Silkkiturkki Luna, maailman kaunein koira, on poissa. Vieraileva tähtemme, nuorimman pojan silmäterä, kuoli viime sunnuntaina kuukautta vaille yhdeksänvuotiaana.
Nisäkasvaimista se talvella alkoi ja niitä poistettiin kolmeen otteeseen. Lopulta syöpä levisi nopeasti ja loppu tuli yhtä nopeasti. Yllättävän nopeasti. Lopulta kolmessa päivässä.
Ihana Luna, terapiakoira, ihmisiä rakastava otus.
Tässä vielä pentuna.
Vilman kanssa ne tulivat hyvin toimeen, mutta ylimpiä ystäviä niistä ei koskaan tullut.
Voiko kauniimpaa katsetta olla!
Ikävä on kova. Lunasta jäi hyvin rakas muisto.
Voih, lemmikkien kuolema on aina niin ikävää...
VastaaPoistaJaksamisia sinulle suruun, Virpi! :(
VastaaPoistaOi, suru on nyt kova! Myötäeläen.
VastaaPoistaOi ei, ymmärsin että <luna oli teille todella rakas. Itku tuli vaikken Lunaa tuntenutkaan, välillä miettii että mitäs sitten kun Riitulle on aika jättää hyvästit...
VastaaPoistaVoi Lunaa, kaunis ja lempeäkatseinen koira <3
VastaaPoistaEi ollut hyvä idea lukea tätä töissä. Onneksi tähän aikaan aamusta heinäkuussa ei ole kukaan näkemässä kyyneliä. Lunaa on kyllä kova ikävä. Onneksi meillä on muistot ja noin miljoona kaunista valokuvaa. RIP ihana, pikkuinen Lumppi.
VastaaPoista- E
Yhtäkkiä sen aina muistaa ja sitten tulee kyyneleet. Tekee kyllä hyvää itkeä ja surra, vaikkei ehkä töissä. Ihana pikkuinen Lumppi, sellainen se juuri oli!
PoistaVoi miten ikävää, olen kokenut lemmikin menetyksen itsekin ja itkenyt sitä monet kerrat. Lemmikki on perheenjäsen ja hyvin rakas monelle meistä. Lämpimiä ajatuksia sinulle.
VastaaPoistaPitkästä aikaa kävin lukemassa tuttuja blogeja ja osuin tännekin. Kovasti kosketti Lunan kuolema. Meidän lapinkoirauroksemme täyttää syksyllä 14 v ja kunto on viimeisten kuukausien aikana kovasti heikentynyt. Lääkärillä ollaan käyty, selässä jotain vikaa löytyi. On vaan niin vaikea tehdä päätös koiran lopettamisesta. Tämä koira on vielä meidän viimeinen koira, näin olemme päättäneet. En vaan oikein osaa kuvitella elämää ilman koiraa; lenkkikaveria, pyyteentöntä kuuntelijaa, iloista hännänheiluttajaa, rapsutusten rakastajaa...Voimia suruun! Vain toinen koiraihminen tietää mitä koiran menettäminen merkitsee.
VastaaPoistaLämpimin terveisin Jokivarren Maaretta
Ps. Pitäisi käydä päivittämässä omaan bloginiikin viime vuosien kuulumiset; ilot ja surut.
Hei Maaretta! Kävin juuri muutama päivä sitten katsomassa, onko blogissasi päivityksiä. Ymmärrän nyt hyvin sinua ja muita, jotka ovat lopettaneet blogielämän. Mietin itsekin, että tämä muu elämä on kasvanut täydemmäksi, onneksi. Sisällön tuottaminen blogiin vie paljon aikaa ja vanhoja ystäviä on pudonnut pois, väkisinkin miettii, kenelle tätä teen. On ruvennut myös kyllästyttämään kiiltokuvamainen tuottaminen, mihin itsekin paljon syyllistyn.
PoistaNeljätoista on jo vanha koiraksi, pitkään olette saaneet viimeisen kanssa ollakin. Lunan kanssa loppu tuli niin nopeasti ettei sille ollut vaihtoehtoja. Vaikeampaa on varmasti päästää koira lähtemään aikaisemmin.
Otan osaa suruunne! Tiedän tunteen, rakas ystävä on poissa. Mutta tassunjälki sydämessä pysyy ikuisesti <3
VastaaPoistaVoi, rakkaan lemmikin kuolema on raskasta
VastaaPoistaLuin tämän vasta nyt. Itse menetimme laivakoira Rutun samana päivänä. Jäi loputon ikävä. Voimia.
VastaaPoistaMuistan Rutun hyvin! Se oli kuvissa tomerannäköinen ja kaunis koira, innokkaana mukana veneessä ja rannoilla. Vuodet vierivät niin äkkiä ja yhtäkkiä eläimen elämä onkin jo lopussa.
PoistaVaikka näin Lunaa vain kerran viikossa, se oli minulle hyvin rakas. Nyt tuntuu aivan oudolta ajatella, että se on poissa eikä koskaan palaa. Se on haikeaa surua, ei musertavaa, kuten kuvittelisin läheisen ihmisen kohdalla olevan. Huomaan, että olen toistaiseksi välttynyt suurilta menetyksiltä.
Kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne!
VastaaPoistaPäätin aloittaa viikonlopun blogikierroksen täältä. Voi Virpi, minä muistan miten kurjaa oli, kun oma koira jäi auton alle kauan sitten. Pitkään sitä tuli itkettyä. Lemmikit kuuluu perheeseen. Lämmin halaus sinne!
VastaaPoista