Omenapuun alla



Pikkusisko oli tullut talvilomalla käymään. Minä olin jäänyt taas kerran sairauslomalle työstressin ja sen aihettaman verenpaineen kohoamisen takia. Sisko kertoi kirjoittaneensa pari vuotta blogia ja halusi minunkin aloittavan blogin, että voimme viestiä myös sillä tavalla. Aloitin siis kirjoittamisen helmikuussa 2007 Omenapuun alla. Kuvittelin, että istun kesäpäivänä auringon lämmössä ison omenapuun alla omassa rauhassani ja kuuntelen linnunlaulua. Ja kirjoitan. 

Yhtäkkiä aukesi kokonainen uusi maailma. Hyvin pian löysin kirjoittamisen ja vastavuoroisuuden ilon. Siinä sivussa alkoi entistä tiiviimpi yhteydenpito kaukana asuvien siskojenkin kanssa.   Löytyi uusia ihmisiä, myös ikätovereita, vaikka alussa pidin kaikkia bloggareita hyvin nuorina. Kuvittelin nettikirjoittelun olevan vain teini-ikäisten hommaa. Blogista tuli kuitenkin heti henkireikäni, ikkuna ulos.

Vuosien kuluessa työelämä alkoi lopulta tuntua liian raskaalta, ja sain mahdollisuuden jäädä lähes vuodeksi kotiin rauhoittumaan ja parantelemaan itseäni. Siitä alkoi hidas palautuminen ja uuden opettelu. Liiasta tunnollisuudesta ja täydellisyyden tavoittelusta piti oppia luopumaan. Yksin en olisi tästä selvinnyt, vaan hain ja sain apua. Löysin hyvän lääkärin ja terapeutin, nautin kampaajan, kosmetologin, hierojan, kiropraktikon, rosen-terapeutin ja jalkahoitajan käsittelyistä. Hyvin tärkeää oli siskojen ja muitten läheisten antama tuki. Mies kantoi kortensa kekoon hoitamalla ison osan kotitöistä. Eikä voi ohittaa blogiystävien osuutta, sillä se vuorovaikutus ja yhteydenpito on ollut ihanaa.

Blogi on tärkeä itseilmaisun väylä ja sen myötä vanha valokuvausharrastus lähti uuteen nousuun. Ensimmäisen blogin kuvatila tuli täyteen parissa vuodessa ja vaihdoin Bloggeriin jo 2008 samalla nimellä. Vuonna 2011 blogin nimeksi muovautui Pieniä timantteja. Ajatuksena on kirjata ylös tuikkivia hetkiä omasta elämästäni, siis siitä kaikkein tärkeimmästä: arjesta.




4 kommenttia:

  1. Muistan sen ensimmäisen blogisi. Aloitin itsekkin blokkaamaan samana vuonna 2007.
    Sen jälkeen on muutama blogi haihtunut jo avaruuteen, mutta uutta tulee koko ajan. Kirjoittavalle tämä on oiva väylä ja avartaa. Minäkin kuljen mielinimen alla, (voishan tuon ottaa jo vaikka "taiteilijanimeksikin" kun on niin kauan jo mukana kulkenut.)
    Samoissa merkeissä kirjoitellaan, pieniä ilon hetkiä elämästä ja se antaa itselle paljon, ja muutkin saavat! Näin jatketaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt tuntuisi jo oudolta, jos ei saisi puskea tekstiä eetteriin vähintään muutaman kerran viikossa:D

      Mitä sitä sitten tekisi?!

      Poista
  2. Kerrot tuossa tuosta valokuvausharrastuksesi noususta - minulla on myös pieni unelma sen suhteen, että jos vähitellen oppisin uusia asioita sen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti innostaa, kun saa julkaista kuviaan, kun joku katsoo niitä. Siitä saa hirveästi potkua oppimiseen. Tietysti kursseilla oppii hyviä perusjuttuja, ilman niitä en kyllä olisi päässyt alkuun järjestelmäkameran kanssa. Joten lykkyä tykö!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...