maanantai 19. syyskuuta 2011

Ruskaa





Ensimmäiset hallayöt saivat lopultakin värit hehkumaan. Sen huomasi ihanasti vielä illallakin ennen auringonlaskua. Myöhemmin alkoi tosin taas sataa. Auringonpaiste ilahduttaa kummasti päivällä työssä, vaikka sitä katsoo vain ikkunasta. 

Syysflunssa alkaa olla osaltani kohta jo pois pärskittynä. Mies sai tietenkin tartunnan muutamassa päivässä, juuri kun vanhempani olivat perjantaina tulleet viikonloppuvieraaksi. Oli kiva, kun jaksoivat lähteä ajamaan Oulusta asti, se on lähes viisi tuntia istumista. Toivottavasti eivät kuitenkaan vieneet tänään flunssavirusta mukanaan.

Pakastimeni on lupaavan täysi. Silti en koskaan ole sienestänyt yhtä vähän kuin tänä syksynä. Aina on ollut jotakin esteenä. Onneksi äiti toi tattipusseja, kun olivat hyvin tatteja löytäneet. En ole käynyt marjassakaan, mutta kolme ihanaa ihmistä on tuonut minulle valmiiksi poimittuja puutarhamarjoja. Lauantaina ostin muutaman litran puolukoita talven tarpeiksi.

Olen varustautunut, tulkoon vaan syksy ja talvi.






9 kommenttia:

  1. Täälläkin oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu, -3 astetta. Pipon piti laittaa aamulenkille päähän, mutta pyörällä lähdin tapojeni mukaan töihin.

    Ihanko nuo ruskakuvat ovat tältä syksyltä? Meillä ei ole ollut kunnon ruskaa, liekö sitä tulossakaan. Koivuistakin lehdet ovat kohta tippuneet, tai sitten ovat ruskeankeltaisia.

    Terveisin Aikku, joka ei enää jaksa kirjautua...

    VastaaPoista
  2. Ihanaa väriloistoa. Syksy on kaunista aikaa.

    VastaaPoista
  3. Täällä ei ole vielä tietoakaan ruskasta, sinä olet löytänyt paljon ihanaa kuvattavaa, kyllä syksy on kaunis:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos näistä. Arvattiin, että ruska saapuu just kun ollaan lähdetty ja niin tapahtuikin..Kaunista on.
    Meillä tuulen vire hieman viileni, mutta ei toivoakaan syksyviileydestä, vielä.

    VastaaPoista
  5. Voi tuota värien hehkua! Nyt voi sitten vetäytyä talviunille muumilaakson tapaan kun varastotkin on täytetty ;)

    VastaaPoista
  6. Värit! Nytkö jo? Helsingissä vielä enimmäkseen vihreää, mutta täälläkin pärskitään.

    VastaaPoista
  7. Aikku, kuvat eivät muuten ole tämänvuotisia, koska en ole käynyt kameran kanssa ulkona, mutta juuri tuonnäköistä nytkin on. Tosin ei kaikkialla: tien varrella pihlajistakin korkeintaan joka 10. oli punainen, muut vihreitä. Mutta vaahterat lehahtivat viikonloppuna tuleen!

    Arleena, jotkut lehdet osaavat tämän syyspukeutumisen:)

    Manteli, nämä kuvat kaivoin arkistosta, mutta kyllä täällä väriloisto jo alkoi pakkasten myötä. Kyllä se kohta sielläkin:)

    Pikkujutut, vaahteraan ei kesällä kiinnitä juuri huomiota, mutta nyt niitä näkee kaikkialla keltaisesta punaiseen väriä vaihtaneena.

    Aila, ihan muumimammaolo säilönnästä tuleekin. Puolukkahillon keittämisestä tulee paras olo!

    Pirkko, toivottavasti sielläkin selvitään pärskinnästä ilman kuumetta, monia versioita on liikkeellä:)

    VastaaPoista
  8. Syksy on värien juhlaa, siitä pitää nauttia.

    VastaaPoista
  9. Ari, värejä alkaisi nyt olla, mutta jatkuvasti sataa. Ei pääse ulkoilemaan!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...