Pieniä timantteja

Kotielämää ja kana-aprikoositaginea

2012-01-30T09:55:00.001+02:00

Tässä uusin rentoreiskamme! Siihen on leväyttänyt itsensä matolle, kun ensin Vilma ja emäntä ovat repineet sitä molemmat omiin suuntiinsa. Vähän samanlaisissa tunnelmissa meni lauantai-ilta muiltakin.

Kävin lauantaina lamppukaupassa etsimässä tälle Ikean mustalle keramiikkajalalle paremmin sopivaa varjostinta. Alkuperäinen on aina näyttänyt minusta liian isolta, ja muut kokeilemani liian pieniltä. Nyt otettiin pallo kainaloon ja kokeiltiin lamppukaupassa erilaisia hattuja päähän. Ylläoleva näytti parhaimmalta, mutta hintaa pyydettiin 60€. Minusta se oli aivan kohtuuton pyyntö, joten tarjosin 45 ja siinäkin oli vielä puolet liikaa. Varjostin lähti kuitenkin halvemmalla mukaan ja onnittelin itseäni, kun lopultakin olen oppinut tinkimään! Sen opettelu on ollut pitkissä kantimissa.

Mies katsoi illalla Star Trek -elokuvaa. Se näytti ihan kiinnostavalta, vanhaa sarjaa kun tuli aikanaan seurattua. Oma viikonlopun elokuvani oli kuitenkin Sofia Coppolan Somewhere. Tästä leffasta en ollut ennen kuullut eikä se kovin kummoinen loppujen lopuksi ollutkaan. Mutta siinä pysähdyttiin ohjaajalle tyypillisellä tavalla pieniin hetkiin, jotka avautuivat hämmästyttävän intiimiksi tunnelmaksi. Arkielämä kaikkine liikenteen humuineen ja ulkoilmasta kantautuvine äänineen oli läsnä niin voimakkaasti, että päähenkilö Johnny Marcon kurkottaessa parvekkeelta tunsi katsojakin melkein lämpimän tuulen kasvoillaan.

Actionelokuvan tähtinäyttelijä Johnny Marcon tyhjä elämä peilautui infantiilina kohelluksena ja sisällyksettömänä ajanviettoja. Vasta tyttären vierailu toi isän elämään aitoa sisältöä ja lämpöä. Kaikki ihmissuhteet jäivät elokuvassa kuitenkin vaille selitystä. Miksi tyttären äiti lähti jonnekin epämääräiseksi ajaksi ja miksi elokuvan lopussa päähenkilö lähti myös johonkin. Outoa, eikä kyllä hyvää elokuvaa. Mutta tyttären kannalta katsottuna se kuvasi hyvin ihan aihellista turvattomuudentunnetta.

Pakko mainita vielä edellisen viikonlopun elokuva, Lars von Trierin Melancholia. Synkeistä ennakko-odotuksistani huolimatta se paljastui hienoksi ja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Se oli aihepiiristään ja synkeästä maailmanlopun tunnelmastaan huolimatta todellinen nautinto!

kuva täältä

Siitä päästäänkin ruokaan: tässä hyvä vinkki talvisen viikonlopun tarjoiluksi. Soppakellarista löytynyt houkutteleva Kana-aprikoositagine valmistui uunissa ja maistui Välimeren eteläpuolisen Afrikan lämmöltä ja mausteilta. Se jos mikä passaa näihin koviin pakkasiin! Taginea ei meillä ole, mutta ihan saman asian ajaa kannellinen Kokki-pata.

Kana-aprikoosi-tagine
tästä määrästä riittää neljälle

4 broilerin rintaleikettä tai paketillinen broilerin sisäfileitä (tosi hyviä tähän)
öljyä
2 sipulia
1 solo valkosipuli tai 4 pulleaa kynttä
1 tl raastettua inkivääriä
1 chili
1 sitruuna, raastettu kuori ja mehu
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl sahramia, sen puuttuessa meni kurkumaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa
2 tl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
1 dl kuivatuja aprikooseja silputtuna
100g kuorittuja manteleita tai pinjan siemeniä
150 g oliiveja, vihreitä ja kivettömiä mustia kalamata-oliiveja
2,5 dl vettä
nippu persiljaa
nippu korianteria

Paloittele broileri ja ruskista se pannulla öljyssä. Kaada pataan.

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli, poista chilistä siemenet ja silppua, raasta inkivääri. Paista pannulla sipuli, valkosipuli, chili ja inkivääri. Lisää joukkoon mausteet, aprikoosit, mantelit tai pinjansiemenet, oliivit ja vesi. Kaada seos pataan broilerin päälle.

Kypsennä uunissa 175° noin tunti. Loppuvaiheessa voi ottaa kannen poiskin hetkeksi. Silppua valmiin ruoan päälle persiljaa ja korianteria.

Tavallisesti pataruokaa tarjoillaan kuskusin tai riisin kanssa, mutta me syötiin tätä kukkakaaliriisin kanssa. Se on muuten tosi hyvää, jos et ole maistanut! Keitin kokonaista kukkakaalia reilut viisi minuuttia. Olin halkaissut kannan ristiin veitsellä kypsymistä nopeuttamaan. Pilkoin valutetun ei-täysin-kypsän kukkakaalin monitoimikoneeseen ja surautin nopeasti riisimäiseksi. Mausteeksi lorautin pari ruokalusikallista sitruunalla maustettua kylmäpuristettua rypsiöljyä, hiukan suolaa ja pippuria. Isosta kaalista riitti neljälle.

Jälkiruoaksi varaamani Pirkan tiramisun olin itse pistellyt poskeeni jo lauantai-iltana. Annoin silloin itselleni luvan syödä mitä vaan, joten kävimme iltapäivällä hakemassa pizzat ja loppu meni miten meni. Nyt piti sunnuntaiksi säveltää mintulla maustettua mansikkahyytelöä ja jogurttirahkaa. Ihan hyvin sekin sopi mausteisen pääruoan jälkeen.

Ensimmäinen orkideani

2012-01-29T19:07:00.001+02:00

Zygopetalum, ihanasti tuoksuva orkidea, ui meille kuin huomaamatta. Olen katsellut pitkään orkideoja ruokakauppareissuilla sillä silmällä, mutta ennen tätä ei ole osunut näin houkuttelevan näköistä kohdalle. Zygopetalum on lähes ruma, siis rumankaunis, kiinnostava ja erikoinen. Tuoksu on erikoisen hyvä, vähän freesiaa muistuttava.

Saa nähdä, kuinka kauan kestää. On kuulemma vaikea hoidettava, ja minähän en ole siinä enää ollenkaan kunnostautunut.

Aktivointia ruokakupilla

2012-01-28T16:44:00.002+02:00

Vilma oli onnistunut rikkomaan taas tärkeimmät lelunsa, joten poikkesimme kauppareissulla Mustiin ja Mirriin hankkimaan uusia. Siellä oli leikkikehässä toisen myyjän oma koira esittelemässä tällaista veikeää DogMaze-ruokakuppia. Koira (ja myyjä) oli niin söpö, että meidän mies innostui hankkimaan Vilmallekin tällaisen aktivointilelun. Minä ostin pari uutta heiteltävää vinkulelua.

Kotona laitoin labyrinttiin pari desiä Vilman tavallisia Brit Care lammas-riisinappuloita. Normaalisti se imuroi ne hetkessä, mutta nyt riitti rouskuteltavaa ties kuinka pitkäksi aikaa. Koira sai kyllä käyttää älynystyröitään ja pitkää kieltään, ennen kuin koko kuppi oli putsattu, plus kaikki ne ympäriinsä harhautuneet muutkin palloset.

Me vissiin tykätään tästä.

Talvipäivän timantteja

2012-01-27T21:18:00.000+02:00

Aamulla sain kävellä vartin verran reippaassa pakkasessa matkalla koulutuspäivään. Oli ihana marssia hengitys höyryten ja huivia tiukemmin kaulaan kiristäen, ettei viima pääse kauluksesta sisään. Lumi narskui askelten alla. Puut olivat lumisia kuin jouluelokuvassa.

Tiesin kokemuksesta, että tähän päivään pitää pukeutua lämpimästi. Agorassa on aina kylmä, mutta lämmin villatakki ja paksu huivi kaulassa ei vilu päässyt yllättämään. Päivällä aurinko paistoi hetken pilvettömältä taivaalta, juuri lounastauon aikaan. Agoran ruokasalin seinä on kokonaan ikkunaa ja näköala on suoraan järvelle päin. Paikka on todella hieno.

Mutta nyt alkaa vapaa.

Rentoa perjantai-iltaa!

Kaikki kuvat muutaman talven takaa

Väsynyttä ininää

2012-01-25T20:23:00.000+02:00

Töissä on pitänyt tällä viikolla kiirusta, kuten edelliselläkin työviikolla. Joko olen käynyt niin hitaaksi tai sitten hommaa on tullut enemmän. Ainakin avustava henkilökunta on häipynyt ja paperityön määrä on lisääntynyt. Yhdeksän ja puolen tunnin päivän jälkeen kotiuduttuani söin vanhan Marianne-rouheen rippeetkin maustekaapin uumenista.

On pitänyt silti olla tiukasti ajattelematta kaupungin tämänvuotisia isoja säästötavoitteita ja muita triviaaleja pikkuasioita, joilla häiritään viattomia työntekijöitä. Suuremmat linjat ovat olleet mielessäni, kuten oma napa ja asiat oman työpöydän ympärillä. Sielläkin on ollut ihan riittävästi kuhinaa yhden pienen pään pohdittavaksi. Luulisin selviytyväni tällä tavoin selväpäisenä, muuten päädyn sekopääksi.

Sekopää on ollut viime aikoina tämä konekin, varsinkin kirjoittaessa. Kursori on hypähdellyt iloisesti sinne tänne ja saanut kirjoittajan raastamaan hiuksiaan kiukusta. Yllättäen kone itse ilmoitti, että kannattaisi päivittää näytönohjain -eipä ole tullut sellainen mieleenkään. Tein sitten sen, ja olen ylpeä, että osasin!

Tosin en ole huomannut vielä mitään eroa entiseen. Ehkä vaiva paranee vasta sitten, kun raskin sijoittaa siihen hedelmäyhtiön koneeseen.

Ja kuten tavallista, kuvat ja muu asia eivät liity mitenkään toisiinsa.

Rieskaa ja raastetta

2012-01-23T18:00:00.000+02:00

Yksi tosi kiva ja edullinen salaatti sunnuntailounaalle on vietnamilainen kaalisalaatti. Olen sen leikannut talteen joskus Annasta, luultavasti. Nyt meillä oli salaatin seurana teriyaki-kastikkeella siveltyjä lohipaloja, jotka kypsennettiin uunissa. Sopivat kyllä hyvin yhteen. Seuralaiseksi valmistamani lantturieskaset olivat myös hyvänmakuisia, joskaan eivät ehkä kovin tyylikäs valinta juuri tälle aterialle.

Näin se syntyy, ja kädenkäänteessä:

VIETNAMILAINEN KAALISALAATTI

5 annosta

2 porkkanaa tulitikkumaisina suikaleina tai raasteena
300 g retikkaa samoin pilkottuna
300 g valkokaalia juustohöylällä raastettuna
2 rkl tuoretta minttua tai korianteria
3 rkl suolapähkinöitä

Kastike:
1 limetin mehu
1 rkl kalakastiketta
2 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl raastettua inkivääriä

Leikkaa tai raasta kasvikset ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kasvisten sekaan hienoksi leikatut yrtit ja karkeasti rouhitut suolapähkinät.

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja valuta salaatin joukkoon. Kääntele maut sekaisin ja anna maustua hetken aikaa ennen tarjoamista. Sopii lihan ja kalan seuraksi.

Laitetaanpa samalla mukaan lantturieskankin ohje, jota blogeissa on leivottu viime aikoina. Kun en moneen kuukauteen syönyt leipää, tuli kerättyä useampiakin leipäohjeita jostakin kumman syystä. Rieskaohjeen löysin Ruokahommia-blogista, ja siellä kehotettiin heti tekemään taikina kaksinkertaisena. Se kannatti.

LANTTURIESKAT noin 6 kpl

300 g lanttua
1 dl maitoa
1 muna
1½ dl jauhoja, laitoin täysjyvävehnää ja ruissihtiä, kun kaapissa oli
1 tl merisuolaa
ripaus sokeria
1 rkl (oliivi)öljyä tai voisulaa

Pilko lanttu kuutioiksi ja keitä kypsäksi. Lisää maito ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Taikina on löysähköä.
Lusikoi taikinasta sopivia kokkareita leivinpaperille. Huiskauta niille jauhoja ja taputtele jauhoisin käsin littanaksi. Kaksinkertaisesta taikinasta tulee kaksi pellillistä rieskoja.
Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, niin että ne saavat väriä pintaansa.

Kuvausassistentti tarkastaa lopputuloksen ja tavaran koostumuksen, varmuuden vuoksi, eihän sitä epäonnistunutta rieskaa voi lounasvieraille tarjota.

"Okei, menettelee", sanoo assistentti. Sitä ennen piti haukata parinkin rieskan reunasta koemaistiaiset. "Hyvää", sanoo nuoriso.

Vaihtelu virkistää

2012-01-21T21:58:00.000+02:00

Yhtäkkiä on ilmaantunut jostakin energiaa tähän tätiin ja olen puuhaillut kaikenlaista kotona nyt vapaaviikolla. Luulen sen johtuvan siitä, että päätin alkaa syödä vähän enemmän. Kroppani on ollut varmaan säästöliekillä monta kuukautta, kun painonlaskukin on lähes olematonta. Ei ihme, etten ole jaksanut tehdä paljon mitään. Nyt piti koiralenkilläkin pistää välillä juoksuksi!

Innostuimme perjantai-iltana siirtelemään huonekaluja uuteen järjestykseen. Olohuoneemme on aika tilava, mutta joka seinällä on oviaukko. Olemme pitkään miettineet, miten voisi vaihteeksi katsoa televisiota nojatuoleista. -Ja nuo tuolit, hohhoijaa, eivät todellakaan näytä sellaisilta, jotka nyt valitsisin, mutta saavat vielä kelvata. Paitsi jos jotkut Todella Hyvät tulee vastaan...

Sohva kuitenkin näyttää meistä ihan kivalta tuossa uudessa paikassa. Takaa mahtuu kulkemaan ja tuohon tulee kiva seurustelunurkkaus. Siinä näkee nyt myös lukea kunnon valoissa.

Silti tekisi mieleni ripustaa lamppu myös tuon sohvapöydän päälle. Tahtoisin siihen Frandsenin Neptun-valaisimen, jota olen Iskussa käynyt hinkumassa ruokapöydänkin päälle. Aika hintava se on, ja siksi on vielä jäänyt haaveeksi.

Musta pöytä on palvellut työhuoneessa miehen työsalkun alustana. Tämä vanha puupöytä kannettiin nyt kokeeksi tuohon, jotta saatiin paikka lampulle. Vaihdoin tänään siihen tuon mustan Ikean lampun ja siihen vähän pienemmän varjostimen.

Telkkarin viereen sopii mielestäni paremmin tämä Pentikin puuvartinen lamppu ja siihenkin vaihdoin pienemmän varjostimen.

Takana oleva pikkupöytä on isäni äidin kangaspuitten tuoli, suuri aarteeni. Löysin sen joskus lapsena isoisän vintiltä. Se on palvellut viimemmäksi miehen yöpöytänä, mutta sai siirron nyt olkkariin. Vähän sekalainen seurakunta tämä kalustus on, ja jotakin stilisointia tarvitaan.

Ison pöydän päällä ei ole koskaan ollut lamppua, vain kynttiläkruunu. Itse asiassa pistokekin asennettiin kattoon vasta tänä syksynä. Tänään lopultakin sain hankittua siihen valaisimen. Olin menossa Sokokselta ostamaan yhtä toiseksi-parasta-mallia, kun ajoimme Sisustus Ilon ohi ja huomasin ikkunassa Kartellin valkoisen Fly-valaisimen. Se oli juuri sellainen, jota olin ajatellut. Nopean u-käännöksen jälkeen selvisi, että hintakin oli tosi kohtuullinen. Nyt pitää sitten jaksaa odottaa kaksi viikkoa, kun yhtään valkoista ei ollut varastossa.

Tällainen:

kuva lainattu

Toivottavasti se passaa paikalleen. Halkaisija on puolisen metriä.

***

Ja vasta nyt huomasin kuvista nuo olohuoneen kamalat kaihtimet. Minun on pitänyt hankkia valkoiset kankaiset laskosverhot siihen, kesällä kun on pakko varjostaa vähän aamuaurinkoa. Odotan, että yhtiössämme tehdään ikkunaremontti lähivuosina, tai kuvittelin, että se olisi tehty jo, ja siitä syystä en ole halunnut satsata sälekaihtimiin. Kaikki täällä tapahtuu hi-taas-ti.

Viherkasveista olen vähitellen hankkiutunut eroon, niitä oli ennen paljon ja muutamat isojakin. Nyt on ihanaa, kun ei tarvitse hoitaa niitä. Kun näyttää pahalta, ostan muutaman uuden. Opin tämän yhdeltä ystävältäni ja se tuntuu helpottavalta!

Talvista papusoppaa

2012-01-20T13:27:00.001+02:00

Työkaverini Susanna hehkutti kerran hyvää ja helppoa soppaansa, kun kävelimme töistä kaupunkiin ja juttelimme ruoasta. Hän toi pyynnöstäni reseptin näytille heti seuraavana päivänä ja pitihän sitä kokeilla.

Meillä tykättiin heti! Keittoa tuli iso määrä, joten siitä riitti kahdelle syöjälle neljäksi kerraksi. Eilen päätin tehdä uudestaan tätä talvista ja lämmittävää ruokaa. Tomaattinen ja mausteinen keitto sopii juuri tähän vuodenaikaan lämmittämään keskitalvea, vähän niin kuin laskiaispulla on mielessäni helmikuun vertauskuva.

Tämä soppa on tosi helppo tehdä, jos käyttää valmiita purkkipapuja. Muutenhan papujen valmistus pitää aloittaa liottamalla yön yli, mutta siihen en viitsi millään ryhtyä. Riittää kun koirapuuron ryynejä pitää aina muistaa liottaa. Siis purkkeja pöytään, joko metallisia tai pahvisia.Tällä kertaa lähikaupasta löytyi näitä.

SUSANNAN PEHMEÄ PAPUKEITTO

1 paketti broilerinfileitä tai suikaleita
3 sipulia hienonnettuna
3-6 valkosipunlinkynttä murskattuna / raastettuna
2 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 prk ruskeita papuja chili- tai tomaattikastikkeessa
1 prk tomaattimurskaa
½ rkl sokeria
3 eriväristä paprikaa
1 dl tai maun mukaan makeaa chilikastiketta
hyppysellinen suolaa, mustapippuria (näitä ei lue ohjeessa, mutta heitin joukkoon)
1 prk säilykemaissia tai pakastemaissia (näitä taas en käyttänyt)
n. 7 dl vettä

Kuullota sipulit öljyssä kattilan pohjalla. Kaada sen jälkeen kattilaan papu- ja tomaattipurkit. Sekoittele välillä, ettei seos pääse palamaan pohjaan. Lisää kiehuvaan kattilaan kuutioidut paprikat ja paloitellut broilerinfileet (sekä maissi). Lisää joukkoon kiehuva vesi. Mausta ja jätä kiehumaan miedoimmalla lämmöllä pariksi tunniksi.

Annostele valmiin keiton päälle lautaselle lusikallinen ranskankermaa tai ruokajogurttia.

Mihin se jogurtti tästä unohtui, ja entä persilja..?

Niin hyvää keitosta nytkin tuli, että otimme miehen kanssa kumpikin sitä lisää. Eikä nälkäiset mitään jogurttia muistaneet, se jäi jääkaappiin, vaikka sopii ihanasti keiton keskelle tasapainoa tuomaan. Ranskankerma sopii ehkä vielä paremmin. Papukeitto saattaa herkemmällä tietysti möyriä vähän mahassa, joten sitä kannattaa syödä silloin, kun ei tarvitse olla lähdössä mihinkään, kuten kamerakurssille;) Ainakin jos ei ole kovin tottunut pavunsyöjä.

Yksi talvisia lempikeittojani on mutten Jyrki Sukulan hapankaalikeitto, johon tulee tomaattia, pekonia ja chiliä. Sitä teen helmikuussa, se on laskiaisajan ruokaa ja siihen se itsetehty laskiaispulla on sunnuntain ehdoton jälkiruoka!

***

P.S. Toivottavasti tämä poukkoilemiseni pohjamuutosten kanssa ei häiritse. Vaihtelunhaluisena tahtoisin kokonaan uuden ja raikkaamman ulkoasun, mutta taidot ei nyt riitä. Blogiin sitä sentään voi yrittää, itseä on paljon vaikeampi tuunata! Tahtoisin kokonaan uuden nimenkin blogille, mutta yhtään hyvää ideaa ei ole putkahtanut päähän. Nimen kun pitäisi olla edes jollakin tavalla perusteltu. Nihkeä emäntä? Laiskan naisen päiväkirja? Pullahiiren muistelmat? Hyvin levätty? Miss Mäyrä ja kamarineito?

Reipasta talviulkoilua

2012-01-19T15:50:00.002+02:00

Suuntasimme Vilman kanssa päivällä kävelylle Laajavuoren hiihtokeskukseen ihanassa lumisateessa. Tuuli viuhtoi kevyttä puuterilunta maahan ja pakkasta oli vain viitisen astetta. Aivan loistava hiihtokeli siis. Paikalla olikin runsaasti koululaisia niin laskettelemassa kuin murtsikkakilpailussakin.

Lumikissa

Suksitelineen joka puolella oli mielenkiintoista kaivettavaa lumen alta.

Vaikka joka päivä sataa kevyttä pakkaslunta, Laajavuoren lumetus on silti käynnissä. Tarvitaan lisää kestävää lunta. Hurina kuuluu alkukaudesta yötä päivää.

Tästä lähtee virallinen koirapolku. Hiihtäjät hallitsevat melkein kaikkia muita ulkoilureittejä, mutta ei vielä tätä, tavallisesti ainakaan.

Millä hetkellä hyvänsä puiden takaa voi putkahtaa talvisodan sankari lumipuvussa vetäen perässään konekivääriä...

Mutta ei sieltä ketään nyt putkahtanut, ei edes muita koiria. Lähdimme tarpomaan lumista polkua ylös Vuorilammelle päin.

Taas uusien aarteiden kimppuun!

Vuorilampi on jotenkin osa sielunmaisemaani. Olen asunut täällä lähellä niin kauan, 18-vuotiaasta asti, ja lenkkeillyt tässä maastossa jo kouluikäisenä. Miehen kanssa olemme kulkeneet näissä metsissä yhdessä koko aikuisikämme. Siltikään en uskalla yksin lähteä kovin kauas, kun en ole varma, että osaan takaisin. (Paitsi että nythän kännykässäni on paikannin...)

Vuorilammen huonokuntoinen sauna aiotaan purkaa ja rakentaa tilalle uusi. Tänä talvena sauna ei ole enää näköjään käytössä eikä siis myöskään avanto. Ei sillä, että minua avantoon saisi, ei ikuna!

Savusauna sen sijaan on aika uusi ja käytössä.

Pöööö!

Portaat pikkulaiturille

Freestyle-laskijoitten kesäharjoitteluhyppyrit, laskeutuminen siis veteen

Ihanaa lunta!

Rämmimme Vilman kanssa lumisella reissullamme lähes tunnin, vaikka kilometreissä matkaa ei tullut paljon.

Löysin muuten sen toppatakin, tai oikeastaan koko puvun. Takin väri on aika kirkas punainen, joka taittaa vadelmaan. Housut ovat tietysti mustat. Koko hoito oli alennusmyynnissä Top Sportissa. En juuri käytä punaisia vaatteita, mutta monta valkoista toppatakkia viisaampana luulen, että on parempi erottua lumihangesta. Sitäpaitsi kaapissa on paljon mustavalkoisia asusteita, jotka sopivat siihen.

Rauha maassa.

Lopen Uupuneet Lumoojattaret

2012-01-18T15:21:00.002+02:00

Ei hätää, kyse on vain kukista. Yksi kimppu tulppaaneita humpsahti viime viikolla ihan vedettömäksi ja lakosi pitkin vaasin reunoja kohti lattiaa. Koko vaasi oli jostakin syystä joutunut ikkunalaudalle olohuoneen nurkkaan. Mutta tulppaani ei petä silloinkaan, vaan hehkuu viimeiseen asti, haalennein värein.

Voi olla, että jonkun mielestä vähempikin kuvatulva riittäisi, mutta on niin vaikea valita ja lähettää vain yksi tai kaksi kuvaa, kun ne kaikki ovat omaan silmään niin houkuttelevia.

Kävin tänään taas yksityisellä lääkärillä, jota olen tavannut pari kertaa vuodessa jo useita vuosia. Hän kertoi ensin omat kuulumisensa ja uudet vaivansa ja minä sitten omani. Puhuimme työelämän monista uusista määräyksistä ja piirteistä, jotka suorastaan vaikeuttavat nykyisin perushommaa ja lisäävät työntekijän kuormitusta. (En ole kollega, jos tuli mieleen.)

Minä purin ahdistustani uusien säästövaatimusten edessä, kun olen juuri toipunut 90-luvun laman aiheuttamasta syvästä niukkuudesta ja ylikuormituksesta työssäni. Siihen soppaan en enää suostu, siitä sairastuu! Haen siis jatkoa osa-aikatyölle, jota olen tehnyt jo vuosia.

Oikeastaan nämä kukat kuvastavat hyvin kuntien naistyöntekijöitä: taipuu vaikka luokille tehdäkseen työnsä hyvin. Loppuun kaluttunakin yrittää vielä hymyillä. Kun valmistuin aikanaan, ajattelin, että saan tehdä näin ihanaa työtä, ja tästä vielä maksetaankin! Eipä se tunne ole mihinkään kadonnut.

Tämä on se paras aika vuodesta: talvi ja tulppaaniaika.

P.S. Jos olet ihmetellyt, miksi kommentointi ei onnistu, löysin yhden selityksen. Luin juuri Sisustus js sepustus -blogista, että Internet Explorerilla ei voi kommentoida Bloggerin uudessa versiossa, siis tässä minunkin käyttämässäni. Se selittää, miksi en ole itse voinut vastata kommentteihin töissä. Siellä se tosin on tuntunut rangaistukselta siitä, että on työajalla lukenut blogeja...

Hämyisän talvipäivän hämyisät värit

2012-01-17T12:15:00.000+02:00

Hailakan liilat tulppaanit sopivat hyvin harmaaseen kukkapurkkiin.

Lumisade värittää koko ikkunan ulkopuolisen maailman valkoiseksi. Nyt on sellainen tammikuun pysähtynyt talvipäivä, joista tykkään. Ainakin silloin kun olen itse vapaalla, eihän siitä töissä ehdi mitään ajatella. On juuri sellainen lunta sataa hiljalleen, pimpelipom -tunnelma, jolloin aika pysähtyy, eikä tarvitse ajatella mitään. Tällaisia päiviä tarvitsen aina välillä.

Kun lapset olivat pieniä ja kävin tietysti kokopäivätyössä, otin joskus talvella lomaviikon eri aikaan miehen kanssa. Olin itsekseni lasten kanssa kotona ja sain joka päivä vähän aikaa olla vaan ja tuijottaa eteeni. Tunsin tarvitsevani säännöllisesti aikaa olla yksin ja järjestää ajatuksiani. Sanoinkin silloin, että enhän muuten tiedä, mitä ajattelen asioista. Ehkä se johtui siitäkin, että vastuullinen ihmissuhdetyö kuormitti aika paljon nuorta ihmistä.

Makuuhuoneen uudehko valaisin olisi saanut olla suurempikin.

Olen huomannut, että valokuvissani on usein hiljainen ja pysähtynyt tunnelma. Ehkä se on ominta itseäni, ja erilaisten stilllebenien kuvaaminen kiinnostaa kovasti. Olen aina ihaillut Elina Luukasen grafiikkaa (vaikka kuvassa saattuukin olemaan Tuula Lehtistä). Luukanen kuvaa hiljaisia sisätiloja, ja jotenkin juuri sitä tyhjää tilaa ja hetken pysähdystä siinä. Jossakin kuvassa saattaa verhon heilahdus kertoa kesätuulesta. En ole tullut hankkineeksi yhtään Luukasta, mitä nyt itsekin ihmettelen.

Vilman oma stillleben ainoassa paikassa meillä, mistä se näkee ulos.

Harmaa on kauden värini. Sitä tekee nyt mieli.

Mennään mennään

2012-01-15T20:48:00.003+02:00

Sunnuntaina jaksettiin vääntäytyä vasta puoliltapäivin ulkoilemaan neljäntoista asteen pakkaseen. Vilma sai neuletakin päälle ja emäntä sen iänikuisen toppapukunsa. Onneksi tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi, ja se tuntui sielussa asti.

Lopultakin oli oikean talven näköistä, lunta, pakkasta ja aurinkoa.

Puku pysyi tällä kertaa Vilman päällä koko reissun ajan, toisin kuin tavallisesti. Jonkinlainen lämpimämpi talvivaate olisi saatava, kun viimetalvinen turkki piti antaa Lunalle. Se yksinkertaisesti oli liian lyhyt, Vilma kun on iso mäykyksi.

Järvenrantaan päästyämme koira alkoi jo nostella jalkojaan: alkoi tulla kylmä.

"Ihanko totta luulet mun kauhovan tästä toiselle puolelle?"

"Mee ite."

Ei menty tälläkään kertaa Haukanniemeen. Viime pyhänä kieltäytyi mies, kun ei uskonut jään kestävyyteen.

Toppatakkia etsimässä

2012-01-14T21:21:00.000+02:00

Ihana talvi on tullut maahan menneen viikon aikana, mutta työviikko on imenyt niin tehokkaasti mehut tästä tädistä, ettei siitä ole jaksanut ulkoilmassa nauttia. Kerran kävin Vilman kanssa illalla puolijuoksua palauttamassa kirjan kirjastoon ennen sen sulkeutumista. Muina iltoina olen suosiolla nukkunut parin tunnin unet töistä tultua.

Tänään kävin sauvakävelyllä kylmässä pohjoistuulessa. Vaikka nykyisin ei enää niin nökön nuukaa olekaan, miltä näyttää ulkoillessaan, niin kahdeksan vuotta vanha kevyttoppapukuni näytti tosi vanhanaikaiselta. Muistan, miten silloinkin piti tyytyä kompromissiin, kun kokoani ei löytynyt urheiluliikkeitten tangolta. Puku löytyi Prismasta, missä ei ole mitään mainostamista. Ja se oli kuitenkin kokoa 42 eli ei mikään maailman lihavimman naisen vaate. Vuonna 2004 muoti oli väljää, joten takki on vieläkin liian iso, mutta housut sopivat.

Kävin päivällä muutamassa urheiluliikkeessa katselemassa toppatakkia. Haluan ohuen kevyttoppatakin liikuntaan. Numero 42 kapeasta mallista ei mahtunut edes kiinni eikä sen isompaa kokoa ollut. Myyjä sanoi, että isompia kokoja tulee vain yksittäisiä kappaleita.

Kohta suurin osa suomalaisista on aika vanhoja, itse asiassa määrällisesti meitä 40-65 -vuotiaita on eniten. Nuoruusvuosien mittoihin pääseminen on vaikeaa, vaikka yritystä on. Meillä on rahaa ostaa vaatteita. Mitä meille on tarjolla?

Lohdutukseksi ostin Marimekosta mustavalkoisen pipon ja päätin, että tulevan takin on mätsättävä siihen.

Mantelikrokantilla kuorrutettu omenakakku

2012-01-11T21:07:00.000+02:00

Löysin Arleenan Kotona-blogista mehukkaan omenatortun ohjeen ja se näytti jo kuvassa niin houkuttelevalta, että oli pakko ottaa ohje kokeiluun. Eikä ollenkaan turhaan: kakku itsessään on mausteisen maukas ja omenaisen mehukas varsinkin viilennettynä. Mutta ei tästä kovin moneksi päiväksi riitä, kun kuorrutus on niin ihanan makeaa ja rapeaa!

Tein kakun pienimpään 22-senttiseen irtopohjavuokaan. Suureen 26-senttiseen tulisi matala kakku, mutta minä halusin tällaisen paksun. Ja Sikke Sumarin tapaan rutistelin ensin leivinpaperin ja vuorasin koko vuoan sillä. Kakun voisi tosin tehdä ei-keikautettavanakin, jolloin pinta olisi vielä kovempi ja rapeampi...ehkä seuraavalla kerralla.

Aloita siis tekemällä kakun kuorrutus ensin vuoan pohjalle.

Kuorrutus
1 dl fariinisokeria tai muscovadoa
50 g voita
2 rkl kuohukermaa tai ruokakermaa
80 g/1ps mantelirouhetta

Laita fariinisokeri ja voi kattilaan ja kuumenna kunnes voi sulaa. Lisää kerma ja mantelit. Sekoita tasaiseksi.
Leikkaa vuoan pohjalle sopiva leivinpaperi. Levitä kuorruteseos vuokaan lusikalla tasoitellen.

Pohjataikina
2 isoa tai 4 pienempää omenaa
100 g voita tai pullomargariinia
2 dl fariinisokeria tai mucovadoa
2 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja, käytin täysjyvää
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/4 tl suolaa

Kuori ja kuutioi omenat. Vaahdota voi ja fariinisokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. (Minä vaahdotin munat ja sokerin ja lisäsin muut aineet joukkoon, onnistui sen niinkin.)
Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita lopuksi mukaan omenakuutiot.
Nostele taikina mantelikuorrutteen päälle vuokaan ja tasoita.

Paista 175-asteessa noin 40 minuuttia. Laita loppuvaiheessa folio, jos pinta tummuu liikaa.

Anna tortun jäähtyä uunista tultuaan ja kumoa se sitten lautaselle. Irrota vuoka ja poista paperi varovaisesti, se tahtoo tarttua kiinni kuorrutteeseen. Jäähdyttyään kuorrutus kovettuu herkullisesti. Mukava lisä palalle kakkua olisi kermavaahto, vaikka kanelilla maustettuna. Jäätelö menisi varmasti myös hyvin, mutta eipä meillä ollut eikä huomattu oikeastaan kaivatakaan sunnuntaina, kun porukalla maistelimme tätä kahvin kanssa.

P.S. Vaikkei ehkä uskoisi, niin laihdutusproggikseni jatkuu edelleen. Syksyllä putosi siis se kahdeksan kiloa kolmessa kuukaudessa, sitten meni joulun seutu iloisesti syödessä. Nyt on kaikki pudotettu ennalleen ja eteenpäin mennään, tuskastuttavan hitaasti minun mielestäni. Sunnuntailounaasta en silti luovu, eikä tarvitsekaan.

Mutta kun löysin muistiinpanoistani viime tammikuussa otetut mitat, oli kiva huomata, että nyt on yhdeksän kiloa ja kymmenen senttiä vähemmän läskiä lanteilla. Se motivoi.

Lumottua kanaa

2012-01-10T20:34:00.001+02:00

Sunnuntaiksi tunnen aina painetta keksiä jotain uutta ja erilaista tarjolle, tai ainakin jotain erityisen hyvää syötävää. Lumon blogista löytyi viime pyhäksi kivan näköinen ruoka lisäkkeineen. Persialainen kana tarjottiin luumukirsikkatomaattien, tsatsikin ja hummuksen kanssa.

Sekoitin marinadin aamulla ja siirsin kananrinnat kastikkeen kanssa minigrip-pussissa jääkaappiin maustumaan. Tsatsikin tein turkkilaiseen jogurttiin raastamalla kokonaisen kurkun, valuttamalla raastetta ja maustamalla valkosipulinkynnellä, sitruunasuolalla ja mustapippurilla.

Hummus olisi kannattanut tietenkin tehdä sekin itse, muttä tällä kertaa ostin valmista. Varsinkin jalapenolla maustettu oli hyvää.

Lumottua persialaista kanaa

2 broilerin rintafilettä
1 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
1 tl kurkumaa
1 rl oliiviöljyä
1 tl kuivattua minttua, ja tuoretta tietysti, jos sattuu olemaan
suolaa
mustapippuria

Marinoi kananrintoja yön yli tai ainakin muutama tunti. Pyyhi enimmät mausteet pois ja paista lihat pannulla kypsäksi. Jos uuni on kuumana, voit paistaa värin pintaan ja kypsentää rintoja uunissa 10-15 minuuttia.

Kanaohjeita ei ole koskaan liikaa, sitä kun tulee syötyä pari-kolme kertaa viikossa. Tässä ruoassa on maut kohdallaan ja kaikki ainesosat lemppareitani, joten ei ihme, että se meni meillä kuin häkä. Tein tietenkin kaksinkertaisen marinadin viidelle kanafileelle, jotka riittivät neljälle syöjälle. Eikä vakiolisäkettäni höyrytettyä parsakaalia puuttunut tältäkään aterialta, uskon sen terveellisyyteen niin vahvasti!

Jälkiruoaksi tarjosin tosi ihanaa omenakakkua, ja sen postaan myöhemmin.

Intoilua kuvilla

2012-01-08T21:49:00.002+02:00

Kollaasia kollaasin päälle ja leikkimistä uusilla kuvankäsittelyvempaimilla.

Leikkiä väreillä

2012-01-07T19:49:00.000+02:00

Tilasin Confetista tällaisen mäyräkoiran muotoisen piparkakkumuotin, kun näin yhdessä blogissa oikeita mäykkypipareita. Loppiaisena en viitsinyt enää ryhtyä leipomaan, mutta innostuin ottamaan valokuvia muotista mustaa ja valkoista kartonkia vasten.

Innostuin sitten kokeilemaan kuvankäsittelyssä pientä leikkiä ja siitä homma lähti niin käsistä, että olen jo kaksi päivää puuhannut sitä samaa.

Follow my blog with Bloglovin

Vilmuska mallina

2012-01-06T18:25:00.000+02:00

Sain Vilmasta taskukameralla eilen näin kivan kuvan, kun ulkona houkuttelin sitä namilla nousemaan penkkiä vasten. Tomeraa vaikutelmaa lisää pieni valon ja kontrastin lisäys Gimp-ohjelmalla. Vielä voisi vaalentaa hiukan naamaa, se jää kovin tummaksi.

Gimpissä on selvästi sellaisia tarpeellisia ominaisuuksia, joita Picasassa ei ole, kuten mm. se kontrastin hallittu lisäys. (Olenhan kertonut, etten jaksanut yksin opetella käyttämään Photoshopia, joka oli edellisellä koneella, enkä nytkään halua ostaa kallista kuvankäsittelyohjelmaa. Gimpin saa ladata netistä ilmaiseksi.)

Tätä kuvaa olen vain rajannut Picasalla ja muistaakseni lisännyt värikylläisyyttä. Ehkä kuva ei ole täysin terävä, mutta muutenkin eron edelliseeen huomaa kyllä. Kameran asetuksissa ei kuulemma kannata käyttää korostettua kontrastia tai värikylläisyyttä. On helpompi korjata kuvankäsittelyssä tähän suuntaan.

Vilma jatkaa: Kävellyllä löysin hankeen hautautuneen mäkkärin juomapurkin, hehe. Väänsin siitä nopeasti kannen irti ja latkin limpparit, ennen kuin kukaan ehti estämään. Hangen alta löytyvät herkut ovat parasta!

Pikkupuistossa heittelin käpyä ympäriinsä että sain leikkiin mukaan emännänkin. Lopuksi nakertelin kävyn hiutaleiksi ja söin osan, kuten aina hyvän leikin päätteeksi. Kotona kävin ensimmäisenä tarkistamassa, olisiko ruokakuppiin ilmaantunut jotakin edellisen kierroksen jälkeen.

Kirjoja, meneillään Kettu

2012-01-05T20:44:00.000+02:00

Ennen oli lomalla kerrankin aikaa lukea paljon. Nykyisin ajastani kilpailee moni muukin asia kuin lukeminen, eikä blogimaailma ole niistä vähäisin. Kameran kanssa touhuaminen ja varsinkin kuvankäsittelu on toinen aikaavievä harrastus. Ja pitäähän sitä aikaa jäädä vielä elokuville ja television katsomisellekin. Jopa uusi Gloria ja sisustuslehdet jäävät odottamaan hetkeä, jolloin olisi aikaa paneutua niihin sohvalla. Ja minne se liikunta on tipahtanut, kuntosali ja pitkät lenkit lumisessa maastossa?

Sain joululahjaksi toivomani Riitta Lindegrenin mielenkiintoiset muistelmat, mutta ehdin päästä niissä vasta alkuun, kun kirjastosta tuli tilaamani Katja Ketun Kätilö pikalainaksi. Siihen oli siis tartuttava heti ja kyllä kannatti. Aihe sinänsä ei ole niin kauhea sotakuvaus Lapista kuin etukäteen pelkäsin (olen kyllä vasta puolivälissä), vaan kirjassa keskitytään kahteen ihmiseen, nuoreen suomalaisnaiseen ja saksalaisupseeriin. Mutta kyseessä ei ole mikään tavanomainen rakkaustarina, kaukana siitä. Ensimmäisenä tuli mieleen Maa on syntinen laulu, joka minusta on runollisen rujo ja kaunis kauheudessaan. Ihailen suuresti Ketun rehevää kieltä ja maagisen värikästä kuvausta. Näin siitä kirjoitetaan WSOY:n sivulla:

Suuri romaani Lapin sodasta.
Kätilö on tosipohjainen kertomus Suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.
Katja Ketun vahvaääninen romaani taikoo esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen.
Katja Ketun kieli on omaa luokkaansa, kokonaisuuden loistokas osa.

Suomalaiset kirjallisuusbloggaajat ovat juuri valinneet romaanin vuoden 2011 parhaaksi kotimaiseksi kaunokirjaksi. En kyllä ihmettele, vaikka en olekaan lukenut niitä muita.

Tästä pääsee Katja Ketun omaan blogiin. Tässä Turun sanomien hieno arvostelu.

Vilma päiväunilla vakiopaikassaan ja isäntäkin on nukahtanut kirjansa ääreen.

Kuvia ja musiikkia

2012-01-04T19:13:00.001+02:00

Kuten kuvasta näkyy, täällä on huhkittu harjoitusmielessä kameran ja salaman kanssa. On ollut ihan studiomeininki, kun on nyt uusi tukeva Manfrotto-jalusta kameralle ja voin käyttää kevyttä vanhaa salaman jalustana. Hirveän kauan aikaa ja tekemistä vaatii kuitenkin jo yhden kuvan saaminen tällaiselta amatööriltä. Alan vähitellen ymmärtää, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kuvan rakentamisesta.

Puolikuollut amaryllis näytti minusta kauniilta. Salaman takia tarvittiin taustakangasta peittämään kukan takana siintelevän makuuhuoneen näkymistä kuvassa. Miehen pinna kesti noin kymmenen sekuntia violetin fleeceviltin pitelyä, mutta kyllä siitä kuva syntyi.

Muuten on ollut rauhallinen yöpukupäivä. Aamuni on siirtynyt nyt lomalla alkamaan vasta kymmenen jälkeen, mille vielä pari vuotta sitten olisin nauranut makeasti. Hyvin onnistuu, kun vaan otan verenpainelääkkeet aikaisin. Ilta tietysti vastaavasti on siirtynyt puoleenyöhön ja ylikin. Illalla ja yöllä on ihana katsella rauhassa elokuvia tallennuksesta tai kuten eilen, laatua telkkarista, kun Downton Abbey alkoi taas uusilla jaksoilla.

Ulkona on satanut lunta aamusta asti, joten maailma sielläkin on ihan kohdallaan. Pieni sauvakävely riitti ulkoiluksi.

Pakko lisätä tänne Adelen Don't You Remember, joka on ihanan pakahduttavan tunteellinen. Olen kuunnellut 21-levyä taas siitä asti, kun uudenvuodenaattona katsoin Royal Albert Hallin konsertin. Ja nauttinut!

Niukuutta tiedossa, varsinkin kahvipöydässä

2012-01-03T15:50:00.000+02:00

Joulun suklaa- ja leivontapippalot loppuu nyt, ikävä kyllä. Mitään ei ole jäljellä; kahvitkin saa juoda sellaisenaan, vaikka suu huutaa jotain hyvää. Ne kaikki kaksi kiloa, jotka tulivat joulun aikaan, ovat kuitenkin hävinneet jo tähän päivään mennessä. Se ei onneksi ollutkaan rasvaa, vaan täyttyneitä hiilihydraattivarastoja ja nestettä , kuten uumoilinkin.

Kävin eilen taas tapaamassa laihdutusvalmentajaani ja ostamassa pusseja. Vaikka homma järkevästi ajateltuna tuntuu kalliilta ja älyttömältä, kun osaan tehdä terveellistä ruokaa ja kuka tahansa voi syödä vaan vähemmän. Mutta niinhän se ei oikeassa elämässä mene. Jos tiedolla laihtuisi, ei tässä maassa olisi yhtään ylipainoista. Jos haluan pudottaa painoa, tämä on tällä hetkellä minulle se, millä se onnistuu.

Iso pata kalkkunasta ja runsaasta määrästä vihanneksia, mm. lehtikaalia. Maustettu inkiväärillä ja valkosipulilla.

Tarkoitus on tietenkin lisätä vähitellen sen oikean ruoan osuutta ja jättää pusseja pois. Nyt syön edelleen kolmen pussin lisäksi yhden lautasmallin mukaisen aterian päivässä (siis puolet salaattia, neljäsosa lämpimiä juureksia ja neljäsosa kanaa/kalaa tai muuta proteiinia). Illalla voin nälkään syödä vielä purkillisen rahkaa marjojen kanssa. Tarkoitus on pitää edelleen kalorit alle 800:n ja hiidihydraatit reilussa 50 g:ssa. Pelkkää ruokaa syömällä tästä ei saisi mitenkään kaikkia tarpeellisia ravintoaineita. Nyt ei kolmessa ja puolessa kuukaudessa ole iho ja hiukset kärsineet yhtään, kun syön lisäksi pähkinöitä ja käytän rypsiöljyä.

Amaryllis lopun edellä

Innostuin jouluksi ostamaan tähden vessaankin.

Kevyttä ja letkeää alkuvuotta kaikille!

Kuvansiirtoa

2012-01-02T21:47:00.000+02:00

Nämä on napsittu iPhonella koiralenkillä. Turisteja lennätettiin kuumailmapallolla.

Käykö teille muille niin, että jokainen valokuvan siirto omalta koneelta Bloggeriin tekee nykyään oman kansion Picasa-albumiin? Olen niitä sitten käsin siirtänyt sitten yksi kerrallaan blogikansioon.

Tänään huomasin, että verkkoalbumin oikeassa reunassa lukee Uusi ja entistä parempi kuvien lähettämistyökalu. Kuvat voi suoraan raahata sinne valitsemaansa albumiin ja ladata sitä kautta blogiin. Lyön vetoa, että kaikki muut olitte sen jo huomanneetkin. Minulle selvisi Picasan kuvankäsittelyohjelmankin päivitys vasta muutama päivä sitten.

Tässä muutama Vilma-kuva vielä. Neiti päivystää vakiopaikallaan eteisen sisäoven juurella. Se yrittää tunkea kuononsa oven alta kuunnellessaan, kuka on tulossa. Ja haukkuu, kovaa.

Mmmmoussakaa!

2012-01-01T22:22:00.000+02:00

Sisäsiistii-blogin Päivi oli syönyt lastensa tekemää moussakaa ja minä innostuin valmistamaan sitä meilläkin uudenvuodenpäivänä, kun nuoripari oli tulossa iltapäivällä syömään. En ollut tietenkään muistanut, kuinka aikaavievä ruoka se on, mutta palkitsi tietysti sitten ihanalla maullaan.

Alkupalaksi suunnittelin punakaaliraasteen, jonka maustoin öljy-balsamico -vinegretellä ja koristelin saksanpähkinöillä, tummilla rypäleillä, mangoviipaleella ja pienillä rucolanlehdillä. Näyttää kuvassa sekavalta, mutta maistui kyllä hyvältä. Kastike on muuten salaateissa ja raasteissa se kaikista tärkein, huolellisesti maustettu kastike.

Päivin moussakan ohje on tosi iso, puoli annostakin siitä riittäisi hyvin neljälle. Tai sitten ei: meillä tästä tuli vain kuusi annosta, kun se oli yksinkertaisesti niin hyvää. Munakoisojen itkettämiseen ja paistamiseen kuluu paljon aikaa, joten oikaisin paistamalla viipaleet öljytyn leivinpaperin päällä uunissa. Tomaattisen jauhelihakastikkeenkin piti hautua tunnin verran ensin liedellä, joten mitenkään kädenkäänteessä tämä ruoka ei valmistu, niin kuin ei Välimeren alueen keittiöissä ole tapana muutenkaan. Mammat varmaan ovat asuneet keittiöissään siellä.

Jälkiruokana tarjosin yksinkertaista ruusunmarjarahkaa mintun ja mustikoitten kanssa. Kun omat marjat alkavat olla jo vähissä, ostan usein parin desin purkin pakastettua nyponsosetta, jota sekoitan itelleni iltapalaksi Valion pehmeään rahkaan. Tällä kertaa lisäsin joukkoon vähän kuohukermaa ja turkkilaista jogurttia seosta pehmentämään. Sunnuntaina on pakko saada jälkiruokaa!

Vuoden vaihtuessa

2011-12-31T18:07:00.005+02:00

Hyvä vuosi on vaihtumassa kohta toiseen toivottavasti yhtä hyvään. Samaa toivon kummallekin lukijallekin. Meillä on miehen kanssa ihan hyvät fiilikset kotona neljästään koirien kanssa. Iloiseksi tekee muun muassa se, että kumpikin poika bilettää avovaimonsa ja ystäviensä kanssa kotonaan eli on luultavasti onnellinen.

Oma elämämme on tasaisen onnellista, kuten tässä iässä sopiikin. Iloiseksi teki äsken kahdeksan asteen pakkanen ja reipas kävely- ja juoksulenkki maastonakkien kanssa. Käväisimme lenkin varrella katsomassa Laajavuoren lumetusta ja juhlavalaistua hotellia venäläisvieraineen. Juhlan tuntua on siis kaikkialla. Ja valoja, paljon valoja sytyttelimme omallekin pihalle.

Illalla teen ruoaksi kaikkea muuta kuin juhlallista hapankaalilaatikkoa ja bratwursteja, mutta kun sattui tekemään mieli niitä. Skumppaa on varattuna kylmässä, mutta yritän pitäytyä yhdessä lasissa, ihan painonhallintamielessä. Se painonhallinta on odotetusti lähtenyt lapasesta joulun aikaan. Nousua oli alkuviikosta kaksi kiloa eli hiilihydraattivarastot täyttyneet. Toisen kilon sain jo pois, mutta on ihan hirveän vaikea tottua taas vähemmälle ruoalle. Varsinkin illalla on kamala nälkä, ihan kamala, vaikka hyvässä lihassa olenkin.

En tee uudenvuodenlupauksia, koska minusta ei ole niitä pitämään. Muistaisin ne kuitenkin vain kymmenen sekuntia ja lipeäisin muutenkin heti tilaisuuden tullen. Poika sujautti iltapäivällä ison Fazerin sinisen äidin kouraan, kun haimme Lunan meille. Söimme miehen kanssa puolet siitä jo autossa kristillisesti jakaen, mutta toisen puolen popsin keittiössä iltapäivälehden äärellä heti kotiin tultua. Ei ihme, että lenkillä täytyi vähän juosta, mutta miehen mukaan kaksikymmentä kilometriäkään ei riittäisi sen levyn kuittaamiseen.

Lopetan siis taas herkkujen ostamisen kotiin, niin ei tarvitse kamppailla niitten kanssa. Varaherkuksi saa jäädä pussi saksanpähkinöitä ja Valion kaloriton marjakiisseli jääkaappiin. Yritän vetää itseni lenkille viisi kertaa viikossa. Jatkan laihdutusta. Ei siis mitään uutta, vain paluu ruotuun.

Hyvä uutta vuotta kaikille koiraystävillekin!

Lepoviikko

2011-12-29T22:12:00.000+02:00

Joulun jälkeen tuntuu kuin olisi jossakin välitilassa, joten välipäivät on sille hyvä nimitys. Ollaan kahden ison juhlan välillä. Jouluun panostan aina paljon, joten sen jälkeen en halua ajatella mitään uusia järjestelyjä, eikä tarvitsekaan. Yleensä olen ollut väliviikon töissä, mutta saan lomailla. Ulkona kummallinen vesikeli on vaihtunut räntäsateeksi ja lupaa siis pakastumista; nyt vielä näyttää ihan pääsiäiseltä.

Sisällä ei näytä pääsiäiseltä. Kuten kuvasta näkyy, olen lopultakin hankkinut ison paperisen joulutähden makuuhuoneen ikkunaan. Olen havitellut sitä jo oikeastaan muutaman vuoden, mutta aina se on jäänyt, vaikka kyse ei ole mistään kalliista hankinnasta. Nyt sen sai Clasulta muutaman euron alennuksella ja mukaan lähti. Olen tyytyväinen! Tähti ikkunassa on niin kovin kodikas näky.

Yksi joulun täydellisistä yllätyksistä oli tämä yrttitarha, jonka sain vanhemmalta pojalta lahjaksi. Katselin etukäteen isoa pakettia ja yritin arvailla, mitä se voisi sisältää, mutta en millään keksinyt. Minulla on usein ollut keittiön pöydillä osittain käytettyjä yrttipurkkeja teemamukissa kasvamassa uusia lehtiä, joten tarpeeseen tämä tulee. Kuvan ruohosipuli ja rucola on muuten juuri asetettu paikoilleen, joten ne eivät ole vielä ehtineet virkoontua.

Laatikossa on pohjalla vettä ja pieni pumppu nostaa sitä kiertämään yrttien alle. Kasvivalo taas varmistaa vihreän kasvun. Laite on täysin äänetön. Vielä en ole selvittänyt, pitääkö tavallisille yrteillekin käyttää kasviravinnetta vai vain siemenestä asti alustalla kasvatettaville. Laatikossa tuli mukana kaksi ravinnepussia.
Onko jollakin kokemusta tästä?

Toinen kuviin osunut joululahja on valokuvaukseen liittyvä. Kuvassa tuolilla oleva Lumisoftin 5-in-1 -heijastin on kätevä valon hallinnassa tai siis minun kohdallani sen alkeitten opettelussa. Tämä viisi erilaista pintaa vetoketjun alla sisältävä vekotin taittuu kätevästi pieneksi lätyksi, jonka saa pakattua pussiin. Kuvan kultapinta heijastaa lämmintä valoa esimerkiksi kasvoille (kannattaa kokeilla alhaalta päin, häivyttää varjoja ja ryppyjä) ja hopea heijastaa peilin tavoin. Muita pintoja ovat valkoinen, musta ja läpiampuva valkoinen, jota voi käyttää valon pehmentämiseen. Tämä tulee käyttöön.

Joulukoristeitten siirtyminen yläkaappin on edelleen vaiheessa, puolimatkassa näköjään. Kävin hankkimassa pari uutta säilytyslaatikkoa entisten ikivanhojen tilalle. Kaappieni pitää olla järjestyksessä, eikä yhtään haittaa, jos säilytyslaatikotkin ovat nättejä. Rähjääntyneet keltaiset vaihtuvat siis metallikulmaisiin valkoisiin. Pöytien kanssa en jostakin syystä ole yhtä tarkka, ne eivät ole koskaan järjestyksessä, vaan täynnä kaikenlaista arkielämässä tarpeellista tavaraa.

Hyasintin viimeinen kukka on vielä voimissaan. Siitä on riittänyt iloa jo monta viikkoa.

Tapaninkyläilyä

2011-12-29T12:02:00.000+02:00

Olimme tapaninpäivänä syömässä siskoni luona. Tarjolla oli muun muassa juuri savustettua lohta, jota saan harvoin ja siksi se onkin aina herkkujen huippua. Ihania olivat jälkiruokana tarjotut kanelijäätelö ja mustaherukkasorbettikin.

Sain taas ihailla siskoni luomisvoimaa ja väreillä leikkimistä. Hän tekee nykyään käsillään melkein mitä vaan, vaikka se ei mitenkään sivua hänen leipätyötään. Tai ehkä juuri siitä saa sopivaa vastapainoa työlle. Muistan hänen kyllä joskus yliopisto-opintojensa loppuvaiheessa aikoneen lopettaa ne ja hakea käsityöoppiin. Nyt lasten aikuistuttua on aikaa jo siihenkin.

Ylläolevan peiton sisko on tehnyt neulahuovuttamalla ja edennyt ruutu kerrallaan suunnittelemattta kuulemma sen kummemmin etukäteen. Kokonaisuus on kuitenkin minun silmääni aivan täydellinen! Välissä tuolla yläkollaasissa on vanha sohva, joka on somistettu Ikean sängynpeitteellä ja tyynyillä. Alimmaisena olevan neuleen hän on tehnyt villapuseroa varten, ja siitä puuttuu enää hihat.

Kuuntelimme paljon musiikkia, söimme hyvin, me siskot juttelimme ja nuoret pelasivat keskenään jääkiekkopeliä ja koronaa. Iltapäivä oli juuri niin lunki ja ihana kuin vaan joulun jälkeen voi olla.

Piparkakkutalon on tehnyt kummipoikani, joka muuten on päässyt opiskelemaan arkkitehdiksi. Eihän mitenkään arvaisi.

Muhkean mehevä porkkanakakku

2011-12-27T20:55:00.000+02:00

Tämä porkkanakakkujen kuningatar on varsinainen blogisuffailun helmi: Nelle kirjoitti yhtenä päivänä blogissaan porkkanakakun koruttomasta kauneudesta. Hän oli löytänyt ohjeensa Rva Patalinnulta, joka luonnehti kakkua lähes täydelliseksi. Tämä taas oli löytänyt ohjeen Täti Moonikan majatalosta. No sellaista kakkuahan on kokeiltava, jota kaikki noin kehuvat!

Porkkanakakun ystävänä päätin leipoa sitä joulunalusviikon iloksi. Kakusta tuli valtavan iso ja mehevä ja se tuntui vaan paranevan jääkaappisäilytyksessä. Oikeastaan leivontapäivänä ei kannata edes maistaa -hyvää se oli silloinkin, mutta vielä murenevaa. Myöhemmin kakku tiivistyi ja maut tulivat paremmin esille. Ja meillä tästä riitti viikoksi.

Nelle oli lisännyt omaan kakkuunsa ananasmurskan tilalle puoli desiä viskiä, ja voin kuvitella alkoholin sopivan makuun hyvin, portviininkin vaikka. Kuorrutuksena on kaksi purkkia tuorejuustoa ja se kannattaa: paksu kuorrutus on ihan parasta.

Tähän asti PARAS PORKKANAKAKKU

8 dl hienoa porkkanaraastetta eli 4-5 isoa porkkanaa
1,5dl mantelirouhetta (80g)
0,5 dl kookoshiutaleita
4,5dl vehnäjauhoja, osa kokojyvää tai grahamia
3,5dl ruokokidesokeria
4 kananmunaa
1 prk ananasmurskaa (227g)
2 dl rypsiöljyä, korvasin määrästä 0,75 dl turkkilaisella jogurtilla
3tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl inkivääriä
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa

Kuorrutus
400g maustamatonta Philadelphiaa, mutta 2 prk kevyt-Violaa toimi myös hyvin
2dl tomusokeria
1.5 rkl sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, kookos ja mantelirouhe ensin keskenään ja sitten varovasti taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja valutettu ananas. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan; 26-senttiseen irtopohjavuokaan menee täydellisesti. (Itse kyllä rutistin leivinpaperin Sikke Sumarin tapaan nyrkkiin ja levitin sen vuoan pohjalle ja reunoille. Käy ihan hyvin porkkanakakullekin.) Paista 175-asteisessa uunissa 55 min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Anna kakun rauhassa mehevöityä seuraavaan päivään jääkaapissa (siis alkujäähdyttelyn jälkeen).
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä seos kylmän kakun päälle. Kevennetty tuorejuustokin käy hyvin, jos haluat vähentää energiamäärää. Juustomassan paksuus ja ihanan sitruunainen maku kruunaa syömisen ilon!

Var så god!
Ota vaan vielä toinenkin pala...

Tyytyväistä joulunviettoa

2011-12-26T23:53:00.000+02:00

Tapaninpäivänä laskeutuminen kohti normaalielämään tuntuu jo kivalta. Sääkin muuttui arkiseksi, joulun miinus yksi tuuleksi ja vesisateeksi. Kolme päivää joulunviettoa on ihan riittävästi enkä haluaisikaan venyttää sitä enempää. Mies lähti viemään anoppia takaisin pohjoiseen ja melkein samalla ovenavauksella tuli nuorempi miniä takaisin joulureissultaan, pohjoisesta hänkin.

Joulunvietto on mennyt meillä aika perinteisin menoin, kuten varmaan muillakin. Ennen saunoimme aattona jo aamusta, mutta nyt lähdimme jo kolmantena vuonna peräkkäin heti riisipuuron jälkeen kylpylään tuohon lähelle. Jopa anoppi lähti mukaan, vaikka ei poreista niin perustanutkaan. Nautti kuitenkin lämpimistä vesistä, kuten minäkin: oli ihanaa lillua 32-asteisessa altaassa vesisuihkujen lorinaa kuunnellen, ja vielä ihanampi olla 38-asteisessa vedessä. Taas kerran saimme nauttia ylellisestä ympäristöstä puolilta päivin aivan omassa seurassamme!

Kylpyjen jälkeen ei ollut enää mitään kiireitä. Ehdin jopa nukkua kotona päiväunet ennen ruokavalmistelujen aloitusta.

Koska meillä ei ole takkaa, poika järjesti takkatulen tietokoneensa avulla rätisemään televisioon.

Tulppaanit ja männynoksat olivat pöytäkoristeena kynttilöitten kanssa

Siniset hyasintit ehtivät hiukan aueta, ja tuoksu on ihana. Tuoksu pysyy vaasissa!

Glögitorttu maistui kaikille jälkiruokana tänäkin jouluna

Luna isäntänsä kuvaamana. Voiko olla lempeämpää katsetta!

Aatonaaton kutkuttavaa tohinaa

2011-12-22T21:07:00.000+02:00

Jouluradio soi ja punaiset koristeet on kaivettu esille. Ovissa on kranssit ja keittön ja olohuoneen ikkunat saavat kohta omansa. Joulutohina täyttää tänään koko maan, kunnes huomiseksi mieli rauhoittuu. Kinkku on täälläkin uunissa ja tuoksu on lupaava. Muutkin ruoat ovat ainakin suunnitelmana jo teon alla ja anoppia odotellaan.

Tällaisen vinkin sain sähköpostiin:

Joulusiivousvinkki:

1. Luo omalle tietokoneellesi "Uusi kansio".

2. Anna kansiolle nimeksi "Kodin pölyt ja sotkut".

3. Ota lasi viiniä.

4. Klikkaa oikealla hiirinäppäimellä uutta kansiota.

5. Valitse "Poista".

6. Tietokoneesi kysyy nyt: "Haluatko poistaa Kodin pölyt ja sotkut lopullisesti?"

7. Klikkaa "Kyllä".

8. Nosta jalat pöydälle. Ota halutessasi lisää viiniä.

Rauhallista mieltä ja iloa iltaan!

Kuvien koristelut on eteisessä

Jouluinen punajuurilaatikko

2011-12-20T18:20:00.000+02:00

Tätä joulunajan herkkua söimme viime sunnuntaina pojan toivomuksesta. Punajuuret ja sinihomejuusto sopivat tunnetusti hyvin yhteen ja hautuvat tässä kerman kanssa pehmeäksi, laatikoksi parissa tunnissa. Punajuurilaatikkko on kuulunut jo muutaman vuoden ajan joulun suosikkeihimme. Sain ohjeen aikoinaan työkaveriltani ja ihastuin heti. Valmistus on yksinkertaista ja laatikko hautuu itsekseen uunissa. Kuten kuvasta näkyy, olen paistanut tämänkin aika hyväksi.

Ajattelin muutenkin jakaa joulun runsaita makuja tänä vuonna vähän laajemmalle aikajaksolle, joten en tee tätä enää joulupöytään. Löysin viimevuotiset muistiinpanoni jouluruoista, ja siellä ehdottelin täksi vuodeksi runsasta kalapöytää keitetyn perunan kanssa ja kinkun seuraksi vain jouluruukkua. Sitä täytyy vielä vähän miettiä, ja kysellä anopinkin mielipidettä. Ainakin yksi pieni äitien tekemä lanttulaatikko on aatoksi varattu, ja pieni perunalaatikkokin voi maistua.

JOULUINEN PUNAJUURILAATIKKO
6:lle pääaterialla, 10:lle lisäkkeenä

1 kg eli 4-6 suurta raakaa punajuurta
1-2 hapahkoa omenaa
1-2 puna- tai keltasipulia
170g tai maun mukaan Aura-juustoa
2-3 dl kuohukermaa (tai kevyempää)
1 tl timjamia kuivattuna, tai tuoretta silputtuna
hiukan mustapippuria

Raasta kuoritut punajuuret ja omenat raastimen karkealla terällä. Tässä muuten kannattaa kaivaa yleiskone esille! Silppua sipuli pieneksi ja sekoita joukkoon. Murenna vielä aurajuusto mukaan, lisää mausteet ja kerma ja sekoita. Tästä annoksesta tulee yksi iso tai kaksi pienempää uunivuokaa.

Paista 200 asteessa 1-2 tuntia. Loppuajasta voi olla tarpeen suojata pinta foliolla.

Tein nuo isommat määrät ja seos mahtui isoon Kokki-vuokaan. Siitä riitti reilut annokset ainakin kuudelle. Kilon painoinen kalkkunarulla mahtui samaan uuniin ja oli laatikon hyvä ja mieto seuralainen.

Rahkatorttuja ja helppoja pipareita

2011-12-20T14:15:00.000+02:00

Hei, jouluni on pelastettu: sain leivottua tortut voista! Piparkakkuihin piti käyttää Oivariinia. Eiku oikeasti, naurattaa tämä kohu, että voi on loppu. Loppuhan se on nyt marketeista täältäkin, mutta olin ostanut paketin virolaista voita jo aikaisemmin. Mutta jos ei voita ole, ei se minua haittaa. Huvittavaa on sekin, kun televisiossa opetetaan, miten saa sähkövatkaimella tehtyä kermasta voita, kun on niin kauhea pula. Haloo!

Itse en erota voilla leivottua margariinilla leivotusta, enkä ole niitä koskaan rinnakkain maistellutkaan. Vältän tavallisesti niin voita kuin kovetettuja margariinejakin aina kun voin, mutta viime vuosina olen ostanut joululeivontaan voita. Ei karppausmielessä, vaan ihan vaan siksi, että muutkin niin tekevät. Pullomargariinia käytän edelleen kakkuihin ja pullaan, ja leivon nykyään harvoin. Sitä ei kyllä postauksistani uskoisi...

Rahkavoitaikina ja Helppo piparkakkutaikina tuli tehtyä jo illalla valmiiksi jääkaappiin lepäämään, joten aamulla sain aloittaa suoraan kaulimen kanssa heilumisen. Tuota mainittua piparkakkutaikinaa voi muuten suositella: se valmistuu kädenkäänteessä, maku on parempi kuin valmistaikinassa ja piparien rakenne ihanan rapea. Taikinaa on yhtä helppo käsitellä ja kaulia kuin valmistaikinaakin, siis helpointa kylmänä. Löysin ohjeen muuten Kanelia ja kardemummaa -bloggaajan ihanasta joulublogista.

Jostakin syystä tykkään hyväksi paistetuista, vähän tummista leivonnaisista. Torttujen ja piparkakkujen pitää olla minulle pieniä, yhden suupalan kokoisia. Poromuotilla tein pikkuisia mäyräkoiria jahtaamaan jänistä. Vähän töpöhäntiä näyttävät vaan olevan koko sakki.

Muuten homma etenee hitaasti, mutta varmasti. Lahjakori on täyttynyt ja kuusi seisoo koristeltuna ja valaistuna paikallaan. Tunnelma on sen ansioista jo rauhoittunut.

Ajattelin tänään, että oikeastaan joulu on vain yksi viikonloppu muitten joukossa. Sitä varten vaan tehdään enemmän ruokahankintoja ja valmisteluja etukäteen. Mutta jos olisin tämänkin viikon töissä, tuntisin varmasti paniikkia, koska kaikki valmistelut pitäisi tehdä väsyneenä iltaisin. Itseni tuntien muutaman päivän loma ennen joulua on tarpeen.

Pikaruokaa

2011-12-17T20:18:00.000+02:00

Kovin ruokakeskeiseksi näyttää postailuni muuttuvan, mutta pistänpä tämän pikaruokavinkin teillekin. Joulua odotellessa syön mielelläni jo jouluisia ruokia, mutta väliin tarvitaan jotain nopeaa ja ihan erilaista. Olen kaksi kertaa ostanut kaupasta palan vastasavustettua lohta ja valmistanut sille unohdetun herkun eli munakastikkeen.

Poikieni suursuosikki pienenä oli munakastike, jota tarjottiin kalan kanssa tai kesälounaalla perunoitten ja kesävihannesten seurana. Tälläkin kertaa tarjolla oli siikliperunoita, vaikka niitä ei kuvassa olekaan. Hyvin maustettu tomaattisalaatti ja vihreä kaalisalaatti syntyvät kädenkäänteessä täyttämään toisen puolen lautasesta.

Niin, siis tuossa kuvassa on liian iso lohipala, minä kun yritän saada sen täyttämään omalla lautasellani vain neljänneksen...

Ehkä juon loppupäivän vain vettä. Näyttää olevan tauolla muutenkin tämä painonlasku. Se ei onnistu, kun on niin paljon kaikenlaista mukavaa tekeillä. Tähtään nyt edes siihen, ettei paino pääse ainakaan nousemaan joulun aikaan ja palaan tiukalle kuurille taas sen jälkeen. Mutta se vajaa kahdeksan kiloa on pois ja kymmenen senttiä lanteilta.

Hyacinth

2011-12-17T00:21:00.001+02:00

Pikkuhyasintit ovat alkaneet kukkia tällä viikolla. Ne ovat pysyneet matalina ja tuoksuvatkin vain, kun menee tarpeeksi lähelle. Sijoitin ne sopivasti katseluetäisyydelle ikkunalaudalle, kun istun vakiopaikallani tietokoneella olohuoneen ison pöydän ääressä.

Nyt alkoi loma! Toinen poikakin ajoi illalla tänne viettämään neljän päivän vapaataan, kun on joulunajan päivät töissä. Heille tulee siis ensimmäinen joulu Helsingissä, vaikka ovatkin asuneet siellä jo monta vuotta.

Illalla mies pystytti siivouksen jälkeen kuusen ja kiinnitti latvatähden tuomaan tunnelmaa. Joululevyjä soitellessa se tästä alkaa vähitellen rakentua. Kohta ripustelen siihen valot ja viikon mittaan pallotkin. Hitaasti, hitaasti viitsii ensimmäisenä vapaa-aamunaan mitään tehdä.

Päiväunilla tiikerin kanssa

2011-12-15T21:21:00.000+02:00

Keittoa ja korttitalkoita

2011-12-14T18:51:00.000+02:00

Vähän hiljainen viikko on timantinkerääjällä ollut täällä blogin puolella. Sitä enemmän olen kyllä ahkeroinut työpaikalla, mikä on ollut vaihteeksi mukavaa. Onneksi päivät eivät ole venyneet liian pitkiksi, vaan olen päässyt ajoissa lähtemään kotiin. Nimittäin päiväunille, tavalliseen tapaan kun yöllä ei liikoja nukuta.

Joululahjat hankin onneksi jo viime viikonloppuna, joten ei ole enää edessä kuin yksi suuri rutistus: joulukorttien kirjoittaminen tänä iltana. Olen pitänyt tarvikkeita levällään jo monta päivää ja siirtänyt urakkaan ryhtymistä yhtä kauan. Mutta kohta sen aloitan, heti kun on syöty, ja valmisteltu tämä kirjoitus. Ja valmista pitää tulla ennen Greyn anatomiaa.

Viime viikolla tein tällaista avokado-päärynäkeittoa ja intouduin kuvaamaan sitä keittiössä kirkasvalolampun avulla. Siitä saikin muuten oivan studiovalon! Taustakankaaksi ripustin ikkunalta salusiinista roikkumaan mustan fleeceviltin pöydälle.

Keitto oli hyvää, mutta päärynäsoseen korvasin kahdella tuoreella päärynällä. Yksi olisi varmasti riittänyt, koska makeutta oli ehkä hiukan liikaa, vaikka hedelmät eivät aivan kypsiä olleetkaan. Mutta kiva alkukeitto juuri tähän aikaan vuodesta.

Ohje on Kotilieden sivuilta, ja siitä riittää kuudelle alkukeitoksi.

PÄÄRYNÄ-AVOKADOKEITTO

2 suurta, kypsää avokadoa
1 dl   sokeritonta päärynäsosetta tai 1-2 päärynää
4 dl   kasvislientä
1 dl   omena-tai päärynämehua
2 dl   kermaa
0,5 tl   suolaa
1/4 tl   pippuria
(1 tl   kirveliä tai jotakin muuta makuun sopivaa yrttiä)
1-2 rkl   sitruunamehua
tuoretta persiljaa tai sitruunamelissaa keiton pinnalle

Halkaise avokadot, poista sisältäkivi, koverra hedelmäliha irti jasoseuta se.
Yhdistä kasvisliemi ja päärynämehu.Kiehauta liemi. Sekoitasiihen avokado- ja päärynäsose. Lisää kerma ja mausteet.

TAI keitä päärynäkuutiot niukassa liemessä kypsäksi, lisää avokadokuutiot ja soseuta. Lisää loput nesteet ja kiehauta keitto uudelleen.

Tarjoa keitto kuumana tai kylmänä.

Ja NYT aloitan sen korttihomman!

Joulukukkia ja tohinaa

2011-12-10T23:01:00.001+02:00

Ensimmäinen amaryllis on jo kohta kukkinut ensimmäisen kierroksensa loppuun. Olisiko kestänyt viikon tai kaksi, kuka tässä perässä pysyy. Onneksi on toinen vana nousemassa kohta viereen. Istutin tällä kertaa sipulin kevytsoraan ja olen muistanut olla kastelematta sitä, eikä se ole ollut edes vaikeaa, enhän muista kastella muitakaan kukkia.

Tässä ollaan vielä vasta aukeamassa, alemmissa kuvissa alkaa olla veto lopussa.

Vaikka mielellään virittelen joulua kotiin jo kuun alusta, en halua esille punaista ennen kuin vasta jouluviikolla. Valkoiset kukat näyttävän kauniin talvisilta ja sopivat minun silmissäni tämän ajan niukkoihin väreihin.

Hankin kaksi valkoista hyasintinpoikastakin ja pesin sipulit huolellisesti mullasta puhtaaksi. Sipulit mahtuivat mukavasti korkeaan lasiastiaan muutaman kiven päälle. Annoin pari milliä vettä pohjalle noin niinkuin alkajaisiksi, mutta en tiedä, kannattaako kastella enempää. Toivon poikasten pysyvän matalina, vaikka ne avaavatkin varmaan jo tulevalla viikolla kukkansa.

Tällä viikolla ollaan saatu taas iloita nuorten seurasta. Vanhempi poika avovaimoineen saapui lomaselle jo torstaina ja nuoremmatkin pyörähtivät täällä eilen pizzalla. Paketteja sekä hankittiin että vaihdettiin, piilotettiin siis odottamaan oikeaa hetkeä. Illaksi kaikki menivät menoihinsa. Niin myös äiti, joka lähti kuuntelemaan Loirin joulukonserttia työkavereittensa kanssa.

Loiro ei ehkä ollut parhaimmillaan eikä ääni kovin kummoinen, mutta karismaahan riittää. Kolmea mukana kiertävää muusikkoa ihailin kovasti: soitto oli vähäeleistä, kuulasta ja huikean kaunista. Setti oli kuin luotu klubimaiseen ympäristöön, mikä ei siis ollut tilanne Paviljongissa. Laaja 1200 hengen katsomo oli valaistu, mikä leikkasi myös osan tunnelmasta; minusta konsertissa kuuluu olla pimeää katsomossa. Mutta ihan hyvä ilta kaikenkaikkiaan.

Eniten nautin On suuri sun rantas autius -laulusta. Sitä on aikoinaan laulettu mökillä illalla järvenrannalla. Joululaulut olivat tuttuja levyltä.

Hillittyjä ja hillittömiä kuvia Vilmasta

2011-12-09T16:20:00.000+02:00

Mää siis osaan ihan hyvin poseerata kuvassa. Näin ja näin.

Välillä vaan kutittaa niin penteleesti kainalosta.

Lunan kanssa me ollaan yleensä näin.

Mutta tämän oman pedin kanssa pistän ihan ranttaliksi! Nyt mä oon saanut syötyä reiän pohjaankin ja keksinyt siitä ihan uuden leikin.

No niin, se on leikitty. Seuraava kohde.

Joulunodotusta

2011-12-08T16:55:00.000+02:00

Tästä se joulunalustunnelma lähtee! Jäisi pukkikin lehdelle soittelemaan punanutussaan, jos pääsisin nyt vaikka Intian ihmemaahan tai ehkä vielä mieluummin lottovoittajana Chanelille ostoksille.

Taide-elämys vailla vertaa

2011-12-06T13:06:00.001+02:00

Kuva: Sakari Viika, Tero Saarinen Company. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Olipa voimallinen ja hieno elämys tämä Tero Saarinen Companyn Blossom and Decay -ilta Jyväskylä kaupunginteatterissa. Kaksi hyvin erilaista tanssiesitystä tarjoiltiin väliajan molemmin puolin. Ensimmäistä kertaa tunsin tarvetta nousta lopussa taputtamaan seisaallaan, ja niin teki moni muukin täydessä salissa.

Kuva: Sakari Viika, Tero Saarinen Company

Alkupuoli eli Absent Presence oli hämmentävä, kylmä ja tunteeton maailma, ainakin minun mielestäni. Mietin jo, enkö sittenkään ymmärrä ollenkaan nykytanssia...Jarmo Saaren musiikki sinänsä oli kiinnostavaa, mutta tanssilla ja valoilla luotiin pelottava visio ihmiselämästä, jossa kaikki tempoilivat ulkopuolisten voimien vetämänä voimatta paljon vaikuttaa omiin asioihinsa. Oli suorastaan ahdistavaa katsoa sitä ihmisten tempoilua ulkopuolelta tulevien vaatimusten verkossa. Sisko kyllä koki tämän ihan toisin, hänen mielestään siinä näytettiin ihmisen koko elämä.

Kuvat: Sakari Viika, Tero Saarinen Company, kollaasi oma

Väliajan jälkeen alkoi Tero Saarisen yksin tanssima Hunt, jonka musiikkina oli Igor Stravinskyn Kevätuhri. Stravinskya ei juuri kauneudella ole pilattu, vaan se on aika raakaa ja pelottavaakin tunnelmaltaan, musiikkia, jota en ikinä vapaaehtoisesti kuuntelisi. Mutta se sopi kyllä tähän miehiseen itsetutkiskeluun.

Saarisen läsnäolo oli suorastaan hämmentävän voimakasta, ja se täydellinen heittäytyminen jotenkin näkyy läpi näistä kuvistakin. Suuri merkitys elämyksen täydentäjänä oli myös valoilla ja Marita Liulian kuvilla, jotka heijastettiin tanssijan päälle. Varsinkin lopun strobovalot kruunasivat järisyttävän tunnelman.

Kuvat: Sakari Viika, Tero Saarinen Company, kollaasi oma

Näin kirjoitti HUNT-teoksesta keväällä Satakunnan Kansa:

Saarinen kasvattaa Stravinskyn Kevätuhrin pohjalta yleismaailmallisen kärsimysnäytelmän, jossa ihminen kadottaa olennaisen ja ajautuu uhriksi itse rakentamalleen alttarille. HUNT antaa uniikin näytteen siitä, kuinka huima fyysinen ilmaisuvoima ja näkemyksellinen multimediavirta voidaan yhdistää visuaalisesti häikäiseväksi, painoarvoltaan massiiviseksi modernin yhteiskunnan kritiikiksi.

Ajattelin heti esityksen jälkeen, että nämä kaksi hyvin erilaista tanssiesitystä kuuluivat selvästi samaan kertomukseen. Näin ne silmissäni kuvakollaasin, juuri tällaisena:

Mustajuurikeittoa ja vadelma-suklaabrowniet

2011-12-04T22:14:00.000+02:00

Vietimme lauantaina pitkästä aikaa mukavaa iltaa ystävien kanssa. Olin ostanut Glorian ruoka ja viini -lehden ja löytänyt sieltä houkuttelevan alkuruoan. Mustajuurikeitto kuulosti hyvältä ja näytti yksinkertaiselta valmistaakin.

Arvasin, ettei näitä juureksia meidän Prismassa ole, joten suunnistin suoraan Mestarin Herkkuun. Kilo eli kaksi pussia mustajuuria maksoi vain noin seitsemän euroa. Keitto valmistui nopeasti ja maistui miedolta, hieman makealta kuten juureskeitto ainakin. Juuret olivat muuten niin mutaisia, että kuorin ne sellaisenaan vesihanan alla ja huuhtelin kunnolla lopuksi.

KOLMEN RAAKA-AINEEN MUSTAJUURIKEITTO

1 kg mustajuurta
6 dl voimakasta kasvislientä (tai 5 dl riittää)
4 dl ruoka- tai kuohukermaa (puolet ja puolet)
1/2 tl valko- tai mustapippuria
(suolaa)

Huuhtele, kuori ja paloittele mustajuuret. Kiehauta mustajuuri, kasvisliemi ja kerma kattilassa. Anna kypsyä kannen alla keskilämmöllä noin15 min tai kunnes mustajuuri on kypsää. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Mausta pippurilla ja suolalla.

Vinkki! Kuori mustajuuret ja laita ne heti kylmään veteen odottamaan siksi aikaa, että saat kaikki juuret kuorittua. Kylmä vesi estää juurien tummumista.

Lehdessä suositeltiin amontillado-sherryä korostamaan keiton kanssa. No minä ostin mainittua Monteaqvdo Dry Amontilladoa, mutta oma naamani vääntyi kyllä sitä maistaessa. Juoma oli aivan liian kuivaa makeaan taittavan keiton seurana. Muuten se oli kyllä ihan mainion makuista, ja voisi sopia suoraan keittoon lisättynä.

Tätä aion tehdä vastakin. Pääsee omaan Keittokirjaani muitten joukkoon. Palsternakkakeittokin on aivan ihanaa, ja seuraavaksi aion kokeilla maa-artisokkaa.

Illan muut ruoat ei sitten niin hyvin onnistuneetkaan. Oma vikani, kun pitää aina kokeilla uutta, vaikka on keittiössä kaksi hyllyllistä vanhoja ohjeita. Pääruoaksi valmistin täytettyä possun ulkofilettä sipulikastikkeella ja haudutettua punakaalia. Ohje oli Maija Silvennoisen joskus jossain lehdessä antama, mutta en saanut sipulikastikkeeseen oikein kunnon makua demi glacesta ja salottisipuleista huolimatta. Possurullastakin tuli ehkä vähän kuivahko ja täytteitä oli liikaa, mikä on perisyntini. Punaviini nyt kuitenkin oli hyvää...

Jälkiruokana tein vadelma-suklaabrowniet vaniljajäätelön kanssa jostakin vanhasta Ruoka ja viini -lehdestä. Taikina näytti säädetyn ajan jälkeen minusta keskeltä ihan raa'alta, ja niin paistoin sen sitten vahingossa umpikypsäksi. Mutta makua se ei haitannut: suolapähkinän, suklaan ja vadelman liitto oli mielenkiintoinen eikä tosiaankaan mikään äkkimakea. Tätä voisin kokeilla toistekin. Ja tähän se kylmä kahvinmakuinen Blossa sopi aivan erinomaisesti!

VADELMA-SUKLAABROWNIE

    75 g voita
    1 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
    2 kananmunaa
    2 1/2 dl sokeria
    1 1/2 dl vehnäjauhoja
    2 dl suolapähkinöitä
    2 dl vadelmia tai pussillinen kaupasta
    Lisäksi vaniljajäätelöä

Sulata voi. Sekoita kaakaojauhe voisulaan. Anna seoksen jäähtyä. Vaahdota kananmunat ja sokeri kevyesti. Kaada kaakao-voiseos joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Hienonna suolapähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita vehnäjauhot ja suolapähkinät keskenään ja lisää seos taikinaan. Lisää jäiset vadelmat ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa, jotta taikinasta ei tule sitkeää.

Vuoraa uunivuoka (20 cm x 30 cm) leivinpaperilla. Levitä taikina tasaisesti vuokaan. Paista kakkua 175-asteisen uunin keskitasossa noin 20 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kovahkolta. Brownie saa jäädä keskeltä kosteaksi ja pehmeäksi.

Anna kakun jäähtyä hieman. Leikkaa annospaloiksi ja tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Palojen päälle voi tietysti sihdata vähän kaakaojauhetta tai tomusokeria, ja miksei asetella muutaman itse poimitun vadelman koristeeksi, jos niitä vielä pakkasessa on.

Ensimmäiset glögit

2011-12-04T18:15:00.000+02:00

Tässä joku viikko sitten luin Ilta-Sanomien glögitestistä katkeria kommentteja tästä Blossan vuosikertaglögistä. Maku muistutti kuulemma lähinnä tuhkakupin käryä ja kahviesanssia. Se sijoittui testissä viimeiseksi eikä ole muissakaan testeissä juuri juhlinut. Minä olin ostanut pullon puhtaasti ulkonäön perusteella, kun en glögistä sinänsä suuremmin pidä, vahvasta varsinkaan. Mutta tumma pullo on ihana!

Ja ihme, niin on makukin. Tää tykkää! Mutta minä olenkin maistellut juomaa kylmänä, mikä vinkkinä muillekin. Silloin sen maku pääsee kunnolla oikeuksiinsa pehmeän kahvisena ja suklaisena. Lämmitettynä levähtää nenään voimakas alkoholisuus ja jotenkin tunkkainen maku.

Meillä oli eilen vieraita, ja tykkäsin nauttia tilkkasen kylmää Blossaa jälkiruoan eli vadelma-suklaa -brownien kanssa ja myöhemmin juustojen kumppanina. Muut eivät kyllä innostuneet, eivät edes maistamaan.

On tuolla hyllyssä jo se paremminkin menestynyt Blossa, jota maistellaan joskus myöhemmin.

Jälkikirjoitus: Olen ihastunut ja yllättynyt Viivin ja Matin voitosta! Olen äänestänyt heitä melkein joka kerta ja nauttinut Viivin tyttömäisyydestä ja upeasta liikkumisesta ja Matin machosta ja toisaalta leikkisästä otteesta. Valtava tanssin ilo ja shown tekeminen on ollut parasta heidän tanssissaan.

Nostan glögimugini siis tanssille!

Veronpalautukset kiertoon

2011-12-02T21:13:00.001+02:00

Tulipa pitkä päivitystauko blogiin, enkä pahemmin ole ehtinyt muitakaan lukemaan. Ei sillä, että niin kiirettä olisi pitänyt, onpahan vaan töitten jälkeen ollut kiireellistä televisionkatselua tai muuten vaan vetoa sohvalle kirjan ääreen tai lehtiä lukemaan.

Gloria tulee kotiin tilattuna ja jostakin syystä olin langennut ostamaan vielä Ruoka ja viini -lehden, Kameran, Koti ja keittiön ja KG:n. Ihan hullua ja ihan liikaa. No, Koti ja keittiö näytti niin kivalta, että päätin kokeeksi tilata sen. Halusin kovasti myös sen saksalaisen kauppakorin, jonka siitä saa kylkiäisenä...

Kävelin iltapäivällä työkokouksen jälkeen vielä kaupungille, samoille asioille kuin moni muukin eli veronpalautuksen innottamana. Kävin kuitenkin ensin lunastamassa liput Tero Saarisen tanssiesitykseen maanantaiksi. Tosi houkutteleva tilaisuus, sisko lähtee mukaan.

Koska tilille oli tullut ruhtinaalliset 124 euroa ylimääräistä, annoin itselleni luvan käyttää sen omien mielihalujeni mukaan. Halusin Malu Wiltzin kaviaari-silmänympärysvoiteen ja neljännen Dior Addict -huulipunan, tällä kertaa vadelmanpunaisen. Tarvitsin vielä pitkähihaisen ja -lahkeisen yöpuvun, koska entiset roikkuvat päällä ja palelen öisin. Löysin ihanan ylellisen tummanharmaan Schiesser-merkkisen silkki-modaalisetin. Sokoksen joulukuponkialennusten kanssa nämä maksoivat juuri sen palautuksen verran. Ja on näistä kyllä iloa taas vähäksi aikaa.

Bed of roses

2011-11-28T19:47:00.001+02:00

Tässä mennään reippaasti jo kolmannelle viikolle näitten ruusujen kanssa. Siinä on saanut vitoselle vastiketta.

Muuten ei liiku mitään pääkopassa, syystä että nukahdin taas töistä tultuani ruoan jälkeen sohvalle. Heräsin seitsemältä nuppi ihan tyhjänä. Silloin on oikein kiva katsella televisiosta mitä tahansa. Lukemiseksi kelpaa Yhteishyvä, vaikka parempaakin olisi tarjolla.

Näin se aika taas lipuu hukkaan, ilta toisensa perään.

Adventinviettoa ensilumen ja elokuvan parissa

2011-11-26T21:49:00.001+02:00

Kuva tammikuulta 2010, nyt uudelleen käsiteltynä

En yhtään muistanut, että tänään olisi voinut kuunnella Hoosiannan, koska siinä on jotakin ihan spesiaalia. Mies kaivoi kuitenkin eilen joululevyt esille, ja niinpä meillä on kuunneltu Loiria ja muitakin oikein antaumuksella. Ja kuin tilauksesta tänään illansuussa satoi ensilumi, ihan kunnolla monta senttiä valkoista lunta. Vilma hyppi ja pomppi innosta ja juoksutti emäntää yrittäessään metsästää lumihiutaleita suuhunsa!

Sunnuntailounaalla nautimme erinomaista pekonilla maustettua hapankaalilaatikkoa ja bratwursteja. Jälkiruoan ja kahvin jälkeen aloimme porukalla katsoa Terence Malickin elokuvaa The Tree of Life. Hyvistä arvosteluista päätellen odotettavissa oli suuri nautinto, kuten oli aikanaan Veteen piirretty viiva.

Hetken kuluttua olimme kaikki kuitenkin aika ulalla. Mistä oli kysymys? Mitä haluttiin sanoa? Oliko jotain muutakin kuin upeaa kuvausta ja Avara luonto ja Maailman seitsemän ihmettä -dokumenttia? Myöhemmin mentiin takaisin 60-luvulle, mutta kovin paljon selvemmäksi ei leffa muuttunut sittenkään. Kaksi tuntia ja vartti meni aika paljon ihmetellessä.

Jopa arvostelut menivät yli ymmärryksen. Pitihän niitä käydä lukemassa, että tietäisi edes jotakin, mistä tässä elokuvassa oli kysymys.

Jouluikkunaostoksilla

2011-11-24T22:16:00.001+02:00

Kuvattu iPhonella

Käväisin eilen illansuussa pikaisesti kaupungilla ennen kamerakurssia. Näkymä oli mieltä lämmittävä, kun jouluvalot oli sytytetty ja pääkadun puut valaistu valoköynnöksillä. Ja tietysti jouluikkunat oli paljastettu! Sokoksen ikkunassa on tänä jouluna sirkusmeininki.

Käsityömuseon ikkunaan paikalliset nukketaitajat ovat tehneet Linnan juhlat. Keskellä näkyy selvästi isäntäväki ja tervehtimään on tulossa Jorma Uotinen ja takana Aira Samulin.

Sofi Oksanenkin on mukana, ja liekö oikealla sitten Eeva ja Martti Ahtisaari.

Minä etsin vielä eilen sitä bling-blingiä pikkujouluihin mustan Rilsin housupuvun seuraksi. Löysin Sokokselta Kaaion kiiltelevän hihattoman pikkutopin, jossa on hauskan epäsymmetrinen ja väljä kaula-aukko. Hopeapaljeteilla päällystetty pikkulaukku löytyi myös ja sopi siihen kuin valettu.

Sitten vaan tarpeeksi koruja päälle, suihkaus Elie Saabia sekä punaiset kynnet ja huulet, niin pitäisi kelvata. Ehkä se juhlamielikin iltaan mennessä löytyy, minä kun en ole ollenkaan pikkujouluihmisiä.

Pikkujoulumme huipentuu Yön konserttiin. Saa nähdä, eniten mietityttää se, että siellä pitää kuulemma seistä koko ilta. Siinä vaiheessa käy tämä täti ainakin vaihtamassa korkokengät mataliin.

Torkkupeitto

2011-11-24T16:12:00.001+02:00

Tämä on se tilkkupeitto, jota olen siskolle kutonut jo pari vuotta. Toisin sanoen tilkkuja on kertynyt välillä muutama ja sitten ei pitkään aikaan mitään. Halusin tehdä tämän aitoon jäännöspalatapaan erikokoisista ja -näköisistä paloista, välillä erisuuntaan neulotuistakin. Nyt oli sitten aika koota palat peitoksi ja virkata kaikki yhteen,

Näöstä voidaan olla montaa mieltä. Puuttuvia paloja korvasin virkatuilla neliöillä, jotka minusta passaavat hyvin. Lopputuloksesta näkee kyllä, että en ole mikään guru tällä alalla, mutta veikkaan, että peiton alla tarkenee kyllä vaikka koulun jälkeen torkut ottaa.

Vilma ainakin tekisi mielellään pesän tuohon sohvannurkkaan. Pari tyynyä vielä ympärille, että saa oikein turvallisen kolon.

Kotipäivän ajatuksia

2011-11-23T16:32:00.001+02:00

Haluaisin syödä leipää. Ensin söisin rukiista Realia pari viipaletta ihan vaan Becelin kanssa. Pari viipaletta ainakin. Sitten söisin jotain kovakuorista vaaleaa leipää voin kanssa. Monta viipaletta ja paljon voita.

Haluaisin myös syödä jotain voitaikinasta. Siitä en ole muutenkaan tehnyt mitään enää kymmeneen vuoteen joulutorttuja lukuunottamatta, mutta juuri nyt tekee ihan hirveästi mieli. Esimerkiksi sellaisia, joissa voitaikinaneliöt astetellaan tartalettivuokaan, pintaan sivellään sinappia, päälle pala voimakasta juustoa ja tomaattiviipaleita. Tai sitten joulutorttuja, mielellään rahkavoitaikinasta. Voisin syödä rahkavoitaikinaa vaikka suoraan jääkaapistakin.

Kyllä kukkakaalimuusi ja chili con carnekin ihan hyvää on, mutta herkkujen vähäisyys alkaa tuntua. Olen ostanut kaappiin pienen pussin kuivattuja hedelmäkuutuioita ja käynyt napsimassa niitä ja manteleita, kun himo yltyy liiaksi. Kohta vaan pussinpohja alkaa häämöttää ja ja hiilihydraattivarasto täyttyä.

Tänään iski tämä tihkusateinen ikuinen hämärä. Jääkylmä ja kostea tuuli kuritti niin paljon ulkona, että ulkoilut olivat lyhyitä. Yritin kylmissäni jopa juosta, mutta koira ei suostunut! Se on muutenkin alkanut tänä syksynä niin omapäiseksi, että olen alkanut epäillä sen polveutuvan suoraan aasista.

Joulukuun Gloriasta vilkaisin pääkirjoitusta, jossa kerrottiin joulujutun kuvaamisesta Turun linnassa. Tarinaan tuotiin mukaan aasi, joka olisi haluttu kansikuvaankin. Aasi kuitenkin suostui sinä päivänä kävelemään pihalla vain vastapäivään, joten sitä ei saatu mitenkään talutettua kuvaan oikeinpäin.

Jotenkin tulee mieleen Vilma ja Luna.

Pikkujoulustressiä

2011-11-22T20:58:00.001+02:00

Iloinen yllätys oli tänä aamuna tämä pikkupakkanen ja valkoinen maa. Lunta oli tullut juuri ja juuri sen verran, että maa peittyi, ja toistaiseksi se on vielä pysynyt. Ennätimme Vilman kanssa vain pienelle kierrokselle lähitiellä, koska minun piti lähteä käymään päivällä töissä parin tunnin verran. Saimme sinne uuden laitteen, jonka käytönopastus oli saatava yhtä aikaa muitten kanssa. Ensi viikolla ei kuitenkaan kukaan ehtisi neuvoa minua, kun tarvitsen sitä.

Siitä olikin sitten sopiva hetki jäädä kaupungille katselemaan päällepantavaa perjantain pikkujouluun. Olin jo päättänyt pukeutua varman päälle mustiin eli vanhoihin Rilsin juhlahousuihin ja vyötäröltä tiukkaan bleiseriin. Kummatkin ovat sattuneesta syystä juuri nyt sopivia. Pitäisi vaan olla joku kimalteleva avokaulainen toppi jakun alle. Koruja löytyy yllin kyllin varastoista, mutta iltalaukku saisi myös kimaltaa. Äidin 60-luvun kiiltonahkapörssi ei ehkä olisi tarpeeksi näyttävä muuten niin mustan asun kanssa.

No en osannut taaskaan valita mitään. Ongelma on jokavuotinen, ja kotona on kaksi edellisten joulujen toppia, joista ei tietenkään ole nyt asun pelastajaksi. Löysin monta ihankivaa ja sovitinkin, mutta ei oikein säväyttänyt. On siis lähdettävä vielä uudestaan jonakin päivänä.

Olin kaupungilla taas kerran ärsyyntynyt näihin Pieni merenneito -jalkoihini. Uudet talvikengät ovat mukavat ja tarpeeksi tilavat ja matalat noin kahden-kolmen sentin kiilakannallaan, mutta hemmetin loppakuutoseni tulevat kipeäksi niistäkin! Polttaa ja sattuu päkiään ja vaivasenluuhun, ja välillä pitää heilutella ja kipristellä varpaita, että kipu helpottaisi. Nämä kivut vaihtelevat vielä eri vuosina, nyt on vasen päkiä helposti ärtyvä. Miten siis ihmeessä aion kestää pikkujouluissa korkokenkiä!

Vai panenko Aino-tossut? Oikeasti niitä mulla ei ole, eikä tule.

Nämä kuvat olen julkaissut ennenkin. Ne on otettu vuonna 2007 ensimmäisellä vähän paremmalla digikamerallani, Panasonicin DMC-FZ8 -superzoomilla. Tykkäsin siitä kovasti ja opettelin käyttämään ohjekirjan kanssa erilaisia toimintoja. Vuoden päästä oli kuitenkin jo otettava seuraava askel ja ostettava järjestelmäkamera.

Ulkoilua

2011-11-21T12:48:00.001+02:00

Oletko kuullut frisbeegolfista? Tällainen uusi rata ilmestyi tänä kesänä vakioulkoilureitillemme Laajavuoressa. Yhtäkkiä sieneen mennessä olikin väkeä polulla vähän enemmänkin ja koiraa ei niin vaan voinutkaan päästää vapaasti juoksemaan hiihtostadionin luona. Frisbeegolf houkuttelee kaveriporukoita tai kokonaisia perheitä kiertämään metsäistä rataa, joten se on erinomaista ulkoilua ja yhdessäoloa, ja suosittua! Kollaasikuvan oikeanpuoleiset jutut eivät välttämättä kuulu kyseiseen lajiin mitenkään, ovatpahan vaan ilmestyneet sinne samaan aikaan.

Periaatteessa tykkään kovasti, että aluettta kehitetään ja kaikenlaista uutta keksitään, koska se edistää koko ulkoilualueen ylläpitoa. Kyllä Suomen luontoon väkeä mahtuu, sanon itselleni. Ja minä voin opetella joskus uusiakin reittejä, saan hiukan ponnistaen ajateltua positiivisesti.

Olemme miehen kanssa yrittäneet varoa alkamasta vanhoiksi kääkiksi, jotka vastustavat kotikulmillaan kaikkea, mutta yksi juttu potuttaa tosissaan. Nuoret maastopyöräilijät saattavat tulla yllättäen tuhatta ja sataa jopa Laajavuoren luontopolkua alas, ja siinä on oltu joskus hätää kärsimässä koiran kanssa. Kerran oli yhtenä lauantaina menossa kilpailukin, kun sienikorit mukana ja Vilma vapaana lähdimme metsään. Missään ei näkynyt ensimmäistäkään varoitusta reiteistä, ja niin meinasimme jäädä jyrkällä polulla alas tulevan krossipyörän alle.

Jopa tämän pienen Vuorilammen vastapäisellä rannalla on nyt freestyle-hyppyri vesiharjoitteluun. Siitä tosin ei ole kenellekään mitään haittaa, vain hauskaa seurattavaa. Ylärinteestä saa kovan vauhdin ja sukset jalassa voi pyöriä ilmassa ennen molskahtamistaan veteen. Ei nyt tullut tosin kuvaa siitä.

Eilen lammen pinta oli osittain jäätynyt. Vesi oli hyvin korkealla runsaitten syyssateitten jäljiltä, mutta kohta se laskee, kun lammesta otetaan lumetusvesi rinteisiin ja ensilumenladulle.

Liekö tässä rantasaunoille puita?

Ruusuista

2011-11-19T22:32:00.000+02:00

Ostin viikko sitten ruokakaupasta kymmenen ruusua. Katkaisin varret ja iskin lämpimään veteen olohuoneen pöydälle. Parina iltana muistin jopa vaihtaa vettä, ja nyt kukat ovat loistaneet sopivasti avautuneena koko viikon. Harvoin on markettiruusuista saanut näin kauan nauttia. Tuoksua niissä ei ole lainkaan, vaikka muuten eläviä ovatkin.

Lauantai on sujunut verkkaisesti lenkkeillen ja kahdet päiväunet nukkuen. Sohvalla on pitänyt torkkupeiton alla seuraa yksi koira jaloissa ja toinen kainalossa. Välillä käytiin miehen kanssa sentään pyörähtämässä kaupungilla ja samalla Brick'sissä syömässä. Oli siis todellakin velvollisuuksista vapaa päivä.

Kamerakurssilla alettiin opetella Gimp-ohjelman alkeita, ja tässä leikin hieman sillä. Joskus toissavuonna yritin itsekseni opetella sen käyttöä, mutta poistin sitten koko ohjelman tarpeettomana, kun en päässyt puusta pitkään. Nyt sen saa ladata ilmaiseksi suomenkielisenä, mikä on kivaa, ja onneksi on opetustakin tiedossa.

Kuvien laatua ei mikään ohjelma paranna: nämä eivät ole tarpeeksi teräviä.

Perjantaisuunnitelma

2011-11-18T22:00:00.001+02:00

Pääsin tänään aikaisin töistä. Menin tihkusateessa bussilla kaupunkiin ja saapastelin suoraan karkkikauppaan. Ostin kahdella eurolla pussillisen paperiin käärittyjä konvehteja ja söin ne kymmenessä minuutissa. Olin suunnitellut sen, tarvitsin sitä.

Lähdin jo puolen tunnin päästä toisella bussilla kotiin. Pikaisen pissityslenkin jälkeen vedin torkkupeiton päälle ja nukuin Vilman kanssa kahden tunnin päikkärit sohvalla. Tarvitsin sitäkin.

Mies katselee Uhka menneisyydestä -jaksoja tallennuksesta. Liian jännittävää. Menen mieluummin sänkyyn lukemaan Nichollsin Sinä päivänä -kirjan loppuun.

Soffalta

2011-11-15T18:53:00.001+02:00

Työviikko taas, ja alkaa sama virsi kuin aina. Päivät ovat täysiä, ilta kuluu sohvannurkassa virkaten ja iltayö Nichollsin kirjan parissa. Uni ei maistu alku- eikä loppuyöstä. Ei kyllä väsytä päivälläkään toisaalta, joten mietin jo, missä kohta brakaa. Tai sitten vaan vietetään viikonloppu nukkuen.

Appelsiinin makuinen kahvikakku

2011-11-13T21:45:00.001+02:00

Tämä kakku ei sitten ole mikään täytekakku, vaikka vähän siltä näyttääkin. Eikä myöskään kosteanmehevä suklaakakku, vaikka näyttää vielä enemmän siltä, vaan kahvikakku. Kuivahko siis, mutta erittäin maukas ja vielä nopea tehdäkin. Ainakin jos lukee ohjetta kunnolla eikä tyri.

Bongasin tämän isänpäiväkakun muuten Maku-lehden Facebook-sivulta. Tässä alkuperäinen ohje.

Kaapissa oli kolme irtopohjavuokaa. Piti olla 24-senttinen, mutta käteen tuli nyt kuitenkin näköjään 22-senttinen. Kakusta tuli siis korkea, mikä tarkoitti pidennettyä paistoaikaa, ja vielä toisenkin kerran pidennettyä. Meni ainakin puoli tuntia uunissa, vaikka ohjeessa luki 10 minuuttia! Ylipaistettu oli.

Appelsiininen mokkakakku

Voiteluun
1rkl voita tms. ja 1 rkl korppujauhoja

Pohja
2 appelsiinia
2 munaa
11/2 dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
4rkl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
11/2 dl juoksevaa margariinia (rasvaa 80 %) tai sulatettua voita
(ruokalusikallisenkonjakkia tai sitruslikööriä) Laitoin Grand Marnieria

Kuorrutus
21/2 rkl voita
[3rkl kahvijuomaa] ei maistunut ollenkaan, lisäsin siis yhden espresso-annospussin ja ruokalusikallisen vielä sitä Grand Marnieria
3dl tomusokeria (kaakao)
2rkl kaakaojauhetta

Koristeluun2 tlkoristerakeita tai muuta koristetta

Kuumennauuni 200 asteeseen. Pingota leivinpaperi (Ø 24 cm) irtopohjavuoanpohjalle. Voitele vuoka ja jauhota se.

Peseappelsiinit hyvin. Raasta kuorta talteen 2 tl. Purista mehua 1½ dl.Sekoita vehnäjauhojen joukkoon kaakao- ja leivinjauhe sekäappelsiininkuoriraaste.

Vatkaamunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet vuorotellen mehun jamargariinin kanssa taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaadataikina vuokaan.

Paista200 asteessa 10–15 minuuttia. Meillä ei kyllä riittänyt.

Jäähdytäpohja ja siirrä se tarjoilulautaselle. Sulata kuorrutuksen rasvakattilassa. Lisää muut aineet. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytähetken aikaa. Levitä kuorrutus pohjan päälle. Koristelenonparelleilla tai raastetulla suklaalla.

Nauti hyvässä seurassa kerma- tai vaniljavaahdon kanssa päiväkahvilla.

Taikina oli hyvää, voimakkaasti appelsiininmakuista. Kuorrutuksessa toimisi varmasti paremmin aito suklaa, mutta näitä aineita nyt on helposti kotona saatavissa.

Ai söinkö itse? Söin tietenkin, ja söin vielä pakastimesta tänäänkin. Luultavasti sieluni ei saa rauhaa ennen kuin kaikki on loppu.

Miesruokaa

2011-11-13T21:43:00.001+02:00

Isänpäivänä sai äiti väistyä rehuineen keittiöstä, kun Nuorempi Poika saapui porukoineen tekemään isälle miesruokaa. Poika tuntee isänsä, joka jo kaksikymppisenä Pariisin katuja vaellellessamme ilta illan perään tilasi vasemman rannan pikkuravintoloissa hampurilaisen ja ranskalaiset oluen kera. Minä tietenkin tutustuin erilaisiin pateisiin, etanoihin, kaloihin, jäädykkeisiin ja muihin ranskalaisen keittiön kolmen ruokalajin illallisiin.

Tänään purilaiset koottiin karitsanjauhelihasta paistetusta pihvistä, mozzarellasta, punasipulista ja tomaatista ja höystettiin herkullisilla kastikkeilla. Sämpylät oli paistettu nopeasti pannulla yrttiöljyssä. Koko homma kruunattiin vielä uunista tulleilla mausteisilla lohkoperunoilla.

Nyt ei karpannut kukaan ja ruoka maistui hyvältä!

¤-¤-¤-¤-¤

P.S. Oma projektini on edistynyt ihan kivasti: kahdeksassa viikossa olen pudottanut seitsemän kiloa. Kolme senttiä on lähtenyt rinnasta, kahdeksan vyötäröltä, yhdeksän lantiolta ja kolme reidestä. Jos en näkisi lukuja, en uskoisi millään. Että olen siihen pystynyt!

Tämä tuntuu ihmeen vähän vaatteissa, mitä nyt ovat mukavan väljiä. Pari yöpukua roikkuu päällä, siinä kaikki. Nyt on tarkoitus jatkaa samalla tavalla, pikkuhiljaa ruokamäärää lisäten ja samalla pudottaen lisää.

Iltakuvia satamasta

2011-11-11T20:15:00.001+02:00

Kuvat suurenevat klikkaamalla

Talven alku tässä oli ja meni äkkiä, ja nämä kuvat on otettu tämän viikon ainoana pakkasiltana. Luntahan ei ole nähty vielä ollenkaan, mutta se miinus yksi astetta oli tosi kylmä, kun otti hanskat kädestä ja metallisesta kamerajalustasta kiinni.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain itseni illalla liikkeelle kameran ja sen jalustan kanssa. Nytkin vain siksi, että piti ottaa kurssille maisemakuvia enkä ehtinyt tehdä sitä päivänvalolla. Tosin olen vuosia suunnitellut tätä keikkaa, joten oli kiva saada syy lähteä tositoimiin. Pakko uusia vielä monta kertaa ja suunnitella otoksia vähän enemmän etukäteen.

Hilja-Line

Sattui olemaan tyyni ilta, joten kaupungin valot heijastuivat kivasti veteen.

Sataman valkoiset valot ja moottoritien keltaiset toistuvat aika mukavasti.

Tässä kohti katulamput ovat oikeastikin keltaiset väriltään. Tosin noita vastarannan valoja ihmettelen vähän, talot ovat kyllä päivällä valkoisia. Vesitorni taas on aina ollut avaruusaluksen näköinen.

Kuokkalan sillalle päin katsellessa valoja näkyi vedessä vielä enemmän.

Tässä kuvassa seisoi alkuperäisen suunnitelmani mukaan vasemmassa reunassa yksi mies ja mäyräkoira. Jotenkin kummasti heistä ei näkynyt jälkeäkään enää siinä vaiheessa, kun Suuri Valokuvaaja oli saanut säädettyä aparaattinsa. Mutta silti kuva on raikkaan tuntuinen.

Huurteisen äärellä jo aamusta

2011-11-10T17:37:00.002+02:00

Olipa hieno yksi kokonainen pakkasvuorokausi! Lopultakin näytti, että tämä kääntyy tästä vielä talveksi, mutta nyt se on taas ohi. Kävimme Vilman kanssa päivällä kävelyllä ja kaivoin pikkukameran taskusta, että sain ikuistettua nämä huurteiset kasvit.

Muuten ahersin koko aamupäivän kamerakurssin tehtäväkuvien kanssa. Kyllä on amatöörillä välillä vaikeuksia saada esille sitä, mitä haluaa. Tehtävissä kun ei ole tarkoitus käyttää kuvankäsittelyä ollenkaan, ja juuri sillä olen tottunut tekemään lopullisen rajauksen ja värisäädön.

Eilen illalla hytisimme porukalla satamassa, kun harjoittelin yökuvien ottoa jalustan kanssa. Mies ja koira kiertelivät samalla iltalenkkiä siinä lähellä. Yhden asteen pakkanen teki puulaiturista liukkaan ja kohmetti sormet palikoiksi. Tuli mieleen, miten sitä on ennen talvesta selvitty, kun nyt jo näin palelee...

Niistä kuvista enemmän huomenna.

Iltakuvia ja syväterävää asiaa

2011-11-09T18:17:00.003+02:00

Pilvet alkoivat väistyä eilen iltapäivällä ja taivas näytti pitkästä aikaa sinistä väriä. Kellon käydessä viittä näin kuun nousseen. Alarinteen puolella yhden talon kattoremontti näytti jatkuvan vielä ja näitä valaistuja kehikkojahan piti päästä kuvaamaan! Jalusta siis esille ja makuuhuoneen ikkunasta zuumaamaan!

Suojapressuja tässä näköjään vasta viriteltiin, koska seuraavana aamuna koko kehikko oli jo peitossa.

Muuten tämä päivä käynnistyi silmälääkärillä. Tarvitsen syväterävät silmälasit nähdäkseni kunnolla töissä tietokoneen näytölle. Olen jo pitempään kärsinyt niskakivuista, kun keikutan päätä ja yritän etsiä parasta näköaluetta rilleistä. Kotona kannettavan voi nostaa syliin ja katsella rauhassa linssin alaosan läpi.

Fysioterapeutti kävi työterveydestä kohentamassa ensin työasentoani pöydän ääressä, mistä muuten olikin heti hyötyä, ja mittasi etäisyyksiä ruudulle ja pöydälle. Näyttöä joutuu aika paljon tuijottamaan, vaikka en varsinaisesti toimistotyötä teekään. Joka tunti kuitenkin osa ajasta siinä menee ja varsinkin sähköpostiliikenne nykyään on aika runsasta kaikkine liitteineen. Niitä lukiessa silmäni sumentuvat välillä kokonaan.

Kehykset on sitten kokonaan toinen juttu. Ehkä katselen niitä lisää loppuviikosta, tänään ei ainakaan vielä onnistanut. Kehysten valinta on melkein yhtä vaikeaa kuin pikkujouluvaatteitten.

Piipahdus rentouttavaan ympäristöön

2011-11-08T15:47:00.001+02:00

Kuva

Blogimaailmassa tekee joskus löytöjä, joista on paljon iloa ainakin hetkeksi. Levollisenkauniin Kanelia ja kardemummaa -blogin kautta löysin tällaisen sivuston kuin everything charming. Siis ihania kotikuvia kerättynä, ja taustalla soi aiheeseen erinomaisesti sopiva ja suorastaan elähdyttävä musiikki!

Jotenkin niin hämärää

2011-11-07T13:28:00.000+02:00

Nyt tarvitaan taas energisiä värejä heti tähän alkuun. Energiat on nimittäin lähteneet ihan veks tästä kropasta. En minä mitenkään huonosti voi, olenpahan vaan vapaan tarpeessa. Työviikko oli yllättävän tiivis ja imi voimat aika tyhjiin. Monta kertaa yllätin itseni kiirehtimästä, ja sitä en kestä enää ollenkaan. Sen takia annoin itseni langeta perjantaina siihen rahkapullaan ja suklaaseen.

Eikä se tietenkään siihen jäänyt. Nukuin sen mässäilyn päälle melkein koko lauantain. Illaksi saimme kutsun pojan luo nauttimaan punaviiniä ja homemade pizzaa, jota olin toivonut syntymäpäivälahjaksi. Ilta oli rattoisa ja pojan tyttöystävän tekemä karppaajan pizza oli viedä kielen mennessään.

Pizzapohja oli mielenkiintoinen, ohje tässä. Päällä oli tomaatin lisäksi pekonikuutioita, paistettua sipulia ja paprikaa, ja valkosipulinen yrttiöljy kruunasi vielä maut. Kuvaa en tietenkään ehtinyt ottaa.

Pizzaleipurin puhelimelta löytyi hauska kuva Her Ladyshipistä.

Tämä epeli on oppinut hyppäämään tuolille ja on tässä ottanut paikkansa pöydässä. Näyttää ihan kuin se osallistuisi keskusteluun. -Toivottavasti meidän Vilma ei tajua tuota tuota tuolille hyppäämistä, muuten olemme helisemässä sen ahmatin kanssa.

Minä en olisi minä, jos en olisi ottanut kahvin kanssa myös kahta palaa päärynätorttua ja tietysti lisää punaviiniäkin. Ne maistuivat hyvältä ja nautin illasta. Paino kyllä nousi kokonaisen kilon.

Vielä maanantaikin on mennyt oudon tahmeissa merkeissä, aivan kuin ei pääsisi kunnolla hereille ja vauhtiin ollenkaan. Vilma leikki lenkillä tavalliseen tapaan, mutta viitsin heittää sille keppiä ja käpyjä vain muutaman kerran. Iltapäivällä tapaan vähän ihmisiä ja menen ystävien kanssa syömään, tietysti jotakin kevyttä siis.

lllalla voinkin sitten aloittaa lahjaksi saamani kirjan, David Nichollsin One day eli Sinä päivänä. Olin jo pitkään odotellut sitä kirjastosta, kun Pikkujutut kesällä hehkutti, että jos koko kesänä aiot lukea yhden kirjan, kannattaa valita tämä.

Pitäisiköhän sittenkin hankkia korsetti?

2011-11-04T21:00:00.000+02:00

Hohhoijaa, oli minullakin nuorena sorja uuma, kuten tuossa patsastelevalla nuorella Minna Canthilla. Sitä vyötäröä olen nyt metsästänyt jo seitsemän viikkoa. Kolmen viimeisen viikon aikana vyötärö ei ole kaventunut yhtään eikä paino ole inahtanutkaan. Motivaation kanssa alkaa olla pieniä vaikeuksia.

Tänään lähdin töistä puoliltapäivin kokoukseen, jonka tiesin kestävän koko iltapäivän. Olin valmiiksi nälkäinen, sillä 280 kaloria aamiaisesta ja lounaasta yhteensä ei ole paljon. Päätin jo menomatkalla, että tänään aion syödä alkajaisiksi kahvilla tarjotun pullan. Ja kyllä kuulkaa rahkapulla osasi maistua hyvältä! Suu nautti, mutta maha möyrysi sen jälkeen koko kolmetuntisen.

Kotimatkalla kävin ruokakaupassa, ja kuinka ollakaan, ostin siinä kassajonossa odotellessa houkuttelevaa Lindtin uutta suklaata. Oikeaoppisen ilta-aterian ja muutaman tunnin kuluttua olin syönyt suklaalevystä viimeisenkin murusen, ihan yksin. Ainoa ajatukseni oli, että prkl, tämän olen ansainnut!

Märkää ja pimeää

2011-11-01T19:48:00.001+02:00

Aamua Jyväskylän pimeänsumuisessa satamassa.

Edes jotakin iloa aikaisessa heräämisessä.

Mukana taskukamera, jolla saa ihan kelpo kuvia pimeässä,

kunhan ei katso niitä kovin tarkasti.

Aurinko nousee kohta pilvipeitteen takana,

parasta kipittää töihin.

Henkilökunta, rapsutuksia!

2011-10-30T18:32:00.000+02:00

Mo! Kukaan ei taas oo mun kaa, vaikka mää oon odotellu täällä ainakin minuutin...Kohta mää alan mouruta, että joku tänne rapsuttaan ja vähän äkkiä.

MooUuu...nyt se tajus!

Raps-raps,

raps-raps.

Täh, miten niin koko peite on täynnä pieniä mustia karvoja?! Ei muuten oo, ainakaan mun.

Vilma näyttää kuvissa mukavasti hoikistuneelta. Samaa ei voi kyllä sanoa emännästä. Kahden viimeisen lomaviikon aikana olen monena päivänä syönyt aika normaalisti, kun on oltu muitten ihmisten kanssa tekemisissä. Tänä viikonloppuna nautin jopa croissantin yhtenä aamuna ja puoli sämpylää toisena. Pari pientä palaa puolukkakakkua on mennyt myös, vähän jäätelöä ja viiniä. Ei siis ihme, ettei paino ole laskenut. Onneksi ensi viikko menee töissä, ja siellä on ainakin helppo jatkaa pussikuuria.

Kotoilua

2011-10-29T13:27:00.002+03:00

Takana on kolme viikkoa lomaa. On ollut ihanaa käydä Helsingissä ja Oulussa ja toisaalta on ollut tarpeeksi aikaa olla vaan rauhassa kotona. Viikonlopuille on ilmaantunut sopivasti ohjelmaa; nyt tuli vanhempi poika avovaimonsa kanssa käymään entisessä kotikaupungissa.

Ripustelin viime pyhäksi kuvat paikoilleen eteisessä. Otin sieltä kuvia, ja kuten tavallisesti, heti huomasi kuvassa sellaista, johon ei muuten kiinnitä huomiota. Kuten kaikki nuo tavarat, joita en huomannut siirtää pois, mutta myös pikkukuvien liika mustuus. Minusta musta paspis mustan kehyksen kanssa oli niin hyvä idea, mutta onneksi olin ostanut myös vaihtoehdoksi valkoiset. Clas Ohlsonilta löysin niitä, missään muualla en ole täällä nähnyt irtopaspiksia.

Nyt on hiukan kevyempi tunnelma. Callunat kassista on istutettu, Karpin ateriakirja palautettu (ei ollut kovin inspiroiva) ja kypärä heitetty ylimmälle hattuhyllylle. Vakituinen rekvisiitta eli koira on omilla teillään.

Siinä ne peililiukuovetkin näkyvät. Kuva on otettu keittiön oviaukosta. Kapeahko eteinen avartui kovasti. Olin luullut tilanneeni valkoiset metalliosat oviin, mutta en viitsinyt vaihdattaa niitä, kun on venynyt muutenkin niin pitkään tämä pikkuremontti. Ei niihin kiinnitä luonnossa mitään huomiota, kun ovat peilinväriset. Kuvassa kyllä erottuu.

Makkarin pikkukuvat järjestelin entisille paikoilleen. Ja nyt tosiaan tekisi mieli maalata tuo ajopuun värinen seinä samalla tummanharmaalla kuin toinenkin, olisi jotenkin niin turvallinen tumma pesä koko huone! Ehkä tässä talven tullen...

Tahtoo väriä!

2011-10-27T15:18:00.001+03:00

Kuvien lähde: Pinterest

Juuri tällaisia värejä haluaisin nyt ympärilleni. Harmittelen kauheasti, että Indiska lopetti täällä joskus viime vuonna, sillä heillä oli aina valikoimissaan tällaista intialaista riemunkirjavuutta. Tahtoisin sisustaa punaisen vierashuoneemme tuon oven sävyin ja aloittaisin riemunkirjavalla palasista ommellulla sänkypeitolla ison tuplavuoteen päälle. Mutta mistä sellaisen tähän hätään keksisi? En halua mitään kallista, vaan edullista ja värikästä, lämpimiä sävyjä punainen, violetti ja tummankeltainen johtotähtenä.

Nämä kaksi kuvaa ovat meidän vierasmakuuhuoneesta, jonne taas huomenna odotetaan vieraita. Aloitin nyt ripustamalla sinne karpalonpunaiset jouluverhot, jotka ovat seinän sävyä. Oranssia on Ikean tyynyssä, mutta lisää väriä tarvitaan. Onhan se alku, että sain nuo verhot sinne, mutta ne ovat auttamattoman lyhyet. Kaipaan tuonne nyt lisää violettia ja tummemman peitteen. Lipasto ja lamppu ovat mustat.

Tämä on yksi Vilman lempipaikkoja.

Kaikki muut kuvat löytyneet Pinterestistä.

Viisi asiaa, joita kuolinvuoteella kadutaan

2011-10-25T16:06:00.000+03:00

Blogisurffailussa törmäsin Hidasta elämää -blogiin, josta löytyi mielenkiintoinen kirjoitus Kuolinvuoteella kadutaan eniten, ettei tullut hidastettua. Tämähän kiinnosti heti, koska olosuhteiden pakosta olen joutunut opettelemaan hidasta elämää jo vuosia.

Näitä katujia on tavannut australialainen sairaanhoitaja Bonnie Waren, joka on törmännyt ilmiöön työskennellessään kotisairaanhoidossa kuolevien ihmisten parissa. Hän on kirjoittanut aiheesta samannimisen kirjan ja nimellä löytyy myös blogi.

Kuolinvuoteella kadutaan eniten

1. Ettei ollut rohkeutta elää omaa elämää, vaan tuli elettyä muitten odotusten mukaan.
2. Että tuli oltua niin paljon töissä.
3. Ettei uskaltanut näyttää omia tunteitaan.
4. Ettei tullut oltua yhteydessä ystäviin.
5. Ettei uskaltanut olla onnellinen.

Olen aina ajatellut, että yksikään ihminen ei varmaan ole kuolinvuoteellaan katunut sitä, että oli paneutunut työasioihin liian huonosti, tai että olisi pitänyt antaa sinne enemmän aikaansa! Työ ei todellakaan tule kenenkään haudalle itkemään, niin ihanaa kuin siellä joskus onkin. Vähän aikaa joku muistelee ja siinä se on.

Vilja Kerolan puutyöstä

Ainoa, missä olen oikeasti merkityksellinen, on lähipiiri, perhe ja ystävät. Vaikken vielä kuolemaa teekään, kolahtaa jokainen noista viidestä kohdasta jollakin tavalla minuunkin. Olisin voinut olla rohkeampi ja itsenäisempi jo aikaisemminkin, ja voisin vieläkin petrata paljon. Antauduin aivan liikaa työn imuun kolme-nelikymppisenä, kun lapseni olisivat tarvinneet minua.

Olen edelleen perisuomalaisen niukka tunteenilmaisussa ja välillä kaikki tunteet ovat hautautuneet burn-outin syövereihin. Niitä on pitänyt kaivamalla kaivaa esiin terapiassa. Olen harvakseltaan yhteydessä ystäviin ja sukulaisiin, mutta onneksi yhteys on olemassa ja yhteinen sävel löytyy haluttaessa.

Mutta onnellinen olen uskaltanut olla! Siinä olen synnynnäisesti hyvä, olen melkein aina ollut onnellinen. Siinä on nimittäin kysymys näkökulmasta, ja näkökulmanhan ihminen voi aina valita.

Onnellisuus on oma valinta, painottaa Warenkin. Mutta tuleeko sitä kaikessa arjen tohinassa aina edes ajatelleeksi?

Alkuviikon haja-ajatuksia

2011-10-24T21:04:00.000+03:00

Juhlien jälkeen vedimme miehen kanssa kumpikin henkeä koko sunnuntain. Minä nukuin aamukahvin jälkeen Vilman kanssa sohvalla puoleenpäivään asti, ja ihan ansaitusti. Rauhassa on mennyt vielä tämä maanantaikin. Lähdin vasta iltapäivällä kaupungille, kamera laukussa ottamaan kamerakurssin viikkotehtäväkuvia.

Kävin myös taas tapaamassa laihdutusvalmentajaani. Viime viikko meni vähän niin ja näin matkan ja juhlien takia, joten kahden viikon saldoksi jäi vain vajaan kilon pudotus. Näitten löysäilyjen jälkeen on ollut vaikea saada itseään ruotuun takaisin. Tekee mieli palata vanhaan syntiini naposteluun, tai siis olen palannut.

Viime viikolla olin pirteä ja jaksoin tehdä kaikenlaista. Arvelin itse sen johtuvan oikean ruoan syömisestä. Sovimme siis, että alan syödä vähän enemmän, kolmen pussiruoan lisäksi kaksi pientä ateriaa päivässä. Ihanaa, saa syödä 800 kaloria päivässä. Saas nähdä, miten siinä käy.

Kotimatkalla poikkesin kenkäkaupoissa. Löysin Sokokselta kivannäköiset kiilakantaiset Ecco-nilkkurit, joissa jalka lepäsi ihmeen mukavasti. Hinta oli edullinen, joten mukaanhan ne oli otettava. Hyvin istuvat kengät ovat tällaiselle arkajalalle kullanarvoiset. Niillä pitää voida kävellä. Siksi niitä ei myöskään voi kuvata blogiin...

Suklaajuustokakkua juhlaan

2011-10-22T23:26:00.000+03:00

Olipa aikamoinen lauantai! Aloitin suklaakakunteon jo aamuyhdeksältä ennen ensimmäistä kahvikupillistakaan. Olin arvannut aivan oikein ohjetta lukiessa, että työläs on. Ohje on myös valtavan iso, ainakin viidentoista hengen kakku. Siitä riittää isoon 26-senttiseen irtopohjavuokaan kunnon kerrokset tai 24-senttiseen leivinpaperi reunalla tukemassa. Tai sitten kahteen 20-senttiseen vuokaa, johon siis voisi yhtä hyvin tehdä puoli annosta. Se puolittaminen on kyllä erittäin hyvä idea muutenkin.

Kolmikerroksinen suklaa-juustokakku à la Sara

Pohja:

390 g Oreos-keksejä, täyte poistettuna (kuka niistä nyt täällä on kuullut?)
210 g voita, sulatettuna

- Käytin 300g Domino-keksejä, siis mitattuna ilman täytteitä, ja 150 g voita. Pohjamassan määrä oli sittenkin vielä liian suuri. Ensi kerralla saa riittää 200-250 g keksiä ja 75- 100 g sulatettua voita.
- Murskaa keksit tehosekoittimessa. Lisää sekaan sulatettu voi. Laita massa leivinpaperoituun irtokakkupohjavuokaan. Paina keksipohja lusikalla tasaiseksi.
- Vie pohja jääkaappiin ja tee sillä aikaa täyte.

Täyte:

1 ¼ dl vettä + 2 rkl liivatejauhetta TAI 10 liotettua liivatelehteä kupilliseen kiehuvaa vettä
800 g tuorejuustoa, maustamaton
2 ½ dl maitoa
2 ½ dl sokeria
120 g valkoista suklaata
120 g maitosuklaata
120 g tummaa suklaata
5 dl kermaa, vaahdotettuna

- Laita kulhoon vesi, ripottele liivatejauhe päälle ja anna seistä. Neste lämmitetään vasta vähän myöhemmin.

- Sulata maitosuklaa, tummasuklaa ja valkosuklaat erillisissä kulhoissa mikroaaltouunissa (erittäin miedolla lämmöllä). Anna jäähtyä vähän.

- Sekoita tuorejuusto ja sokeri kuohkeaksi massaksi. Lisää joukkoon maito ja sekoita. Sulata liivate vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Sekoita liivate hiukan jäähtyneenä juustomassan joukkoon.

- Jaa tuorejuustomassa kolmeen osaan eri kulhoihin. (Liivatteen ehtii lisätä vielä tässäkin vaiheessa, jos jäi aiemmin tekemättä. Siinä on järkeä: sekoitin itse liivatteen jo alussa juustomassan sekaan, mistä syystä suklaaseokseni meinasivat hyytyä jo ennen kuin pääsivät kakkuun asti.) Lisää liivatteen jälkeen suklaat kulhoihin, yksi väri kuhunkin.

- Vaahdota kerma ja jaa vaahto tasan kuhunkin kulhoon. Sekoita kukin täyte nuolijalla hyvin sekaisin.

- Ota kakkupohja jääkaapista ja lisää ensimmäinen täytekerros eli valkosuklaa. Laita kakku takaisin jääkaappiin hyytymään, noin 5-10 minuutiksi. Kaada sen jälkeen päälle maitosuklaakerros ja laita kakku vielä hetkeksi jääkaappiin. Lisää lopuksi tummasuklaakerros.

- Anna kakun olla hyvin suojattuna jääkaapissa muutaman tunnin, tai yön yli.

- Koristele tummilla ja valkoisilla suklaalastuilla. Kuorimaveitsellä saa suklaalevyn takaosasta mukavasti leveähköjä lastuja.

Iltapäivä oli ihana ja ilo nuorten tapaamisesta lämmittää mieltä vieläkin. Ruoat onnistuivat hyvin, vaikka jouduinkin valmistamaan yhdeksän hengen päivälliset yksin. Mies päätti osallistua nytkin taloyhtiön talkoisiin täystehoisesti, vaikka satoi vettä ja muitakaan ei juuri näkynyt. Pienessä talossamme asuu vain kaksi miestä, ja toista ei näy koskaan talkoopäivänä.

Ruoanlaitossa oli paljon askartelemista, varsinkin salaatin esivalmisteluissa. Toisaalta juuri siitä pidän. Väänsin vielä pikkusuolaisiksi alkunaposteltaviksi pieniä paahdettuja patonginpalasia oliivitahnalla, mozzarellapalalla ja paahdetulla kirsikkatomaatilla päällystettynä. Itse ainakin tykkäsin niistä kovasti, samoin Vilma, niin kiellettyä kuin leipä nyt onkin. Ohje löytyy nimellä Miinan oliveida. Vilma muuten onnistui valmisteluvaiheessa vetämään keittiönpöydältä pyyheliinan avulla leipiä itselleen lattialle aika monta leipää!

Pekoniin kääräistyt halloumitikut, jotka olin maustanut chilijauheella ja paistanut uunissa, ne tekivät myös hyvin kauppansa, ja niitäkin Vilma yritti metrin pituisella kielellään kalastaa pöydältä. Kääröjä olisi saanut olla enemmänkin. Ohje löytyi Karpin ateriakirjasta.

P.S. Korjasin tuota kakkuohjetta hiukan.

Puuhaperjantai

2011-10-21T23:07:00.003+03:00

Tämän ruokakunnan rouva ja herra ovat touhunneet kaikenlaista pientä kunnossapitoa ja kodinlaittoa syysloman lopuksi. Mies on siivonnut ja sahannut ja naputellut eteiseen loputkin lattialistat paikoilleen. Minä olen kuluttanut hirveästi aikaa taulujen ja kuvien sekä yleisen järjestelyn parissa. Hankin Clas Ohlsonilta muutamia mustia pikkukehyksiä lisää ja niihin sopivia paspiksia. Tarvitsin eteiseen lisää mustaa yhden tumman taulun ympärille, ja kaikki kehykset siellä muutenkin ovat mustia.

Kaivelin lipastonlaatikosta vanhoja valokuvia ja totesin, että irtokuvia on aika vähän, kun kuuteen vuoteen ei ole tullut teetettyä yhtään. Kaikki mustavalkoiset olivat aataminaikuisia eikä tähän hätään ehtinyt teettää uusiakaan. (Muistin samalla muutakin aataminaikuista: kansakoulussa opeteltiin kirjoittamaan kynällä, joka oli vain kukonaskeleen verran edistyneempi versio sulkakynästä. Kärkeä kastettiin mustepulloon...)

Mallasin ees ja taas kuvia ennen kuin sain ne mieleiseeni järjestykseen. Naputtelin sitten naulat kaikille, ja sain eteisen valmiiksi. Sama jatkui vielä makuuhuoneessa, jossa olen tähän asti nauttinut uudesta tummanharmaasta seinästä sellaisenaan. Se näyttää jopa niin hyvältä, että olen ajatellut maalata toisenkin seinän samanväriseksi. Jotenkin tummuus puhuttelee nyt enemmän kuin vaaleus -vai johtuuko se vain vuodenajasta?

Ensin kuvat järjestykseen sängyn päällä ja siitä yksi kerrallaan naula seinään ja kuva paikoilleen. Iso ryhmä perhekuvia puunvärisissä kehyksissään pääsi takaisin seinälle. Intouduin vielä järjestelemään miehen työhuonetta ja heittämään turhaa tavaraa pois sieltäkin. Hän ei nimittäin hevillä tee sitä itse. Kirpputorille ja roskikseen on jo rahdattu kaikenlaista.

Huomenna kutsuvat ensin pakolliset pihatyöt, mutta sen jälkeen täällä alkaa vimmattu kokkaus. Juniori tulee viettämään synttäreitään tutuksi tulleeseen tapaan. Porukka menee ensin iltapäivällä kylpylään ja tulee sieltä meille skumpalle ja syömään. Mamma kokkaa, pappa betalar ja kaikilla on hauskaa! Eikun ihan oikeasti, on kivaa, että tulevat. On suuri ilo tavata näitä ihania nuoria aikuisia.

Ruokalista on suunniteltu helpoksi ja yksinkertaiseksi. Pikkusuolaisten lisäksi teen alkupalaksi rapean parmankinkkusalaatin. Pääruokana on sankarin toivomuksesta iki-ihana pollo limonello.

Kuva: Ruoka à la Sara

Tarkoituksena oli värkätä vielä tämän illan aikana tällainen Sara la Fontainen kolmikerroksinen suklaa-juustokakku. Näyttää huikean hyvältä ja vähän työläältäkin, mutta pitää kokeilla, kun on useampi syöjä tulossa. En nyt kaikelta touhultani ehtinyt kuitenkaan paneutua siihen illalla muuten kuin syömällä yhden rivin maitosuklaalevystä (HYI!). Teen kakun siis heti aamulla hyytymään jääkaappiin, first thing. Ja sen on parasta mennä sitten kokonaan, kakunloppuja EN nimittäin aio syödä huomenna itse. En, en ja en, sanon hyvin vakuuttavasti itselleni.

Alussa olevat kuvat olen ottanut Amsterdamissa tai Milanossa jossakin museossa.

Lomalla Oulussa

2011-10-20T21:01:00.000+03:00

Kävelyllä Ainolanpuistossa

Perinteinen syyslomamatka entisille kotikonnuille on taas tehty. Perheeni muutti Oulusta Jyväskylään neljäkymmentä vuotta sitten ja olen käynyt siellä siitä asti melkein joka syksy, ja tietysti muulloinkin. Vanhemmat muuttivat sinne takaisin jo 80-luvulla ja pikkusiskokin valmistuttuaan 90-luvulla. Sukua asuu siellä vielä paljon, mutta suhtaudun silti Ouluun aina vieraana ja ihastelen kaupunkia turistin lailla.

Esiintymislava Rotuaarilla

Yritin ihan tosissani löytää itsestäni edes vähän intoa siivoukseen tai muuhun tyttärelle kuuluvaan puuhaan, mutta sitä ei tälläkään kerralla löytynyt yhtään. Onneksi kahdeksankymppiset vanhempani ovat lopultakin ottaneet ulkopuolista apua siivoukseen: reipas serkkuni käy siellä auttamassa tarvittaessa.

Sen sijaan tehtiin jotain muuta, mitä osaan paremmin eli shoppailtiin. Hankittiin uusi mikroaaltouuni, päivitettiin kummankin vanhat ja huonot puhelimet ja opeteltiin yhdessä käyttämään uusia. Neuvoin myös isää tietokoneen kanssa. Hän on oppinut kirjoittamaan Wordillä ja se onkin tärkeää, kun hän on taas työstämässä yhtä kirjaprojektia. Molemmat ovat innokkaita sähköpostin käyttäjiä ja äiti seuraa innolla naamakirjassa nuoremman sukulaiskaartin kuulumisia.

Löysin äidille laukkukaupasta konjakinvärisen nahkalaukun todella hyvään tarjoushintaan. Äiti tarvitsee pitkän hihnan, joka yltää olan yli, kun hän liikkuu kävelysauvojen kanssa. Samasta syystä hän ei enää mielellän lähde kaupungille. Sain vaihdossa häneltä Longchampin mustan olkalaukun, jossa on liian lyhyt olkahihna.

Ja se paino: vain pientä muutosta, mutta eipä ainakaan noussut kyläillessä. Söin aamulla 138 kcal:n cambridge-puuron ja muuten oikeaa ruokaa hiilareita välttäen. Ainoa lankeemukseni oli kaura-karpalo-cookie, joka oli ihan pakko saada. Olin nimittäin yhtenä päivänä yksin kaupungilla ja menin Robert's Coffeehen Vimassa, ihanaan kahvilaan, joka on ikäänkuin eristyksissä muusta maailmasta. Jotenkin siellä on aina sellainen tunnelma, jota toivon kahvilanautinnolta. Kaikki muut pullahoukutukset onnistuin välttämään, äidin tattirisottoakin otin vain teelusikallisen, vaikka hyvää oli.

Neljässä ja puolessa viikossa olen päässyt eroon viidestä ja puolesta kilosta. Vyötäröltä ja lanteilta on silti sulanut pois seitsemän senttiä, reisistä kolme ja rinnanympäryksestä yksi. Silti viimetalviset mustat farkut ovat vasta sopivat, mitä nyt kavensin lahkeita ulkosaumasta lanteille asti. Olen ihan ihmeissäni siitä, miten helposti tämä on tähän asti sujunut, varsinkin verrattuna entisiin dieetteihin: tässä ei tosiaankaan tarvitse elää kurnivan vatsan kanssa. Pussiruoat pitävät nälkää ja kuulemma sisältävät tarpeelliset ravintoaineet. Toisaalta olisin odottanut nopeampaakin pudotusta alle 800 kilokalorilla päivässä.

Vasta nyt olen alkanut tuntea oloni oikeasti virkeäksi ja reippaaksi. Oulussa ajattelin sen johtuvan siitä, että söin oikeaa ruokaa ja enemmän kaloreita, mutta sama on jatkunut tänään kotonakin. Väsymys on väistynyt ja nukun hyvin yöllä -ainakin nyt lomalla.

Graffiti-taidetta Ainolanpuistossa

P.S. Kuvat on otettu uudella puhelimella. En aio ottaa tavaksi, mutta ihan siedettävän tasoisia ovat.

Iltarusko lomaviikon alkajaisiksi

2011-10-16T22:11:00.000+03:00

Kuva on otettu pikkupokkarilla liikkeellä olevasta autosta etuikkunan läpi. Sattui kerrankin komeat värit taivaalle, kun oltiin illansuussa palaamassa kaupungin toiselta laidalta kotiin. Olimme viettäneet iltapäivän nuoremman pojan luona Lutakossa tuossa järven rannalla. Miehet vaihtoivat autoon talvirenkaat ja sen jälkeen juniori päivitti uuden puhelimeni ja opasti minua sen käytössä.

Olinkin jo ehtinyt törmätä moneen tenkkapoohon siihen mennessä. Eikä sen jälkeenkään homma mitenkään selvää ole ollut. Vietin koko illan vielä tietokoneella yrittäen ladata puhelimeen musiikkia ja valokuvia omalta koneelta. Musiikit lopulta sain sinne, mutta kuvista sain siirtymään vain entisessä puhelimessa olleet kuvat.Yhteystiedot sain siirrettyä kyllä vanhasta puhelimesta talteen yhdellä ohjelmalla, mutta en sitten iPhoneen millään.

Ja niin jäi pakkaamiset Oulun reissulle tähän aamuun. Onnistuin illan rasitusten jälkeen nukkumaan puoli kymmeneen asti, joten lähtöä piti siirtää pariinkin otteeseen, että ehtisin mukaan. Puolilta päivin päästiin kuitenkin matkaan. Takapenkillä Vilmalle piti seuraa nuorempi miniä, joka lähti käymään kotonaan Oulun lähellä.

Neljä ja puoli tuntia minä siirsin käsin joka ikisen numeron entisen luurin muistista uuteen. Hirveä homma! iPhonessa on vielä qwerty-näppäimistö, mikä yhdellä peukalolla operoituna on aluksi vaikeaa, kun sormi hakeutuu automaattisesti Nokian asemiin. Vasta jossakin Kempeleen kohdalla sain viimeiset sisään.

Kuva lainattu täältä

Nyt ollaan sitten Oulussa ainakin tämä alkuviikko. Onneksi ei ole sateita tiedossa, vaan ihan hyviä syysilmoja.

Miellyttävää viikkoa kaikille!

Laatuaikaa hyvässä seurassa

2011-10-14T23:59:00.001+03:00

Silja Puranen, Ilman turvaverkkoa

Olin eilen illalla työporukan kanssa teatterissa, pitkästä aikaa. Edellinen kerta taisi olla keväällä. Tätä oli suunniteltu pitkään. Menimme ensin kaikki kaksitoista leidiä syömään Figaroon, ja sieltähän ei ole koskaan tarvinnut lähteä pois pettyneenä. Pieni ja intiimi ravintola tarjosi nytkin ihania makuja, alkaen viinistä: Eric Louis Sancerre Blanc oli juuri niin hedelmäistä ja kukkaisen raikasta kuin vain kuiva viini voi olla.

Otin alkuruoaksi vuohenjuustobruleen, kirsikkatomaattisalaattia ja basilikasorbettia. Jokainen osanen maistui mainiolta! Brulee oli pikkuruinen puolen desin annos ja tomaattisalaattia ja sorbettia oli ruokalusikallisen verran, mutta se oli juuri sopiva määrä ruokahalun herättäjänä. Varsinkin tällaisella tulevalla hoikalla (!) ihmisellä...

Pääruokana söin paahdettua siikaa, jokirapukastiketta, lohi-kampasimpukkaterriiniä ja muhennettua fenkolia. Siika oli, well, hyvin mietoa, kuten aina. Kastike myös niin mietoa, etten kyllä rapua siitä maistanut, mutta vika saattoi olla maistajassakin. Terriini oli kyllä hyvää, ja fenkolia taisi olla rapeassa kasvislisäkkeessä. Annos jätti siis vähän kylmäksi, mutta seurueen lihansyöjät olivat kyllä kovin tyytyväisiä.

Jälkiruoan kuittasin kahvilla eli aika hyvin tuli pysyttyä kurissa. Mutta laihduttaja mässäilee ruoasta puhumallakin! Koko ilta oli meille palkkiona hyvin tehdystä työstä, ja vaikka en siihen tehtävään ollut paljonkaan osallistunut, nautin täysin siemauksin. Ilta oli niin onnistunut, että päätimme ottaa sen uusiksi vielä syksyn aikana.

Kaupunginteatterin Piaf-näytelmä ei etukäteen herättänyt mielessäni sen suurempia intohimoja, mutta onnistui ehkä juuri siksi yllättämään positiivisesti. Edith Piafin elämästä en tiennyt etukäteen mitään, mutta lauluthan olivat lähes kaikki tuttuja. Niitä kuuli jatkuvasti radiosta lapsena 60-luvulla.

Pääosan esittäjä Raisa Vattulainen on itsekin pienikokoinen ja suuriääninen nainen ja hän veti pääroolin suurella tunteella. Piafin elämä ei kovin kaksiselta näyttänyt, kurjasta lapsuudesta lähtien. Kaikesta myöhemmästä menestyksestä huolimatta hän kärsi yksinäisyydestä ja kuitenkin karkotti helposti ihmiset luotaan karkealla käytöksellään.

Mutta se laulu! Se pelasti kaiken.

Nämä ovat Minna Kangasmaan installaatioita vanhoista lautasista. Ilman salamaa otettuna kuvissa näkyy vähän häiritsevästi varjot seinällä.

Maisemia mereltä ja kuulumisia eteisestä ja ihan vähän taskustakin

2011-10-13T16:30:00.000+03:00

On aivan hieno juttu, että meillä lopultakin on liukuovet asennettuna eteisessä. Kaikkine jahkailuineen kesti muuten aika kauan. Ne todella parantavat näkymiä tuomalla lisää avaruutta ja valoa. Tulee kyllä mieleen, miksi ihmeessä näitä muutoksia ei tehty jo aiemmin?

Valoa eteisessä onkin nyt riittämiin, kun vaihdettiin kattoon päivänvalon väriset lamput. Watteja pitäisi olla saman verran kuin ennen, mutta vaikutelma on jotenkin kirkkaampi.Onneksi on vaihtoehtoja!

Kuvat ovat viikonlopulta, muistaakseni Helsingin Laajasalosta joltakin kalliolta.

Eilisestä asti olen yrittänyt opetella uuden iPhonen käyttöä. Ei muuten ole ihan helppoa Nokian jälkeen, varsinkaan kun käyttöohjetta ei ole. Yritä-ja-erehdy -menetelmälläkin pääsee johonkin, mutta aluksi oli pitkään mysteeri, miten tällä soitetaan! Netistä sitten Applen sivuilta hyvä ohje -273 sivua pitkä. Ja entistä osoitteistoa en vieläkään ole osannut siirtää, vaikka entinenkin luurini on älypuhelin.

Merenrantaa ja hiekkaraitoja

2011-10-12T18:28:00.001+03:00

Olen viettänyt rattoisan iltapäivän kampaajalla raidoitettavana ja leikattavana. Tehtiin nyt vähän tummempia raitoja ja pää on enemmän hiekansävyinen kuin aikaisemmin. Teetän moniväriraidoituksen vain kerran vuodessa, koska se tulee aika kalliiksi. Muulloin teen pelkät vaalennusraidat itse leikkauksen jälkeen ja selviän niistä silloin noin vitosella. Pään mallina on reipas polkka ja ilokseni olen huomannut kaksoisleuan lähes hävinneen.

Päätäni en tänne viitsi kuvata, vaan tarjoan jotain paljon parempaa: merenrantakuvia Helsingistä viikonlopulta. Taitaa olla Vuosaaresta. Oli kiva, kun nuoriso ajelutti meitä uusissa maisemissa.

Syvän etelän värejä

2011-10-11T10:34:00.000+03:00

Tuli kolmen päivän tauko omissa kirjoituksissa, kun eilenkin lueskelin vain muitten blogeja. Tämä vapaaviikko on siitä harvinainen, että kalenterissa on menoja ja merkintöjä joka päivä. Kotona ollessahan yksi meno riittää tahdittamaan koko päivän, eikä useampaa välttämättä haluaisi omaa rauhaa sotkemaan. Perjantaille on peräti kolme tärkeää menoa, jotka vain nyt sattuivat osumaan samalle päivälle.

Helsingissä näytti viikonloppuna olevan ruska aivan parhaimmillaan, kun se meilläpäin on jo ohi ja puut ovat vesisateen ja tuulten tyhjentämiä. Sunnuntaina oli upean aurinkoista ja kuulasta, joten ajoimme aamulla pariinkin paikkaan kävelemään meren rannalle ja nauttimaan maisemista.

Ja se paino: voivoi, junnaa taas paikoillaan, pudotus on niin hidasta. Viikkoon ei ole tapahtunut mitään. Viikonloppuvierailu meni hiilihydraatteja kartellen eikä kaloreita tullut mitenkään tolkuttomasti ylimääräistä, ja onnistuin jopa välttämään ylimääräiset houkutukset. Kuivaa valkoviiniä nautin kyllä kaksi lasillista. Pussikeittoja en kylässä viitsinyt kaivaa ollenkaan esille, kun oli niin paljon parempaa tarjolla! Ei ainakaan noussut yhtään.

Matka jatkuu. Kolmen viikon saldona on kuitenkin se vajaat viisi kiloa, kuusi senttiä vyötäröltä ja kuusi lanteilta. Ei paha ollenkaan, ja omin konstein en olisi ikinä päässyt tähän eikä kuuteensataan kaloriin voi ruokana saada mahtumaan riittäviä ravintoaineita. Iltapuputtajaa nälkä vaivaa juuri iltaisin, joten nakertelen sitten kaikenlaista vaaratonta, pähkinöitä, kurkkua ja kaalia. Salaa napsin juustopaloja. Juon vihreää teetä ja vissyä.

Kyllä siitä saa aika lailla maksaakin: kahden viikon pussiruoat valmentajan tapaamisineen n. 150e.

Vauhtia ja valveunia

2011-10-07T22:07:00.000+03:00

Vähän on pitänyt vauhtia koko viikon. Touhua on ollut töissä niin paljon, että sitä on muka pitänyt miettiä yölläkin. Joskus se vaan menee niin. Alkuviikon väsymys on sitten näkynyt nuokahteluna loppuviikon koulutuksissa ja kokouksissa. Jos mielenkiinto on hetkeksi herpaantunut, olen jo nähnyt unia ja herännyt hetken kuluttua (niin ainakin toivon) pään nykäisyyn takaisin pystyyn. Voi että hävettää!

On siis aivan sopiva aika jäädä vapaalle. Syyslomaviikon anoin lomaksi, ja sen ympärillä on vapaaviikot. Saan olla kotona ruhtinaalliset kolme viikkoa ja tuntuu, että se on tarpeen.

Nyt on sopiva sauma lähteä käymään Helsingissä vanhemman pojan luona. Emme ole käyneet heillä tänä vuonna vielä kertaakaan. Vilma saa mennä aamulla pariksi päiväksi hoitoon Lunan luokse, että voimme rauhassa kulkea kaupungilla nauttimassa pääkaupungin ilmapiiristä:)

Eloisaa viikonloppua kaikille!

Hupsista

2011-10-05T21:25:00.001+03:00

Käytän aina matalia kenkiä ja mielellään vielä tukevia ja paksupohjaisia. Olisi kyllä kiva kulkea kauniissa korkokengissä, mutta jalkani eivät siedä niitä arkioloissa, jolloin pitää pystyä kävelemäänkin. Tänään päätin kuitenkin ottaa jalkaan muutaman sentin koroilla varustetut hiekanväriset mokkakengät, jotka ovat erityisen pehmeät ja mukavat jalassa. Oli ihan kiva kuunnella kopinaa kävellessä! Töissä käytin kyllä työsandaaleja.

Citymarketin ruokaostoskierroksen jälkeenkin kengät tuntuivat vielä mukavilta jaloissa. Mutta kun kävelin autolta kotiovelle kädet täynnä kantamuksia, oli maassa kai jotakin epätasaisuutta ja lensin kumoon. Suoraan mahalleni. Onneksi ei sattunut päähän tai rilleihin, eikä oikeastaan suuremmin muuallekaan.

Tällaiset nilkat minulla on, ne muljahtelevat ihan omia aikojaan. Saatan kaatua matalillakin kengillä, kun niikseen tulee, sillä ihan pieni epätasaisuus kengän alla riittää vetämään minut kumoon. Jos kävelen kuuden sentin koroilla, saan tehdä sen kieli keskellä suuta ja siitä saattaa olla tyylikäs rentous kaukana.

Selkään kyllä pistää välillä ikävästi...

Kuvat eivät ole tarkkoja, koska kuvauspäivä oli hyvin tuulinen. Pidän vaan niin kovasti näistä väreistä.

Arki-iltapäivän rutiinit

2011-10-04T17:39:00.000+03:00

Kun puoli viideltä arkipäivänä tulemme kotiin, kieppuu pikkukoira vinhasti jaloissa. Nopeasti se kiepsahtaa selälleen häntä lattiaa hakaten vuorotellen kummankin eteen. Rapsuttajan pitäisi ymmärtää heti kumartua eikä laittaa tyhmää takkiaan naulakkoon ja muuta koiran mielestä turhanpäiväistä hommaa.

Ulkoilussa ei sen jälkeen nokka kauaa tuhise, kun jotakin parempaa on kohta tiedossa. Kestää yhden sekunnin, kun Vilma ryntää ovesta takaisin keittiöön ruokakupille ja toisen sekunnin, kun se imuroi sisällön napaansa. Sitten vasta voidaan huokaista ja ottaa rauhallisesti!

Vierashuoneen sänky on oiva paikka mennä odottamaan isäntää, joka tulee viettämään laatuaikaa ja leikkimään koiran kanssa. Sillä välin minä ehdin valmistaa päivällisen, vaikka suppilovahveromunakkaan ja haudutettuja kasviksia. Ruoan jälkeen mies ja Vilma menevät nokosille. Joka ikinen päivä.

Yläkuvassa Vilma on bongannut koiranpennun, korkeintaan kolme-neljäkuisen. Liekö musta väri vai pentumainen käytös ollut syynä siihen, ettei se uskaltanut lähestyä juuri tuon enempää.

Vielä perjantaina paistoi aurinko. Nyt on aito lokakuinen sadepäivä.

Don't worry, be...

2011-10-02T20:10:00.000+03:00

Eilinen ruoka-aiheinen pohdiskeluni nousi ärtymyksestä, jota lehtien julkaisemat terveysväittämät aiheuttavat itsessäni. Eihän kahvia kannata juoda välttääkseen diabetesta, vaikka sen on todettu vähentävän riskiä, eikä ylipainoa vältetä juomalla maitoa, vaikka amerikkalaisista maitoa juovista naisista iso osa on normaalipainoisia. Syöpää ei voi suoraan torjua jättämällä jotakin pois.

Elämässä ja maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisen kaikki geenitkään eivät kaikki tule näkyviin ennen kuin ympäristö muuttuu niille otolliseksi. Sitä ympäristöähän on kaikki se, mitä teen ja mitä ympärilläni tapahtuu. Ravinto on sittenkin vain yksi osatekijä tässä ympäristössä. Jopa se, mitä ajattelen ja tunnen, vaikuttaa terveyteen, muusta hyvinvoinnista nyt puhumattakaan. Ja mielen voima on vahva, saattaahan ihminen joskus vain lakata elämästä ja kuolla pois.

Voi olla, että kommenteissa esille tuodut kohtuus, hyvä omatunto ja elämästä nauttiminen ovatkin avainsanoja hyvään terveyteen. Onhan todettu esimerkiksi, että kohtuullisesti alkoholia käyttävän sydän on terveempi ja kestää todennäköisesti pitempään kuin siitä kokonaan kieltäytyvällä naapurilla. Tuskin tässäkään on pelkästään kyse alkoholista, vaan se saattaa olla osa isompaa kokonaisuutta.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen on itse asiassa yksi lempiajatuksiani. Pyörittelen sitä usein mielessäni eri tilanteissa. Muuttamalla esimerkiksi jotakin omassa käytöksessä vastapuoli muuttaa väistämättä omaansa. Se taas aiheuttaa muutoksen minussa ja sitä rataa. Ihmisellä kun on taipumus toistaa käytöksessään tavallisesti samaa kaavaa. Onnistuneessa jutussa kummankin onnellisuus lisääntyy ja säteilee siitä muuhunkin elämään.

Arvaatte varmaan, että ruoka on mielessä sillä, joka siitä nyt vapaaehtoisesti kieltäytyy. Ja vielä kun kuurin terveysvaikutukset mietityttävät: verenpaine on ollut korkea. Tämä laihdutus toimii nyt kuitenkin: pudotusta on tullut puolitoista kiloa viime viikosta ja yhteensä kahdessa viikossa on lähtenyt 4.5 kiloa. Se on minuksi paljon, koska lasku on ollut aina ennen tuskastuttavan hidasta.

Toisaalta eihän vajaa viisi kiloa näy vielä missään, mutta olen saanut ottaa ylähyllyltä kahdet farkut taas käyttöön, ja se jos mikä ilahduttaa naisen mieltä! Pääsin myös alemmalle kymmenluvulle painossa ja vyötäröllä, ja sekin on jotakin, mitä en ole nähnyt kahteen vuoteen. Millä muulla systeemillä olisin saanut viisi kiloa pois kahdessa viikossa?

Nälkä on vieläkin iltaisin, koska olen tottunut puputtamaan juuri silloin. Nyt on tarjolla vain vissyä ja pienenpientä naposteltavaa, kuten kurkkua, mantelia tai juustopala. Kyllä silläkin tulee toimeen.