maanantai 9. helmikuuta 2009

Viides päivä


Jo viikko mennyt sisätiloissa, ilman ulkoilua. Nytkin olisi veikeä lumisade ja melko kirkas tuulinen päivä, mutta en uskalla lähteä liukastelun pelossa yksin tarpomaan. Miehen käsipuolessa taidan käydä illalla kävelyllä ja sitten ehkä jo yksinkin.

Nyt oli ensimmäinen yö, jolloin taitoksiin ei tullut vuotoa ja haavateippaukset näyttivät siisteiltä. Eilen en koskenut niihin, vaan vaihdoin vain kuivaa taitosta päälle. Mustelmat alkavat hiukan haihtua ja väritys muuttuu koko ajan keltaisemmaksi. Jomotusta tuntuu silti edelleen ja huomaan, että säännöllistä kipulääkettä kyllä tarvitaan.

Toipuminen verottaa yllättävän paljon voimia. En jaksa lukea kovin paljon blogeja enkä keskittyä kovin hyvin muuhunkaan. Tuulen viemää sentään vangitsi eilen ruudun ääreen vanhanaikaisella tenhollaan ja kunnon tarinalla.

Mainion ristiriitainen ja keskeneräinen tapaus tuo Scarlet O'Hara! Kunnon tyhjäpäinen pyryharakka, josta kuitenkin tosipaikan tullen löytyy sitkeä sissi.

Oli houkuttelevaa aamulla kokeilla vähän vaatteita. En ole koskaan ollut paitapuseroihmisiä, kun näinä niukkojen vaatteiden aikoina rinnanympärykseltään sopivia yksinkertaisesti ole ollut juuri tarjolla. Tallessa on kuitenkin neljä mieleisintä paitapuseroa viiiden vuoden ja kymmenen kilon takaiselta hoikemmalta ajalta. Nyt ne mahtuvat kiinni rinnan kohdalta, joskaan eivät alempaa.

Vaikka olen vielä turvoksissa, vaatteet istuvat paremmin, varsinkin bleiserit. Uusiksi ei mene mikään, mutta moni takki mahtuu ja istuu nyt paremmin. Olen viimeikin saanut haaveilemani päärynävartalon!

Olen ihan varma, että kukaan ulkopuolinen ei huomaa muutosta. Ehkä joku kysyy, olenko vaihtanut kampaajaa.

Kuvat olen ottanut Eeva-Liisa Salmelinin näyttelystä Antiikin kolme naista Suomen käsityön museossa 2009.


17 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä, kannattaakin olla iisisti vielä muutama päivä! Eihän muilla ole väliäkään, pääasia että olet itse tyytyväinen.

    Jolleivat huomaa se kertoo sen minkä tässä iässä jo tiedämme, yllättävän vähän ihmiset kiinnittävät huomiota ulkomuotoomme, paljon vähemmän kuin silloin nuorena luulimme:) Sitä kuvitteli että toiset huomaavat jokaisen näpyn naamassa, vaikkei se tietysti ollut vuoren korkuinen kuin omassa peilissä;)

    VastaaPoista
  2. Paljon lepoa jotta voimat palaavat,eikös se olekin paras lääke..Ihanaa, että olet saanut haaveilemasi vartalon:-)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, että olet jo voinut sovitella vaatteitakin ja että ne paitapuserotkin nyt menevät kiinni. Olisipa ihana käyttää kauniita paitapuseroita!

    Päärynävartalo! On se vissiin parempi kuin kuin omena? vai mikä se sitten ennen olikaan isomman rintavarustuksen kanssa?

    Toipumisia taas! Ja pientä ulkoilua!

    VastaaPoista
  4. jep. paitapuserojen ogelma on tuttu juttu. Mä en edes yritä. :)

    Eipä tässä mitään asiaa, ajattelin vaan sanoa että moi, kävin taas.

    VastaaPoista
  5. Kiva kun olet siellä jo hyvin alkanut toipumaan.
    Vielä kun kaikki mustelmat ja haavat paranevat, tuntuu olo varmaan mukavalta ja kevyeltä:)
    Aurinkoisia toipumispäiviä!

    VastaaPoista
  6. Sun luonnehdinta Scarlett O'Harasta sai naurahtamaan ääneen, kun se oli _niin_ naulan kantaan sanottu! :-D
    Toipumista!

    VastaaPoista
  7. Heipsan Katriina! tulipahan siivottua useampiakin laatikko, kun hain niitä jumppaohjeita..enkä löytänyt. MUTTA muistin kirjoittaneeni ne jollekin suomi 24 sivuilla ja sieltähän ne löytyi arkistosta. Kuvia ei siis ole, mutta ohjeet tulee. Laitan sulle huomenna postissa tulemaan ohjeet ja laatan Mepiformia, joka mulla jäi käyttämättä.Otat rauhallisesti vaan, pikkuhiljaa hyvää tulee.

    VastaaPoista
  8. Hyvää toipumista, Katriina, päivä päivältä.
    Ihania kuvia. Miten olen missannut tuollaisen näyttelyn!

    Ehkäpä voit sen Tuntemattoman katsoa Areenalta?
    Terveisin
    Eevis

    VastaaPoista
  9. Hyvinhän se toipuminen sujuu ja pieni kärsimättömyys kuuluu kuvaan. Ja mä annan sulle luvan mennä vaatekauppaan ostamaan pari istuvaa puseroa heti kun jaksat! Kyllä sitä vähän pitää itseään tuon rääkin jälkeen hemmotella.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Hallatar!

    Inkivääri, juuri noin se on: luulemme vain että muut kiinnittävät meihin huomiota. Ainakaan muut eivät huomaa samoja asioita kuin itse.

    Yelian, rintava nainen haluaa olla pienirintainen ja toisinpäin. Kunhan olisi erilainen kuin on ;)

    Sooloilija, mikähän olisin ollut: rintava ja pullahtanut X tai H. Vasta lihomisen myötä olen saanut kunnon lanteet ja pidän siitä.

    Nelle, minulla on ollut jo pitkään unelmana käyttää paitapuseroa ja tunkea se farkkujen ja vyön alle. Se näyttäisi hyvältä ehkä viidentoista kilon jälkeen.

    Susanne, tänään huomasin kauppareissulla, että olo on edestä jotenkin kevyempi, vaikkakin kireä. Ihanaa!

    Kutri, Scarlettin hahmo on jännittävän ristiriitainen ja uskottava. Melanie siinä rinnalla on hyvä vastavoima. Mutta voi luoja sitä maitonaama-Ashley:ä, mitä ihmettä S. siinä kuvitteli näkevänsä?

    Vicki, minäpä käyn lukemassa lisää niitä keskusteluja, tunnistin sinut kyllä sieltäkin. Tänään on jo taas parempi päivä.

    Eevis, tuo Salmelinin näyttely on 8.3. asti käsityön museossa. Toivottavasti kuntoilu on maistunut! Minä odotan maaliskuuhun, ennen kuin aloitan taas.

    Iinuska, tulee olemaan houkuttelevaa lähteä vaatekauppaan. Nyt mahtuu ainakin rinnasta, vaikka muualtahan en ole yhtään pienentynyt.

    VastaaPoista
  11. No huh, toipumista tapahtuu. Vaatteiden sovittelu onkin ihan riittävästi yhdelle päivälle.

    Miten löydätkin nuo hienot näyttelyt. Tällä viikolla pääsee Oulun taidemuseoon ilmatteks, pitäisi käydä, vaan se menee kai viideltä kiinni, ei ehdi. Harmi tuollainen aukiolo.

    noeijoo

    VastaaPoista
  12. Howdy, Sis! Kurkottelin myös ne puserot itse yläkaapista, mikä nyt tuntuu jomotuksena kainaloissa.
    Odotan jo kiihkeästi pääsyä sinne Oulun taidemuseoon.

    Ajattelin myös, että jos jäisin hiihtolomaviikolta viikoksi vielä sinne odottelemaan juhlia. Pitää vain peruuttaa terapia siitä, jos onnistuu.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Moi Katriina.
    Munkin puolesta: Hauska lukea, että toipuminen etenee. Otahan vaan rennosti.

    Töllötin itsekin Tuulen viemän taas telkkarista, vaikka omistan sen DVD:näkin eli periaatteessa vois kattoo muutenkin milloin vaan. Mutta jotenkin tv-lähetyksessä on semmoista taikaa... (Oonkohan vähän höperö?)

    Scarlettin hahmo on juuri sillä tavalla ihana, että se on ärsyttävä, typerä ja moraaliton (varsinkin kirjassa), mutta kuitenkin niin samaistuttava ja myötätuntoa herättävä. Scarlettin pöljyys suututtaa, mutta kun Scarlett sitten saa ansionsa mukaan, surettaa kamalasti.

    Elokuvan Ashley on kyllä pökkelö. Kirjan Ashleystä on vähän helpompi ymmärtää, mitä Scarlett siinä ihaili, mutta kyllähän se Scarlett vaan oli tyhmä ja lapsellinen. Voi Rhett parkaa.

    VastaaPoista
  15. Hyvin olet siis toipumassa edelleen. Hyvä kuulla kun en ehtinyt edes soittaa, tulin vasta kahdeksan jälkeen kotiin.
    Viidakkolapsi on ollut järisyttävä kokemus, kirjoitan siitä varmaan blogissa, kun ehdin. Ens viikolla tai joskus. (Viimeisin lause on kirjasta Muukalainen)

    Meri

    VastaaPoista
  16. Anitta, elokuvissa joudutaan harmillisesti yksinkertaistamaan hahmoja. Muistan kaukaisesti vielä Tuulen viemän kirjanakin, sehän kertoi laajasti kaikista ihmisistä ja tapahtumista.

    Tuollaisia itsekkäitä Scarletteja on oikeassa elämässä pilvin pimein, ihmisiä jotka eivät suuremmin pysähdy miettimään itseään ja vaikuttimiaan. Onneksi ei kuitenkaan omassa ympäristössäni:)
    Tulee väistämättä mieleen yritysmaailma, jossa mennään kovaa kohti päämääriä, mutta ei tarvitse välttämättä kehittyä ihmisenä eikä ole aikaa miettiä omia vaikuttimiaan.

    Meri, onpa kiva kuulla, mitä ajattelet Viidakkolapsesta. Se oli minusta jotenkin niin sydänverellä kirjoitettu tarina. Pidin myös Sabinesta itsestään paljon, toisin kuin esimerkiksi Valkoinen masai -kirjan Corinne Hoffmannista, joka oli minusta vähän höntti.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...