Ohje on Otetaan puoli kiloa voita -blogin Oliivian kirjaama, samoin alin kuva. Tässä siis ohje:
Tummanpuhuva paholaisen suklaakakku
3,6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 tl leivinsoodaa
3/4 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
155 g suolatonta / vähäsuolaista voita
3,6 dl sokeria
1,6 dl kaakaojauhetta (van Houten tai vast.)
2 isoa munaa
3,2 dl lämmintä vettä
Lämmitä uuni 175 -asteiseksi. Voitele ja jauhota 26 cm kakkuvuoka (tai kaksi 23 cm vuokaa). Sekoita kuivat aineet keskenään (lukuunottamatta kaakaojauhetta). Vatkaa pehmeää voita monitoimikoneessa (vispilällä) keskiteholla kunnes siitä tulee kermaista. Lisää sokeri pienissä erissä, vatkaa täydellä teholla, yhteensä noin kolme minuuttia. Lisää kaakaojauhe ja vatkaa minuutti. Kaavi seos reunoilta kulhoon, lisää munat yksi kerrallaan välillä vatkaten. Koneen käydessä hitaalla vaihteella, lisää kuiva-aineseos kolmessa erässä, ja näiden välillä lämmin vesi kahdessa erässä. Kaavi taas reunat ja vatkaa hiljaisella teholla noin 30 sekuntia. Kaada taikina vuokaan / vuokiin. Kypsennä 45-55 minuuttia, ota uunista ja anna jäähtyä vuoassaan 20 minuuttia. Irrota kakku vuoasta ja anna jäähtyä täysin ennen kuin täytät sen. (Sillä välin voit valmistaa täytteet).
Enkelten ruokaa eli Bailey'skreemi
EDIT 10.9.08: kreemin ainekset korjattu, tällä tulee vähemmän voista
1 iso muna
2 munankeltuaista
0,6 dl vettä
2,4 dl sokeria
200 g voita, suolatonta tai vähäsuolaista
(1/4 tl suolaa) jätä pois jos voi on vähänkin suolaista
25-30 ml Baileysia (jos löydät Bailey's Caramelia, käytä sitä)
Vatkaa sähkövatkaimella tai monitoimikoneen vispilällä munia ja keltuaisia suuressa kulhossa täydellä teholla noin 5 minuuttia. Laita vesi ja sokeri kasariin, lämmitä ja anna poreilla kunnes seos on "pehmeän kuulan" vaiheessa eli kun pudotat tipan kylmään veteen, se jähmettyy niin että sitä voi sormin muotoilla. Jos omistat erityisen lämpömittarin tämäntyyppisiä tilanteita varten niin lämpötilan pitäisi olla noin 115 astetta Celsiusta. Kaada seos kuumutta kestävään mitta-astiaan. Valuta seos kananmunaseokseen ohuena, tasaisena nauhana koneen käydessä hiljaisella teholla koko ajan. Nosta tehoa keskitasoon ja vatkaa noin 7 minuuttia tai kunnes seos on jäähtynyt kokonaan. Lisää sitten voi noin 50 g kerrallaan, vatkaa keskiteholla jokaisen voin lisäyksen jälkeen. Kun kaikki voi on lisätty, vatkaa vielä noin 3 minuuttia keskiteholla, kunnes seos sakenee hieman. Sekoita mukaan Bailey's (ja suola). Nosta seos jääkaappiin odottamaan.
Suklaatäyte, suklaa-karamelliganache
290 g tummaa suklaata
2,4 dl kuohukermaa
10 toffee- tai Omar-karamellia
Paloittele / rouhi suklaa mahdollisimman pieneksi. Sulata karamellit kermaan ja kaada kuuma seos suklaarouheen päälle. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Nosta tämäkin täyte hetkeksi jääkaappiin, sitä on helpompi käsitellä kun se jäähtyessään hiukan jähmettyy. Älä kuitenkaan unohda sitä sinne puoleksi päivää...
Koko komeus kasaan:
Leikkaa suklaakakku varovasti kolmeen osaan (tai jos teit kaksi kakkua, molemmat kahteen osaan). Minulla oli tässä pikku vaikeuksia, oli sen verran mureaa kakkua että meinasi mennä palasiksi...
Kasaa kakku tarjoilulautaselle valmiiksi. Levitä ensimmäiseen väliin osa Baileys-täytteestä, toiseen väliin suklaaganache ja kuorruta lopulla Baileyskreemillä. Jos teit kaksi kakkua, laita ylimpään väliin myös Baileyskreemiä. Nosta kakku vielä jääkaappiin lepäämään ennen tarjoilua.
Tämä oli VALTAVAN hyvää, joskin sen verran muhevaa että kovin montaa palaa ei kerralla jaksa kukaan syödä. Kakku parani seuraavaksi päiväksi vieläkin paremmaksi, joten tekisin ehkä erityistilanteita varten tämän edellisenä päivänä tekeytymään. Ihanan suklaiset ja täyteläiset maut, oikea herkuttelukakku!