perjantai 8. heinäkuuta 2016

Pieni ja hento ote


Lähdemme viikonlopuksi H:n kanssa Ouluun sukujuhliin. Edellisistä onkin jo pari vuotta ja siinä välissä on yksi eno ehtinyt kuolla. Olen lukenut säätiedotuksia joka päivä ja toivonut sateen väistymistä. Olisi kiva olla ulkona, vanhan puuhuvilan pihalla Hietasaaressa. Nyt se näyttää jo hiukan enemmän mahdolliselta kuin pari päivää sitten.

Meidän nuorempi polvi päätti puolestaan majoittua yhdessä meille, ja siinä samalla hoituu tietysti Vilma. Sitä ei tällä kerralla oteta mukaan. Aikamoista ajelua kesä aina on, vähintään kerran viikossa ollaan ajettu johonkin päin Suomea. Vapauden tunne ja helppo lähteminen juuri tekee kesästä niin kivan. Eihän sitä enää talvella jaksa joka viikonloppu johonkin reissata, talvella käperrytään enemmän kotiin. -Siis nyt vanhempana, ei se nuorena vauhtia vähentänyt!


Otsikko muuten viittaa näihin kukkakuviin, jotka ovat minusta niin herkän kauniita väriltään.


Kesälomani vetelee viimeisiään. Neljä viikkoa tuntui oikeastaan pitkältä ajalta, kun siihen sisältyi niin paljon kaikenlaista mukavaa menoa ja tekemistä. Tavallisesti olemme aloittaneet kesänviettomme kaupunkilomalla Keski-Euroopassa, mutta nyt päätettiin pysyä kotomaassa koko kesä. H:lla ei ole enää voimassaolevaa passiakaan, eikä muuten myöskään pistä tikkua ristiin asian hoitamiseksi. Jonot on pitkät nykyisin, olen kertonut pariin kertaan. 

Ei siis tule äkkilähtöjä tälle sakille. Ei tietenkään ole vielä koskaan sellaista otettukaan, mutta nyt kun tämä armas puolisoni on jäänyt eläkkeelle, se voisi joskus olla mahdollista. Ei ollakaan enää kiinni koulujen loma-ajoissa!





5 kommenttia:

  1. Ihanan hempeitä kukkakuvia. Mukavaa ja turvallista matkaa Ouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tykkän tehdä tällaisia ylivalottuneita, melkein läpinäkyviä tulppaaneja. Tosin nyt ei ole enää samalla tavalla aikaa leikkiä kameralla kuin aikaisemmin.

      Poista
  2. Tykkään niin noista herkistä tulppaanikuvista.

    Oli huiput juhlat. Arkeen paluu vähän tökkii..

    Lomat lopuillaan, toivottavasti lomasi on ollut palauttava ja mielekäs kuitenkin. Elokuuhun!
    T. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat oli todella kivat! Nautin niin hirveästi kaikkien vanhojen sukulaisten näkemisestä. Ja meidän nuoremman polven kesken on aika hauskaa!

      Poista
  3. Suloiset kuvat. Terkkuja ja mukavaa torstaita!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...