lauantai 2. lokakuuta 2010

Ennen oli erilaista


 Ennen minulla oli tapana pestä ikkunat keväällä ja syksyllä. Tai ehkä pestiin miehen kanssa yhdessä, kun en ole koskaan saanut kaikkia ikkunoita auki yksin. Kävin myös läpi kaikki keittiön kaapit pesten hyllyt ja järjestellen tavarat parempaan kuosiin. Samalla pääsin eroon turhista astioista. Sulatin pakastimen kolme kertaa vuodessa.

Siivosin vaatehuoneet säännöllisesti muutaman vuoden välein. Sieltä lähti vielä enemmän tavaraa,  käyttämättömiä vaatteita, takkeja ja kenkiä kierrätykseen. Jäljelle jäi siistit hyllyt ja hyvä tunne omassa mielessä. Kirjahyllyn imurointi ja järjestely oli isompi homma, sekin tehtiin  parin vuoden välein.

Pesin vuodevaatteet, verhot ja matot vuosittain, yleensä kesällä. Järjestelin ruokareseptit vihkoihin käsikirjastoksi ja valokuvat albumeihin. Se oli parasta hupia vapaapäivinä.

Ennen sain yhtäkkiä inspiraation kokeilla erilaista järjestystä huoneissa. Siirtelin huonekaluja vaikka yksin ja naputtelin tauluja seinille. Tarvittaessa vaihdettiin seinien väriä muutamassa päivässä ja uudistin vanhoja kalusteita maalaamalla, yleensä mustaksi.

Kastelin kukat perjantaisin. Silitin sunnuntai-iltaisin.

Ja tämä kaikki oli KIVAA.


Outoa. Katselen silmät pyöreinä tätä listaa. Olinko se tosiaan minä? 
Missä se nainen nyt on? Eikö se voisi tulla taas meille viikoksi edes kerran vuodessa?




14 kommenttia:

  1. Ennen sinulla oli lapset kotona ja se rytmitti koko elämää. Perheenäidin elämä on vaan erilaista kun kahden vanhan variksen! Kaipaatko OIKEASTI kaikkea tuota? Minä en. Joitain juttuja joskus, mutta kyllä nekin hoituu pikkuhiljaa. Ennen oli ennen vaan nyt on nyt. Jokaisessa elämänvaiheessa on hienot hetkensä!

    VastaaPoista
  2. 23-vuotiaana tein pottumuusia ja paistettuja siikoja ruoaksi. Jälkkäriksi marjakiisseliä, koska niin oli eksä kotona tottunut.

    Menin naimisiin 25-vuotiaana, kun suurin piirtein siihen aikaan ruukattiin mennä naimisiin. Ja suku tykkäsi, että ollaan naimisissa, jos tulee lapsia.

    Kun sain lapsia, ompelin heille vaatteet, toppavaatteetkin.

    Kun olin 34-vuotias. Erosin miehestä, erosin muiden ehdoilla elämisestä, erosin joulu- ja juhannussiivouksesta, erosin silittämisestä, kerran viikossa siivoamisesta, kiroilemattomuudesta, täysihoitolan pitämisestä, kotiorjuudesta.

    Tehdään nyt sitä, mikä tuntuu hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Minä olen edelleen se, joka tekee inspiraation vallassa vaikka mitä, mutta muuten jättää tekemättä. Eikä se häiritse enää, vaikka luterilainen kasvatus nostaa välillä päätään ja patistaa siivoamaan, putsaamaan ja hinkkaamaan. Tämä on hyvä näin, eikös vaan :)

    VastaaPoista
  4. Kuulosti erittäin tutulta.
    Näin minäkin tein ja hoidin vielä siinä sivussa lapset.
    Nyt on mukava muuttaa siivouspäivä lekotteluksi jollain hyvällä syyllä ja vain nauttia.

    Nyt.
    Haaveilen höyrypesurista, jolla pesen kaakelit saumoineen, matot, sohvat jne, melkein tilasin jo sellaisen.
    Onko kokemuksia höyrypesurista, otan vin kkejä vastaan

    VastaaPoista
  5. Maaretta, en tosiaankaan kaipaa tuota aikaa. Mutta ihmettelen, miten jaksoin ja viitsin ennen tehdä niin paljon ja pitää huushollin ordningissa -yhdessä miehen kanssa tietysti- kokopäivätyön ohessa. Nyt ei viitsi pakottaa itseään juuri mihinkään:)

    Aikku, sinä olet tosiaan repäissyt itsesi vapaaksi kotiorjuudesta! Ehkä sitä ennen uskoi, että kunnon nainen tekee tuon kaiken. Tietystihän lapsillekin tehtiin ruoat itse vauvasta asti! Minä ainakin olin nielaissut naistenlehtien luoman naismyytin sellaisenaan.

    Kirjailijatar, luterilainen kasvatus auttaa kovasti silloin kun on tulossa vieraita: silloin on pantava tuulemaan ja huusholli saa hohtaa hetken.

    Arleena, meilläkin mies siivoaa perjantai-iltaisin sillä aikaa, kun minä luen lehteä sohvalla jalat selkänojalla.
    Ei ole kokemusta höyrypesurista enkä edes tunne ketään, jolla olisi. Mutta tehokkaalta se kuulostaa.

    VastaaPoista
  6. Näin kävi minulle myös ehkä kymmenisen vuotta sitten, en enää viitsisi tehdä juuri muuta kuin valokuvailla ja käsitellä kuvia. Jotenkuten selviän kotitöistä, mutta mikään ei enää tuota mielihyvää, velvollisuudesta vaan kaikkea teen. Joulusta näin jo yhden painajaisunen,kohta sekin stressi on edessä. Joskus ihmettelen, mikä minuun on mennyt.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä kuulosti tutulta! Kun lapset oli pieniä niin mihin kaikkeen sitä venyikään.. uskomatonta. Toki nytkin on 'pakko' kotitöitä tehdä kun lapset vielä kotona asuu, mutta ennen tosiaan oli kaikki toisin ;) Sanotaan vaikka niin, että aika aikaansa kutakin!

    VastaaPoista
  8. Voih, minä en ole koskaan tehnyt noita luettelemiasi asioita. Johtuneeko siitä, että äitinikin oli sellainen, että siivoili noita kaappeja ja ikkunoita lähinnä mielenjohdosta, ei vuodenaikoihin nähden.. Kait se kotoa tarttuu..

    Eli yhä siivoan kaapit silloin kun kaapin ovi ei enää mene kiinni ja ikkunat pesen kun niissä on selviä jälkiä ja tahroja. Häpeän sitä. Mutta en pysty muuttamaan enää tässä vaiheessa itseäni.

    Se on vähän ristiriidassa sen kanssa, että estettisesti kaunista ja nättiä pitäisi kuitenkin olla.
    Mutta kaapeissa on onneksi ovi ;D

    VastaaPoista
  9. Ehkä huomio onkin tällä hetkellä tärkeämmissä asioissa, sisäisissä ja jaksamisessa ja luonnon ihmeissä ja luovuudessa. Ei tule enää edes tehtyä ruokaa.. ei muista aina, kun ei sitä kukaan kaipaa. Voi keskittyä oleelliseen; liikkumiseen, kehon huoltoon, lepoon ja haaveiluun. Nautiskeluun, olemiseen. Sitten on valmis toimimaan, kun sen aika on. Jos huvittaa ;-)

    eikka

    VastaaPoista
  10. Voi, juuri noin se on mennyt! ;)
    Tuli myös leivottua ja frägättyä kaikenlaisia herkkuja. Olin nuorempana intohomoinen juhlien järjestäjä. Nyt nauttii tästä vähemmästä, mutta kuitenkin sisällökkäästä.

    VastaaPoista
  11. Manteli, on kyllä oikeasti hyvä kuulla, että muilla ei ole enää sen enempää inspistä kotihommiin kuin minullakaan. Toisaalta nyt uskoo jo, että itseä vartenhan koti on.

    Elisa, ihmnettelen tosian, miten sitä nuorena venyi ja paukkui aivan ihmeesti. Nyt ei viitsi edes yrittää:)

    Sooloilija, sinä olet muuttanut aika vasta, joten sulla on kaapit ihan hyvässä kunnossa varmasti. Meillä mies hoitaa perussiivouksen ja minä makaan sohvalla tai istun koneella, joten en heitä ainakaan ensimmäistä kiveä;p

    Eikka, kiteytit kaiken oleellisen! Kiitos:)

    Rita, nuorena kutsuttiin vieraita harva se viikonloppu. Nyt ei viitsi millään vaivautua kokkaamaan (ja ensin siivoamaan), jos ei ole pakko. Se on toisaalta harmikin.

    VastaaPoista
  12. Niin tuttuja asioita hyvässä postauksessasi ja edellisissä kommenteissa myös. Juttu, jota minäkin paraikaa koetan käsitellä. Jotenkin tuntuu, että jotakin pitäisi muuttaa elämässä... Enkä tarkoita, että tuon vanhan ajan suuntaisesti, vaan uuteen erilaiseen. Ehkä se olisi kiteytettynä: kaikesta turhasta luopumiseen! Tämä aika tuntuu tuottavan niin monelaista ähkyä.

    VastaaPoista
  13. Karjalan mummonikin oli jo sitä mieltä, että mikkää ei oo ko ennen. Niin se on! Ei meilläkään, en minäkään ole enää se sama.

    (Yksi taimistani muuten "karkasi" tänään, ei ole sitten sellaistakaan ennen tapahtunut).

    VastaaPoista
  14. Ruska, en saa enää koskaan sellaisia inspiraatioita, joitten voimalla nuorempana tein hommia. Eikä ne hommat tunnu enää niin tärkeiltäkään;p

    Rva Pioni, sitä alkaa ajatella monista asioista, että ei se niin nuukaa olekaan. Ikkunat pestään keväällä, mutta syksyllä se on ihan turhaa. Ja teetän sen keväänkin jollakin muulla:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...