkonttiin. Meillä on omat pakkasessa ja yksi on jo syöty.
    Huomenna pitää siivota ja viimeistellä.
    Koirien kanssa näyttää tulevan yllätyksiä odottamattomilta tahoilta. Eihän se koirankaan suu tuohesta näytä olevan.

    VastaaPoista
  8. Voi Vilma! No onhan koirankin saatava jouluna vähän herkutella. Sai kyllä oman kiintiönsä varmaan täyteen, ainakin suklaata.

    - E

    VastaaPoista
  9. Arleena, taatelikakku on varma nakki jouluna. Minä vasta aloittelen leivontaa, kun ensin on pitkänpitkän aloittelun jälkeen pakastimen sulatus vasta menossa. Yksi annos rahkavoitorttuja ja yksi kakku, pikkumuffinssit on jo.

    E, pelkään kovasti, että koira pääsi vasta suklaan makuun tämän jälkeen! Voidaan olla vielä jouluna helisemässä sen kanssa.

    VastaaPoista
  10. Minulla ei ole mitään stressiä? Haen suurimman osan jouluruuista; laatikoista, rosolleista, kaloista ja silleistä kaupasta aaton aattona. Olen tehnyt pistokokeita kaupan lihatiskiltä ja löytänyt oikein hyviä eineksiä. Laitan ne sitten omiin uunivuokiin, niin ompa sitten itse paistettua. Puolivalmiit kaupan jouluruuat ovat meille hyvin maistuneet.

    Voi pientä koiraa, että osaa herkut löytää! Onneksi ei pahemmin.

    VastaaPoista
  11. Oikea asenne ja pidä se. Itse olen ottanut saman asenteen ja onneksi en pidä jouluruuista niin niitäkään ei tarvii tehdä vaan jotain ihan muuta hyvää. Olen keskiviikkona vielä töissä klo 22.30 joten torstaina pakko mennä kauppaan noin ziljoonan ihmisen kanssa mutta pitää ottaa vaan pitkä pinna ja hymy mukaan.

    VastaaPoista
  12. Rita, minäkin olen ostanut vuosia jo lanttulaatikon valmiina ja siirtänyt omaan vuokaan, painellut lusikalla ja uunin kautta pöytään. En edes mausta sitä lisää, vaan se on parasta sellaisenaan. Ennen tein itse, mutta totesin eineksen olevan parempaa!

    Henrietta, ihme ettei useammat ihmiset sano tekevänsä jotain muuta kuin perinteisiä jouluruokia. Onhan se harvinaista, että koko maa syö samoja yhden viikonlopun ajan. Yksi työkaverini menee aina jouluksi Ranskaan poikansa luo. Siellä syödään ostereita ja muuta herkkua. Plus ne suomalaiset äidin tuomat.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...