perjantai 1. helmikuuta 2013

Rakkauden korkein aste


Kirjakaupassa sattui vasta silmään kivalta vaikuttava pokkari, Wolfram Eilenbergerin Minun suomalainen vaimoni. Tarina on sinänsä tuttu:  saksalainen nuori mies tapaa suomalaisen Pian, rakastuu ja muuttaa tämän kanssa Suomeen. Kirjassa kuvataan kesää viisitoista vuotta sitten, kun he ovat menossa naimisiin. Ja kerrotaan suomalaisista, tulevan vävypojan  rakastavin, mutta kujeilevin silmin. Mainittakoon, että Eilenberger on myös kulttuurihistoirioitsija.

Kirjaa on mainittu hulvattoman hauskaksi, mutta ei se ihan Roman Schatzin iltapäivälehtikolumnien tasolle yllä. Ehkä eniten hihitin lukiessani tätä:
Aulis ja Pirkko, suomalaisen vaimoni vanhemmat, näyttävät päässeen jo hyvin lähelle sanattoman harmonian tilaa, jonka Suomessa katsotaan edustavan rakkauden korkeinta astetta, sillä sikäli kun minulla on ollut tilaisuus heitä havainnoida, he eivät enää puhu keskenään lainkaan. Heidän arkensa luistaa leppeästi ja ääneti kuin kelkka lumessa. Tuollainen totaalisen yhteisymmärryksen tila, joka käsittää myös täydellisen, pitkälle kohteliaisuuden tuolle puolen ulottuvan tietoisuuden toisen toiveista ja liikkeistä, on tietysti ajateltavissa vain silloin, kun jaettu arki on yksinkertaista ja säännöllistä -asiaintila, jota suomalaiset yleensä pitävätkin suuressa arvossa. 
Pohjolan metsissä hengissä pysyminen on sinänsä jo suuri haaste, ei siinä tarvitse enää piruetteja pyörähdellä, saati kehitellä hienosyisiä yksilöllisyyksiä tai muuta turhanaikaista sälää. Ei, miehen ja vaimon elämänympyrät limittyvät suomalaisessa rakkaudessa toisiinsa ikuisesti itseään toistavalla säännöllisyydellä kuin raidat Marimekon paidassa.

Mitäpä tuohon lisättävää. 




12 kommenttia:

  1. Kuvat komppaavat hienosti tekstiäsi: ylempi kukkapari on kuin vastarakastunut pariskunta, kun kumpikin kilvan esittelee parhaita puoliaan. Alemmat tulppaanit ovat päässeet rakkauden korkeimpaan asteeseen, jossa kommunikaatio pelaa vailla minkäänlaista pingottamista tai teeskentelyä. Kelpaan sellaisena kuin olen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tulkinta;) Tuosta voisi vielä jatkaa, että alemmassa kuvassa ei enää erota, missä toinen loppuu ja toinen alkaa.

      Poista
  2. Tässähän alkaa huolestua tätä nykyistä avioelämän seesteisyyttä, kun ei enää aikaisempien vuosien väittelyitä ja kiistelyitä. ;) Inan kommentti oikeaan osuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särmät on hiottu ja loput on ollut pakko hyväksyä, mitä niistä enää riitelemään ja energiaa hukkaamaan. Samalla on kyllä minusta mennyt paljon muutakin. Vaikka arki sujuu mukavasti ja yhdessä on kivaa, kaipaan aina välillä jotain yllätyksellistäkin. Yleensä turhaan.

      Poista
  3. Minun on pitänyt hankkia tuo kirja ystävälleni, joka on naimisissa Saksassa.Nyt tämän jälkeen en enää aio hankkia vaan hankin kirjan. Mahdankohan lainkaan saavuttaa tuota rakkauden korkeampaa astetta kun on vielä ihan puhuttavaakin eikä kaikki ole selvää ja limittynyt marimekon tasaraitojen tapaan, meinaan kun olen sen verran tuoreessa suhteessa vielä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö tuo oikeasti niin tavoiteltavaa...Pistää jahkailemaan, onko pitkä avioliitto nykyaikanakin itsetarkoitus vai olisiko ollut viisaampaa lopettaa kriisien kohdatessa ja mahdollisesti kummankin solmia uusi liitto ehkä entistä viisaampana? Mutta jahkailu ei auta, jokainen tekee valintansa tilanteittensa mukaan, eikä elämää voi suunnitella.

      On ollut ilo seurata, miten uuteen liittoonkin voi sopeutua:)

      Poista
  4. Aikamoisen osuvaa suomalaisuuden kuvausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monia tämän rakkauden korkeimman asteen saavuttaneita tiedän, jos onneksi kaikki eivät ole samanlaisia;)

      Poista
  5. Auts. Osuu ja uppoaa.
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kun kumpikin uppoutuu omiin asioihinsa ja tekemiisiinsä, ei siinä sanoja tarvita. Tai jos tarvitaankin, niin ei välttämättä viitsitä. Varsinkin miehet meillä molemmilla taitavat olla aika säästeliäitä sanoissaan. Ja itsekin puhun pääni sisällä paljon enemmän kuin mitä suusta ulos päästän.

      Poista
  6. Pitäisikö tuo lukea, koska suurella todennäköisyydellä saan ulkomaalaisen vävypojan... tekeleitä ainakin on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan aina kiva kuulla, miltä täkäläinen elämänmeno näyttää muualta tulleen silmissä. Kukin tulija tietysti katsoo omien silmälasiensa läpi. Tuossa kirjassa oltiin maaseudulla Joutsassa, mistä morsio oli kotoisin. Ainakin oli nopealukuinen kirja:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...